Paljonko MAKSAA?

Kielilaki

Suomi sai uuden perustuslain maaliskuussa 2000. Perustuslaissa taataan, kuten aiemmassa hallitusmuodossakin, että maamme kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi. Perustuslain mukaan hallintoviranomaisten on huolehdittava sekä suomen- että ruotsinkielisen väestön kulttuurillisista ja yhteiskunnallisista tarpeista tasaveroisesti. Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi yhteiskunnan tarjoamia palveluita, kouluopetusta ja muuta koulutusta sekä tiedotusaineistoa on oltava saatavilla molemmilla kielillä. Myös Suomen hallinto on lain mukaan kaksikielinen – siksi kaikki lait, säädökset ja muut tärkeät asiakirjat julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Paljonko maksaa kaikki tuplana? Ja VAIN 5% takia?!

HALOO!!!
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SINÄ MAKSAT! kirjoitti:

Kielilaki

Suomi sai uuden perustuslain maaliskuussa 2000. Perustuslaissa taataan, kuten aiemmassa hallitusmuodossakin, että maamme kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi. Perustuslain mukaan hallintoviranomaisten on huolehdittava sekä suomen- että ruotsinkielisen väestön kulttuurillisista ja yhteiskunnallisista tarpeista tasaveroisesti. Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi yhteiskunnan tarjoamia palveluita, kouluopetusta ja muuta koulutusta sekä tiedotusaineistoa on oltava saatavilla molemmilla kielillä. Myös Suomen hallinto on lain mukaan kaksikielinen – siksi kaikki lait, säädökset ja muut tärkeät asiakirjat julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Paljonko maksaa kaikki tuplana? Ja VAIN 5% takia?!

HALOO!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu