Tekikö Salomo huorin
Salomo
Terppa
294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaimoja vieraista kansoista vahvistaakseen kuninkaana liittonsa näiden kansojen hallitsijoiden kanssa. Pakanakansoista tulleet vaimot jo sinänsä olivat huono juttu, mutta varsinainen lankeemus hengelliseen haureuteen, siis selän kääntäminen Jumalalle, tapahtui kun hän vaimojen houkutuksesta lähti katsomaan näiden pakanallisia jumalanpalvelusmenoja, teki vaimoilleen mieliksi sen sijaan että olisi ollut luja ja pitänyt kiinni Herran tahdosta.
Tällöin Salomo itsekin lankesi epäjumalanpalvelukseen ja tuli sen saastuttamaksi, josta seurasi eroon joutuminen Jumalasta, läsnäolon menettäminen.
Saarnaajan kirja on mitä ilmeisemmin kirjoitettu tällaisessa lankeemuksen tilassa. Se on vakava varoitus meille mihin uskovakin voi joutua, jos ei valvo tilaansa. Tietysti Saarnaajan kirjassa on paljon jumalallista, jota Pyhä Henki on antanut tulla Salomon käden kautta, mutta on siinä selvästi tämä inhimillinenkin puolensa, opetukseksi ja varoitukseksi meille. Kautta koko kirjan ilmenee Salomon tuska, sydämen vieraantuneisuus elävästä Jumalan tuntemisesta. Toisaalta hänellä on paljon viisautta vielä jäljellä ja Jumalan tuntemisen kautta opittua tietoa, mutta ilman elävää yhteyttä Jumalaan tietokin vain lisää tuskaa.
Salomo ikäänkuin hoippuu katkerien tuntojensa ja Jumalasta oppimiensa ihanien asioiden välillä - voi, kunpa tuo ihanuus olisikin elävää läsnäoloa, ettei mikään katkera tunne sitä vääristäisi!
Ulkokohtainen tieto ei lämmitä palelevaa sydäntä, päinvastoin, se ilmaisee aina uudelleen tulen puutteen, liekin sammumisen.
Huomattavaa on, että niin kauan kuin langenneella uskovalla vielä on jäljellä arkaa tuntoa ja halua totuuteen, on oma kylmentyminen hänelle jatkuva satuttava muistutus tehdystä erehdyksestä. Se tuntuu varmasti kipeältä mutta on paljon parempi asiantila kuin täydellinen sydämen paatuminen.
Raamattu antaa kuitenkin ymmärtää että Salomo uudelleen löysi eheän yhteyden Jumalaan. Ehkäpä juuri Saarnaajan kirjan kirjoittamisen aikaan hän meni itseensä, tunnusti nöyrästi, asemaansa ja tietopuolisiin viisauksiinsa turvautumatta lankeemuksensa syvyyden ja oman puutteellisuutensa, eikä myöskään jäänyt itseään enää syyttelemään vaan otti Jumalalta vastaan armon ja siunauksen? Raamattu ei kerro saiko Salomo koskaan enää takaisin sitä läheistä Jumalan tuntemista joka hänellä oli ennen traagista lankeemustaan, mutta mikä tärkeintä, hän sai syntinsä anteeksi ja pääsi kirkkauteen.
Jumalan kansan keskellä seksuaalinen haureus on usein se väylä mitä kautta vihollinen saa evankeliumin julistajat langetetuksi myös hengelliseen haureuteen, epäjumalanpalvelukseen. Seksuaalisten lankeemusten mukana tulee pensistyminen ja uskonnollisuuden henki.
Uusi testamentti hyvin vakavasti varoittaa uskovia haureellisuudesta.
Kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi kuuluu siihen.
- - -
Seksi on kaunista ja hyvää.
Seksi kuuluu avioliittoon. Avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle.
Ulkopuolella jumalallisten periaatteiden hyväkin muuttuu pahaksi.
Haureus on ja rehottaa ja ihmiset pitävät kaikkia näitä ihan hyväksyttyinä.
SE mikä oli ennen pyhää ja kaunista, on sotkettu jo aikapäiviä. Harva ihminen enää odottaa häävuoteeseen saakka, kaikki se mitä Jumala on puhunut, on ihmisten toimesta sotkettu ja murskattu.
Mutta kiitos Jumalalle, katuvalle ihmiselle on kuitenkin luvattu antaa veriruskeatkin synnit anteeksi. "Mene äläkä enää syntiä tee" kuuluu vielä tänäänkin Jeesuksen sanomana.
Jokainen on tehnyt syntiä ja on ilman Jumalaa kadotettu. Sinä joka kuljet ilman Jumalaa, älä viivy vaan tule lähteelle joka puhdistaa sinut kaikesta synnistä ja saastasta. :)