matkalla kaaokseen

Olemme matkalla kaaokseen jota on vaikea välttää
Kautta historian ovat pienet kansakunnat halunneet päättää omasta kohtalosta ja taistelleet itsemäärämisoikeuden jos tätä rajoitetaan ja pakoitetaan ihmisiä vasten tahtoa
on seuraukset olleet vaikeita hallita.Ihmisten täytyy saada kokea päätöksen seuraamukset joko hyvinä tai pahoina,kyllä siperia opettaa.
Tällä hetkellä on Euroopassa kolme vaiketa paikkaa
Balkani,Espanjan Baskit ja Pohjois Irlanti,ongelman ratkaisu löytyy,ongelman synty syistä.Nämä kaikki kansat ovat alistettu.Tito alisti Balkanin, Frango Baskit ja Englanti Pohjois
Irlannin.Miksi Suomen edustajat eivät ota todellisia ongelmia Brysselissä esiin,koska se hajoittaisi koko paskakasan. Todelliset ongelmat on pienten kansojen itsehallinon puuttuminen,mandariinit tuputtavat kansalle ettei pienet pärjää.Mitän hyvin pärjää ahvenanmaa ei ole kuin 26000 asukasta ja hyvin
menee.Toinen esim. on eläinten suojelu miksi Suomen edustajat eivät ota kilteistä kantaa Espanjan härkä taistelujen, tai tolkuttomien eläinkuljetusten lopettamiseksi.Jos EU:ta pyritään viemään parempaan suuntaan on pystyttävä
korjaamaan törkeimmat epäkohdet ensin,ei ole sivistyneille ihmisille ominaista että he kokevat
suurta nautintoa ja huvia kun härän selkään lyödään metrisiä ruta seipäitä ja tätä ihmis joukko hurraa.Tälläisia näkämys eroja on koko EU:n
alue täynnä.Mandariinit keskustelevat ja päättävät täysin mitättömistä asioista, tällä tavalla he pitävät tämän paskaläjän kasassa ja nauttivat suurist palkka ja eläke eduista.
Muistakaa se ei ole hullu joka narraa vaan se joka antaa narrata.
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyyninen ja nihilistinen kirjoitus. Kuule Manu... Sulta on jäänyt huomaamatta että aika monella tässä "paskakasassa" menee hyvin.

En tiedä missä todellisuudessa sinä elät mutta suuri enemmistö suomalaisista elää sellaisessa yltäkylläisyydessä jota historian kuluessa ei ole koskaan koettu. Esimerkiksi vammaisista ja vanhuksista pidetään huolta tavalla jota ei ole koskaan koettu. Niinpä tulijoitakin riittäisi pilvin pimein.

Mitä tulee konflikteihin, niin itse asiassa EU on rauhoittanut mantereen niin että historian kuluessa toistuvasti yhteenottaneet Saksa, Englanti ja Ranska ovat ylimpiä ystäviä. Ei mikään vähäinen saavutus... Koeta piristyä!

Äänestä
  • Velka on tällä hetkellä 360 miljr.mk monet kunnat
    joutuvat panemaan sairaalat ja muut palvalut kiinni kaikka rahat menevät turhan päiväisten mandariin virkojen hoitoon 60.000 direktiivin ihmettelyyn.Kaikki sodat ovat USA selvittänyt ja tulee nytkin niin tekemään.EU on täysin kykenemätö hoitamaan muita kuin mätkäleiden palkka ja eläke-etuja. Niin kauan menee hyvin kun Kekkosen aikaista omaisuutta voidaan myydä,mutta entäs sitten kun kaikki on kaupattu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


manu kirjoitti:

Olemme matkalla kaaokseen jota on vaikea välttää
Kautta historian ovat pienet kansakunnat halunneet päättää omasta kohtalosta ja taistelleet itsemäärämisoikeuden jos tätä rajoitetaan ja pakoitetaan ihmisiä vasten tahtoa
on seuraukset olleet vaikeita hallita.Ihmisten täytyy saada kokea päätöksen seuraamukset joko hyvinä tai pahoina,kyllä siperia opettaa.
Tällä hetkellä on Euroopassa kolme vaiketa paikkaa
Balkani,Espanjan Baskit ja Pohjois Irlanti,ongelman ratkaisu löytyy,ongelman synty syistä.Nämä kaikki kansat ovat alistettu.Tito alisti Balkanin, Frango Baskit ja Englanti Pohjois
Irlannin.Miksi Suomen edustajat eivät ota todellisia ongelmia Brysselissä esiin,koska se hajoittaisi koko paskakasan. Todelliset ongelmat on pienten kansojen itsehallinon puuttuminen,mandariinit tuputtavat kansalle ettei pienet pärjää.Mitän hyvin pärjää ahvenanmaa ei ole kuin 26000 asukasta ja hyvin
menee.Toinen esim. on eläinten suojelu miksi Suomen edustajat eivät ota kilteistä kantaa Espanjan härkä taistelujen, tai tolkuttomien eläinkuljetusten lopettamiseksi.Jos EU:ta pyritään viemään parempaan suuntaan on pystyttävä
korjaamaan törkeimmat epäkohdet ensin,ei ole sivistyneille ihmisille ominaista että he kokevat
suurta nautintoa ja huvia kun härän selkään lyödään metrisiä ruta seipäitä ja tätä ihmis joukko hurraa.Tälläisia näkämys eroja on koko EU:n
alue täynnä.Mandariinit keskustelevat ja päättävät täysin mitättömistä asioista, tällä tavalla he pitävät tämän paskaläjän kasassa ja nauttivat suurist palkka ja eläke eduista.
Muistakaa se ei ole hullu joka narraa vaan se joka antaa narrata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu