Mitä sanotte

1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - 2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. 3. Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa. 4. Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat. 5. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
822702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Kirjoita mieluummin tuulta ja tyhjää, niin maailma kiittää.

Äänestä

"irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa"

Mutta mites ne salaiset synnit?
Pahat ajatukset, puheet, laiminlyönnit?

Oletko välttynyt niiltäkin?

"Minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä veljistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle, sanoo Jeesus."

Äänestä
  • kyllä tietää sydämessään vastauksen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "puhutaan julkisynneistä"

    Niin julkisynnit ovat ilmeiset mutta se mitä
    salassa sydämen sopukoissa on sitä pidetään
    tai yritetään pitää näkymättömänä.

    Mutta Jumala näkee kaiken, mikään ei ole häneltä
    salassa.

    Ei siis hyödytä ihmistä korjailla omaa syntistä
    itseään sillä syntisenä ihminen pysyy vaikka
    kuinka yrittäisi puhdistautua ja kelvata näin
    Jumalalle.

    "Mutta ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja
    haluineen."

    Onko vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Lihan himoja vastaa ihminen voi taistella, mutta on vaikeampi taistella salaisia syntejä vastaan. Ilman syntien tunnustamista ja Kristuksen veren puhdistavaa voimaa synnit jää hoitamatta pois.

    Meidän pahat tekomme sinä asetat eteesi, salaiset syntimme kasvojesi valkeuteen.

    JOS me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tiedostamattomat kirjoitti:

    taistella, mutta se on turhaa, sillä se ei ketään
    pelasta vaikka miten yrittäisi itsessään syntiä
    voittaa.
    Se on vain yritystä paikkailla vanhaa, ja sitä
    vadin ulkoapäin puhdistamista mikä sitten yhä
    uudelleen ja uudelleen likaantuu. Niin että
    toivotonta on ja turhaa.

    Ja se, että se on toivotonta ja turhaa, niin
    ihminen näin kuluttaa armon aikansa turhuudessa,
    pääsemällä koskaan Elävään Elämään täällä ajassa
    ja kerra Taivaassa.

    Ei ole yhdentekevää missä USKOSSA elämme.

    Ellei siis ihmisen kohdalla iankaikkinen Elämä
    ala täällä maan päällä ei se enää kuoleman
    rajan tuolla puolellakaan voi alkaa.

    Äänestä

ymmärrät synnillä vain tätä "irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa", niin voin oikein hyvin sanoa, että minäkin olen synnitön.

jos taas ymmärrämme synnillä pahat ajatukset, kateus, juoruilu, hyvän tekemättä jättämisen, rakkaudettomuuden yms, niin minun on pakko myöntää etten olekaan synnitön. En kykene niin täydellisesti elämään, ettenkö joskus ainakin lankeaisi.

Miten sinä kärsit lihassa?

Äänestä
  • Aloittaja

    että tälläkin hetkellä kärsin lihassa.

    Tiedätkö miksi?

    Siksi kun itseni puolesta tekisin jotakin muuta
    mutta Jumalan Hengen puolesta en voi tehdä.

    Sillä minun tulee totella Jumalaa eikä ihmisiä
    enkä siis itseänikään voi totella.

    Ja Jumalan tahdon Tie on se Siunattu Uskon
    kaita Tie.

    Minulle on paljon annettu, minulta myös paljon
    vaaditaan.

    Voitko ymmärtää.

    Mitä syntiin tulee niin näin on:
    "Mutta ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

    Eikös se ole niin, että pelastus tulee sen mukaan, uskooko kuollessaan?
    Eihän sillä ole silloin mitään väliä, onko syntiä säkissä vai ei.

    mutta voisitko valottaa tarkemmin sitä lihassa kärsimistäsi ja lihasi ristiinnaulitsemista.

    Millä tavalla se kärsiminen tuntuu niin että tiedostat sen?

    Oletko varma Jumalan tahdosta olla täällä netissä juuri nyt vai onko kyseessä oma tahtosi vai Jumalan salliva tahto?

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    varma mikä on kulloinkin Jumalan tahto kohdallani.

    Sinussa vain tämä väärä henki sanoo:
    "onko Jumala todella sanonut niin"

    Kyllä sinäkin tietäisit varmasti mikä on Jumalan
    tahto sinun kohdallasi jos Hänen johdatettavana
    olisit.

    Ei Jumala todellakaan anna epäuskoa vaan USKON.

    Voitko ymmärtää?

    "mutta voisitko valottaa tarkemmin sitä lihassa kärsimistäsi ja lihasi ristiinnaulitsemista."

    Näin on
    "Mutta ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

    Mutta tätä ei voi ymmärtää sellainen joka ei ole
    päässyt Elävään Yhteyteen Herran Jeesuksen kanssa.

    EPÄUSKO PAISTAA NS. USKON LÄPI.

    Äänestä

  • Aloittaja

    skeba kirjoitti:

    Eikös se ole niin, että pelastus tulee sen mukaan, uskooko kuollessaan?
    Eihän sillä ole silloin mitään väliä, onko syntiä säkissä vai ei.

    opetus antaa ymmärtää.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    varma mikä on kulloinkin Jumalan tahto kohdallani.

    Sinussa vain tämä väärä henki sanoo:
    "onko Jumala todella sanonut niin"

    Kyllä sinäkin tietäisit varmasti mikä on Jumalan
    tahto sinun kohdallasi jos Hänen johdatettavana
    olisit.

    Ei Jumala todellakaan anna epäuskoa vaan USKON.

    Voitko ymmärtää?

    "mutta voisitko valottaa tarkemmin sitä lihassa kärsimistäsi ja lihasi ristiinnaulitsemista."

    Näin on
    "Mutta ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

    Mutta tätä ei voi ymmärtää sellainen joka ei ole
    päässyt Elävään Yhteyteen Herran Jeesuksen kanssa.

    EPÄUSKO PAISTAA NS. USKON LÄPI.

    et voi vastata asiallisesti, eikö täällä ole tarkoitus keskustella, mutta muutuitkin niin epäystävälliseksi ykskaks, ei ymmärrä, ei....

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    jos rehellisyyttä painotetaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    et voi vastata asiallisesti, eikö täällä ole tarkoitus keskustella, mutta muutuitkin niin epäystävälliseksi ykskaks, ei ymmärrä, ei....

    En minäkään nyt ymmärtänyt?

    Sillä en näe sinussa Uskoa vaan epäuskon.

    Jos sinulla olisi Usko Jumalalta niin et enää
    kiertelisi ja kaartelisi noidenkaan asioiden
    kimpussa, vaan sinä TOTISESTI JUMALAN EDESSÄ
    TIETÄISIT TÄMÄNKIN RAAMATUN SANAN:
    "ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

    Sinä itse teit tämän ketjun avauksen ja pyysit vastinetta kopioimasi raamatunpaikan aihepiiristä. Siihen liittyen vaihdoimme ajatuksia ja nyt muutuit yhtäkkiä niin hyökkääväksi ja tylyksi. Ehkä asenteeseesi vaikuttaa aikaisempi sanailumme, varsinkin tuomiosi minun hengestäni, jonka määrittelit saastaiseksi hengeksi. Itse kuitenkin olen Jeesukseen Kristukseen uskovana mielestäni Pyhän Hengen sinetillä sinetöity Herran oma ja Jumalan lapsi. Minun näkökulmastani käsin katsoen sinä sanoit Pyhää Henkeä saastaiseksi hengeksi ja sellainen menee raamatun mukaan anteeksiantamattoman pilkan aluelle. Toivon ettei niin olisi sinun sielusi tähden.

    Mutta asenteesi on aika pelottava...

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    jos rehellisyyttä painotetaan.

    jos olen kolmikymppinen tai kuusikymppinen.

    Muuten olen pyytänyt sinulta anteeksi asiattomia naljailujani, enkä ole vielä saanut vastaustasi.

    Pystytkö antamaan anteeksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    Sinä itse teit tämän ketjun avauksen ja pyysit vastinetta kopioimasi raamatunpaikan aihepiiristä. Siihen liittyen vaihdoimme ajatuksia ja nyt muutuit yhtäkkiä niin hyökkääväksi ja tylyksi. Ehkä asenteeseesi vaikuttaa aikaisempi sanailumme, varsinkin tuomiosi minun hengestäni, jonka määrittelit saastaiseksi hengeksi. Itse kuitenkin olen Jeesukseen Kristukseen uskovana mielestäni Pyhän Hengen sinetillä sinetöity Herran oma ja Jumalan lapsi. Minun näkökulmastani käsin katsoen sinä sanoit Pyhää Henkeä saastaiseksi hengeksi ja sellainen menee raamatun mukaan anteeksiantamattoman pilkan aluelle. Toivon ettei niin olisi sinun sielusi tähden.

    Mutta asenteesi on aika pelottava...

    en näe sinussa sitä Uskoa jonka Jumala antaa.

    Miksi petät itseäsi?

    Saastainen henki on saastainen henki, Jumala
    minut varjelee etten sille notkista polviani.

    Saastainen henki sanoo: onko Jumala todella sanonut
    niin?

    Saastainen henki puhuu liehakoivin sanoin,
    ihmisten korvasyyhyyn.

    Saastainen henki ei tule koskaan tunnustamaan
    tätäkään Raamatun Sanan Totuutta:"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

    Mitä tulee pilkkaan niin oletko sinä jo tehnyt
    sellaisen SYNNIN JOTA EI ANTEEKSI ANNETA?

    Sillä sellainen henki sinussa vaikuttaa, että
    pahalle näyttää.

    Niin tekee saastainen henki, mutta niin ei sano minun henkeni. Sillä Jumalasta syntynyt uusi ihminen minussa ei tee syntiä vaan lihassani oleva synti tekee syntiä.

    Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa vaan muuttuu maaksi jälleen, niin ei lihassa oleva syntikään päästä taivaaseen, mutta uusi ihminen, sisäinen ihminen minussa pääsee taivaaseen.

    Ymmärrätkö nyt, että syytät aiheettomasti ehkä ymmärtämättömyyttäsi minua? Miten voit edes ajatella, että uudestisyntymätön voisi tällaisia rivejä kirjoittaa?

    Harhaoppinen Suni tuli vastaamaan puolestasi viestillä, jota ei uskoisi kristityn kirjoittamaksi. Pyysitkö sinä hänet avuksi, jos niin teit, niin ei voi muuta sanoa kuin että sairasta touhua teillä sunilaisilla.

    Luoja puhaltaa ihmiseen tämän syntymässä hengen (pneuman) eli elämän. Tämä on luonnollinen henki.

    Sitten on tämä yliluonnollinen puoli. On kaksi voimaa Jumalan ja Saatanan. Nämä laskeutuvat ihmisen lihan (tai sielun) päälle. Yliluonnollinen voima on aina luonnollista ihmisen voimaa vahvempi, joten on turha kuvitella, että oma henki voisi jotenkin ohjata jompaa kumpaa yliluonnollista.

    Näinpä saastaisen hengen vallassa oleva ihminen ei voi koskaan itse nähdä, että oma henkirukka on "kaapattu".

    Samoin Jumalan Pyhä Henki ohjaa ihmisen omaa henkeä. Ne alkavat puhaltaa yhdessä.

    kirjoitat:
    "Niin tekee saastainen henki, mutta niin ei sano minun henkeni. Sillä Jumalasta syntynyt uusi ihminen minussa ei tee syntiä vaan lihassani oleva synti tekee syntiä."

    Kuinka monta prosenttia itsestäsi katsot kuuluvan Jumalalle? Minä olen ymmärtänyt, että kaikki tai ei mitään. Edelleenkin korotat lihaa ja lihan mahdollisuuksia. Ja keskityt puhumaan ihmisen mahdollisuuksista tai mahdottomuuksista. Mikset et keskittyisi Herraan?

    hakata kädet poikki kirjaimellisesti, kun raamattu kerran niin sanoo?

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    Harhaoppinen Suni tuli vastaamaan puolestasi viestillä, jota ei uskoisi kristityn kirjoittamaksi. Pyysitkö sinä hänet avuksi, jos niin teit, niin ei voi muuta sanoa kuin että sairasta touhua teillä sunilaisilla.

    Nytkö vasta huomaat että tuon mainitsemasi porukan touhu on sairasta. Todellakin aivan sairasta meininkiä. Pöyristyttävää on jotkut heidän teksteistään, varsinkin päätekijän. Minusta ei kenenkään itseään kunnioittavan uskovan kannattaisi vastata heille mitään. Lakkaisivat kirjoittelemasta kun ei kukaan vastaisi. Turhaa kinastella, ovat kivenkovia omissa uskomuksissaan. Kannattaisi vaan käyttää voimia siihen että uskosta osattomat saisivat kuulla evankeliumin. Maailmassa on vielä miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

    Minulla on sinua ikävä, tule pian takaisin!

    anteeksipyyntösi?

    Äänestä

  • m.12 kirjoitti:

    Minulla on sinua ikävä, tule pian takaisin!

    taitaa olla ainakin tässä hyvinkin relevantti kysymys. Jos olet kolmekymppinen huutosi Armin perään on huumoria. Jos olet kuusikymppinen...

    Huuda Herraa, sinä 60-kymppinen mies! Ja ole mies! Älä jauha kaikenlaista sontaa.

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    taitaa olla ainakin tässä hyvinkin relevantti kysymys. Jos olet kolmekymppinen huutosi Armin perään on huumoria. Jos olet kuusikymppinen...

    Huuda Herraa, sinä 60-kymppinen mies! Ja ole mies! Älä jauha kaikenlaista sontaa.

    että joku muu täällä jauhaa sontaa kuin m 12.Ettei vain olisi "sunilaisia" jotka ovat sonnan jauhamiseen syyllistyneet. m 12 oli huolissaan Sunin uhkailusta myllynkiven suhteen mutta ole huoleti. suni on puolitoista metrinen pätkä ja sinulla on mittaa parimetriä, siihen mennessä kun hän löytää tarpeeksi korkean pukin että voi pujottaa kiven kaulaasi, ehdit hyvin karkuun ja voit vielä mennessä sanoa että ähä kutti, heh heh hee

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    taitaa olla ainakin tässä hyvinkin relevantti kysymys. Jos olet kolmekymppinen huutosi Armin perään on huumoria. Jos olet kuusikymppinen...

    Huuda Herraa, sinä 60-kymppinen mies! Ja ole mies! Älä jauha kaikenlaista sontaa.

    Tuo Armia ikävöivä on eri henkilö, joka häiriköi ajankulukseen, minä m. 12 en tuollaiseen ala. Ikäni pidän omana tietonani, mutta olen kuitenkin jo poikasiän ohittanut.

    Pyydän edelleen anteeksi aikaisempaa naljailuani, saanko anteeksi.

    Tuossa yläpuolella olevassa viestissä jossa kysyin pitääkö käsi katkaista olin vielä Sunin vastauksesta "järkyttynyt" sitäkin pyydän sinulta anteeksi, että annoin Sunin taas vaikuttaa sinulle kirjoittamaani vistiin.

    Haluan olla rehellinen kristitty, Jumalan lapsi ja perillinen yksin armosta uskon kautta Jeesukseen.

    Kaikille niille, jotka vääryydessä ja valheessa
    lihan himoja seuraten elävät, ja yrittävät
    vielä viekoitella muitakin, jotka ovat alkaneet
    etsiä elämäänsä totuutta.

    Äänestä

  • mm12 kirjoitti:

    Nytkö vasta huomaat että tuon mainitsemasi porukan touhu on sairasta. Todellakin aivan sairasta meininkiä. Pöyristyttävää on jotkut heidän teksteistään, varsinkin päätekijän. Minusta ei kenenkään itseään kunnioittavan uskovan kannattaisi vastata heille mitään. Lakkaisivat kirjoittelemasta kun ei kukaan vastaisi. Turhaa kinastella, ovat kivenkovia omissa uskomuksissaan. Kannattaisi vaan käyttää voimia siihen että uskosta osattomat saisivat kuulla evankeliumin. Maailmassa on vielä miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

    Olenkin enemmän huolissani siitä, että sunilaiset saa johdettua harhaan vilpittömiä nuoria uskovia. Olen Sunin harhan huomannut jo ajat sitten, mutta jotenkin vain jaksaa ällistyttää se röyhkeys millä mies täällä esiintyy ja vielä omalla nimellänsä!

    Ja Kristus olisi sinulle tehtävän antanut,
    huutelisitko nimimerkin takaa hänen totuuttaan?

    Ja vieläpä vaihtelet nimimerkkiä jatkuvasti, kuten eräällä
    alkuperäisella Paholaisen palvelijalla on tapana?

    Ne ovat Pahuuden palvelijat, jotka näin menettelevät, koska kirjoitettu on:

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule
    valoon etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon,
    jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat
    lähtöisin Jumalasta."

    Siksi olen ehdottanut ylläpidolle, että ainakin
    tämä raamattukeskustelu sallittaisiin vain niille,
    jotka esiintyvät omalla nimellään. Silloin
    täälläkin voitaisiin keskustella asiallisesti -
    tai tuskinpa sentään?
    Onhan Saatanallakin yhtä rohkeita, jotka
    uskaltavat esiintyä omalla nimellään.

    Äänestä

  • mm12 kirjoitti:

    Nytkö vasta huomaat että tuon mainitsemasi porukan touhu on sairasta. Todellakin aivan sairasta meininkiä. Pöyristyttävää on jotkut heidän teksteistään, varsinkin päätekijän. Minusta ei kenenkään itseään kunnioittavan uskovan kannattaisi vastata heille mitään. Lakkaisivat kirjoittelemasta kun ei kukaan vastaisi. Turhaa kinastella, ovat kivenkovia omissa uskomuksissaan. Kannattaisi vaan käyttää voimia siihen että uskosta osattomat saisivat kuulla evankeliumin. Maailmassa on vielä miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

    mm12 lähetystyön suhteen. Tämänkaltainen oppi kaatuu omaan mahdottomuuteensa, sillä olen nähnyt vastaanlaisessa tilanteessa niin käyvän, mutta tuloksena on valitettavasti särkyneitä ihmisiä ja sekaannusta.

    "Yhdenhenkilönliikkeet" perustavat olemassaolonsa tietysti yhden henkilön ympärille, hänen ihailuunsa (vaikka sitä ei julkisesti tuoda aina esiin) ja hänen "opetuksiinsa". Tämä ihailtu tietysti nauttii ns. etuoikeutetun "profeetan" asemaa, koska vain hänellä on ensisijainen "gnosis" suhteessa Jumalaan ja ympäröivään maailmaan.

    Mutta millaisen mallin Raamattu antaa meille?

    Uskovien yhteisön, jossa Päänä on Jeesus Kristus ja Hänen palvelijoillaan on erilaisia palvelutehtäviä kunkin armolahjojen ja muiden ominaisuuksien mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    Saastainen henki ei tule koskaan tunnustamaan
    tätäkään Raamatun Sanan Totuutta:"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

    Niin tekee saastainen henki, mutta niin ei sano minun henkeni. Sillä Jumalasta syntynyt uusi ihminen minussa ei tee syntiä vaan lihassani oleva synti tekee syntiä.

    Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa vaan muuttuu maaksi jälleen, niin ei lihassa oleva syntikään päästä taivaaseen, mutta uusi ihminen, sisäinen ihminen minussa pääsee taivaaseen.

    Ymmärrätkö nyt, että syytät aiheettomasti ehkä ymmärtämättömyyttäsi minua? Miten voit edes ajatella, että uudestisyntymätön voisi tällaisia rivejä kirjoittaa?

    vastaan.
    Kun sanot:"vaan lihassani oleva synti tekee syntiä."

    Mitä sinulle sanoo seuraava Raamatun kohta:

    "ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme."

    Ja edelleen kun sanot:
    "Miten voit edes ajatella, että uudestisyntymätön voisi tällaisia rivejä kirjoittaa?"
    (kuin siis sinä kirjoitat)

    Niin kuule m. 12 sinä kirjoitat juuri niinkuin
    epäuskossa oleva vain voi kirjoittaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    Harhaoppinen Suni tuli vastaamaan puolestasi viestillä, jota ei uskoisi kristityn kirjoittamaksi. Pyysitkö sinä hänet avuksi, jos niin teit, niin ei voi muuta sanoa kuin että sairasta touhua teillä sunilaisilla.

    Saastainen henki sinussa näin sanoo:
    "Harhaoppinen Suni"

    Joten lakkaa JO PALVELEMASTA TÄMÄN MAAILMAN
    herraa.

    SE että sanot niin vuoren varmasti, että olet
    Pyhän Hengen johdossa, niin olet pahemman
    kerran tullut eksytetyksi.

    Ja TODELLA voimakkaasti oletkin kiinni EKSYTYKSEN
    hengessä.

    Ja jos siltä hengeltäsi selvyyttä pyydät siitä
    mikä TODELLA ON JUMALAN niin sitä selvyyttä et
    tule saamaan vaan TODELLAKIN JÄÄT POTKIMAAN
    TUTKAINTA VASTAAN. Ja työlästä on ja mieti
    mistä joukosta kerran itsesi löydät.

    En SANO NÄITÄ KIUSATAKSENI, VAAN MINUN ON SANOTTAVA NIINKUIN ASIA ON.

    YMMÄRRÄTKÖ?

    Mitä tulee kysymykseesi: "Pyysitkö sinä hänet (Sunin)avuksi,"
    Mihin apuun minun olisi hänet pitänyt pyytää?

    Ei minun tarvitse ketään pyytää tänne, niitä
    joita Pyhä Henki johdattaa he toimivat Jumalan
    tahdon mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mm12 kirjoitti:

    Nytkö vasta huomaat että tuon mainitsemasi porukan touhu on sairasta. Todellakin aivan sairasta meininkiä. Pöyristyttävää on jotkut heidän teksteistään, varsinkin päätekijän. Minusta ei kenenkään itseään kunnioittavan uskovan kannattaisi vastata heille mitään. Lakkaisivat kirjoittelemasta kun ei kukaan vastaisi. Turhaa kinastella, ovat kivenkovia omissa uskomuksissaan. Kannattaisi vaan käyttää voimia siihen että uskosta osattomat saisivat kuulla evankeliumin. Maailmassa on vielä miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

    Jumalan Totuus on aivan muuta kuin ihmisen viisaus.

    " Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

    "Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."

    "Kannattaisi vaan käyttää voimia siihen että uskosta osattomat saisivat kuulla evankeliumin."

    Voi sinua.

    Kuinka monta sinä olet SAATTANUT TÄMÄN MAAILMAN
    herran LUO?

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    mm12 lähetystyön suhteen. Tämänkaltainen oppi kaatuu omaan mahdottomuuteensa, sillä olen nähnyt vastaanlaisessa tilanteessa niin käyvän, mutta tuloksena on valitettavasti särkyneitä ihmisiä ja sekaannusta.

    "Yhdenhenkilönliikkeet" perustavat olemassaolonsa tietysti yhden henkilön ympärille, hänen ihailuunsa (vaikka sitä ei julkisesti tuoda aina esiin) ja hänen "opetuksiinsa". Tämä ihailtu tietysti nauttii ns. etuoikeutetun "profeetan" asemaa, koska vain hänellä on ensisijainen "gnosis" suhteessa Jumalaan ja ympäröivään maailmaan.

    Mutta millaisen mallin Raamattu antaa meille?

    Uskovien yhteisön, jossa Päänä on Jeesus Kristus ja Hänen palvelijoillaan on erilaisia palvelutehtäviä kunkin armolahjojen ja muiden ominaisuuksien mukaan.

    että emme todellakaan enää elä alkuseurakunnan aikaa.

    Yhdestä ihmisestä ovat aina kaikki Jumalan suunnitelmat
    maan päällä saaneet alkunsa:

    *yksin oli Nooa arkkinsa kimpussa.
    *Yksin oli Abraham, kun poikaansa uhrattavaksi kuljetti
    *yksin oli Johannes Kastaja
    *yksin oli Paavali pakanain keskellä
    *yksin ovat olleet kaikki Jumalan lähettämät profeetat

    Oletko koskaan ajatuksen kanssa lukenut profeettojen
    kokemukset vaikkapa Jesajasta Malakiaan?

    Etkö näe mitään yhteyttä siihen valtavaan totuuden
    vastustamiseen tämänkin kansan keskellä, mikä
    tapahtui aikoinaan Jumalan valitun kansankin keskuudessa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    käärmelahti kirjoitti:

    herrasi tietysti sanoo?

    Ei siinä mitään ihmeteltävää.

    Mutta järkyttävältä tuntuu, oletko todella niin
    pahasti koukussa ettet enää voi irti päästä
    valheen hengestäsi?

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    Harhaoppinen Suni tuli vastaamaan puolestasi viestillä, jota ei uskoisi kristityn kirjoittamaksi. Pyysitkö sinä hänet avuksi, jos niin teit, niin ei voi muuta sanoa kuin että sairasta touhua teillä sunilaisilla.

    En löydä enää sitä viestiä missä Suni kehoitti katkomaan sormeni. Miksi Teuvo poistit sen?

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    En löydä enää sitä viestiä missä Suni kehoitti katkomaan sormeni. Miksi Teuvo poistit sen?

    ei ole tapana poistella viestejään, ei omia eikä
    muidenkaan, kuten Paholaisen palvelijoilla on
    tapana. Käänny asiassasi alkuperäisen Raimon
    tai deekun puoleen.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    vai oliko ylläpito asialla katsoen viestisi sopimattomaksi?

    Että täältähän on yön aikana poistettu monta
    illalla kirjoittamaani viestiä.

    Yön pimeys on Saatanalle parasta aikaa toimia.

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    vai oliko ylläpito asialla katsoen viestisi sopimattomaksi?

    Miksi raamattukeskustelusta poistetaan tällaisetkin Jeesuksen sanat:

    "Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla,
    mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!

    Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi,
    että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut
    molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen.

    Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi,
    että sinä silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella
    heitetään helvetin tuleen."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    että emme todellakaan enää elä alkuseurakunnan aikaa.

    Yhdestä ihmisestä ovat aina kaikki Jumalan suunnitelmat
    maan päällä saaneet alkunsa:

    *yksin oli Nooa arkkinsa kimpussa.
    *Yksin oli Abraham, kun poikaansa uhrattavaksi kuljetti
    *yksin oli Johannes Kastaja
    *yksin oli Paavali pakanain keskellä
    *yksin ovat olleet kaikki Jumalan lähettämät profeetat

    Oletko koskaan ajatuksen kanssa lukenut profeettojen
    kokemukset vaikkapa Jesajasta Malakiaan?

    Etkö näe mitään yhteyttä siihen valtavaan totuuden
    vastustamiseen tämänkin kansan keskellä, mikä
    tapahtui aikoinaan Jumalan valitun kansankin keskuudessa?

    vuoden 90 jKr. ei ole ollut muuta kuin antikristuksen aikaa? Ja, että seurakunnat 90 - 1985/1986 ovat antikristuksen seurakuntia?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Että täältähän on yön aikana poistettu monta
    illalla kirjoittamaani viestiä.

    Yön pimeys on Saatanalle parasta aikaa toimia.

    Kyse voi olla ainoastaa siitä, että koneet on jumittuneet, niin viestien määrää on pitänyt karsia, jotta ne yleensä aukeaisivat mikään?

    Äänestä

  • luonnollinen selitys kirjoitti:

    Kyse voi olla ainoastaa siitä, että koneet on jumittuneet, niin viestien määrää on pitänyt karsia, jotta ne yleensä aukeaisivat mikään?

    Sillä taman maailman jumalan hallussahan tämä
    teknikkakin on, joten on selvää, että jos jotakin
    pitää poistaa, niin totuus pois ensimmäisenä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    En löydä enää sitä viestiä missä Suni kehoitti katkomaan sormeni. Miksi Teuvo poistit sen?

    sanoa tämän minkä Jeesus sanoi:" Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen."

    Niin todella on tuhoisasta asiasta kyse silloin,
    kun ihminen väärää oppia levittää Jumalan
    nimessä.
    Niin tuhoisaa se on, että Jeesus siksi sanoi
    näin; "että parempi olisi kuin tällaiselle
    ripustettaisiin myllynkivi kaulaan ja upotettaisiin meren syvyyteen"
    Ettei hän enää voisi ketään eksyttää.

    Ja myös tuo minkä Jeesus sanoi, käsien ja jalkojen
    katkomisesta ja luotaan heittämisestä,ja silmien
    repimisestä päästä ja pois heittämisestä, niin sekin
    kuvaa sitä miten tuhoisaa on jos annamme
    käden, jalan tai silmämme vietellä meitä.
    Että todella jotain kertakaikkista on ihmisessä
    tapahduttava ettei joutuisi iankaikkiseen
    kadotukseen.

    katkomaan oikeasti!

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    katkomaan oikeasti!

    sanoi:"Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen."

    Miksi pilkkaat?

    Todella on vakavasta asiasta kyse.

    Sinäkin olet tuomassa Jumalan nimessä tämän
    maailman herran sanomaa.

    Kuinka monta olet eksyttänyt samaan valhe armoon?

    Paatunut olet ja yhä paadutat itseäsi.

    Pidät kivenkovaa itseäsi Jumalan lapsena,
    mutta sanomasi paljastavat totuuden kenen oma
    olet.

    Ymmärrän ettet voi nähdä, mutta edelleen kysyn
    mikä estää ettet tahdo tulla näkemäänkään?

    sillä joka Jumalan Sanaa opettaa.

    On olemassa todellisia tapauksia tosielämässä, että herkkä uskovainen on katkaissut kätensä oikeasti väärän opettajan yllyttämänä.

    Eikö vastuu olekin sillä joka ei osaa Jumalan Sanaa oikein jakaa?

    "opettajina" on todellista puoskarointia hengellisessä mielessä. Ja varmasti kannatte vielä vastuun kaikesta....

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    sillä joka Jumalan Sanaa opettaa.

    On olemassa todellisia tapauksia tosielämässä, että herkkä uskovainen on katkaissut kätensä oikeasti väärän opettajan yllyttämänä.

    Eikö vastuu olekin sillä joka ei osaa Jumalan Sanaa oikein jakaa?

    löytyy.

    Ja sellainen opettaja joka näin on saanut jonkun
    tekemään ei ole Jumalan asialla.

    Mutta niin vakava asia on synti, että Jeesus
    käytti tällaista sanaa ilmaisemaan sen vakavuutta.

    Että jos tämänkin Sanan edessä pelleillään, niin
    kyllä ihminen aika kaukana Jumalasta on.

    Äänestä

  • Aloittaja

    m. 12 kirjoitti:

    "opettajina" on todellista puoskarointia hengellisessä mielessä. Ja varmasti kannatte vielä vastuun kaikesta....

    Voisitko keskittyä lukemaan ja todella pyytämään
    että Elävä Jumala saisi johdattaa sinut eksytyksen
    hengen alta pois.
    Sillä Jumala sen yksin voi tehdä.

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    "opettajina" on todellista puoskarointia hengellisessä mielessä. Ja varmasti kannatte vielä vastuun kaikesta....

    kuin kertoa totuus, joka ei totisesti ole koskaan
    Saatanan vallassa olevia ihmisiä miellyttänyt,
    ei se miellyttänyt Jeesuksen omaa kansaansakaan,
    kun hän paljasti heille minkä hengen vallassa he olivat;

    "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi,
    että ette siedä kuunnella mitä minä sanon.

    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne,
    ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana
    on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana
    totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän
    valehtelee, hän todella puhuu omiaan,
    sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

    Samasta syystä, ette te: alkuperäinen Raimo, m.12,
    deeku ja käärmelahti, jotka viimeksi olette täällä
    mukana olleet ette voi usko meitä, jotka kerromme
    teille totuuden.

    Kun olette luopuneet totuudesta - kuka mistäkin syystä
    - niin Jumala on todella vetänyt teidän päänne
    yli sellaisen peitteen, jonka läpi pääsevät
    vain Saatanan valheet, mutta ei totuus.

    Sen peitteenpoisto-ohje on tässä:

    "Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Jumalan puoleen, peite otetaan pois."

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    vai oliko ylläpito asialla katsoen viestisi sopimattomaksi?

    Minä pyysin poistamaan, koska Sunin kaikki viestit rikkovat hyvän tavan alkeellisimpiakin sääntöjä. Ovat kertakaikkiaan niin kamalia. Jos hän tosiaan olisi Jumalan palvelija, hänellä olisi edes alkeellisimmat käytöstavat. Ei sivistys ja toisten kunnioittaminen ole syntiä! Asioista voidaan olla eri mieltä mutta toisten mollaaminen on ala-arvoista. Oletteko muuten huomanneet että pari hänen "papukaijoistaan" on häipyneet tältä palstalta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    nuukalainen kirjoitti:

    on:"pari hänen "papukaijoistaan" on häipyneet tältä palstalta."

    Mistä hengestä tullutta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    kuin kertoa totuus, joka ei totisesti ole koskaan
    Saatanan vallassa olevia ihmisiä miellyttänyt,
    ei se miellyttänyt Jeesuksen omaa kansaansakaan,
    kun hän paljasti heille minkä hengen vallassa he olivat;

    "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi,
    että ette siedä kuunnella mitä minä sanon.

    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne,
    ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana
    on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana
    totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän
    valehtelee, hän todella puhuu omiaan,
    sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

    Samasta syystä, ette te: alkuperäinen Raimo, m.12,
    deeku ja käärmelahti, jotka viimeksi olette täällä
    mukana olleet ette voi usko meitä, jotka kerromme
    teille totuuden.

    Kun olette luopuneet totuudesta - kuka mistäkin syystä
    - niin Jumala on todella vetänyt teidän päänne
    yli sellaisen peitteen, jonka läpi pääsevät
    vain Saatanan valheet, mutta ei totuus.

    Sen peitteenpoisto-ohje on tässä:

    "Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Jumalan puoleen, peite otetaan pois."

    estää tämän:"Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Jumalan puoleen, peite otetaan pois."

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    estää tämän:"Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Jumalan puoleen, peite otetaan pois."

    Kyllä sinäkin tämän tiesit, sillä tähänkin sopii
    entisen Postipankin mainos:

    "On ihanaa olla kultapossukerhon jäsen!"

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    Kyllä sinäkin tämän tiesit, sillä tähänkin sopii
    entisen Postipankin mainos:

    "On ihanaa olla kultapossukerhon jäsen!"

    on.
    Oma liha on rakkaampi kuin Herra Jeesus.

    Mutta kun ei tätäkään tunnusteta tai nähdä, niin
    jäädään vain turvautumaan omaan lihaan.

    Äänestä

Ne ovat tietenkin niillä, joilla on Totuuden Henki
sydämessä.

Mutta koska elämme tämän mailman jumalan valtakunnassa,
niin niillä korteilla ei kovin suuri voittoja
saada, koska elämme jo niin pitkällä lopun ajan
rajun eksytyksen keskellä, että totuuden sanoman
tuojan askelet ovatkin jo kirottuja askeleita,
vaikka joskus niistäkin on sanottu:

"Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!"

Jeesuksen omassa lopun ajan ennustuksessa ovat
nämä sanat:

"Tämä valtakunnan evankeliumi (siis totuus) julistetaan
kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi,
ja sitten tulee loppu."

Ja edellisessä raamatunkäännöksessä:

"Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman
kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille;
ja sitten tulee loppu."

Huomatkaa: todistukseksi, ei enää pelastukseksi.
En tiedä, miten monen muun kansan keskelle Pyhä
Henki on omia todistajiaan lähettänyt, ja miten
siellä on totuus otettu vastaan.

Tämän kansan vastustus on kuitenkin tullut jo
täysin selväksi: sunin totuus on mielenhäiriöisen
ihmisparan harhaoppia - kavahtakaa sitä!

Äänestä
  • eksytyksiä on niin valtava määrä, että se kuvastaa hyvin sitä, kuinka Ilmestyskirjassa peto nousee merestä; siis siitä valtavasta eksytysten määrästä. meri kuvaa hyvin sitä eksytysten laajuutta, mitä tässä lopun ajassa elämme.

    Äänestä

  • "Sillä ei minulla ole mitään tunnollani,mutta en minä silti ole vanhurskautettu,vaan minun tuomitsijani on Herra." 1.Kor.4:4

    Rukoilin tähän ymmärrystä ja sainkin:
    Jumala yksin antaa ja ottaa. Niinpä pelastuksesta osalliseksi pääseminen ei tietenkään ole syy kilvoittelun lopettamiseen. Jumala haluaa kääntyvän ja nöyrän sydämen pyhittää käyttöönsä. Pelastus on kertakaikkinen, mutta mitä siitä kerskaamaan. Jos Jumala haluaa, meillä on töitä, Hänen työkaluinaan. Vasta tuomiolla olemme vanhurskautetut, vanhurskaat.

    Mutta minulla on vielä niin paljon opittavaa, että kysyn sinulta, mitä yo. raamatunjae merkitsee?

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    "Sillä ei minulla ole mitään tunnollani,mutta en minä silti ole vanhurskautettu,vaan minun tuomitsijani on Herra." 1.Kor.4:4

    Eikä minulla ole siihen mitään lisättävää, sillä
    vasta siellä se hääjuhla alkaa.

    Me kyllä saamme ahtaan portin takana matkalipun
    taivaaseen, mutta jos emme heti kuole, saatamme
    jopa ihmispelon tähden menettää tuon lipun -
    Pyhän eli Totuuden Hengen, eikä ahtaasta portista
    voi kukaan mennä läpi kuin vain yhden kerran.

    Kun illalla alkoi uni jo painaa päälle. Lue
    Matt.25:31-46, joka päättyy Jeesuksen sanoihin:

    "Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet
    tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te
    olette jättäneet tekemättä minulle.

    Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
    mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    Päättele sinäkin nyt sitä, kumpaan joukkoon minä kuuluisin,
    jos jättäisin kertomatta kaikille näille vähäisille
    totuuden, jonka Kristus minulle tehtäväksi antoi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    parhaat.

    Mutta kun ihmiset tahtovat rakastaa pahaa, pahuutta,
    niin HYVÄ JA PARAS JÄÄ SAAVUTTAMATTA.

    Äänestä

  • Aloittaja

    einel kirjoitti:

    eksytyksiä on niin valtava määrä, että se kuvastaa hyvin sitä, kuinka Ilmestyskirjassa peto nousee merestä; siis siitä valtavasta eksytysten määrästä. meri kuvaa hyvin sitä eksytysten laajuutta, mitä tässä lopun ajassa elämme.

    on.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Grown up kirjoitti:

    "Sillä ei minulla ole mitään tunnollani,mutta en minä silti ole vanhurskautettu,vaan minun tuomitsijani on Herra." 1.Kor.4:4

    Rukoilin tähän ymmärrystä ja sainkin:
    Jumala yksin antaa ja ottaa. Niinpä pelastuksesta osalliseksi pääseminen ei tietenkään ole syy kilvoittelun lopettamiseen. Jumala haluaa kääntyvän ja nöyrän sydämen pyhittää käyttöönsä. Pelastus on kertakaikkinen, mutta mitä siitä kerskaamaan. Jos Jumala haluaa, meillä on töitä, Hänen työkaluinaan. Vasta tuomiolla olemme vanhurskautetut, vanhurskaat.

    Mutta minulla on vielä niin paljon opittavaa, että kysyn sinulta, mitä yo. raamatunjae merkitsee?

    Vielä kopsaan;

    "Jumala yksin antaa ja ottaa. Niinpä pelastuksesta osalliseksi pääseminen ei tietenkään ole syy kilvoittelun lopettamiseen. Jumala haluaa kääntyvän ja nöyrän sydämen pyhittää käyttöönsä. Pelastus on kertakaikkinen, mutta mitä siitä kerskaamaan. Jos Jumala haluaa, meillä on töitä, Hänen työkaluinaan. Vasta tuomiolla olemme vanhurskautetut, vanhurskaat."

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    Kun illalla alkoi uni jo painaa päälle. Lue
    Matt.25:31-46, joka päättyy Jeesuksen sanoihin:

    "Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet
    tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te
    olette jättäneet tekemättä minulle.

    Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
    mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    Päättele sinäkin nyt sitä, kumpaan joukkoon minä kuuluisin,
    jos jättäisin kertomatta kaikille näille vähäisille
    totuuden, jonka Kristus minulle tehtäväksi antoi.

    että Hän vielä puhuu kansallemme.

    Mutta kuka kuulee?

    KUN JUMALAN PUHETTA PIDETÄÄN SAATANAN EKSYTYKSENÄ.

    Hirveä on siis EKSYTYS.

    SUURI ON PIMEYS.

    TOTUUS ON VALHETTA JA VALHE TOTUUTTA.

    KUKA YMMÄRTÄÄ?

    Äänestä

se vasta heikko onkin. Niin heikko ettei enää millään
pysty edes huutamaan: "Herra Jeesus armahda!"

Ja jos yrittäisi huutaa, niin Saatanan henki hänen
sydämessään sanoo, että sinä pilkkaat Jumalaa,
koska olet jo Jeesuksen oma.

Äänestä
  • Aloittaja

    oma sielu olisi kallis ja toisten myös, niin
    kyllä se laittaisi todella ihmisen huutamaan
    Jumalan puoleen "Herra Jeesus armahda!"

    Mutta kun ollaan siinä uskossa, että kyllä se siitä,
    vaikka miten lihan himoja täyttäisi.

    Äänestä

  • se vasta harhaa onkin. Niin harhassa tällainen ihminen on ettei enää millään
    pysty edes huutamaan: "Herra Jeesus anna minulle syntiselle minun syntini anteeksi!"

    Ja jos yrittäisi huutaa, niin Saatanan henki hänen
    sydämessään sanoo, että sinä pilkkaat Jumalaa,
    koska olet jo Jeesuksen oma.

    Äänestä

  • Holmeri Simsoni kirjoitti:

    se vasta harhaa onkin. Niin harhassa tällainen ihminen on ettei enää millään
    pysty edes huutamaan: "Herra Jeesus anna minulle syntiselle minun syntini anteeksi!"

    Ja jos yrittäisi huutaa, niin Saatanan henki hänen
    sydämessään sanoo, että sinä pilkkaat Jumalaa,
    koska olet jo Jeesuksen oma.

    "Kerro se mulle Holmeri muru, kertoen aina haihtuu suru."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Kerro se mulle Holmeri muru, kertoen aina haihtuu suru."

    Teuvon runosuoni sykkii, kaik`on ihailusta mykkii.

    Äänestä

  • Holmeri Simsoni kirjoitti:

    Teuvon runosuoni sykkii, kaik`on ihailusta mykkii.

    Samassa Hengessä Armikin sykkii,
    joka valheen henkiä nykkii.

    Tämä Totuuden Henki ei myöskään ole mikään
    tekopyhä tiukkapipoinen henki, kuten olet
    jo varmaan sen itsekin saanut huomata.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Samassa Hengessä Armikin sykkii,
    joka valheen henkiä nykkii.

    Tämä Totuuden Henki ei myöskään ole mikään
    tekopyhä tiukkapipoinen henki, kuten olet
    jo varmaan sen itsekin saanut huomata.

    Ja se perkelettä nyppii,
    Kun "sunilaiset" silmille hyppii.

    Ei ole saatanalla neuvoa,
    Kun kaikki kuuntelee Teuvoa..

    Äänestä

  • Muukalainen. kirjoitti:

    Ja se perkelettä nyppii,
    Kun "sunilaiset" silmille hyppii.

    Ei ole saatanalla neuvoa,
    Kun kaikki kuuntelee Teuvoa..

    Silloin on suuri juhlahetki,
    kun Teuvo saadaan hiljaiseksi.

    Äänestä

  • eräs meistä kirjoitti:

    Silloin on suuri juhlahetki,
    kun Teuvo saadaan hiljaiseksi.

    Ei paha Teuvoa vainoa,
    lukuunottamatta ap.raimoa.

    Maailma sanoo; Jeesus tulee, ota koppi.
    Ei Teuvon suuta tuki raimon oppi.

    Äänestä

  • Eräs heistä kirjoitti:

    Ei paha Teuvoa vainoa,
    lukuunottamatta ap.raimoa.

    Maailma sanoo; Jeesus tulee, ota koppi.
    Ei Teuvon suuta tuki raimon oppi.

    Teuvon sana; tosi kuin vesi
    raimo; esittele edes itsesi

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Kerro se mulle Holmeri muru, kertoen aina haihtuu suru."

    Kirjoitukset toteutuvat:

    "Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa,
    puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja rakkautta,
    joka meistä (sunilaisista) on tarttunut teihin, niin
    teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä
    (runoudenkin) lahjaa antaessanne."

    Äänestä

  • Aloittaja

    eräs meistä kirjoitti:

    Silloin on suuri juhlahetki,
    kun Teuvo saadaan hiljaiseksi.

    Näin sitä hartaasti toivotaan.

    Eipä ois enää surua, huolta
    tumput vapaana saisi vain juosta.

    Ei olisi enää murheenkaan häivää,
    kun kukaan ei näyttäisi kirkasta päivää.

    Pimeys ihmistä miellyttää,
    ei untamme kukaan häiritä saa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Kirjoitukset toteutuvat:

    "Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa,
    puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja rakkautta,
    joka meistä (sunilaisista) on tarttunut teihin, niin
    teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä
    (runoudenkin) lahjaa antaessanne."

    joten suuret kiitokset kaikille runoilijoille:

    Hyvää yötä, Jeesus myötä.
    Tehkää huomennakin totuuden työtä.
    Se kun kiristää vihollisen vyötä.

    Äänestä

  • en ymmärtänyt!

    Äänestä

  • mitä tällä tarkoitit!? kirjoitti:

    en ymmärtänyt!

    ja pyydä, että Jumala antaisi sinulle ymmärrystä
    ymmärtää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - 2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. 3. Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa. 4. Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat. 5. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu