Olen 18-v lukion pitkän matikan opiskelija. Tuolla edellisellä sivulla oli parasta keskustelua ikinä: se oli TESTI ROMMAAKO.
Näytin sen opellekin (en matikan vaan luokanvalvoja). Sanoi monen olevan oikeassa jutuissaan.
Minulla ei vielä ole omaisuutta (vain leikkikalujavideopelejä ja semmoista), mutta silti seuraan innolla palstaa.
Olen silti ollut huomaavinaan, että palstan keskustelijat eivät oikein osaa kunnolla pohdiskella.
Talouslehtien sivuilta löytyy parempaa.
Minusta luultavasti tulee tuulipuku. Itseasiassa uskon tuhnujen ajan muuttuvan tuulipuvuiksi tässä lähivuosina. Sitten ei enää oikeastaan jää jäljelle tuhnuja, kaikki ovat siirtyneet tuulareiksi.
Toisaalta vaikea hahmottaa summia. Saan tällä hetkellä 15 euroa viikossa. Ostan sillä pelejä ja karkkia. Tyttöjä ei vielä ole, niinpä halvempaa.
Jos tyttöjä tulee, aion alkaa jakaa mainoksia. Siitä saa irtoRAHAA. Voi ostaa tytölle lehtiä ja semmoista yllätystä.
Itse toivon saavani joskus kerrostalon, siis osan siitä. Ei tarvitse olla iso, tupakeittiö ja makuuhuone riittää. Siis vaikka pääsisin tositoimiin tyttöjen kanssa. Ainahan voi rakentaa kerrossängyt. Ja läheisyys lähentää.
Kannattaa se silti pyrkiä parempaan. Filosofiasta vaan ei makseta kovin hyvin. Se on silti toiveammattini.
PS. Jos täällä on muita matematiikasta kiinnostuneita tyttöjä, minun viestiini voi vastata.
PSS. Osaatko laskea kaikki lisätehtävätkin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.