Olen entinen mormoni ja taas luterilainen. Uusi temppeli on herätellyt keskustelua ja kysymyksiä satelee koskien kirkkoa.
Katsoin nyt tarpeelliseksi kertoa lyhyen version omasta kokemuksestani mormonikirkossa.
Todellakin etsin silloin Jumalaa ja mormonit sattui paikalle oikeaan aikaan ja saivat kaikein kuulostamaan loogiselta ja suorastaan taivaallisen ihanalta! Sain apua kodinhoidossa, ja tutkimme kirjallisuutta tuttavaperheeni ja lähetyssaarnaajien kanssa.
Sain valtavasti tukea ja ystäviä. Minua kehuttiin ja kannustettiin maasta taivaaseen. Sitten siinä sivussa alkoi vaatimukset kuten, luovu kahvista,teestä, kokiksesta ja maksa kymmenykset... Pikkuhiljaa alkoi tulla kirkon tehtäviä, olinhan NIIN HYVÄ JÄSEN ja kykenevä... Pian huomasin että tämän minun hyvyys vei minut siihen että odotuksia oli kokoajan lisää ja lisää. Jos uupui niin piti selitellä miksei tee sitä ja tätä. Kelvollinen jäsen kun ei kieltäydy annetuista tehtävistä.
Maksamistani kymmenyksistä kannettiin kuittia eteen että voin tarkistaa että olin maksanut oikein, ettei mitää ole unohtunut.
Temppeliin piti olla valmis lähtemään aina kun vain mahdollista...
Eli, tasan sama homma kuin missä tahansa "1800-luvun lahkossa": Ensin kaikki on ihanaa ja ruusunpunaista ja sitten valkenee totuus kun sinut on ensin "kehuttu" mukaan ja tarpeeksi syvälle että eroaminen on vaikeaa. Kaikista painavin syy erolleni oli jäsenien kertomat muunnellut totuudet kirkosta ja sen historiasta. Kukaan ei kontrolloi varsinaisesti mitä kirkossa opetetaan koska se tapahtuu jäsenten toimesta, palkattomana työnä. Ja sitä odotetaan joka jäsenen tekevän. Jopa minunkin vaikka olin aivan untuvikko.
Smithistä ei saa uskoa mitään negatiivista, sellainen on perkeleestä ja propagandaa.
Kaikki kävi niin opillisesti ristiriitaiseksi ja suorituskeskeiseksi että päätin luopua ihanasta mormonikirkosta. Vaikeaa se oli, ja pitkän pohdinnan ja rukoilun tulos.
Ai juu, uhkailtiinhan minua jälkikäteen että "varoitan mitä elämällesi voi tapahtua jos luovut uskostasi!".
Joo, kävihän siinä niin että löysin elävän uskon, mutta kyllä tuo uhkaus vei minut todella kauas mormonikirkosta.
Edelleen minulla on rakkaita mormoniystäviä, uskon heidän pelastuksen olevan heidän vilpittömyydessä ja toisaalta totuuden tietämättömyydessäkin. Meillä on uskonnonvapaus, joten jokainen tehköön valintansa.
Haluan kirjoittaa tämän ihan hyvässä hengessä kuitenkin, ja jos joku haluaa keskustella aiheesta henk.koht. ,niin meilatkaa [email protected]
Katsoin nyt tarpeelliseksi kertoa lyhyen version omasta kokemuksestani mormonikirkossa.
Todellakin etsin silloin Jumalaa ja mormonit sattui paikalle oikeaan aikaan ja saivat kaikein kuulostamaan loogiselta ja suorastaan taivaallisen ihanalta! Sain apua kodinhoidossa, ja tutkimme kirjallisuutta tuttavaperheeni ja lähetyssaarnaajien kanssa.
Sain valtavasti tukea ja ystäviä. Minua kehuttiin ja kannustettiin maasta taivaaseen. Sitten siinä sivussa alkoi vaatimukset kuten, luovu kahvista,teestä, kokiksesta ja maksa kymmenykset... Pikkuhiljaa alkoi tulla kirkon tehtäviä, olinhan NIIN HYVÄ JÄSEN ja kykenevä... Pian huomasin että tämän minun hyvyys vei minut siihen että odotuksia oli kokoajan lisää ja lisää. Jos uupui niin piti selitellä miksei tee sitä ja tätä. Kelvollinen jäsen kun ei kieltäydy annetuista tehtävistä.
Maksamistani kymmenyksistä kannettiin kuittia eteen että voin tarkistaa että olin maksanut oikein, ettei mitää ole unohtunut.
Temppeliin piti olla valmis lähtemään aina kun vain mahdollista...
Eli, tasan sama homma kuin missä tahansa "1800-luvun lahkossa": Ensin kaikki on ihanaa ja ruusunpunaista ja sitten valkenee totuus kun sinut on ensin "kehuttu" mukaan ja tarpeeksi syvälle että eroaminen on vaikeaa. Kaikista painavin syy erolleni oli jäsenien kertomat muunnellut totuudet kirkosta ja sen historiasta. Kukaan ei kontrolloi varsinaisesti mitä kirkossa opetetaan koska se tapahtuu jäsenten toimesta, palkattomana työnä. Ja sitä odotetaan joka jäsenen tekevän. Jopa minunkin vaikka olin aivan untuvikko.
Smithistä ei saa uskoa mitään negatiivista, sellainen on perkeleestä ja propagandaa.
Kaikki kävi niin opillisesti ristiriitaiseksi ja suorituskeskeiseksi että päätin luopua ihanasta mormonikirkosta. Vaikeaa se oli, ja pitkän pohdinnan ja rukoilun tulos.
Ai juu, uhkailtiinhan minua jälkikäteen että "varoitan mitä elämällesi voi tapahtua jos luovut uskostasi!".
Joo, kävihän siinä niin että löysin elävän uskon, mutta kyllä tuo uhkaus vei minut todella kauas mormonikirkosta.
Edelleen minulla on rakkaita mormoniystäviä, uskon heidän pelastuksen olevan heidän vilpittömyydessä ja toisaalta totuuden tietämättömyydessäkin. Meillä on uskonnonvapaus, joten jokainen tehköön valintansa.
Haluan kirjoittaa tämän ihan hyvässä hengessä kuitenkin, ja jos joku haluaa keskustella aiheesta henk.koht. ,niin meilatkaa [email protected]
Vastaukset 38
Vanhimmat
Minulla ero kirkosta tapahtui taas täysin eri tavalla kuin sinulla - olenhan syntyperäinen jäsen. Heittäydyin vaan epäaktiiviseksi ja tunsin tekeväni väärin. Noin 10 vuoden epäaktiivisuuden jälkein tapahtui uskonkriisi, eli menetin koko uskoni niin mormonismiin kuin Jumalaankin. Lähtikö minusta mormonismin mukaisesti Pyhä Henki pois vai avasinko silmäni totuudelle?
Olin aktiiviaikoinani ihan tyytyväinen MAP-kirkkoon, mutta kyllä takaraivossa kolkutteli silloin tällöin ajatus, että "mahtaakohan tämä koko homma olla sittenkään totta". Uskoisin, että tuollainen ajatus kolkuttelee aika ajoin jokaisen kirkon jäsenen mielessä.
Jos vilpittömästi uskoo MAP-kirkon olevan totta eikä koe kirkon sääntöjä tai kontrollointia epämukavana, niin elämä on varmasti todella hyvää. Yhtä hyvää on varmaan elämä aktiiviluterilaisena tai vaikkapa jehovantodistajana, jos sellaisesta tykkää.
...tuo mainitsemasi pelottelutaktiikka kirkosta erotessa on aika epämiellyttävä juttu. Minuakin oltiin yhdessä vaiheessa erottamassa kirkosta synnissäelämisen vuoksi ja tunsin tilaisuuden olevan jonkinsortin pelottelua. Mutta niin sen kai on tarkoituskin olla, jos uskoo kirkon oppeihin.
Kyllä minä uskon, että kaikki tulevat omalla uskollaan autuaaksi. Suvaitsevaisuus olisi todella hieno juttu uskontojen oheen, mutta kun se ei tunnu onnistuvan. Uskonto on osa kulttuuria ja osa persoonaa.
Oli usko mikä tahansa, mutta miten se ihmisessä ilmenee, mielestäni merkitsee.
Tärkeintä on tehdä hyvää, ja kasvaa rakastamisessa. Eikö niin rakkaani? ;o)
...just niin! :-D
ollut omat kriisit kirkossa. Huomaan, että ne syntyvät silloin kun en pysty elämään uskoni mukaan. Toivoisinkin, että muut jäsenet, jotka kokevat olevansa vahvempia sekä uskossa, että teoissa voisivat ymmärtää paremmin niitä jäseniä, joilla tulee seuraamisvaikeuksia ja tuntevat kuormansa raskaiksi. Nykyään olen huomannut, että Piispat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota siihen, ettei rasiteta jäseniä liian paljolla tehtävillä. Toisaalta kirkon johtajat ovat huomanneet, että usein paikallisjohtajat ovat olleet liian ankaria. Yksi esimerkki oli Tyynen meren saarilla oleva kirkon perhe. en muista enää yksityiskohtia, mutta tapahtumat etenivät jotenkin niin, että Piispa kielsi jostain väärinkäsityksestä johtuen perheen isää osallistumasta kokouksiin. Mies tunsi , että häntä oli loukattu pahasti ja toimenpide oli turha. Tällä isällä oli kuitenkin vahva usko palautettuun evankeliumiin. Hän sanoi perheelleen: "Tämä ei ole piispsn kirkko, tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko. Myöhemmin asian oikea laita selvisi ja mies perheineen palasi kirkkoon. Jos meidän uskomme ja todistuksemme on vankalla pohjalla (kalliolle rakennettu) ei tuulet eivätkä myrskyt sitä horjuta, eikä se perustu lainavaloon. (Joku muu jäsen olipa kuinka merkittävä tahansa, hänen tekonsa tai sanomisensa suraamiseen ja uskomiseen.)Toivonkin, että jäsenet voisivat keskittyä todistuksen vahvistamiseen enemmän kuin virheiden etsimiseen. Kun on inhimmillisestä osallistumisesta ja toiminnasta kyse, niin aina jossain kohdin tapahtuu virheitä. Työväen aatteestakin sanottiin aikanaan, että aate on hyvä, mutta jäsenet pilaavat sen. Mekin monet voimme joskus todeta huumorilla, että olemme vielä mukana jäsenistä huolimatta. Tällä en suinkaan tarkoita kaikkia kirkkomme jäseniä. Valta osa on hyviä ja toisiaan rakastavia, mutta joukossa ei tarvitse olla kuin yksi joka saa keskuudessa paljon pahaa aikaan. Alkukristillisessä kirkossakin todettiin, että joukkoon tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Ja verkkoon tarttuu kaikenlaisia kaloja. Minä keskityn evankeliumissa sen suurenmoisiin opetuksiin ja siihen tietoon joka raottaa ihmisen iankaikkisessa kulussa tapahtuvaan pelastus prosessiin ja tietoon, joka on annettu minusta Jumalan lapsena, mitä Hän odottaa minulta, missä olin ennen syntymääni ja miksi olen täällä maanpäällä ja minne olen menossa kuolemani jälkeen. Olen myös kiitollinen että Jumala puhuu meidänkin aikana. Hän ei ole kuollut vaan elävä Jumala joka antaa kuulua itsestään. Tästä todistuksena Mormonin kirja ja Oppi ja Liitot sekä Kallisarvoinen Helmi.
Tuo on juuri sitä minun mielestäni potaskaa jolla vahvistetaan uskoa vääriin oppeihin.
"Kun ei PYSTY elämään uskonsa mukaan" Tällä tarkoitat uskollisuutta kirkolle ja sen opeille ja vaatimuksille -se mitä Kristus ei opettanut.
Kristus sanoo että joka seuraa minua pelastuu.
Minä uskon Kristukseen ja teen niin paljon hyvää kuin kykyjeni mukaan pystyn. Ulkoiset tasovaatimukset jotka ovat ihmislähtöisiä pilaavat sen, ja tekojen aitouden.
Vaikka olisi mikä niin ihmisiä me aina tulemme olemaan, ja pystymisellä ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa. Koko "pystyminen"-sana kuvaa hyvin mormonikirkkoa. Pitää pystyä, jotta on kelvollinen! etoo...
"Toivonkin, että jäsenet voisivat keskittyä todistuksen vahvistamiseen enemmän kuin virheiden etsimiseen." = Massapsykoosia, aivopesua joka vie kauas Jumalan rakkaudesta ja vilpittömästä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan. Luetaan mormonikirkon kirjoja kuin mantraa ettei totuuden valo tulisi esille.
Oli hyvä Unski että kirjoitit, tässä oikein malliesimerkki siitä miksi ihminen ajatusmaailmaltaan muuttuu "ainoassa oikeassa Smithin kirkossa"
Unski kirjoitti:
omat kriisit kirkossa. Huomaan, että ne syntyvät silloin kun en pysty elämään uskoni mukaan.
Varmaan monilla mormoneilla uskonkriisi syntyy siitä, että ei koe pystyvänsä täyttämään kirkon asettamia vaatimuksia, oli nämä sitten viisauden sanaan, kirkon palvelutehtäviin tai kymmenysten maksuun liittyviä. Itselläni ei ollut näin, vaan minulle tuli älyllinen ja tunnetason kriisi. Se mitä näin ja koin kirkossa sekä seurakunnassa että mormonikodissani oli kaikkea muuta kuin sellaista, jota voisi odottaa Jeesuksen Kristuksen kirkolta. En pystynyt uskomaan, että Joseph Smith oli profeetta. Kun luin rinnakkain Mormonin kirjaa ja Raamattua ensinmainitun kömpelyys pisti räikeästi silmään. Innokkaana biologian harrastajana ja historiasta kiinnostuneena olin tyrmistynyt Mormonin kirjan mokista.
Huolimatta rukoilemiseesta, kirkon opetusten mukaan elämisestä ja uutterasta mormonien pyhien kirjojen lukemisesta en koskaan vakuuttunut kirkosta ja sen opetuksista. Älyllinen rehellisyys pakotti eroamaan kirkosta. Viimeinen niitti oli mustien pappeuskielto ja se, että täällä palvelleet lähetyssaarnaajaat lähtivät monet vapaaehtoisina suoraan lähetystyöstä Vietnamiin sotimaan.
Päivääkään en ole kirkosta eroa katunut, vaikka siitä on virallisesti jo noin 20 vuotta.
mitä mahtanet tarkoittaa tuolla autuaaksi tulemisella?
opit ovat löydettävissä itseltään Jeesukselta ja kyllä hänkin esitti tasovaatimukset. Vai mitä tarkoitti vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, keskustelu rikkaan nuorukaisen kanssa "mitä minun tulisi tehdä periäkseni taivasten valtakunnan" Juutalaisille rakkauden käskyn noudattaminen ja myös ne muut käskyt, joita ei pitänyt laiminlyödä. Myös Jaakob opetti kirjeessään, että usko ilman tekoja on kuollut. MINÄ USKON, ETTÄ IHMINEN VOI KEHITTYÄ USKON ASIOISSA JATKUVASTI aivan samoin kuin ammatissa ja tieteessä, sekä muissa opeissa mitä me vain voimme tutkia ja harjoittaa. Ei urheilijankaan kannata lähteä kilpailemaan harjoittelematta. Uskon että ihminen kehittyy kaikissa evankeliumin käskyissa pitämällä ne ja tekemällä jatkuvasti parannusta kaikesta minkä tietää vääräksi. Taivas on täydellinen olotila ja ennen kuin sinne voi mennä meidän on kehityttävä sille tasolle kuin se olotila edellyttää. Tähän emme ehkä pysty tämän elämän aikana, Mutta meille on suotu vielä aikaa kehittyä tuonpuoleisessa, ennen kuin tulee ylösnousemus ja viimeinen tuomio, josta puhutaan mm. johanneksen ilmestyskirjassa. 20:12
Tottakai ihminen kehittyy uskonasioissa! Enhän ole muuta väittänytkään, kyse oli nyt pelastuksesta, ja siitä mitä siihen vaaditaan.
Edelleenkään, en usko että Jumalalla on tasovaatimuksia tai Jumala vaatii meiltä jotkut kädenpuristukset!
Tottakai usko on kuollutta ilman tekoja, mutta ei toinen ihminen saa määrätä kelvollisia tekoja -ne nousevat jokaisen sydämestä.
Kyllä map-kirkossa näki myös monia tekopyhiä jotka tekivät tekoja vain kirkon vuoksi ja sydän oli jossain ihan muualla. Paastottiin pakosta, ilman ajatusta niinkuin fariseukset.
Rikas nuorukainen ei halunnut luopua omaisuudestaan, ja mormonithan selittävät ettei tarvitsekaan! Neulansilmä näethän on mormonien mukaan aukko itkumuurissa josta kyllä kameli mahtuu halutessaan. Sekin etoo.
Sitä vaan, että kyllä Jumala hyväksyy valtakuntaansa niin mormonit kuin helluntailaiset.
Vaimoni on sellainen ja kuka tietää, vaikka lapsistanikin tulisi buddhalaisia.
Minä olen järkeillyt asian niin että kuka tahansa "hyvä" ihminen pelastuu. Tärkeintä on tehdä hyvää ja ajatella toisista hyvää. Se mikä minut saa mormoneissa kiehahtamaan on tekopyhyys jota aikoinani näin ja ihmiskäskyt ja niiden perusteella toisten arvostelu -anteeksi vain.
Jokainen kun tekee oman VILPITTÖMÄN parhaansa uskoen Kristukseen ja Hänen lunastukseen, luulisi riittävän.
saman Jumalan lapsia ja siten pelastus koskee yhtälailla kaikkia. Eli hyvää elämää elävät ihmiset, jotka toimivat tietonsa mukaan pääsevät osalliseksi jostain kirkkauden asteesta. Ilman valtuudella suoritettuja toimituksia kuten kaste, ei voi nousta terestristä valtakuntaa korkeammalle. Jumala on kuitenkin oikeudenmukainen ja antaa kaikille mahdollisuuden kuulla evankeliuminsa, ja jos se ei tapagdu vielä tämän elämän aikana, niin tuonpuoleisessa henkimaailmassa viimeistään evankeliumi saarnataan kaikille ja toimitukset tehdään sijaistyönä temppeleissä.
Erottelu alkoi heti, kun mormoni vastasi. Mormonit sinne paremmille paikoille!
"Rikas nuorukainen ei halunnut luopua omaisuudestaan, ja mormonithan selittävät ettei tarvitsekaan! Neulansilmä näethän on mormonien mukaan aukko itkumuurissa josta kyllä kameli mahtuu halutessaan. Sekin etoo."
Tuo on taas jonkun yksilön keksintö, joka on levinnyt, ei minkään auktoriteetin selitys. Ja vaikka sellainen aukko olisikin jossain (ollut) niin ei se tarkoita ettei tarvitsisi luopua omaisuudestaan! Kyllä sydän pitää riisua lopulta kaikesta omaisuudesta, ja jos joku on siinä vaiheessa halukas ottamaan, niin sinne meni se omaisuus.
Mutta kun tätä selitystä hokee kaikki tuntemani mormonit suomessa, ja ylettömän tärkeää todellakin on, että millaisella autolla sinne kappelin pihalle kurvataan niin...
Huom.! EI KAIKKI, mutta suuri osa!
niin. Kirkon jäsenyys ei takaa selestiseen valtakuntaan pääsyä, vaan loppuua saakka uskollisena pysyminen. Jeesus esitti vertauksen kymmenestä neitsyestä, jotka odottivat ylkää tulevaksi. Viisi viisasta ottivat lamppuihinsa varaöljyä siltä varalta, että ylkä viivästyisi. Viisi tyhmää eivät ottaneet varaöljyä. Kun heidän öljynsä loppui ja lamput sammuivat he eivät voineet jäädä pimeässä odottamaan. Tämä vertaus tarkoittaa Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniä. Vara öljyn hankkiminen on evankeliumin mukaan eläminen. Jäsenistöstä Jeesuksen mukaan noin puolet eivät elä oppinsa mukaan eivätkä näin voi pelastua Jumalan luo.
ja olen kurvannut jo kymmenet vuodet. Ihan kuin lähetyssaarnaajat! En edes erota erimerkkisiä autoja toisistaan. Joten puhu vain omasta puolestasi.
Rahastako noissa vuodatuksissasi loppujen lopuksi onkin kysymys?
Kerrot, että kirkosta eroamisestasi on noin 20 vuotta.
Sanot myös, että viimeinen niitti oli mustien pappeuskielto ja ex-lähetyssaarnaajien lähtö Vietnamin sotaan.
Lisäksi kerrot olevasi kiinnostunut historiasta.
Mustien "pappeuskielto" kumottiin vuonna 1978 eli 28 vuotta sitten. Vietnam yhdistyi ja siten myös sota loppui vuonna 1975 eli 31 vuotta sitten.
Jokin ei täsmää. Mikä muuten se viimeinen niitti oikeasti oli?
Minä itse erosin omasta mielestäni kirkosta jo paljon ennen sitä, kun minut katsottiin kirkosta virallisesti eronneeksi. Kirkon edustajat vaativat, että minun olisi pitänyt matkustaa tosielta puolelta Suomea virallisesti kirkosta erotettavaksi, että eroamiseni olisi ollut heidän mielestään pätevä. Sanoin, että minulla on muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä, joten en aio matkustaa vieläpä ihan omalla kustannuksellani vain sen takia, että he saisivat jotkut viralliset kommervenkkinsä tehdyksi. Mitään virallista vahvistusta eroamisestani kirkon taholta en ole siis muistaakseni vieläkään saanut. Eli itse asiassa en ole ihan varma siitä, olenko vieläkään virallisesti eronnut kirkosta! Mutta ainakin itse olen kirjani siirtänyt mormonikirkosta pois jo aikoja sitten.
Olen pahoillani, että en pysty antamaan tarkempaa selvitystä eroamisvuodestani. Itse kuitenkaan en ole pitänyt itseäni mormonina vuosikymmeniin.
Tarkoitat siis, että niille parhaille paikoille eivät pääse pelkästään mormonit, vaan muutkin.
Tuo oli minulle uusi tieto. Onko se MAP-kirkon virallista oppia.
viestini väärin. En puhunut muista kuin Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenistä. Siis Jeesuksen itsensä perustamasta kirkosta ja kun aikanaan luopumus tapahtui apostolien kuoltua ja kun ei enää pystytty vainojen takia kutsumaan uusia apostoleita johtamaan kirkkoa niin Jeesuksen perustama kirkko lakkasi olemasta kirkko joka perustui apostolien ja profeettain perustalle. Kirkko palautettiin 1830 Joseph Smithin kautta ja sai nimen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ne neitsyet joita Jeesus käytti vertauksessaan tarkoitti näiden kirkkojen jäseniä. Ylkän kanssa hääjuhlaan meneminen puolestaan Selestistä valtakuntaa jossa pelastus on Jumalan kasvojen edessä hänen kirkkaudessaan.
että oli liian optimistista olettaa, että muut kuin Map-kirkon jäsenet mormonien mukaan pääsisivät parhaille paikoille. Ensimmäisen viestini sisältö siis sittenkin pitää paikkansa.
Neitsytvertauksella tuskin on mitään tekemistä mormonismin kanssa. Eiväthän nuoret neidot Joseph Smithin seurassa edes kauaa neitsyinä pysyneet.
jäsenet juovat paljon kokista kirkosssakin sillä siellä tarjoillaan sitäkin paljon eri tilaisuuksissa.
nautita kokista.
Mitä vampyyri pyysi ravintolassa?
- litra kokista.
tämäkin viisaasti alkanut keskustelu asiaankuulumattomalla kommentilla?
Jos ei ole asiaa, älä kirjoita.
Vai?
muiden kanssa: tuo viesti on turha ja typerä. Asteikolla 1-10 se saa arvosanaksi 2.
Hyvän avauksen saavan aikaan arvoisensa keskustelun, ilman järjenköyhiä väliheittoja.
Paskaako minun sillä on väliä miten mormonit ovat minua vedättäneet, eikö? Minä en ole ilmeisesti lähimmäinen kun uskallan kertoa tarinani kirkosta, ja joka sana on totta!
Pääasiahan on se että SINÄ ja "MUUT" (ketä ne muuten ovat?) olette onnellisia!
En viitannut aloitusviestiisi lainkaan. Siinä oli asiaa ja se oli kiinnostava lukea.
JA minä kiihdyksissäni ajattelin että koko aloitus halutaan mitätöidä kirkonvastaisena -sitäkin on joskus tapahtunut. :o)
kokispelle, joka melkein onnistui häivyttämään hyvät ajatuksesi tahallisella häiriköinnillään
Sillä varmaan luulin viestin olevan minulle kun en jaksa mokomia pellejä enää noteerata... ;-)
Älä nyt sentään hermojasi menetä. Jätä muutama päivä väliin tällä palstalla tai hanki jokin toinen harrastus - tai vaikka elämä.
Ja mene vaikka hengailemaan sinne temppelin nurkille ;-)
-Ei ole rahasta kysymys, ja elämää riittää map-kirkon jälkeen vaikka muille jakaa -niinkuin näet =)
Kiitos ehdotuksestasi.
Minulla on temppelille sen verran matkaa, että en näin loma-aikojen ulkopuolella ehdi siellä polkupyörällä käymään. Katsotaan sitten kesällä!
Onneksi temppelille pääsee mainiosti julkisilla kulkuneuvoilla. Ensin Helsinkiin vaikkapa junalla, sitten Pasilasta junalla ja Elielin aukiolta busseilla.
Ei tarvitse sinun eikä kenenkään muunkaan tarkkailla, millaisella autolla temppelin pihaan kaarran! Siellä on muuten melko vähän parkkipaikkoja.
Tänään en käy temppelissä, vaan keskityn mielenkiintoisen elämäni muihin osa-alueisiin.
Nautitaan tästä elämästämme kiitollisin mielin!
Jos sanot jotakuta kokiskompelksiseksi, minulla on oikeus kysyä sinulta, että oletko kahvikompleksinen? Jätätkö kahvin juomatta jonkin taikauskon vuoksi? Käytätkö tietynlaisia alusvaatteita jonkin taikauskon vuoksi?