Minä ihmettelen ihmettelemästä päästyäni miten paljon katkeruutta ja kaunaa on kristittyjen sydämissä. Kaunaa kannetaan seurakunnille, paimenille, yksittäisille uskoville, toisille seurakunnille. Tässäkin foorumissa törmää tämän tästä kirjoituksiin, joita ei mitenkään uskoisi uskovan ihmisen kirjoittamiksi. Mitä hyödyttää ketään se, että tullaan julkisesti kirjoittamaan omista pettymyksistä ja jonkun kummin serkun kaiman kokemasta vääryydestä jossakin tietyssä seurakunnassa? Luemme täältä vain sen, mikä on kirjoitettu. Millaiset on todellisten tapahtumien taustat, siitä emme tiedä mitään.
Jeesus toivoi, että me olisimme yhtä. Miten kirjoitukset, joissa ruminkin sanoin arvostellaan seurakuntia ja paimenia ja johtajia, lisäävät yhteyttä? Millaista hedelmää se on, että olemme katkeria ja mustamaalaamme jopa kokonaisia herätysliikkeitä, vain sen takia, ettemme ole samaa mieltä jokaisesta asiasta.Minä sanon, että se on lihan hedelmää.
Me elämme lopun aikoja. Saatana kulkee ympäriinsä kuin kiljuva jalopeura, etsien kenet saisi niellä. Se on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Se haluaa kaikkein eneiten tuhota kristittyjen välisen yhteyden. Ja se onnistuu siinä, jos emme vastusta perkelettä. Jokainen voi vastustaa sitä olemalla suostumatta niihin tekoihin joihin se yllyttää. Se hajottaa kylvämällä eripuraisuutta, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta.
Herran pelko on viisauden alku. Muistutan, että vastaamme sanoistamme Herran edessä. Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä kirjoitamme tänne palstalle. "sillä joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen".
Seurakunnat eivät ole täydellisiä. Paimenet eivät ole täydellisiä. Vain Jeesus oli täydellinen. Antakaa anteeksi seurakuntanne johtajille ja paimenille heidän epätäydellisyytensä. Rukoilkaa heille viisautta. Kokoontukaa pieniin rukousryhmiin ja muistakaa seurakuntien johtajia. He ovat auran kärjessä taistelussa vihollista vastaan ja se paikka on vaikea paikka. Se on kaikkein vaikein silloin jos esirukoustuki puuttuu. Meidän velvollisuutemme seurakuntalaisina on olla kuuliaisia paimenillemme. Jumala on antanut meille auktoriteettijärjestyksen seurakuntaan ja se tarkoittaa sitä, että meidän tulee olla alamaiset johtajillemme. Tässä demokraattisessa maassa tämä on vaikeaa käsittää, mutta Jumalan lapsina kuulummekin kuningaskuntaan.
Noudatetaan raamatun sanaa, niin saamme siunauksen. Pahan puhumiseen on aina helppo lähteä mukaan. Se ei vaadi edes viisautta. Mutta tyhmääkin voidaan pitää viisaana jos hän pitää suunsa kiinni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se syntisen ihmisen (johtajan) joka haluaa valheessa vaeltaa, tietysti ihan kiva, kun kaikki ovat mukana hänen valheessaan. Tämähän se virtahepo onkin. Ja vika on, kuinkas muuten, toisissa.
Totuuden puhujaa pelästytään, mutta ei suostuta tutkimaan itseä. Näitä on sitten meinaan joka seurakunnassa. Rikkinäisiä ihmissuhteita nimittän.
Eikä vika ole vain toisessa osapuoölessa, vaan molemmissa. Ihminen joka kokee hylkäämisen ja rakkaudettomuuden seurakunnassaan on syystäkin velvollinen ilmaisemaan kokemansa.
Minä en menisi koskaan sellaiseen seurakuntaan, josta voisi synnin, tai jonkun muun syyn vuoksi erottaa, Silloinhan jää pohdittavaksi vain se, kuka sammuttaa valot viimeisenä, sillä jokainen meistä on syntinen.
Tälleinen ei ole Kristuksesta, vaan ihmisten intohimoista lähtöisin. Kristus tuli nimittäin juuri tuon kaikista huonoimman seurakuntalaisen asialle ja mitä hänelle teemme sen teemme Kristukselle. Pidä häntä pakanana ja publikaanina, sanoo Raamattu.
Se ei tarkoita erottamista, vaan armon alle jättämistä odottamaan. Rakastettuina me vain kykenemme parannusta tekemäänkin, emme hylättyinä.
Kristuksen luonto on silloin tuntematon sillä joka hylkää, sillä Jumala vihaa hylkäämistä. Se on Barbaarista väkivaltaa.
Toki moni tekee oman ratkaisunsa joskus ja hän poistuu kuvioista oman päätöksensä nojalla, jos katsoo tarpeelliseksi.
Seurakunnan velvollisuus on arvioida puheet, opetukset ja profetiat. Jokaisen Jumalaa pelkäävän paimenen ja opettajan tulisi sallia opetuksensa arvioiminen, koska se pitää hänet oikealla tiellä. Jos hän loukkaantuu, lyö asian leikiksi tai vaihtaa puheenaihetta, suhtautuu hän asiaan aivan väärin. Tervehenkinen ihminen kestää asiallisen arvostelemisen ja tutkii asiaa.
Jaak 3:1 varoittaa, ettei meidän kaikkien tule ryhtyä opettajiksi, koska saamme siitä kovemman tuomion.
Sinä sanot ettet koskaan menisi sellaiseen seurakuntaan jossa voidaan synnin takia erottaa. Pitäisikö sinun mielestäsi synti sallia seurakunnan keskellä? Siis synti? En tarkoita sellaista syntiä jota asianomainen on tehnyt, katuu sitä, vie sen armoistuimen eteen ja tekee parannuksen. Vaan sellaista syntiä, josta ei halutakaan tehdä parannusta. Jos esimerkiksi joku on kapinahenkinen, seurakuntaa sisältäpäin hajottava , eikä halua tehdä parannusta asiasta, on toimittava raamatun ohjeiden mukaisesti. Matt 18 :15-17 "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani". Kyse ei ole siis siitä, että joka ikisen synnin tekijä erotetaan seurakunnasta.Jokainen meistä voi langeta joskus syntiin, mutta kun pitää tilivälit lyhyenä Jeesuksen kanssa, niin hän pesee meidät puhtaaksi. Mutta jos ei ole aikomustakaan olla kuuliainen Jumalan sanalle, vaan ylpeänä uhmaa häntä, niin en ymmärrä miten kauan pitää odottaa? Niin kauan että hän saastuttaa koko seurakunnan, vai?
Jumala ei syntiä siunaa, se on varma. Minä koen vahvasti, että elämme sellaisia aikoja, että Jumala puhdistaa seurakuntansa. Joh 15 sanoo Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
Monet ajattelevat, että on rakkautta katsoa vuodesta toiseen jatkuvaa synnin harjoittamista läpi sormien, sanoa vaan että Herran armo kyllä riittää. Väärin. Rakkautta on saattaa lähimmäinen kaidalle tiellä, pois siltä tieltä joka vie kadotukseen. Saattaminen on tehtävä rakkaudella ja lämmöllä. Jumala on armollinen Jumala, mutta väärään armoon ei voi turvata. Hän ilmoittaa tahtonsa raamatussa, sitä kannattaa lukea.On mahdollista pyytää ilmestyksen ja viisauden henkeä hänen tuntemisessaan ja aarteet avautuvat.
Kiitos sinulle Sarah selvästä ja Sanaan pohjautuvasta kirjoituksesta!
Lopunaikana Saatanalla on kiirettä sotkea uskovien välejä tavalla tai toisella. Yksi sielunvihollisen työkalu näyttää olevan tämä netti.
Siksi on hyvä asia, että myös uskovat Jumalalta viisautta pyytäen kommentoivat täällä.
Oman seurakunnan mollaaminen näillä palstoilla on Saatanan juonia. Jokainen vähänkin elämää nähnyt ymmärtää, ettei täydellistä seurakuntaa löydy täällä maan päällä. Jumala antaa anovalle armossaan viisautta löytää oman seurakuntayhteyden. Ja arvosteluhengen sijaan siunausmieltä toisiamme kohtaan.