En varsinaisesti seuraa tätä palstaa, mutta olen kauan ollut tietoinen, mistä täällä toisinaan puhutaan ja missä hengessä. viime päivinä olen lukenut paljon manipuloinnista, rakkaudesta, todisteista Kristuksen kirkon puolesta ja sitä vastaan. Viimeisenä luin Pyhän Hengen vaikutuksesta, hurmoksesta ja lopulta tämän lauseen: "Siis vaikka olemme ainut oikeassa oleva kirkko, niin ei se tarkoita sitä ettemmekö voi tehdä yhteistyötä muiden kirkkokuntien kanssa."
Alun perin oli tarkoitus vastata vain tuohon kirjoitukseen, mutta aloitan saman tien uuden aiheen, koska mieleni päällä on muutakin. en yritäkään esittää teille faktoja muuten kuin miten itse näen ne. omia kokemuksiani ja ajatuksiani. kommentit puolesta ja vastaan kaikkien uskomusten nimissä ovat sallittuja.
En toivo keneltäkään oikeita vastauksia, ja väittelyä toivon vielä vähemmän. väittelyhän ei lopulta johda oikeaan vastaukseen vaan henkilöiden välisiin sanasotiin. ettehän siis puutu liiaksi puutteelliseen tietooni, luonteeseeni tai sananvalintoihini?
En sanoisi Kristuksen kirkon olevan ainut oikeassa oleva kirkko. Kirkko on lopultakin vain instituutio, käytännön tasolla pelkkä ihmisten pyörittämä yhteisö. Evankeliumi ja pelastussuunnitelma taas ovat toimintamalleja, ikuisia ja universaaleja periaatteita. Kristuksen sovitus koskee kaikkia, ja siten tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Mielestäni on siis hyvin loogista, että tie pelastukseen kulkee kaikilla maailman ihmisillä samojen perusperiaatteiden kautta. tavallaan tasa-arvoisesti.
Tällä palstalla käsiteltävä kirkko ei ole ainut oikeassa oleva instituutio, pyrkiihän valtaosa kaikkien uskontojen nöyristä harjoittajista hyvään. Näin ainakin tykkään ajatella. Nykyinen paavi siinä missä Luther ja Buddha ovat toivoneet seuraajiensa pelastusta. Uskon, että Jumala on innoittanut kaikkia ihmisiä, jotka koskaan ovat pyrkineet levittämään hyvää ympärilleen. Kaikki, mikä on hyvää, on lähtöisin Jumalasta; kaikki paha ja pahansuopuus vastapuolesta. Miksi sitten Kristuksen kirkko närkästyttää ihmisiä sanomalla olevansa ainut, tosi kirkko? Kaikesta hyvästä huolimatta, mitä muut uskonnot julistavat, vain Kristuksen kirkko voi olla Kristuksen tosi kirkko. Jos uskomme Jumalaan ja hänen pelastussuunnitelmaansa, siihen, että Kristus kuoli niin pakanoiden kuin Abrahamin lasten puolesta, eikö ole järkevää uskoa, että on olemassa yksi tie, sama kaikille? "Mormonikirkko" todistaa nimessään maailmalle olevansa Kristuksen kirkko, mutta kirkko itsessään ei ikinä voisi olla se ainut tie. Kristus on. Kirkko (ja uskonto) on vain instituutio, väline, joka parhaimmillaan on Jumalan johtama.
Uskoisin, että tällä palstalla puhuvat ovat suurelta osin kristittyjä? Tiedämme kaikki, että Taivaallinen Isä odottaa meiltä uskoa. Uskon, että voidaksemme rehellisesti sanoa kuuluvamme oikeaan kirkkoon, olemme ensin uskoneet olevamme tiellä Isämme luo. Tiellä, joita on vain yksi. Todisteena tästä kelpaa vain henkilökohtainen varmuutemme, ja se kelpaa vain meille. Olen jo vuosia toivonut, että tällä palstalla muistettaisiin se. Kuinka kauan me jaksamme yrittää vakuuttaa toisemme siitä, että ihminen, joka uskoo toisin kuin me, on väärässä? Emme voi uskon asioissa vaikuttaa toisiimme kuin esimerkin avulla.
Olen kuullut, että taivaallisen isän suunnitelma meitä varten on onnen suunnitelma. Mihin tahansa päädymme täältä, Jeesuksen mukaan Jumala on varannut meille paikan, jossa voimme olla onnellisia. Miten ihminen, joka vihaa toista uskontoa, voisi olla onnellinen samassa paikassa, kuin nämä vihatun uskonnon edustajat? menohan olisi silloin ikuisuuden taakse samanlaista kuin tällä palstalla. Tai maailmalla! Huomaatte varmasti, että viittaan kuoleman jälkeiseen elämään ja siihen mahdollisuuteen, ettei ihmiskuntaa jaeta raa'asti hyviin ja pahoihin. Tämä ajatus pätee kuitenkin myös tämän elämän akana. Viisaat haluavat elää valitsemansa laista elämää. Ajattelemattomat pyristelevät toimiessaan niin kuin muut haluavat.
Kun aikanaan minussa heräsi halu tuntea ajattelevani itsenäisesti, ensimmäinen vaihe oli kapina. Itseni loitontaminen siitä, mitä mut opettivat. Mieleni kypsyessä aloin miettiä, mtä haluan elämältäni ja miten haluan sen vaikuttavan muihin. Tein päätökseni sen pohjalta. Uskoin valintaani niin kovasti, että se oli minulle totuus, ainoa oikea tie. Tieni seurasi pasltalla käsiteltävän kirkon oppeja. Matkan varrella huomasin, että monet päänvaivani olivat johtuneet siitä, että olin pyrkinyt ajattelemaan ja uskomaan ympärilläni olevien ihmisten tavoin, kun he sitä kerran tuntuivat odottavan. Vaan näiden ajatusten pitikin lähteä itsestä. En pyri elämään kirkon jäsenten tavoin vaan Kristuksen tavoin.
Jos olisin päätellyt, että noudattamani periaatteet loitontavat minua Kristuksesta, en olisi noudattanut niitä. Mutta miksi ihmeessä olisin yrittänyt saada jäsenystäväni uskomaan, että he ovat väärässä? Miksi yrittäisin sitä koskaan, kenenkään kanssa? mitä hyötyä siitä olisi minulle tai heille?
Tietoni uskon varaisista asioista ovat hyvin vajaita, mutta niin on kaikkien ympärilläni olevienkin laita. mistä voimme lopulta saada tietoa näistä asioista? Jumalalta? Johtajiltamme? Itsestämme? Täältä? Sitä en voi kertoa.

Vastaukset 29
Vanhimmat
Aameeriikasta: perjantaina 18.8.2006 klo 10:55
Tuomari totesi laittomaksi
NSA:n vakoiluohjelma määrättiin lopetettavaksi
Keväällä paljastunut Yhdysvaltojen hallituksen salainen vakoiluohjelma, jossa seurattiin myös Yhdysvaltojen sisällä internet- ja puhelinliikennettä, on nyt todettu oikeudessa laittomaksi. Liittovaltion tuomari määräsi NSA:n operoiman ohjelman heti lopetettavaksi, mutta hallitus ei aio tätä tehdä.
National Security Agency eli NSA seuraa rutiininomaisesti puhelin-, satelliitti- ja internet-yhteyksiä eri puolilla maailmaa, mutta vakoilu Yhdysvaltojen sisällä on ollut periaatteessa kiellettyä. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen katseet kohdistettiin kuitenkin myös maan sisälle, ja hanke paljastui kaikessa laajuudessaan tämän vuoden keväällä. Oikeusjutun ohjelmaa vastaan nosti Amerikan kansalaisoikeuksien liitto (The American Civil Liberties Union, ACLU).
Turust
Onko jotain tapahtunut, kun viestisi alkavat olla hyvin sekavia ja asian vierestä eikä ollenkaan asiaa?
että voin lopulta luottaa sinuun, elämän tuomissa vaikeissakin tilanteissa.
Minä kokisin suurta helpotusta jos saisin edes sinut käännytettyä oikeaan uskontoon.
Turust
Se on se, jonka Kristus perusti kutsuessaan apostolit ja mm. seitsenkymmenet. Tuosta kirkosta on luovuttu. Usko on säilynyt, mutta kovin erilaisina versioina. Näin ei ollut tarkoitus vaan: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste." - Nyt tuo alkuperäinen on palautettu. Vain yksi kirkko on oikea.
Hokema: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi" ei ole Raamatusta, vaan se on peräisin Preussin kuninkaalta Fredrik Suurelta, kun hän julisti maassaan uskonnonvapauden. Se on yleinen "uskonto" nykyaikana, mutta se on harhaluuloa.
Kristinuskon mukaan kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus itse on sen pää (Ef. 1:22–23). Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse. Kirkko on kaikkialla siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja.
Ei MAP-kirkko ole Jeesuksen perustama, MAP-kirkon syntymäsanat ovat Joseph Smithin käsialaa.
Sinä Tapani pilkkaat Jumalaa väittäessäsi Jeesuksen perustaneen kirkkosi. Mene itseesi ja mieti, mitä kirjoitat.
EI ole Joseph Smithin perustama vaan Jeesuksen Kristuksen. Aivan kuten alkukirkkokin oli! Joseph Smith oli vain välikäsi kirkon uudellen toimittamisessa maan päälle.
Alkutekstin kirjoittaja toivoi että tästä EI tule väittely keskustelua koska se ei rakenna mitään eli otappa rauhallisesti, eläkä nimittele!
Toisen nimittely on ilkeätä, eikä kuulu hyvii tapoihin.
Toisekseen et ilmeisestiikäöän halua keskustella, vaan herättää vihaa.
Kolmanneksi tulkitsetko aina Raamattua kirjaimellisesti vain vain silloin kun sinulle sopii?
"Kristinuskon mukaan kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus itse on sen pää (Ef. 1:22–23)."
ja kuitenkin Hän asetti erinnäisen määrän erillasia virkoja kirkkoon... Missäs ne nyt ovat? Kuka hoitaa niitä virkoja? Vai olisiko kysessä VERTAUSKUVA tässä asiassa tai SYMBOLIIKKAA?
"Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse."
Niin onkin. Me uskomme näin.
"Kirkko on kaikkialla siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja."
Tämä nyt on tälläinen metafyysinen juttu joka SUINKAAN EI kumoa sitä että olisi olemassa ihan kirkko järjestönä.
"Ei MAP-kirkko ole Jeesuksen perustama,..."
Ah, sinä VALEHTELET! Näitekö kuinka helppoa toisen syyttäminen on???? Kysessä on siis vain sinun mielipiteesi...
"MAP-kirkon syntymäsanat ovat Joseph Smithin käsialaa."
Noh, tästä voidaan keskutella, eihän varmaankaan Herra itse kynällä mitään kirjoittanut...
"Sinä Tapani pilkkaat Jumalaa väittäessäsi Jeesuksen perustaneen kirkkosi."
Miten minusta tuntuu siltä että kiihkouskovat ovat aina valmiita syyttämään tosiia jumalanpilkasta ja valehtelusta? Miten on? Oletko mielestäsi kiihkouskovat vai mitä olet? Olisi kiva tietää osuinko oikeaan?
"Mene itseesi ja mieti, mitä kirjoitat."
Heh :-)
Kaikessa ystävyydessä Kristuksessa sinullekin ojennuksena tämän kirjoitan, vaikka Tapania herjasit.
>>"Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse."
Niin onkin. Me uskomme näin.
Minä kirjotian mitä kirjoitan....
Isä antoi valtuuden Pojalleen hoitaa homman.
Usko ennemin Tania kuin minua jos sinusta minä ja Tapani kirjoitamme ristiin...
Saat nyt siihen täydet valtuudet.
kirjoitus... hieman ontuva tosin... minun mielestäni.
Aivan Kristuksen Kirkko on se ainoa oikea kirkko. Kirkko jonka Kristus perusti maan päälle. Ikävä kyllä luopumus tapahtui ja kirkko meni institutiona aivan väärille jäljille.
Kuitenkin juuri tämä kirkko on jälleen perustettu maan päälle. Kirkon perustaja on Kristus EI Joseph Smith. Hän oli vain välikäsi.
Aivan Kristuksen sovitus koskee kaikkia uskontoon ja mihinkään muuhun katsomatta. Näin ainakin me uskomme. Ei ole tarvis olla minkään kirkon jäsen kuuluakseen sovituksen piiriin.
Kuitenkin on MAP kirkon jäsenillä etuoikeus palvella ylösnousemuksen jälkeisessä Taivaan valtakunnassa lähellä Jumalaa.
Kristus on tie ja me olemme tien kulkijoita... kaikki. Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko on MAP kirkko. Institutio tai siihen kuuluminen ei voi koskaan ketään pelastaa, mutta se auttaa hyvän matkaa eteenpäin.
Uskon että aikanaan jokainen loppujen lopuksi tuomitsee itse itsensä. Eli mikäli MAP kirkon jäsenet todella saavathyvän paikan Jumalan lähistöllä, niin en todellakaan usko että anteilla on kovinkaan paljoa mielenkiintoa olla samassa paikassa joten he tuomitsevat itsensä muualle.
Me olemme kaikki eri askelmalla elämän tikapuilla emmekä voi täysi toisiamme aina ymmärtää.... tietoa saamme tiedon päälle. Eikä todellakaan ole apua toisten seuraamisesta ainoastaan Jeesuksen seuraamisesta!
raamatun mukaan kaikki ne, jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä, saavat olla Taivaan valtakunnassa Jumalan lähistöllä.
kaikenkukkuraksi Jumala on luvannut näyttää heille kasvonsa.
siinä sitä sovituksen piiriä..
sinun mielestäsi? - Kirkkoni ja Raamatussa olevan opin mukaan on vain "yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste" eikä tuhansia erilaisia uskomuksia samoista asioista ja mm. lukuisia erilaisia kastamistapoja.
Eivätkös oppienne mukaan intiaanitkin muutui valkoisiksi, kun heille tarpeeksi saarnataan uskoa Joseph Smithiin? Miten lie mustien laita? Taitaa Michael Jackson olla mormoni?
ihminen voidaan kasteen liitolla liittää Jeesukseen ainoastaan kerran eikä tuo liitto ole yhdenkään kirkon purettavissa, joska se on Jeesukesen ja po. ihmisen välinen ikuinen liitto.
Ei sama ihminen voi samasta asiasta alvariinsa tehdä uusia liittoja ainakaan saman Jumalan kanssa. Siis ainoastaan yksi kaste. Olet ymmärtänyt asia täysin oikein.
Turust
lukekaa ihmeessä ja tutkiskelkaa itseänne tuon
kirjoituksen kautta.En ole nähnyt parempaa
ja syvälisempää näila palstoilla koskaan.
Kiitosn evankeliumista kirjoittaneelle.
VARMASTI TUOTA KIRJOITUSTAKAAN OLE ENÄÄ HUOMENNA
TÄLLÄ PALSTALLA. KOSKA KAIKKI HYVÄT KIRJOITUKSET
REVITÄÄN HETI POIS JA ALA-ARVOISET JÄTETÄÄN TÄNNE
VIRUMAAN VIIKOIKSI.
vain yhtä "uskomusta" vaatteiden valkaisusta:
"totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani, ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan siirtynyt kuolemasta elämään."
kuten tuossa Jeesuksen evankeliumista voidaan todeta, kasteella ja sen suorittamistavalla ei ole merkitystä.
myös tavan, miten tulee kastaa. Tavalla on suuri merkitys, sillä meidän ei tule muutta mitään siitä. Muuttaminen on toisenlaista evankeliumia.
taivaaseen? vai tarkoittaako kuuleminen jotain enemmän?
heh, oletpa nyt alkanut toistelemaan tuota ilmaisua "toisenlainen evankeliumi".
täytyypä minunkin toistaa sitä, mitä olen sinulle vuosia toistanut: mormonismi itse on toisenlainen evankeliumi.
se ei ole se evankeliumi, joka raamatussa on präntättynä.
on toisenlainen evankeliumi kuin raamatussa!
>>Tavalla on suuri merkitys, sillä meidän ei tule muutta mitään siitä.>>
En haluaisi viilailla pilkkua, mutta viilaanpa kuitenkin... Eli miksi sitten juotte ehtoollisella vettä, jos Jeesuksen osoittamalla "tavalla on suuri merkitys"?
viiniä ei alussa ollut saatavissa siellä missä kirkko oli, vastustajan kieltäytyessä myymästä sitä meille. Viinistä suurin osa onkin vettä.
Vesi on puhdas aine ja sitä on yleensä helposti saatavilla varsinkin jos hieman varastoi, kuten profeettamme kehottaa.
Nykyisin viiniä on saatavissa yllinkyllin. Miksi palautusta ei tapahdu?
vesi/viini -keskustelu ihan omana viestiketjunaan.
Se kun näkyy vaivaavan monia, ja sillä sotketaan lähes jokainen asiasta kaukanakin olevan otsikon keskustelu.
Tässä viestissä on todellakin evankeliumi esillä:)
Tätä oli hyvä lukea.
Mormonikirkolla ei ole mitään tositetta sille, että se olisi ainoa oikea Kristuksen kirkko. Vain sellaisia todisteita, jotka liikkuvat kehällä!
Jokainen kirkko pitää itseään oikeana ja onko mitään tapaa, jolla sitä vaitettä voi todistella sen ulkopuolelta? Ei, sillä mormonitkin vain toteavat, että nyt Kristuksen kirkko on palautettu. Eikä sille ole muita todisteita, kuin heidän omat pyhät kirjansa...
Uskon sen väitteen vasta sitten, kun Kristus palaa ja sanoo selkeästi, että MAP-kirkko on minun palautettu kirkkkoni.
jäisi odottamaan ihan niin kauan. Se voi nimittäin olla myöhaistä saada tieto, kun ei voi enää toteuttaa vapaan tahdon periaatetta. Jumala on kyllä antanut tiedoksi periaatteen miten totuus löytyy. Jos se ei niillä ohjeilla selviä on vika etsijässä ja hänen vilpittömyydessään suhteessa Jeesukseen Kristukseen.
Jos odottaisin, niin mitä sitten tapahtuisi? Minähän uskon, että Kristus on kuollut syntieni tähden ja siksi minulla on pelastus Jumalan armosta.
Enkös pääsisi tällä uskolla johonkin kolmesta kirkkaudesta?
tuossa se olikin.
Ei kukaan ilman pientä ohjausta ole päätellyt, että mormonin kirja, oppi ja liitot ja kallisarvoinen helmi ovat pyhiä Raamatun rinnalla. Totuuden löytämisen periaate ei siis ole kovin itsestään selvä.
moniakin tapauksia, että ihminen on löytänyt kirkon aivan itse. Tietysti etsintä apuna on ollut Jumala, joka on ohjannut ihmistä löytämään uskon. Eräskin mies löysi mormonin kirjan roskiksesta ja luki sen ja otti itse yhteyttä kirkkoon. Joskus löytyminen on sattunut puiston penkillä istuessa. Kun olin viimeksi temppelin vierastalolla eräs jäsen, joka oli ollut aiemmin Helluntaiseurakunnan pappi kertoi minulle oman kääntymistarinansa. Ja se oli minusta puhtaasti Jumalan johdattama, kun luopui palkatusta pappisvirasta ja liittyi kirkkoomme.