Suomi24:n maailman menoa näyttää toimivan juutalaisten mustamaalauspalstana. Samaa valheellista propagandaa kuin Hitler käytti Saksassa ennen toista maailman sotaa ja sen aikana. Seuraukset tiedämme kaikki. Miksi samanlaisen propagandan kirjoittaminen tällä palstalla on sallittua?
Kysymys ylläpidolle?
juutalaisvastaisuus
13536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
samaa paskaa saavat muutkin niskaan,joten vetäydy takas koloosi inha matonen
me kaikki ollaan totuttu!
Toivoisin että mossad sieppaisi tämän paskiaisen ja kiduttaisi ihan viimeisen päälle!
Naurattaa muuten Suomen uusnatsit. Siitä surkeampaa porukkaa en ole vielä tavannut. Naantalissa Siitoimen porukoille naurettiin. Porukka koostui puliukoista ja joistain teineistä joille Pekka tarjosi viinaa ja hakaristipaitoja. Vuosittaisella paraatilla oli Siitoimen lisäksi pari hassua puliukkoa.
Tuollainen porukka olisi siivoamassa vanhustentalojen vessoja jos Suomi joutuisi sotaan.
Ja sen voin sanoa että uusnatseilla ei ole mitään tekemistä isäinmaallisuuden kanssa. Kunhan vetävät viinaa, puhuvat paskaa ja rypevät omissa lapsuuden traumoissaan.
Mutta Aatu oli silti oikeassa.
Suomi24:sta on tullut antisemitismin lietsontakanava (Tai Ironmikeshän kera 20:n sivupersoonansa kanssa on lähinnä se, joka sitä systemaattisesti harjoittaa)
Suomi24 antaa tälle antisemitismille samoin kuin USA-vastaiselle propagandalle vapaat kädet.
Saahan niitä rikollisia nyt vähän läksyttääkin,opettelisivat käyttäytymään kuin normaalit ihmiset niin heidät jätettäisiin rauhaan.
Ihmiset ovat vihdoin ymmärtäneet juutalaisuuden se ei ole uskonto vaan suuri rikollisorganisaatio...
Mikä on antisemitistä -Se etä kertoo että ISRAEL on TERRORISTI?
ETTÄ USA VIELÄ PAHEMPI?
TUTKITA PÖLHÖ PÄÄSI.
Saat toki olla vapaasti sitä mieltä että Israel/Usa on terroristivaltio ja kirjoittaa siitä vapaasti. Tuo on sinun oikeutesi.
Mutta EI ole kysymys siitä, vaan kansanryhmän herjaaminen ja rasistinen vihan lietsonta juutalaisia kohtaan. Tämä on tietääkseni kielletty Suomen laissa.
Samaa on esiintynyt muslimeista, mutta ei kyllä samoissa määrin.
ANTIVITUNSEMITISTI ja rakastan olla sitä.....
ps.pitäisikö ottaa hakaristi tatuointi myös oikeaan käteen??
no häh?
tämähän on vapaa keskustelupalsta jossa jokainen saa esittää kritiikkiään/puolustuspuheitaan maailman menosta.
juutalaiset ovat ansainneet kritiikkinsä ihan itse.
kritiikki ei sitä paitsi tapa.
sen sijaan juutalaiset tappavat usan tuella lähinaapureitaan kuten haluavat. välittämättä mistään mitään.
sitäkö ei saisi kritisoida?
voitte juutalaisten puolestapuhujat varautua siihen, että kritiikki ei lopu ennen kuin juutalaiset oppivat kunnioittamaan lähinaapureitaan kuten itseään.
Turha täällä on sinun ylläpitoa itkeä avuksesi sen kiistattoman tosiasian edessä, että se mitä Israel nyt tekee, on väärin ja laitonta.
Jos natsien vainojen aikana kukaan ei olisi noussut taistelemaan juutalaisten puolesta, olisi tehty hirvittävä virhe. Nyt juutalaiset tekevät samaa arabeille (kiduttavat, tappavat, tuhoavat, käyvät laitonta sotaa) ja me olemme hiljaa? Miksi siitä ei saisi puhua, ystävä-rakas, miksi ei saisi!!???
Toki saa keskustella, mutta jos taso menee Al Jazeeran syöttämään natsipropagandaan, jossa juutalaisten ihmisarvoa poljetaan ja heidät rinnastetaan sikoihin. Niin silloin olisi ylläpidon aika bannata ko. kirjoittelijat.
Toki kritiikkiä saa kirjoittaa, joten herne pois nenästä.
Ja vastapainoksi: en myöskään hyväksy mantasoista kirjoittelua muslimeista.
ole kuin YKSI ÄÄRIPUNIKKI JENKKI JA JUUTALAIS VIHAAJA, SE LUUSERI ON MULTINIKKI IRONMIKES!!!!
FAKTA ON NÄIN!!!!