Olin viikon matkalla Ranskassa. Matkan teemana oli Normandian maihinnousu. Sen paikkoja neljä päivää kolusimme, mutta yhden päivän kiertelimme myös Bretagnen puolella ja kaksi viimeistä päivää tutustuimme Pariisiin. Matkan asiantuntijaoppaana toimi tunnettu sotahistorioitsija, eversti evp. Sampo Ahto.
Olen ollut lukuisilla matkoilla omien sotiemme tapahtumapaikoilla itärajamme takana ja myös ensimmäisen maailmansodan ”jääkärien jäljillä” Saksassa ja Baltiassa, mutta Normandiassa olin nyt ensimmäistä kertaa. Matka ylitti odotukseni, jotka eivät olleet vähäiset.
Lentomme oli Pariisiin Charles de Gaullen lentokentälle, ja sieltä jatkoimme välittömästi Roeunin kautta Caenin kaupunkiin, jossa majoituimme hotelliin. Sieltä käsin teimme päivittäin bussilla 150-300 km:n retkiä. Kahtena ensimmäisenä päivänä tutustuimme brittien ja kanadalaisten maihinnousupaikoille (Sword, Juno, Gold) ja kolmantena päivänä yhdysvaltalaisten maihinnousupaikoille (Omaha ja Utah). Tuo maihinnousurannikko kokonaisuudessaan on runsaan sadan kilometrin pituinen.
Tutustuimme paitsi maihinnousupaikkoihin ja siellä edelleen jäljellä oleviin saksalaisten linnoituslaitteisiin myös moniin museoihin ja muuhun asiaan liittyvään. Kävimme myös vaikuttavilla eri kansallisuuksien hautausmailla. Jenkkien hautausmaalla kävimme myös kersantti Robert J. Nilandin haudalla; Niland oli filmin sotamies Ryanin esikuva. Muutaman suomalaisnimenkin samalla hautausmaalla bongasimme.
Neljäntenä päivänä n. 400 km:n matkamme johti taistelutantereita kauemmas muille historiallisille nähtävyyksille, kuten mm. kuuluun pyhiinvaelluskohteeseen le Mont-St. Michelin luostarisaarelle. Teimme pitkän lenkin myös Bretagnen puolelle, jossa Normandian verrattain tasaiset rannat muuttuivat mahtaviksi, jyrkiksi kalliorannoiksi. Saksalaisten linnoituslaitteita oli sielläkin, kuten koko ”Atlantin vallilla” Norjan Nordkapista aina Biskajan lahden rannalle Espanjan rajalle saakka.
Kaksi viimeistä päivää vietimme Pariisissa edelleen johdetulla ohjelmalla kaupungin lukuisiin nähtävyyksiin tutustuen. Myös omaa aikaa jäi jonkin verran.
Sää suosi matkaamme. Rannikolla oli enimmäkseen pilvipoutaista 16/17 säätä, ja Pariisissa aurinkoista ja kesäisen lämmintä, sunnuntain lämpötila oli 23 astetta.
Olen vanha historian harrastaja, ja olen lukenut paljon myös sotahistoriasta, ja tuosta Normandian maihinnoususta, operaatio Overlordista olen nähnyt paljon valokuva- ja filmiaineistoakin, mutta vasta nyt oikein tajuan tapahtuman suuruuden. Luvut miesmäärissä ja –tappioissa, aseissa, aluksissa, lentokoneissa, ilmapommeissa, tykistön ammuksissa – missä tahansa – ovat kertatapahtumana omaa suuruusluokkaansa koko toisessa maailmansodassa, ja lähes ylittävät käsityskyvyn. Tietenkin itärintaman tapahtumat pitempikestoisina nuo luvut ylittävät. Mutta meritse suoritettuna valtausoperaationa Normandia on historian suurin kaikilla mittareilla.
Olen aikaisempien tietojeni perusteella aina ihmetellyt suuresti sitä, miten liittoutuneet pystyivät nousemaan maihin avoimelta mereltä ja yhdysvaltalaisten alueella varsin jyrkältäkin rannikolta, jossa puolustavat saksalaiset olivat hyvinkin tulivoimaisina asemissaan. Nyt en enää ihmettele yhtä paljon. Olen myös tiennyt, että liittoutuneiden tappiot olivat hyvin suuret heti ensimmäisessä aallossa 6.6.1944, ja tappioita tuli paljon vielä seuraavinakin päivinä, mutta myös saksalaisten tappiot olen tiennyt suuriksi, ja se on minua ihmetyttänyt, kun puolustajan osa on aina parempi kuin hyökkääjän. Sitäkään en enää ihmettele.
Liittoutuneet olivat nimittäin musertavan ylivoimaiset. Heidän ilmaherruutensa oli täydellinen, ja jo ennen maihinnousua ja sen aikana saksalaisten asemia möyhennettiin sadoinllatuhansilla pommitonneilla, joiden jäljet ovat monin paikoin edelleen näkyvissä vieri vieressä olevina valtavina räjähdyskuoppina. Liittoutuneiden suuren laivaston 300 mm:n laivatykkien tuli ulottui 45 km:n päähän myös sadattuhannet ammustonnit tekivät tuhoisaa jälkeä.
Pikemminkin ihmettelen nyt sitä, että miten ihmeessä saksalaiset sellaisen tulen alla pystyivät tekemään niinkin suurta tuhoa maihinnousijoissa. Saksalaisethan olivat kovin alivoimaisia maihinnousualueella, kun heidän joukkonsa olivat levittäytyneet koko Atlantin vallin alueelle, sillä eiväthän he tienneet, missä odotettu maihinnousu tapahtuisi. Liittoutuneet olivat myös onnistuneet harhauttamaan heitä niin, että maihinnousuun oli paremmin varauduttu Calaisin alueella, jossa Englannin kanaali on kapein. Ja vielä maihinnousun tapahduttua saksalaiset pystyivät vastustamaan liittoutuneiden etenemistä pari kuukautta ennen kuin rintama murtui.
Kyllä se Saksan sotilaallinen voima ja taito oli hämmästyttävä. Sen edessä olivat ”paperia” ennen niin suuri sotilasmahti ja vielä ensimmäisen maailmansodan voittajiin kuulunut Ranska kuten myös maailman alueellisesti mahtavin Iso-Britannia. Eikä Neuvostoliitostakaan sille vastusta ollut ennen kuin se sai paljolti amerikkalaisen avun turvin omat valtavat voimavaransa mobilisoiduiksi. Ja vielä tuossa vaiheessa, Stalingradin, Kurskin ja muiden itärintaman katastrofaalisten tapahtumien jälkeen saksalaiset pystyivät sillä tavalla ”panemaan hanttiin” murskaavan ylivoimaiselle viholliselle.
Edellä todettu ei mitenkään pyri vähättelemään liittoutuneiden suoritusta, joka oli mahtava ja onnistunut voimanponnistus. Taivaita järisyttävän tykistötulen ja ilmavoimien kylvämän tulihelvetin alla heidän suuri laivastonsa lipui yön pimeydessä rannikon edustalle, jossa se ja sen maihinnousualukset suojattiin savumuurilla ja aamun sarastuksessa aalto toisensa jälkeen vyöryi rantaan kevyitä maihinnousualuksia ja niistä miehet kahlaten pyrkivät maihin pauhussa, jossa mitään komentoja ei voinut kuulla. Meri värjäytyi punaiseksi miesten verestä, mutta suurin osa heistä kuitenkin pääsi maihin, jossa armoton taistelu jatkui. Samanaikaisesti ilmavoimat pudottivat saksalaisten selustaan tuhansia sotilaita laskuvarjoilla ja hyvin paljon sinne tuli miehiä myös kevyillä liitokoneilla. Ja kaikki tuo kaaos piti hallita ja johtaa voittoon. Ihailtavaa!
Politiikan unohtaen kaikki osapuolet ansaitsevat ihailun ja kunnioituksen sotilaallisesta suorituksestaan. Mutta jos joku on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen mukaan tulo ei ratkaissut sodan lopputulosta, hän ei tiedä asiasta tarpeeksi tai ei ainakaan ymmärrä sitä. Sodan lopputulos osoitti liittoutumisen merkityksen, joka myös Natoa vastustavien suomalaisten olisi hyvä tajuta.
Vilpittömästi voin suositella matkaa kaikille historiasta ja varsinkin sotahistoriasta kiinnostuneille. Matkalla saa samalla mainion katsauksen luoteisen Ranskan kauniista ja monipuolisesta luonnosta viehättävine kaupunkeineen ja kylineen. Normandian kuuluissa omenatarhoissa (Calvadosin ”kotimaa”) talviomenasatoa oli vielä korjaamatta, samoin maissi oli vielä pystyssä monilla silmänkantamattomilla peltoaukeilla, joilla oli myös kasvamassa jotain uutta satoa. Bretagnen puolella oli sadointuhansin hehtaarein kaalimaita, jotka vielä tuottivat lukuisia eri lajikkeita. Ja yksin Pariisin tunnelmistani voisin tehdä pitkän jutun, mutta se ei nyt kuulu teemaan.
Täällä ei liene sallittua mainostaa, joten en voi kertoa matkatoimiston nimeä, mutta eihän meillä monia sellaista ole, jotka noita sotahistoriallisia matkoja järjestävät. Tuo matkatoimisto käyttää oppainaan maamme parhaita sotahistorian asiantuntijoita, useimmat heistä evp-upseereja.
Laitan tähän alle vielä linkin, jonka kautta saatte tarkempia asiatietoja tuosta operaatio Overlordista, historian suurimmasta meritse tehdystä sotaoperaatiosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Normandian_maihinnousu
Olen ollut lukuisilla matkoilla omien sotiemme tapahtumapaikoilla itärajamme takana ja myös ensimmäisen maailmansodan ”jääkärien jäljillä” Saksassa ja Baltiassa, mutta Normandiassa olin nyt ensimmäistä kertaa. Matka ylitti odotukseni, jotka eivät olleet vähäiset.
Lentomme oli Pariisiin Charles de Gaullen lentokentälle, ja sieltä jatkoimme välittömästi Roeunin kautta Caenin kaupunkiin, jossa majoituimme hotelliin. Sieltä käsin teimme päivittäin bussilla 150-300 km:n retkiä. Kahtena ensimmäisenä päivänä tutustuimme brittien ja kanadalaisten maihinnousupaikoille (Sword, Juno, Gold) ja kolmantena päivänä yhdysvaltalaisten maihinnousupaikoille (Omaha ja Utah). Tuo maihinnousurannikko kokonaisuudessaan on runsaan sadan kilometrin pituinen.
Tutustuimme paitsi maihinnousupaikkoihin ja siellä edelleen jäljellä oleviin saksalaisten linnoituslaitteisiin myös moniin museoihin ja muuhun asiaan liittyvään. Kävimme myös vaikuttavilla eri kansallisuuksien hautausmailla. Jenkkien hautausmaalla kävimme myös kersantti Robert J. Nilandin haudalla; Niland oli filmin sotamies Ryanin esikuva. Muutaman suomalaisnimenkin samalla hautausmaalla bongasimme.
Neljäntenä päivänä n. 400 km:n matkamme johti taistelutantereita kauemmas muille historiallisille nähtävyyksille, kuten mm. kuuluun pyhiinvaelluskohteeseen le Mont-St. Michelin luostarisaarelle. Teimme pitkän lenkin myös Bretagnen puolelle, jossa Normandian verrattain tasaiset rannat muuttuivat mahtaviksi, jyrkiksi kalliorannoiksi. Saksalaisten linnoituslaitteita oli sielläkin, kuten koko ”Atlantin vallilla” Norjan Nordkapista aina Biskajan lahden rannalle Espanjan rajalle saakka.
Kaksi viimeistä päivää vietimme Pariisissa edelleen johdetulla ohjelmalla kaupungin lukuisiin nähtävyyksiin tutustuen. Myös omaa aikaa jäi jonkin verran.
Sää suosi matkaamme. Rannikolla oli enimmäkseen pilvipoutaista 16/17 säätä, ja Pariisissa aurinkoista ja kesäisen lämmintä, sunnuntain lämpötila oli 23 astetta.
Olen vanha historian harrastaja, ja olen lukenut paljon myös sotahistoriasta, ja tuosta Normandian maihinnoususta, operaatio Overlordista olen nähnyt paljon valokuva- ja filmiaineistoakin, mutta vasta nyt oikein tajuan tapahtuman suuruuden. Luvut miesmäärissä ja –tappioissa, aseissa, aluksissa, lentokoneissa, ilmapommeissa, tykistön ammuksissa – missä tahansa – ovat kertatapahtumana omaa suuruusluokkaansa koko toisessa maailmansodassa, ja lähes ylittävät käsityskyvyn. Tietenkin itärintaman tapahtumat pitempikestoisina nuo luvut ylittävät. Mutta meritse suoritettuna valtausoperaationa Normandia on historian suurin kaikilla mittareilla.
Olen aikaisempien tietojeni perusteella aina ihmetellyt suuresti sitä, miten liittoutuneet pystyivät nousemaan maihin avoimelta mereltä ja yhdysvaltalaisten alueella varsin jyrkältäkin rannikolta, jossa puolustavat saksalaiset olivat hyvinkin tulivoimaisina asemissaan. Nyt en enää ihmettele yhtä paljon. Olen myös tiennyt, että liittoutuneiden tappiot olivat hyvin suuret heti ensimmäisessä aallossa 6.6.1944, ja tappioita tuli paljon vielä seuraavinakin päivinä, mutta myös saksalaisten tappiot olen tiennyt suuriksi, ja se on minua ihmetyttänyt, kun puolustajan osa on aina parempi kuin hyökkääjän. Sitäkään en enää ihmettele.
Liittoutuneet olivat nimittäin musertavan ylivoimaiset. Heidän ilmaherruutensa oli täydellinen, ja jo ennen maihinnousua ja sen aikana saksalaisten asemia möyhennettiin sadoinllatuhansilla pommitonneilla, joiden jäljet ovat monin paikoin edelleen näkyvissä vieri vieressä olevina valtavina räjähdyskuoppina. Liittoutuneiden suuren laivaston 300 mm:n laivatykkien tuli ulottui 45 km:n päähän myös sadattuhannet ammustonnit tekivät tuhoisaa jälkeä.
Pikemminkin ihmettelen nyt sitä, että miten ihmeessä saksalaiset sellaisen tulen alla pystyivät tekemään niinkin suurta tuhoa maihinnousijoissa. Saksalaisethan olivat kovin alivoimaisia maihinnousualueella, kun heidän joukkonsa olivat levittäytyneet koko Atlantin vallin alueelle, sillä eiväthän he tienneet, missä odotettu maihinnousu tapahtuisi. Liittoutuneet olivat myös onnistuneet harhauttamaan heitä niin, että maihinnousuun oli paremmin varauduttu Calaisin alueella, jossa Englannin kanaali on kapein. Ja vielä maihinnousun tapahduttua saksalaiset pystyivät vastustamaan liittoutuneiden etenemistä pari kuukautta ennen kuin rintama murtui.
Kyllä se Saksan sotilaallinen voima ja taito oli hämmästyttävä. Sen edessä olivat ”paperia” ennen niin suuri sotilasmahti ja vielä ensimmäisen maailmansodan voittajiin kuulunut Ranska kuten myös maailman alueellisesti mahtavin Iso-Britannia. Eikä Neuvostoliitostakaan sille vastusta ollut ennen kuin se sai paljolti amerikkalaisen avun turvin omat valtavat voimavaransa mobilisoiduiksi. Ja vielä tuossa vaiheessa, Stalingradin, Kurskin ja muiden itärintaman katastrofaalisten tapahtumien jälkeen saksalaiset pystyivät sillä tavalla ”panemaan hanttiin” murskaavan ylivoimaiselle viholliselle.
Edellä todettu ei mitenkään pyri vähättelemään liittoutuneiden suoritusta, joka oli mahtava ja onnistunut voimanponnistus. Taivaita järisyttävän tykistötulen ja ilmavoimien kylvämän tulihelvetin alla heidän suuri laivastonsa lipui yön pimeydessä rannikon edustalle, jossa se ja sen maihinnousualukset suojattiin savumuurilla ja aamun sarastuksessa aalto toisensa jälkeen vyöryi rantaan kevyitä maihinnousualuksia ja niistä miehet kahlaten pyrkivät maihin pauhussa, jossa mitään komentoja ei voinut kuulla. Meri värjäytyi punaiseksi miesten verestä, mutta suurin osa heistä kuitenkin pääsi maihin, jossa armoton taistelu jatkui. Samanaikaisesti ilmavoimat pudottivat saksalaisten selustaan tuhansia sotilaita laskuvarjoilla ja hyvin paljon sinne tuli miehiä myös kevyillä liitokoneilla. Ja kaikki tuo kaaos piti hallita ja johtaa voittoon. Ihailtavaa!
Politiikan unohtaen kaikki osapuolet ansaitsevat ihailun ja kunnioituksen sotilaallisesta suorituksestaan. Mutta jos joku on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen mukaan tulo ei ratkaissut sodan lopputulosta, hän ei tiedä asiasta tarpeeksi tai ei ainakaan ymmärrä sitä. Sodan lopputulos osoitti liittoutumisen merkityksen, joka myös Natoa vastustavien suomalaisten olisi hyvä tajuta.
Vilpittömästi voin suositella matkaa kaikille historiasta ja varsinkin sotahistoriasta kiinnostuneille. Matkalla saa samalla mainion katsauksen luoteisen Ranskan kauniista ja monipuolisesta luonnosta viehättävine kaupunkeineen ja kylineen. Normandian kuuluissa omenatarhoissa (Calvadosin ”kotimaa”) talviomenasatoa oli vielä korjaamatta, samoin maissi oli vielä pystyssä monilla silmänkantamattomilla peltoaukeilla, joilla oli myös kasvamassa jotain uutta satoa. Bretagnen puolella oli sadointuhansin hehtaarein kaalimaita, jotka vielä tuottivat lukuisia eri lajikkeita. Ja yksin Pariisin tunnelmistani voisin tehdä pitkän jutun, mutta se ei nyt kuulu teemaan.
Täällä ei liene sallittua mainostaa, joten en voi kertoa matkatoimiston nimeä, mutta eihän meillä monia sellaista ole, jotka noita sotahistoriallisia matkoja järjestävät. Tuo matkatoimisto käyttää oppainaan maamme parhaita sotahistorian asiantuntijoita, useimmat heistä evp-upseereja.
Laitan tähän alle vielä linkin, jonka kautta saatte tarkempia asiatietoja tuosta operaatio Overlordista, historian suurimmasta meritse tehdystä sotaoperaatiosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Normandian_maihinnousu
Vastaukset 18
Vanhimmat
hyvä kiihkoton sotilaita ja heidän kekosiaan koskeva juttu. Pitää hattua nostaa.
Hieno tarina tunnelmista tulee mieleen se elokuva. Minusta tätä voisi vaikka laajentaa elokuvakäsikirjoituksksi.
Normandian maihinnousussa liitoutuneilla tappiot 1. päivänä kaatuneina oli jotain 5000-10000 luokkaa yhteensä kaikilla maihinnousukohdilla. Jenkkityperykset menettivät OmahaBeach:lla muutaman sinnikkään saksalaisen kk-ampujan takia yli 2000 kaatunutta. Taisi olla se Severloh josta oli dokumenttiohjelma telkkarissakin taannoin.
He was the last German soldier firing, and may have accounted for about 3,000 American casualties, almost three-quarters of all the US losses at Omaha. The Americans came to know him as the Beast of Omaha.
Lisää infoa Google Severloh!
http://www.historynet.com/wwii/bldesperatehoursomahabeach/index1.html
tuolla on 3 sivun juttu tapahtumista.
http://www.spiegel.de/sptv/special/0,1518,302244,00.html
Siinä kuvan kanssa tämä "lahtarien eliittiä" oleva vanha mies.
http://www.916gr.co.uk/severloh.shtml
Unit History - 352 Veterans
Gefreiter Hein Severloh
Severloh was a farmer’s son from Metzingen near Celle. Severloh was present at Dieppe during the landings in 1942 but was not called into action. Later he served in Russia with Art. Rgt. 321 until the division was sent to Normandy to form the 352 ID in the autumn of 1943. Veteran's Photographs
Leutnant Hans Heinze
Gefreiter Hein Severloh
Sanitats-Obergefreiter Heinrich Wismer
Severloh became the runner for Oberleunant Freking with AR 352 who had an OP at WN62 near Colleville. Severloh spent much of his time organising butter and eggs from the local farmers who were friendly towards him because of his youth (19 years old) and farming background. On the morning of 6th June 1944, Severloh was looking out from his post at WN62 and was the first man to spot the invasion fleet.
Severloh operated an MG42 and in his own words; ‘Nobody can imagine the slaughter’. Severloh fired 12,000 rounds through his MG42 until it was damaged by shrapnel; he then continued firing with a K98k rifle until he was wounded. On June 7th, Severloh fell into captivity and was sent to Boston USA as a POW until May 1946. In December 1946 Severloh was sent with 500 other POW’s to Bedfordshire in England to build roads. Severloh was released in May 1947 after an appeal from his elderly father who was unable to cope alone with the family farm.
http://wuff.me.uk/
HE WOULD be a war hero if he were British or American. Yet Hein Severloh is nicknamed the Beast of Omaha Beach for the carnage he inflicted on D-Day. He is reputed to be the German soldier who killed and wounded the most enemy troops in a single day during the whole of the Second World War.
Four thousand, one hundred and eighty-four Americans were shot in front of his bunker WN 62, above Omaha Beach on 6 June 1944. Hein Severioh was responsible for at least half of those deaths. He fired his machine gun at advancing GIs, almost without a break, for nine hours. The heat from the gun barrels he had to keep changing set the grass on fire around his bunker as American bodies bobbed and floated towards him on a flood tide stained pink with their blood.
Today his victims lie buried in the vast American cemetery above Omaha Beach that President George Bush will visit this weekend. They account for nearly a quarter of the 9,368 white stone crosses and Stars of David that cover the graveyard.
Hein Severloh was a raw 20 year old Wehrmacht private on D-Day, and the invasion was his first real taste of action. He is now a frail and bespectacled pensioner of 81, who lives in a timbered farmhouse in the village of Metzingen near Hamburg. He speaks with a lisp, the result of a stroke he suffered years ago. Last week, he nervously slapped his thigh in an attempt to fight back his tears as his mind went back to that day of slaughter. He wept as he said: "What should I have done? I thought I would never get out of there alive. I thought I am fighting for my life; it's them or me, that's what I thought."
This weekend, Chancellor Gerhard Schroder will become the first post-war German leader to attend D-Day anniversary celebrations. Opinion polls show more than 70 per cent of Germans are glad he is going. The German Chancellor said the decision to invite him to the D-Day celebrations "shows that the postwar period is over and done for good". On D-Day, he was two months old.
But that day is all too real for Hein Severloh. He is plagued by a recurring nightmare, not from when he was mowing down Americans 600 yards away on Omaha Beach. "At that distance, the enemy look like ants," he said. It happened when he reached for his rifle during a lull in the fighting. A young GI who had survived the onslaught in the sea was running up the beach. Mr Severloh took aim and fired. The round smashed into the GI's forehead and sent his helmet spinning. The soldier slumped dead on the sand. Mr Severloh still remembers the man's contorted expression. "It was only then I realised I had been killing people all the time," he said, "I still dream of that soldier now. I feel sick when I think about it."
For Hein Severloh, the war began and ended that day. His bunker was knocked out by a grenade which killed his commanding officer. He was taken prisoner by the Americans and sent to the United States five days later. He spent three years as a prisoner-of-war. By 1959, his story had become well known in the United States. The Americans called him the Beast of Omaha Beach. Mr Severloh was too ashamed to tell his four children about his experiences, yet he was desperate to meet Americans who had survived. Eventually, he found David Silva, a GI wounded three times on Omaha Beach. When the men met in Germany in the 1960s they hugged each other for five minutes. "He never asked me to forgive him, but I have done so all the same," Mr Silva says today. "It is important for him
'Beast of Omaha' weeps as he recalls slaughter of thousands on beach
http://scotlandonsunday.scotsman.com/international.cfm?id=643752004
MURDO MACLEOD
FOR Hein Severloh the ‘Longest Day’ meant nine hours constantly machine-gunning American soldiers as they attempted to land on Omaha Beach.
One image still brings tears to his eyes. A young American had run from his landing craft and sought cover behind a concrete block. Severloh, then a young lance-corporal in the German army in Normandy, aimed his rifle at the GI. He fired and hit the enemy square in the forehead. The American’s helmet flew away and rolled into the sea, his chin sank to his chest and he collapsed dead on the beach.
Tormented by the memory, Severloh now weeps at the thought of the unknown soldier’s death.
Severloh was safe in an almost impregnable concrete bunker overlooking the beach. He had an unimpeded view of the oncoming Allied forces. He was the last German soldier firing, and may have accounted for about 3,000 American casualties, almost three-quarters of all the US losses at Omaha. The Americans came to know him as the Beast of Omaha.
He had been saved from the waves of Allied bombing by the poor weather. The US aircrews were worried that if they allowed their bombs to fall too soon they might destroy their own landing ships. As they flew over they lingered before releasing their weapons, meaning the bombs often landed far behind the Nazi bunkers.
The Germans joked that the ‘Amis’ - their slang for the US forces - had merely bombed French cows and farmers rather than the German installations.
Alerted by the bombers, Severloh and the 29 others in his bunker rushed to their firing holes and prepared for the onslaught. Severloh, then just 20, gasped when he saw the ocean. He was confronted by what seemed to be a wall of Allied ships. He said: "My God. How am I going to get out of this mess?"
The veteran explained: "What could I do? I just thought that I was never going to make it to the rear. I thought that I was going to shoot for my very life. It was them or me - that is what I thought."
As the landing ships neared the beach, Severloh listened to the final orders from his commander, Lieutenant Berhard Frerking. They wanted to stop the Americans while they were still in the water and could not move easily. But if he fired too soon - while the soldiers were still some way out in the water - he risked missing them.
Frerking explained: "You must open fire when the enemy is knee-deep in the water and is still unable to run quickly."
Severloh had seen little action before. His previous stint on the Eastern Front had been cut short by tonsillitis. But he was anything but enthusiastic. Severloh said: "I never wanted to be in the war. I never wanted to be in France. I never wanted to be in that bunker firing a machine gun.
"I saw how the water sprayed up where my machine gun bursts landed, and when the small fountains came closer to the GIs, they threw themselves down. Very soon the first bodies were drifting in the waves of the rising tide. In a short time, all the Americans down there were shot."
He fired for nine hours, using up all the 12,000 machine-gun rounds. The sea turned red with the blood from the bodies. When he had no more bullets for the machine-gun, he started firing on the US soldiers with his rifle, firing off another 400 rifle rounds at the terrified GIs.
A leading German historical expert of the Second World War, Helmut Konrad Freiherr von Keusgen, believes Severloh may have accounted for 3,000 of the 4,200 American casualties on the day.
Severloh is less sure about the number, but said: "It was definitely at least 1,000 men, most likely more than 2,000. But I do not know how many men I shot. It was awful. Thinking about it makes me want to throw up. I almost emptied an entire infantry landing craft. The sea was red around it and I could hear an American officer shouting hysterically in a loudspeaker."
Lt-col Stuart Crawford, formerly of the Royal Tank Regiment, and a defence consultant, said it was entirely possible that a single German soldier had killed so many GIs.
He said: "I have fired that machine-gun. I did it as part of my training, and it has an extremely high rate of fire. He was in a position which was almost impervious to the weapons which the Americans could bring to bear on him. The Americans made the mistake of not landing tanks with the first wave of troops, so they had no support or protection
Jossakin mättää luvut tosi paljoan!
week's fighting casualties had mounted to 5,846 of which 1,225 were killed in action; more than half of these casualties came in the first day
Mistä ne saatiin ne 2000 kaatunutta?
Vai laskeeko jenkit kotiinpäin tässäkin?
http://www.army.mil/cmh-pg/books/wwii/100-11/100-11.htm
http://www.army.mil/cmh-pg/books/wwii/100-11/ch9.htm
CONCLUSION
AT 0125 ON 13 JUNE, V Corps received instructions from First Army, immediately communicated to subordinate units, which had the effect of marking the end of the Omaha beachhead operation (Map No. XVI). For the time being V Corps was to hold in its present positions, employing aggressive action by strong patrols to keep the enemy uncertain of our intentions. The First Army's offensive effort was concentrated on the right flank, where VII Corps continued its drive toward Cherbourg. XIX Corps was to become operational at noon, 14 June; consisting of the 30th and 29th Divisions, its missions was to secure and enlarge the CarentanIsigny corridor. First Army's instructions were confirmed by V Corps Field Order No. 5, published at 2100 on 13 June. The operations already under way on 13 June, in the Caumont and Hill 192 sectors, had been allowed to proceed during the day; the effect of Field Order No. 5 was to stop the effort toward Hill 192 at the positions reached that evening.
Starting from the smallest of footholds on D Day, V Corps had in one week driven inland 15 to 20 miles on a broad front. Junction had been firmly established with Allied forces on both flanks. The crisis of the whole operation had come at the very start, when unexpected enemy strength was met at the beach and the American troops had been called on for their utmost effort. Thereafter, the task of V Corps became progressively easier; the German 352d Division was pushed south at increasing speed and given no time to organize a defense. V Corps' advance had halted by decision of the higher command in view of overall tactical considerations. Its mission of capturing an adequate beachhead had been achieved.
In the course of a week's fighting casualties had mounted to 5,846 of which 1,225 were killed in action; more than half of these casualties came in the first day. Heaviest losses had fallen to the 29th Division, with 2,440 for the period; the 1st Division had 1,744 casualties, and the 2d Division 855. Enemy prisoners amounted to about 2,500, and casualties of the 352d Division had reduced that offensive unit to a shadow of its former strength.
Weeks of hard fighting were ahead, but the foundation for the final success of the Allied campaign in France had been firmly set. Scene of one of the hardest assault landings in military history, Omaha Beach was now part of a solid base for offensive operations which three months later reached the borders of Germany.
Kyllähän niissä Normandian taisteluissa saksalaisiakin kaatui paljon.
Kun länsiliittoutuneet pääsivät useiden tuntien vedessä, mudassa ja hiekassa rämpimisen jälkeen (ja valtavien tappioidenkin jälkeen) nousemaan sinne Normandian kallioille, niin silloin alkoikin jo olla sakuilla tukalat oltavat, tuli nimittäin taas se liittoutuneiden ylivoima eteen. Ei nimittäin pidä myöskään unohtaa liittoutuneiden laskuvarjojoukkojen valtavaa määrää Normandiassa, mitkä pudotettiin saksalaisten linjojen taakse. Jälleen oli liittoutuneilla ylivoima aseena.
Siis länsiliittoutuneiden tappiot kaatuneina arvioitiin siinä dokumentissa 11 000, ja saksalaisten 7 000 Normandian taisteluissa?
D-päivän osalta liittoutuneiden tappiot normandiassa olivat kaatuneina 2500 (?) ja ajalla 6.6-19.8 seuraavat:
Maavoimat 37.000
Ilmavoimat 17.800
http://www.ddaymuseum.co.uk/faq.htm#casualities
Saksalaisten tappiot kaatuneina samalta ajalta samalla suunnalla olivat ainakin n. 78 000. Tämän verran saksalaisten raatoja kaivetiin multiin.
Lisäksi 15 -20 000 ranskalaista siviiliä heitti henkensä pääosin liittoutuneiden ilmapommituksista johtuen.
katso taistelu nr 23.
http://users.erols.com/mwhite28/battles.htm
Tästä löytyy edellisestä poikkeavaa tietoa.
http://www.ddaymuseum.co.uk/faq.htm#casualities
kanadalainen näkemys tapahtuneesta
http://www.cbc.ca/news/dday/
asiallinen brittisaitti
http://www.britannica.com/dday
aivan helvetisti lisää linkkejä aiheesta.
Kun luet ja sinäistät nämä, tiedät asiasta mikäli mahdolista Jussi Putkistakin paremmin.
http://www.ddaymuseum.co.uk/links.htm
...todellakin oli Heinz Severloh, joka aivan käsittämättömällä taidolla ja rohkeudella niitti konekiväärillään ilmeisesti kolmisensataa jenkkiä pois pelistä, lopulta yksin, kun muut olivat kaatuneet tai paenneet.
Pari kertaa hän joutui vaihtamaan konekiväärin punahehkuiseksi kuumenneen piipun ja poltti kätensä, mutta jatkoi vaan ja jopa pääsi hengissä pois patruunoiden loputtua.
Kävimme hänen pesäkkeessään ja kuulimme Sampo Ahdolta hyvän selostuksen hänen toiminnastaan.
Samposta on sama kumpi pää on äänessä... sori vaan. Vai 300 jenkkiä? Onko JKK tullut ihan seniiliksi kun ei tunne asiaa vaikka kävi paikan päällä?
Tuosta Severlohista löytyy kyllä juttua paljonkin ja siinä Suomessakin nähdyssä TV -dokkarissa arveltiin kuolleitten määräksi jo pelkästään liki 2000, siis kaksituhatta, eikä kolmeasataa!
Anerikkalaiset vähättelevät kernaasti tappioidensa määrää maihinnousupäivänä ja haluaisivat jakaa niitä useammalle päivälle. Onhan se noloa kun yhdelle rannalle tapettiin 2000-3000 jenkkiä ja haavakot päälle, 3-4 kertaa tuo kaatuneitten määrä.
Jos MG42:lla ampuu muutaman sadan metrin päästä suoraan avautuviin maihinnousualuksiin niin tuho on aivan älytöntä ja ihme että monikaan selvisi ilman reikiä rannalle. Toki katkoja tuli kun vöitä piti vaihtaa ja piippuja yms.
http://scotlandonsunday.scotsman.com/international.cfm?id=643752004
He fired for nine hours, using up all the 12,000 machine-gun rounds. The sea turned red with the blood from the bodies. When he had no more bullets for the machine-gun, he started firing on the US soldiers with his rifle, firing off another 400 rifle rounds at the terrified GIs.
A leading German historical expert of the Second World War, Helmut Konrad Freiherr von Keusgen, believes Severloh may have accounted for 3,000 of the 4,200 American casualties on the day.
Severloh is less sure about the number, but said: "It was definitely at least 1,000 men, most likely more than 2,000. But I do not know how many men I shot. It was awful. Thinking about it makes me want to throw up. I almost emptied an entire infantry landing craft. The sea was red around it and I could hear an American officer shouting hysterically in a loudspeaker."
Lt-col Stuart Crawford, formerly of the Royal Tank Regiment, and a defence consultant, said it was entirely possible that a single German soldier had killed so many GIs.
He said: "I have fired that machine-gun. I did it as part of my training, and it has an extremely high rate of fire. He was in a position which was almost impervious to the weapons which the Americans could bring to bear on him. The Americans made the mistake of not landing tanks with the first wave of troops, so they had no support or protection
>>He was the last German soldier firing, and may have accounted for about 3,000 American casualties, almost three-quarters of all the US losses at Omaha. The Americans came to know him as the Beast of Omaha.
"Samposta on sama kumpi pää on äänessä..."
Kun joku tulee todenneeksi ääneen sellaisia tosiasioita, joista jotkut mielipide-sensorit eivät tykkää, alkaa tälläisten perustelemattomien heittojen kylväminen. Sopii vasemmiston halpamaiseen tajuntaan.
Näitä solvauksia kylvetään aina vähän keskustelun ulkopuolelle, tarkoituksena jättää lukijoille muistijäkiä ilman että herjaaja joutuu vastaamaan sanoistaan.
Pitäkää varanne, älkääkä antako hämärähemmojen vaikuttaa mielikuviinne.
Sampo Ahto on pätevä ja ammattitaitoinen sotahistorioitsija. Eihän häntä muuten parjattaisikaan?
Mitä vasureihin tulee, heidän toisesta päästään lähtee asiallisempaa ääntelyä...
...minulla on sentään vieläkin jokin suhteellisuudentaju siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Käytyäni siinä pesäkkeessä, jossa Heinz Severloh todella sankarillisesti taisteli ja kylvi kuolemaa maihinnouseviin vihollisiinsa ymmärrän täysin varmaksi, että nuo usein mainitut luvut eivät ole mahdollisia.
Pesäke oli huomattavan ylhäällä töyräällä, ja sen sekä rannan väliin jäi katvealue, joka oli suojassa laakatulelta. Hän pystyi tulittamaan vain vielä merellä olleista maihinnousualuksista poistuvia, ja kun niitä tuli kymmenistä laivoista samanaikaisesti, ei hän niitä kaikkia ehtinyt hoidella.
Jos olisi ollut laskuveden aika, maihinnousualukset olisivat jääneet kauemmas, mutta silloin kuten nyt siellä käydessäni oli nousuvesi, ja alukset pääsivät lähes rantaan, yli taaimmaisten esteiden. Ja rantaan päässeet pääsivät siis pian katveeseen laakatulelta.
Eikä teknisestikään olisi mitenkään mahdollista yhdellä konekiväärillä panna pois pelistä tuhansia ihmisiä, ei, vaikka olisi kuinka monta varapiippua ja vaikka kuinka paljon patruunoita käytössä. Piippujen vaihtaminenkin vie aikansa, ja "parhaassakin" tapauksessa korkeintaan vain viidesosa ammutuista luodeista osuu tähdättyyn kohteeseen. Eikä Severlohlla ole voinut olla käytössään kymmniätuhansia patruunoita.
Jenkkien kokonaistappiot (kaatuneet ja haavoittuneen ml.) olivat ensimmäisenä päivänä runsaat 2000 sotilasta, siis hyvin suuret. Mutta ei niitä aiheuttanut yksin Heinz Severloh, joka oli vain yksi monista puolustajan konekiväärimiehistä, ja kun hän joutui jättämään pesäkkeensä, maihinnousu oli vielä pahasti kesken, ja taaemapana olleet pesäkkeet niittivät vihollistaan vielä kauan sen jälkeen.
Sankaritarinat ovat tarpeellisia, mutta jos ne ovat kovin liioittelevia, ainakin ammattimiehessä ne tekevät tarkoitukselleen päinvastaisen vaikutuksen. Sanon tämän vähättelemättä Heinz Severlohn suoritusta, joka todella oli ainutlaatuinen, moninkertainen esim. verrattuna Tunetamttoman sotilaan Rokan suoritukseen, ja vielä sillä erolla, että se ei ollut fiktiivinen. Siis jos mies yhdellä teollaan saa ainakin 300 vihollissotilasta pois pelistä, on hän tehnyt historiaan jäävän sankariteon.
Wikipedia kertoo tapahtumista samaa, jonka kuulimme sekä saksalaisia että amerikkalaisia lähteitä vuosikymmenet tutkineelta Sampo Ahdolta paljon yksityiskohtaisemmin:
Omaha Beach
Omaha Beachillä amerikkalainen 1. jalkaväkidivisioona koki kovimman koitoksen koko maihinnousussa. Uivat Sherman-tankit menetettiin suurimmaksi osaksi ennen rantaan pääsemistä. Vastassa oleva 352. divisioona oli rantojen parhaiten koulutettu divisioona ja oli asemissa jyrkkien, rantaa vartioivien kallioiden päällä. Kyseinen divisioona oli ollut edellisenä yönä harjoittelemassa maihinnousun torjuntaa. Virallinen tieto kertoo, että "10 minuutissa, kun rampit oli laskettu, johtavasta komppaniasta oli tullut johtajaton ja täysin toimintakyvytön. Jokainen upseeri ja kersantti oli kuollut tai haavoittunut. Siitä oli tullut kamppailu selviämisestä ja pelastumisesta". Divisioona menetti yli 2 000 sotilasta. Tästä huolimatta selviytyneet järjestäytyivät uudelleen ja etenivät kohti sisämaata.
pistivät silmään; ensimmäisessä kerrottiin että jatkoi tulitusta kk:n mentyä epäkuntoon sirpaleesta ja toisessa taas että siitä loppuivat sopivat patruunat jonka jälkeen jatkoi tulitusta kiväärillä vielä 400 latia. Kas kun kumpikin on samaa kaliperia sekä MG42 kk että K98: 8mm Mauser eli 7,92, ehkä ajatus oli että valmiit vyöt loppuivat eikä ollut ketään enää joka olisi niitä ladannut jolloin oli parempi jatkaa torjumista kiväärillä.
Määrän Heinzhan arvioi johonkin reiluun tuhanteen, joka lienee aika uskottava sillä haavoittuneen ja kaatuneen erottaminen on satojen metrien päästä vaikeaa, eikä tappaminen myöskään nyt sinänsä ollut ensisijainen tavoite koska toimintakyvytönkin riitti ja suuritehoisen kiväärin luodin osuessa Hollyvood fantasiasta poiketen useimmat lopettavat aggressionsa heti, osumapaikasta riippumatta. Arvio korkeintaan viidesosasta osumia ammutuista laukauksista tukee tätä (12 000:sta viidesosa on 1400). Luoti lävistää kyllä useammankin sotilaan ja jos pääsi ampumaan pituus suunnassa maihinnousu aluksen keulaan, niin jauhelihaa tuli.
Vähän samoja yhtymäkohtia Törnin kanssa; kumpikin oli töpinässä aluksi. Törni kirjaimellisesti ja Severloh lähettinä joka oli käytännössä sotilaspalvelija ja hoiteli munia ja voita lähistön maatiloilta upseereille. Severlohin tuuri ja taito loppui nopeammin mutta loppupelissä paremmalla onnella.
Rohkeita miehiä jotka eivät uskoneet näkevänsä huomista päivää, mutta aikoivat tehdä sitä ennen parhaansa.
On ollut muodikasta katua ja kirota tekojaan.
Jumalan edessä on vaikea selittää kaikkea. Englantilaisilla on sananlasku: Right or wrong, my country.
Oikeus seuraa voittajan miekkaa. Liian usein hyeenat, petturit ja takinkääntäjät pääsevät pöytiin jakamaan isänmaansa miehittäjien kanssa ja kirjoittamaan historian uusiksi, hommaa helpottaa se että hyvät ovat kuolleet tai rakentamassa maata uudestaan.
Viidesosa 12.000:sta on 2.400 (ei 1.400).
Kyllä yhdelläkin KK:lla saa kauheita aikaan kun on voita matkassa ja suomalaiset peräsmiehet kahvoissa!
Parvilahti, Unto: Terekille ja takaisin
Pataljoonan Berliinin yhdystoimistoa hoitaneen Parvilahden (ent. Boman) yleisiä linjoja hyvin selvittävä kirja. Sisältää 124 hyvää valokuvaa ja 2 karttaa. Pataljoonan maineikkaimmilla taisteluilla on kirjassa omat lukunsa. Veriset Malgobekin "Tappokukkulan" taistelut on kuvattu ja samaten legendaksi muodostunut Tsikolan torjuntataistelu, jossa SS-miehet Könönen ja Pyyhtiä kunnostautuivat taistellen kuusi tuntia eristyksissä eteentyönnetyssä kk-asemassaan yhden toimintakyvyttömän ja yhden pahoin haavoittuneen kanssa. Kesken taistelun konekivääri alkoi kuitenkin oikutella... onneksi hyökkäys taukosi hetkeksi, jolloin Könönen ja Pyyhtiä rasvasivat konekiväärinsä liikkuvat osat voiannoksillaan! Ja teurastus saattoi jatkua... Taistelun tauottua ja savun hälvettyä laskettiin yli 300 kuollutta vihollista pesäkkeen edustalta. Könönen ja Pyyhtiä palkittiin 1.lk:n rautaristeillä kunniasoljin ja lisäksi he saivat kunniamaininnat Saksan puolustusvoimien ritariristien kantajien matrikkeliin.
Huomasin, että olit jättänyt sympaattiset hyvän matkan toivotuksesi minulle kun kerroin tuolla toisaalla matkalle lähdöstäni. Kiitos niistä! Toivottavasti huomaat tämän "matkakertomukseni"!
Jos tunnet kiinnostusta tuolle matkalle, niin kerro; silloin voinen antaa yhteystiedon kyseiseen matkatoimistoon, joka tämän matkan vuosittain näin syksyllä järjestää. Suurin osa meistä 42:sta osanottajasta oli tavallisia aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, joukossa muutamia naisiakin, mutta oli joukossamme myös useita evp-sotilaita, pari palveluksessa olevaa ja lisäkseni yksi sinibarettikin, ja myös puolenkymmentä sotatieteellisen seuran jäsentä; mukavaa porukkaa kaikki!
Pääasia tuntuu olevan että tapellaan. Pystyn kuvittelemaan miten Jorma K. on saksalaisena kk-ampujana Atlantinvallilla ja "ruiskuttelee" vihollisjenkkejä.
Pystyn myös kuvittelemaan kun j. Korhonen nousee maihin maihinnousualuksessa ja ampuu kohti saksalaisbunkkereita.
Pystyn myös kuvittelemaan miten Jorma K. pudottaa atomipommin Hiroshimaan ja miten J. Korhonen on venäläisessä sukellusveneessä isänmaallisena patrioottina valmiina laukaisemaan ydinohjuksen.
Skitsofreenikot Jorma K. ja J. Korhonen takaavat että ihmiskunta tuhoutuu.
Kun näin ne töyräät, ja niiden edessä aukeavan alavan, suojatoman rannan ja avomeren, minua puistatti. Maihinnousu noilla seuduin tuntui mielettömyydeltä. Operaatio oli varmasti kaikkien aikojen suurin ja mutkikkain, maihinnousujoukoille oli annettu kaikki tuki, harhausoperaatiot suoritettu, mutta silti...
Jossain kerrottiin, että ensimmäiset maihinnousujoukot koostuivat nuorista ja taistelukokemusta vailla olevista sotilaista. Syykin kerrottiin: vanhemmat ja kokeneemmat olisivat pelänneet liikaa nähdessään mihin oltiin menossa.
Sama juttu. Hirveä paikka nousta maihin niille rannoille. Kyse ei tosiaankaan ole suomalaisista alavista rannoista eikä saaristo ole suojana missään.
Pääkohteena Normadia oli tietenkin siksi, että se oli edellä mainituista luonnonolosuhteista johtuen heikoimmin linnoitettu.
Monenlaista tarinaa on maihinnoususta. Esim. David Irving ym. kertovat Saksan armeijan vastarintaliikkeen halunneen maihinnousun onnistuvan. Siksi sitä ennakoitiin väärään paikkaan ja siksi vastatoimet eivät olisi alkaneet heti. Toiset taas syyttävät Führeriä, jota ei olisi saanut herättää ja jonka käsky kuitenkin vasta liikutti armeijoita. Näin ollen koko maihinnousu olisi mennyt mönkään, jos Wehrmachtissa ei olisi ollut pettureita ja jos vastatoimet olisivat alkaneet heti.
Sittenhän jenkit saivat vastaansa ss-joukkoja (Leibstandarte) ja muita ja taistelut polkivat kauan paikallaan. Jenkit olivat kokemattomia ja Eisenhower poliittisista syistä suurin päällikkö ja siksi huono. Tappiot olivat suuret eikä menestystä meinannut tulla, vaikka ilmaherruus oli täydellinen ym.
Voi sinua ukkorahjaa. Teet pyhiinvaellusmatkan Normandiaan ja koet elämäsi henkevimpiä hetkiä veren makuun päästessäsi.
No on niitä sellaisiakin tylsämielisiä jotka vasta Auschwitzin kierroksen jälkeen alkavat kammoksua natsismia.
Paljon on teitä hedonisteja maailmassa.
Monikymmenvuotisena historian harrastajana ja mm. Hitlerin "Taisteluni" (Mein Kamph) lukeneena tunnen läpikotaisin myös natsismin historian. Heitin tuon Hitlerin kirjan roskikseen heti sen luettuani, ettei se joutuisi enää kenenkään käsiin. Hýllyssäni on edelleen lukuisia kirjoja tuosta aihepiiristä, mielestäni niistä parhaimpana William Shirerin "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho".
Kolminkertaisena YK:n rauhanturvaajana vuosia Lähi-idässä vietettyäni ja Israelin ystäväksi tultuani kiinnostuin kovin juutalaisuudesta laajemminkin, ja siitäkin olen lukenut paljon, ja hyllyssäsikin on aihepiiristä monta kirjaa. Juutalaisuuteen ja Israelin historiaan perehtyminen on saanut minut inhoamaan natsismia yhä enemmän.
Silti olen samaa mieltä, kuin "Kommunismin mustan kirjan" esipuheessa sanotaan: "Vaikka etenkin kansallissosialismin synnit ovat veriruskeat, niiden kesto, maantieteellinen ulottuvuus ja uhrien määrä (vaikkapa vain ajan lyhyyden vuoksi) jäivät paljon vähäisemmiksi kuin sosialismin toisen väkivaltaisen laidan rikosten".
Olen muuten käynyt Auschwitzissa jo 1979 ja Dachaussa 1990. Ja myös todettakoon, että olen lukenut myös islamista paljon kirjallisuutta, ja hyllyssänikin on mm. Koraani ja profeetta Muhammadin elämäkerta (Ibn Hisham, suom. Jaakko Hämeen-Anttila).
Että voi sinua, poika-polo; kun ilmeisesti tietosi kuten ymmärryksesikin ovat niin kovin vähäiset, niin voit päätyä minusta tuollaisiin johtopäätöksiin, jotka ovat äärimmäisen kaukana todellisuudesta.
Annas kun arvaan. Paitsi lukea osaat myös laskea? Kymmeneen? Sataan? Ihan tuhanteen asti?
Voi kun sinä olet hyvä.