Mikä siinä atomivoimassa on niin hienoa, että te jaksatte sitä täällä päivästä toiseen suu vaahdossa puolustaa?
Vähättelette tapahtuneita onnettomuuksia ja yleinen taustasäteilyn nousukin on mielestänne pikkujuttu, jota 'viherpiipertäjät' liioittelevat. Atomijätteen loppuvarastointi on pommivarma järjestely eikä ikinä millään voi aiheuttaa mitään ongelmia. Siis mistä on kyse? Maksetaanko teille palkkaa vai onko ekologinen psykopatia teidän iki oma maailmankatsomuksenne?
--------------
Mikäli veden pinta Karatshain järvessä Uralilla olisi noussut vielä 27 senttiä viime syksynä, Majakin puhdistuslaitoksella makaava radioaktiivinen jäte olisi päässyt vesistöön. Jokia myöten ydinsaaste olisi kulkeutunut Jäämerelle asti, kertoi moskovalainen sanomalehti Novye Izvestija viikonloppuna.
Vasta 1990-luvulla kerrottiin julkisesti, että laitoksen (Majak) alueella oli sattunut kolme suurta onnettomuutta, jotka olivat vähintään yhtä tuhoisia kuin Tshernobylin räjähdys 1980-luvulla.
-Ilta-Lehti 21.1.2003
------------
Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta uraanei ja voimaloi! Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärä, mut kui helvetin taval ydinvoimaloi?
Vähättelette tapahtuneita onnettomuuksia ja yleinen taustasäteilyn nousukin on mielestänne pikkujuttu, jota 'viherpiipertäjät' liioittelevat. Atomijätteen loppuvarastointi on pommivarma järjestely eikä ikinä millään voi aiheuttaa mitään ongelmia. Siis mistä on kyse? Maksetaanko teille palkkaa vai onko ekologinen psykopatia teidän iki oma maailmankatsomuksenne?
--------------
Mikäli veden pinta Karatshain järvessä Uralilla olisi noussut vielä 27 senttiä viime syksynä, Majakin puhdistuslaitoksella makaava radioaktiivinen jäte olisi päässyt vesistöön. Jokia myöten ydinsaaste olisi kulkeutunut Jäämerelle asti, kertoi moskovalainen sanomalehti Novye Izvestija viikonloppuna.
Vasta 1990-luvulla kerrottiin julkisesti, että laitoksen (Majak) alueella oli sattunut kolme suurta onnettomuutta, jotka olivat vähintään yhtä tuhoisia kuin Tshernobylin räjähdys 1980-luvulla.
-Ilta-Lehti 21.1.2003
------------
Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta uraanei ja voimaloi! Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärä, mut kui helvetin taval ydinvoimaloi?
Vastaukset 89
Vanhimmat
Teitä pitää opettaa näkemään nenän alle.
Inkoon voimalaan ym. hiilivoimaloiden
jätevuorten uraanit ja toriumit säteilee
tänne voimakkaammin kuin jonkin Majakin
ydin*ASE*jätevuoret. sfnetissä kaverit kertoilee
kuinka ovat geiger-mittareille noita kotimaisia
jätevuoria mittailleet ja kovasti on tikitellyt.
Hiilivoiman uraanihan (yli 10 000 kg vuodessa)
varastoitiin (ainakin viime aikoihin asti)
maan pinnalle.
Tule tänne Ouluun asumaan, täällä säteily
on 1/2 jopa 1/3 teidän etelän (Helsinkiläisten) säteilystä,
jonka aiheuttaa LUONNONuraani,
jos se niin kamalasti pelottaa.
terv. Mr.K.A.T.
Mmmm... siis käytetään ydinvoimaa tai poltetaan hiiltä. Käytetään ydinvoimaa tai muututaan kehitysmaaksi. Käytetään ydinvoimaa tai ollaan kommunisteja (mm. tällä palstalla ennen uudesta atomivoimalasta tehtyä päätöstä annettu kommentti).
Se on jännä juttu tämä atomien (energia)poliittinen dualismi. En oikein osaa nähdä tyypillistä atomia hyvästä ja pahasta paasaavana moraalisena dualistina. Näemmä tämä kaksinaisuus ulottuukin heissä ainoastaan niin syvälle kuin heitä ohjaava pragmaattisuus sitä tarvitsee.
Sinänsä olisi mielenkiintoista jollekkin sosiologille tutkia mihin porukkaan nämä henkilöt tuntevat kuuluvansa ja mihin he oikeasti kuuluvat. Kaippa sitä Nokia tuoksua voi kuvitella saavansa paitaansa näinkin. Suuryritysbändäreitä. Huh, huh...
> "siis käytetään ydinvoimaa tai poltetaan hiiltä. Käytetään ydinvoimaa tai muututaan kehitysmaaksi."
Juuri näin. Meillä on kaksi todellista vaihtoehtoa sähköntarpeemme tuottamiseen. Hiili on niistä ilmakehää saastuttavana se huonompi.
Vesivoimapotentiaalimme on käytännössä kaluttu loppuun. Mahdollisesti vielä rakennettavissa olevat kosket kuuluvat lähinnä tuulimyllyluokkaan. Ja noita propelleja ei Suomen tuulisille paikoille mahdu viuhtomaan sellaista määrää, että ne energiatasettamme minnekään keikauttaisivat. Tuulisähkön osuus kokonaistuotannostamme voi nousta promillen tasolta prosenttiin tai pariin ja siihenpä se käytännössä sitten jääkin!
Mitä sitten turpeen ja puun käyttöön polttoaineena tulee: Suomen suurin hiilivoimalakompleksi Inkoossa (4 yksikköä à runsaat 250 MW eli yhteensä runsas gigawatti) polttaa hiiltä tuollaiset 90 tonnia per pannu eli yhteensä 360 tonnia tunnissa. Jos kattilat muutetaan polttamaan turvetta, saa voimalan ohi kolkutella katkeamaton turvejuna hyvää kävelyvauhtia ja kipata kuormansa lennossa. Missähän tuo juna kuormattaneen täyteen? Eikä Inkoon voimalakaan puske verkkoon kuin vajaan kymmenesosan Suomen huippukuormituksesta...
Pointtini on, että vaihtoehtoisten energialähteiden puolustajilla on suuruusluokkien taju pahemman kerran kateissa.
Suomen sähköntarpeesta vajaat 30 % tuotetaan nyt ydinvoimalla. Näköpiirissä on osuuden nousu jonnekin 40-50 prosenttiin. Hyvä niin; tämä vaihtoehto on se halvin ja kaikkein harmittomin.
Ja tästä luonnollisesti seuraa ettei mitään muita vaihtoehtoja tai niiden hybridejä kannata edes tutkia. Samoin kuin hiilivoiman ekologisuuden parantamista ei myöskään tule selvittää.
Kaasuahan ei herran tähden voi edes ajatella, koska sitä jouduttaisiin ostamaan suuressa määrin Venäjältä (joka muuten on meille vieläkin _paljon_ velkaa Neuvostoliiton konkurssista).
Juuri tätä edustamaasi putkinäköä lähdin alunperin kritisoimaan. Olen lukemattomissa keskusteluissa huomannut, että atomivoiman käyttö energiantuotantoon on useimmille sitä puoltaville siviileille arvo sinänsä - jotakin millä he määrittelevät paitsi omaa persoonaansa myös omaa sosiaalista ryhmäänsä. Aika masentava perustelu energiapoliittiselle mielipiteelle sinänsä. Eikö saman asian voisi turvallisemmin saavuttaa vaikka vähän käytetyllä BMW:llä?
Jos puhutaan 1000 MW:n tehoisesta voimalasta, ei tule kyseeseen hiili eikä kaasu. Molemmat tökkivät hiilidioksidipäästöillään, ja niillä tuotettava sähkö on liian kallista. Täytyy muistaa, että tuo laitos joutuu kilpaisille halvan vesisähkön kanssa.
Normaalioloissa Inkoon voimala seisoo lähes koko vuoden. 1000 MW kivihiilivoimaa. Meriporin ajokin on melko vaihtelevaa. Haapaveden turvevoimalankin ajo on kiinni vesitilanteesta.
Maakaasu on vielä kalliimpi vaihtoehto.
Ei ole ollenkaan kivaa olla töissä laitoksella, jossa johto kertoo, että tuotamme sähköä tappiolla lähes koko vuoden. Ottakaa joskus huomioon myös tuo pieni inhimillinen tekijä - muissakin kuin onnettomuusjutuissanne!
Jaa, että suomalaiset energiajätit tuottavat ja myyvät sähköä tällä hetkellä tappiolla silkkaa hyvyyttään... heh, hmmf heh, heh... hahahahaha... RUAHHAHHAHHAHHAA!!!
Muuten, maakaasu ei sisällä rikkiä, pölyä eikä raskasmetalleja. Maakaasulaitoksen hiilidioksidipäästöt ovat puolta pienemmät kuin vastaavan hiililaitoksen. Yksi kuutiometri maakaasua vastaa lämpöarvoltaan yhtä litraa kevyttä polttoöljyä. Maakaasu on kalliimpaa kuin kivihiili tai turve, mutta maakaasulaitokset ovat edullisempia rakentaa. Laitosten ilmansuojeluun ei myöskään tarvitse investoida.
Rahanlaskentaa, kaikkinaista luukulla käsittelyä pitkään
antoivat asiakkaalle ilmaiseksi vuosikymmeniäkin
palvelua josta tänä päivänä maksetaan kipeästi ja just Osuuspankki
on alkanut ottaa joka kolikosta 4,5 sentin (30 pennin)
käsittelymaksua ja uhkailee että kohta toisetkin
pankit..
Ja Luuletko tosissaan
ettei tavatalot tai huoltoasemat myy kabvia
ja bensaa ikinä tappiolla ?
MEPin Eija-Riitta Korholan mies prof. Atte Korhola
paljasti Hesarissa keväällä maakaasuputkien
luona olevan arktisen luonnon hävitystä sekä
aika kammottavia päästöjä , kammottavia
siksi että maakaasu on itsessään hirmuinen
kasvihuonekaasu, paljon pahempi kuin hiilidioksidi.
Suomessa vihreät liputtaa maakaasun puolesta,
kun Norjan vihreät, ympäristöjärjestö jne kauhistelee sitä ja puhuu
sitä vastaan. Pieni ristiriita?
terv. Mr.K.A.T.
No, hyvä on – hyväksytään nyt se maakaasu hiilen rinnalle vaihtoehdoksi. Sillä tuotettu sähkö nyt vaan valitettavasti on kalliimpaa kuin ydin- ja hiilisähkö ja hiilidioksidipäästöjä maakaasuvoimalakin lykkää!
Pitkään ajettiin ydinvoimaloillakin nollan kahta puolta tuloksen suhteen.
Uudesta voimalastahan tässä puhutaan. Kyllä nyt kelpaa sähköä tehdä, mutta huonolta näytti vielä alkukesästä.
Kaasuturpiinit ovat vielä edullisempia rakentaa, mutta ei löydy rakentajia!
>Pankitkin toimi tappiolla
-snip-
>kaikkinaista luukulla käsittelyä
>pitkään antoivat
>asiakkaalle ilmaiseksi vuosikymmeniäkin
Esimerkkisi on hieman huono. Tunnetko liike-elämän toimintaperiaatteita edes kaikkein alkeellisimmalla tasolla? Voin kertoa sinulle tässä suuren salaisuuden: Jos asiakkaalle annetaan jotain 'ilmaiseksi' se laskutetaan häneltä _aina_ jossain muualla.
Kassapalvelu oli asiakkaalle 'ilmaista' koska pankit kilpailivat tavallisista talletusasiakkaista, jotka muodostivat pankkitoiminnan selkärangan. Nyt erilaiset sijoitusrahastot ja pörssikauppa tuottavat tuhansia kertoja paremmin kuin mikään määrä tavallisia tiliasiakkaita, joten heitä sopii kiristää vaikka tarjotut palvelut maksetaan joka tapauksessa matalampien talletuskorkojen ja korkeampien lainakorkojen muodossa kahteen kertaan.
Toisaalta se, että uskot 90-luvun suuren talouskatastrofin aiheuttaneiden laitosten kaikkein heikkolahjaisimmille suunnattuihiin PR-valheisiin suoralta kädeltä selittää paljon energiapoliittisia näkemyksiäsi. Taidat tuntea vaistomaista tarvetta samaistua suuriin organisaatioihin ja niiden edustamiin näkemyksiin.
"maakaasu on itsessään hirmuinen kasvihuonekaasu"
Ilman sen kummempaa dramatisointia voimme todeta, että maakaasu on pääasiassa metaania (=pieru) ja aivan totta - metaani on kasvihuonekaasu.
"paljasti Hesarissa keväällä maakaasuputkien luona olevan arktisen luonnon hävitystä sekä"
Hmmm... siis jos kyseessä on Venäjällä sijaitseva putki, niin oletko aivan varma että atomina haluat keskustella Venäjän energiantuotannosta? Siis minun ei varmaankaan tarvitse täsmentää...
Turha venäläisten puuhista on kiistellä. Lopputulos tässä ihmiskunnan touhussa on kuitenkin se, että kaikki mahdollinen palava törky poltetaan, ja savukaasut paasataan sellaisenaan taivaalle. Ja jos ei polteta, niin sählätään taivaalle vuotoina tms.
Luin jostakin sellaisen ennustuksen, että kaiken öljyn polttamisen maapallomme ilmakehä jotenkin sietää, mutta kivihiili on jo liikaa.
Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Nykymentaliteetilla kaikki öljy, kivihiili, maakaasu, turve ja uraani mitä maaperästä ikinä irti saadaan myös käytetään. Ja viimeisistä muruista soditaan.
Kysymys onkin lähinnä aikataulusta. Minä itse toivon tieteen kehittyvän tarpeeksi nopeasti ratkaistakseen tämän ongelman ennenkuin litrasta öljyä maksetaan litra verta.
Haluaisin kuitenkin ennen sitä olla saastumatta lasten lasteni planeettaa melkein ikuisilla ja äärimmäisen myrkyllisillä fissiotuotteilla.
Minulle on täysin käsittämätöntä, että äärimmilleen viety taloudellinen tuottavuus on nykyisin se ainoa moraalinen ja älyllinen peruste kaikelle. Jos sitä ei suostu ymmärtämään on joko typerys tai kommunisti.
joko tai? Miksei samantien sekä että? ;)
Ydinvoimala päästelee käydessään vähemmän radioaktiivisia aineita ympäristöönsä kuin saman tehoinen kivihiilivoimala.
Eihän suomalaisten ydinvoimaloiden päästöistä ole ollut kenellekään mitään harmia. Lämpöpäästöt tosin merialueella hieman kiusaavat.
Tshernobylin onnettomuus on ydinvoimaloissa pahin mahdollinen. Siitäkin selvittiin aika vähällä harmilla, ja opittiin paljon.
Kyllä lapsillesi jää puhtaampi ympäristö ydinvoimaloiden jäljiltä, kuin jos vastaava sähkö tuotettaisiin esim. kivihiilellä.
Käytetystä ydinpolttoaineesta ei ole tavalliselle ihmiselle mitään harmia.
Minä kannatan tässä vaiheessa maakaasun käytön lisäämistä ja _todellista_ satsaamista vedyn hyödyntämistä edistävään tutkimukseen (esim. polttokennotutkimukset Kanadassa).
Ydinjätteen 'ikuisesta' varastoinnista täällä on väännetty kättä aiemminkin. Meistä kumpikaan ei tule koskaan saamaan varmaa tietoa siitä mitä siitä lopulta seuraa. Ehkä ihminen viimeinkin todella onnistuu rakentamaan jotain mikä kestää ehjänä edes 2000 vuotta. Tosin se olisi ensimmäinen kerta.
"Käytetystä ydinpolttoaineesta ei ole tavalliselle ihmiselle mitään harmia."
Mitä tähän voisi sanoa. Minä lukisin aika mittavaksi harmiksi sen, että joudumme maksamaan entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän ydinsiivouksen sangen huomattavat lunnaat.
Tämä siis nyt kun ydinenergiaa on käytetty vasta puoli vuosisataa ja syntyvä jäte tulee olemaan vastuullamme kymmeniä tuhansia vuosia.
Juurihan oli juttua siitä, että kaikki mahdollinen törky tullaan polttamaan. Sen homman seuraukset näkyvät jo meidän elinaikanammekin.
Käytettyyn ydinpolttoaineeseen ei tavallinen ihminen pääse käsiksi vaikka väkisin yrittäisi.
Nämä radioaktiiviset saasteet ovat sikäli autuaita, että ne katoavat itsestään. Toisinhan on useimpien muiden laita. Lisäksi radioaktiivisen aineen olemassa olo on helppo mittaamalla todeta.
Plutoniumia sanotaan hirmuiseksi myrkyksi, mutta kyllä pahempiakin kemiallisia löytyy.
Kemiallisten myrkkyjen etsintä onkin jo vaikeampaa, skaalahan on valtava.
Mitkähän ne Venäjän siivouksen raskaat lunnaat ovat?
Sinun sijassasi olisin huolissasi pikemminkin öljytankkerin haaksirikkoutumisen raskaista lunnaista. Sellaiset voivat tulla maksettavaksemme hyvinkin pian.
Hiilidioksipäästöt ovat maakaasulla vajaa puolet kivihiilestä. Sen lisäksi rikki- tai hiukkaspäästöjä ei synny lainkaan.
Energianlähdettä valittaessa ei _ainoa_ käytettävä peruste voi olla montako €/mWh on energialähteen synnyttämä välitön kustannus.
Levenson totesi aikoinaan, että psykopatia (=rajoittamaton tai hillitön minä) on looginen tulkinta maailmasta, joka on mieletön ja tarkoitukseton. Ekologinen psykopatia, jonka ainoaksi perusteeksi tuodaan lyhyen tähtäimen taloudellinen hyöty, on luonnollista jatketta länsimaisen arvomaailmamme täydelliselle rappeutumiselle.
Maakaasun ongelmana on sen lähes mahdoton varastointi. Niinpä tuotannon tai siirron takkuillessa on maakaasuvoimala vaikeuksissa. Jos vaihdetaan öljylle, tulee takkiin aika lailla.
Ydinvoiman etuna on polttoaineen helppo varastoitavuus. Usean vuoden vaihtolatauserät voidaan varastoida pieneen tilaan.
Tämä ei suinkaan ole mitätön asia tässä pahassa maailmassa.
>Käytettyyn ydinpolttoaineeseen ei
>tavallinen ihminen pääse käsiksi vaikka väkisin
>yrittäisi.
Jaa-a. Itse en ole niin profeetta, että osaisin ennustaa edes 200 vuoden päässä tulevaisuudessa tapahtuvia asioita.
>Mitkähän ne Venäjän siivouksen raskaat
>lunnaat ovat?
EU maksaa jo nyt törkeitä summia Venäjälle, jotta kissa pysyisi edes suunnilleen pussissa. Kun vaikkapa Majakin ympäristöä aletaan oikeasti putsaamaan voimme olla varmoja siitä, että silloin se piikki vasta aukeaa. Maksajina olemme me yhtenä EU jäsenvaltioista.
>Sinun sijassasi olisin huolissasi pikemminkin
>öljytankkerin haaksirikkoutumisen raskaista
>lunnaista.
Sinun kaltaisesi ihmiset, jotka laskevat ainoastaan montako €/mWh kyseisellä öljyllä tuotetun sähkön välitön kustannus on ovat syyllisiä yksipohjaisten ruostekaukalojen lillumiseen maailman merillä.
Mikäli öljyllä tuotettu sähkö olisi 5 c halvempaa mWh kuin ydinsähkö hilluisit täällä nyt puolustamassa sen turvallisuutta verrattuna vaaralliseen ydinvoimaan. Ainakin jos sinun seuraamasi mielipidevaikuttajat olisivat sitä mieltä.
Niinpä. Avasit aiheen, jota en edes aikonut sivuta: ydinvoiman turvallisuus tässä pahassa maailmassa.
Terroristien väitetään jättäneen USA:n ydinvoimalat rauhaan 9.11. liian suuren tuhon pelossa. Minä en usko siihen hetkeäkään. Todellinen syy lienee siinä, että osuma olisi ollut epävarmempi ja vaikeampi saavuttaa. Kun panokset kohta alkavan Irakin sodan myötä kohoavat tulee ydinvoimaloista entistä houkuttelevampia kohteita terrori-iskuille. Miksi yrittää salakuljettaa maahan 'likaista' pommia kun niitä on rakennettu sinne valmiiksi odottamaan sopivaa sytytintä?
Minun tehtäväni on avittaa ydinsähkön tekemisessä. En väheksy tai vastusta mitään luontoa rasittamatonta energiantuotantomuotoa, jonka voin uskoa toimivan.
Kuten olen kertonut, en ollut Vuotoksen altaan kannattaja, vaikka siitä olisi saatu vähän lisää säätövoimaa.
Minunkaltaisillani ihmisillä haittaa ydinvoiman turvallisuusajattelu yksityiselämääkin. Monessa asiassa tahtoo turvallisuus ja varmistus korostua liikaakin.
Eri tavoin tuotetun sähkön hinnasta minulla ei ole järin kaksista tietoa.
EU paasaa paljon rahaa niin käsittämättömiin kohteisiin, että sen Venäjälle jakamat avustukset ovat mitätön summa.
Käytetyn ydinpolttoaineen säilytyksen varmuudesta on maallikon turha kantaa huolta. Kyllä se asia on hyvin hallinnassa.
Näillä näkyvin ydinvoima on paras tapa tuottaa sähköä. Minä kyllä tiedän sen kielteisetkin puolet varsin hyvin. Edut ovat kuitenkin suuremmat.
Sen 11.9. terrori-iskun tarkoitus oli osoittaa yhteiskuntamme haavoittuvuus, iskeä kohteeseen, joka ei monelle olisi tullut mieleenkään. Myös näyttävyys oli ideana.
Ydinvoimala on vaikea kohde tuollaiselle iskulle. Itse reaktorit kun ovat vankkojen teräsbetonirakenteiden ympäröimiä, ja sijaitsevat niin alhaalla, että niihin kolarointi on hankalaa.
Pahaa reaktorionnettomuutta on ulkopuolisen hyvin vaikea aiheuttaa. Täällä ollaan varuillaan, ja pienellä alueella hyvin helposti valvottavissa.
Älä nyt suotta kirjoittele kaikki fobioitasi tänne. Minulta väsyy käsi niiden 'tappamisyrityksissä'.
>Käytetyn ydinpolttoaineen säilytyksen
>varmuudesta on maallikon turha kantaa
>huolta. Kyllä se asia on hyvin hallinnassa.
Tuossa se on suunnilleen pähkinänkuoressa. Huolehtikoon tulevat sukupolvet asiasta. Voivat sitten vaikka käydä haudalla räkimässä...
Siis kyseessähän eivät ole minun fobiani vaan juuri julkisuudessa käyty keskustelu aiheesta.
Pienten tai suurten alueiden valvominen ei näytä onnistuvan kovinkaan hyvin edes Israelin kaltaisessa kokonaisuudessaan mobilisoidussa valtiossa jos vastustaja ei lainkaan välitä omasta hengestään.
Kymmenisen vuotta sitten eräässä suomalaisessa tietoturva-analyysissä teorioitiin skenaariolla, jossa joku ajaa lentokoneen palvelinhallin ikkunasta sisään. Ajatuksen esittäjälle naureskeltiin avoimesti.
Olen vuosien mittaan seurannut loppusijoituspaikan sopivuuteen liittyviä tutkimuksia. Kilomeritolkulla on reikiä porattu sinne sun tänne. Dynamiittia rei'issä pamauteltu, ja kaikuja kuunneltu. Olikohan kaikki turhaa työtä.
Ei vainkaan. Kun ruvetaan luolaa tekemään, käy se nykyvehkeillä nopsasti. Kyllä sinun jälkikasvusi jää nuolemaan näppejään, jos on mieli meidän säteilyttämäämme ydinpolttoainetta hypistellä.
Ole huoletta!
Siis kyseessähän eivät ole minun fobiani vaan juuri julkisuudessa käyty keskustelu aiheesta.
Pienten tai suurten alueiden valvominen ei näytä onnistuvan kovinkaan hyvin edes Israelin kaltaisessa kokonaisuudessaan mobilisoidussa valtiossa jos vastustaja ei lainkaan välitä omasta hengestään.
Kymmenisen vuotta sitten eräässä suomalaisessa tietoturva-analyysissä teorioitiin skenaariolla, jossa joku ajaa lentokoneen palvelinhallin ikkunasta sisään. Ajatuksen esittäjälle naureskeltiin avoimesti.
Lopetetaan tältä päivältä, tai jos joku muu jatkaisi. Minä lähden lenkille ja saunaan.
Eikän tämä maailma ole ennallaan huomennakin.
Kuten aiemmin totesin: tarjoamasi ratkaisu toimii, mikäli ihmiskunta onnistuu ensimmäisen kerran koko historiansa aikana rakentamaan jotain mikä kestää ehjänä edes 2000 vuotta (puhumattakaan 10000 tai 27000 vuodesta).
Aiempi historia näyttäisi todistavan jotain aivan muuta, mutta atomeille se onkin aivan liian tylsä tiede.
Siittä vaan. Jos mies olisi tarkoitettu juoksemaan sillä olisi pussit peräkkäin...
Kiinan muuri, Egyptin pyramidit jne. Aika vanhoja ovat.
Miehen ja naisen välinen sähköopillinen ero: munat löytyvät kummaltakin – naisella ne ovat sarjaan kytkettyinä, miehellä rinnan!
Olen kirjoitellutkin, että tupakoitsijalla Tsernobyl
posahtaa joka viikko. 2000 vuoden päästä oleellista ei ole ydinjäte vaan ne miljoonat tupakkasyöpään kuolleet suomalaiset sukupolvet, jotka poltti tupakkaa Tsernobylpossaus viikossa tahtiin ja jankutti jostain kapseleista kallion
alla.
Meidänhän pitäisi aloittaa räkiminen jo tään sukupolven haudoille kun polttivat hirmuisen
karsinogeenisia puita (aih. syöpää ), hiiltä,
ja tupakkaa.
Aloita kaverin nenän alta ja vedä palava luomupolttoaine ulos suusta jos pelkäät syöpiä ja muutoksia jälkeläisten DNA:ssa.
Keskity oleelliseen.
terv. Mr.K.A.T.
Egyptin pyramidit ovat täydellinen esimerkki siitä mitä tarkoitan.
Ne rakennettiin muumioiden ikuisiksi loppusäilytyspaikoiksi. Nykyisin muumiot ovat ympäri maailmaa museoissa tai jauhettuina lannoitteeksi egyptiläisten maanviljelijöiden pelloissa. Itse pyramidien ryöstely ja tuhoaminen aloitettiin jo muutama kymmenen vuotta niiden valmistumisen jälkeen. Kheopsin huipusta puuttuu 15 metriä kiveä ja rakennelmat peittäneestä kauniista valkoisesta laatoituksesta on jäljellä enää perimätieto. Nykyisin Egyptin pyramidit ovat sataan kertaan tyhjiin ryöstettyjä kuoria.
Kiinan muuria ovat maanviljelijät purkaneet mökkiensä ja aitojensa rakennusaineeksi satoja vuosia. Valokuvissa nähtävät pätkät on entisöity turistien riemuksi. Suuri osa muurista on enää ruohottunutta maavallia. Vihollisten ikuiseen loppusäilytykseen Kiinan ulkopuolella rakennetusta muurista huolimatta sekä Mongolit (Yuan Dynastia, 1271-1368) että Manchurialaiset (Qing Dynasty, 1644-1911) onnistuivat valtaamaan Kiinan.
Onko sinulla muita yhtä osuvia esimerkkejä?
Jos kerran tupakointi on mielestäsi näin vakava ympäristöongelma niin miksi vaahtoat täällä atomivoimasta?
Juuri siksi käytetty ydinpolttoaine jemmataan 500 metrin syvyyteen kallioon. Ajotunnelit suljetaan perusteellisesti.
Erilaisin merkinnöin viestitetään jälkipolvellesi, että tähän ei ole hyvä kairata reikää.
Loppusijoituspaikassa on otettu huomioon myös se, että kalliossa ei ole juurikaan mineraaleja tms., joiden takia jälkipolvesi, merkinnöistä huolimatta, alkaisi siitä kohdasta kovertaa kallioon reikää.
Kivuttomasti luopuu atomi itse käyttämästään esimerkistä Kiinan muurista ja Egyptin pyramideista heti kun havaitsee etteivät ne toimineetkaan. Hitto kun olisi yhtä helppoa taikoa olemattomiin ne ydinkaatopaikat, joita nyt ollaan rakentamassa siinä vaiheessa kun ne eivät enää toimi.
Historia ei siis puhu loppusäilytyspaikkojen kestävyyden puolesta.
Ei ihan ensimmäiseksi luulisi tulevan mieleen lähteä kaivamaan rakennuskiveä 500 metrin syvyydeltä kalliosta.
Esitätkö tarkoituksella typerää? Loppusäilytykseen liittyvät riskitekijät ovat hieman monipuolisempia kuin sinun tarjoamasi 'esimerkki'. Sitä mitä tapahtuu seuraavaan 200-10000 vuoden kuluessa ei kukaan pysty ennakoimaan.
Silti varastojen rakentajat, historian opetuksista huolimatta, väittävät siihen pystyvänsä.
Ennustaminen on helppoa: kaikki mahdollinen törky kun poltetaan, olosuhteet täällä maapallolla muuttuvat ihmisille sietämättömiksi.
Siksi on turhaa nahistella tuosta loppusijoitusjutusta. Mitään merkkiä 'maailmanlopun meiningin' loppumisesta ei ole näkyvissä.
Nyt puhutaan sellaisista asioista, joiden kanssa nahisteluun meillä kummallakaan ei ole riittävää asiantuntemusta.
"...on turhaa nahistella tuosta
loppusijoitusjutusta. Mitään
merkkiä 'maailmanlopun meiningin'
loppumisesta ei ole näkyvissä."
Eli asia on niinkuin ajattelinkin. Atomit puolustavat ydinvoimaa, koska uskovat maailman joka tapauksessa olevan tuhon oma - mahdollisilla seurauksilla ei siis ole mitään väliä.
Kuten aiemmin totesin ydinvoiman edustama ekologinen psykopatia on looginen tulkinta maailmasta joka on mieletön, tarkoitukseton ja tuhoon tuomittu. Ajattelusi on siis loogista apokalyptisen näkemyksesi antamissa rajoissa.
Argumentoinnistasi voi päätellä ydinvoiman kannattajien olevan passiivisia fatalisteja, jotka haluavat pitää mahdollisimman paljon hauskaa ennen väistämättä tulevaa maailmanloppua tai omaa henkilökohtaista kuolemaansa joka heille on todellisuudessa saman arvoinen asia - 'Meidän jälkeemme vedenpaisumus'.
Ydinvoiman vastustajana minä pyrin olemaan tieteeseen ajattelunsa perustava aktiivinen rationalisti, joka haluaa uskoa ihmisen itse päättävän omasta kohtalostaan. Meidän tulee välttää korjaamattomien virheiden tekemistä ja oman lajimme tulevaisuuden tuhoamista.
vaan tulee...
"Egyptin pyramidit ovat täydellinen esimerkki siitä mitä tarkoitan.
Ne rakennettiin muumioiden ikuisiksi loppusäilytyspaikoiksi. Nykyisin muumiot ovat ympäri maailmaa museoissa tai jauhettuina lannoitteeksi egyptiläisten maanviljelijöiden pelloissa. Itse pyramidien ryöstely ja tuhoaminen aloitettiin jo muutama kymmenen vuotta niiden valmistumisen jälkeen."
Eli ihmiset menivät *tahallaan* sinne sisään, ja tyhjensivät haudan. Hmmm... jos Suomessa on jonkinlainen laillinen yhteiskuntajärjestys jäljellä, niin ydinjätehautaa ei kukaan pääse kaivelemaan. Jos taas yhteiskuntajärjestys on totaalisesti romahtanut, niin
a) ihmisillä on muutakin tekemistä kuin kaivella ydinjätteitä ylös - vaikkapa omasta elossapysymisestä huolehtiminen, ja
b) yhteiskunta on läpikäynyt sellaiset mullistukset, että muutaman ydinjätetonnin aiheuttamat terveysongelmat ovat pientä niiden mullistusten aiheuttamien elintason laskuun liittyvien terveysongelmien rinnalla.
"Kheopsin huipusta puuttuu 15 metriä kiveä ja rakennelmat peittäneestä kauniista valkoisesta laatoituksesta on jäljellä enää perimätieto. Nykyisin Egyptin pyramidit ovat sataan kertaan tyhjiin ryöstettyjä kuoria."
Kallion sisällä onkin hiukan eri asia kuin tuulen ja sateen armoilla...
Ensinnäkin minä en valinnut pyramideja esimerkiksi ydinjätteen loppusäilytyspaikasta vaan Jocu.
Toiseksi on äärimmäisen naivia tai tahallista tosiasioiden vääristelyä ajatella, että ainoa riski esimerkiksi 10000 vuoden akselilla ydinjätteen loppusäilytykselle olisivat ihmiset. Minä vain kerroin mitä 'ikuisille' pyramideille tapahtui.
Kukaan ei vieläkään ole kertonut minulle esimerkkiä yhdestäkään ihmisen tekemästä rakennelmasta, joka olisi säilyttänyt integriteettinsä edes muutamia satoja vuosia. Tämä johtuu siitä ettei sellaista ole vielä koskaan tapahtunut.
"Kallion sisällä onkin hiukan eri asia kuin tuulen ja sateen armoilla..."
Niinpä niin. Tieteellisesti et voi todistaa minkään rakennelman kestävän esimerkiksi 1000 vuotta koska ennakkotapauksia ei ole olemassa. On ainoastaan laskelmia ja teorioita, joita vastaan historian päinvastaiset esimerkit puhuvat.
Pystymmekö nykyisin rakentamaan uppoamattoman laivan. Pystymmekö nykyisin rakentamaan tippumattoman lentokoneen? Pystymmekö nykyisin rakentamaan särkymättömän ydinjätevaraston?
Ilmassa pysyminen on aina vähän hataralla pohjalla, mutta uppoamaton laiva kyllä pystytään rakentamaan. Sille ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikalle on yhteistä se, että rakenteen on oltava täysin ja varmasti suljettu.
Sellaisella uppoamattomalla laivalla ei juurikaan ole käyttöä, mutta ydinpolttoainetta ei siirretä kiven sisältä enää pois.
Tai jos jälkipolvemme haluavat siirtää, tapahtuu se hallitusti.
Noh. Siinäpä se. Ikävää tuhota pilvilinnojasi, mutta ainoa meri jolla on koskaan kellunut tai tulee kellumaan uppoamattomia laivoja on sinun oman mielikuvituksesi luomusta. Tässä meillä on tyyppiesimerkki tieteellisen maailmankatsomuksen ja lapsenomaisen sokean teknologiauskonnon välillä vallitsevasta ylittämättömästä ristiriidasta. Tiede ja usko eivät ikävä kyllä varmaan koskaan löydä yhteistä kieltä, jolla kommunikoida järkevästi.
Sinun kannattaisi hetki keskutella RL:ssä jonkun tuntemasi insinöörin kanssa esimerkiksi uppoamattoman laivan rakentamiseen liittyvistä käytännön ongelmista.
tippumattomia lentokoneita on rakennettu pilvin pimein. Niitä kutsutaan romuutetuiksi ilmaaluksiksi, koska ne oval poistuneet liikenteestä romuutuksen kautta.
Fatalistisen fobistinen kreationismiä lähestyvä kauhusenarinen naivismisi on on vailla vertaansa, kun tähän vielä yhdistyy apokryyfinen spekulaattio tieteiden ja tideyhteisön käsitys ja ymmärtämisen epäilystä niin.....
Viestisi sisältö ja sanoma jäivät minulle epäselviksi. Lupaan tästä lähtien yrittää olla käyttämättä sanoja, jotka mahdollisesti tuntuvat sinusta liian haasteellisilta jos sinä yrität parantaa kielellistä ilmaisuasi noin yleisesti.
Toisaalta, hölmölään johtavan sillan ylittämiseksi ei välttämättä jaksa nähdä loputtomasti vaivaa.
Ei siellä Majakilla ole tapahtunut kuin yksi pienehkö kemiallinen räjähdys. Jossittelua on maailma pullollaan. 27 senttiä on joissakin asioissa hirmuinen mitta.
Tää atomivoimalan käyttö on kivaa! Eihän me tätä palkan vuoksi tehdä. Meille riittää työnilo!
Nätei flikoi vois rakasta, mut ku ne nätit flikat ei rakasta minuu, niin täyty tehä jotaki muut aikans kuluks!
Minkälaista se työ sillä voimalassa on? Siivous hommia ja jotain valvontalaitetta valvoa? eikö ne ole aika automaattisia laitoksia.Ei taida koskaan
tulla työstä hiki ?? Oletteko koskaan ajatelleet sitä,että sinne tulisi kutsumattomia vieraita,kuten englannin suurimmassa y-voimalassa kävivät vierailulla se suomalainen tyttö kaverinsa kanssa .Kokeilivat ,onko mahdollista päästä voimalaan ,ettei voimalan väki tiedä.Ei heillä ollut mitään vaikeuksia päästä sinne.Kai sitten itse ilmottautuivat tukeilijoksi.
Oli dokumentti tv.ssä tässä vuodenvaihteessa,jos satuitte katsomaan.
27 cm on joissain asioissa hirmuinen mitta.
Futsas vaa, jos meil olis 27 cm, kyl nätei flikoi olis molemmil.
On yritetty tulla, ja kovalla porukalla, mutta ei ole päästy.
Ei oudosta tunkeilijasta ole käytännössä mitään harmia laitoksen turvallisuudelle. Paljon täytyy tietää ja tuntea paikkoja, jotta pystyy muutakin kuin rahallista vahinkoa aiheuttamaan.
Vai ei laitoksella tule hiki. Tulehan vuosihuoltoon katsomaan!
Ja Englannin suurin ydinvoimala on sukellusveneessä. Ajatella..
:-
"Kuten aiemmin totesin: tarjoamasi ratkaisu toimii, mikäli ihmiskunta onnistuu ensimmäisen kerran koko historiansa aikana rakentamaan jotain mikä kestää ehjänä edes 2000 vuotta (puhumattakaan 10000 tai 27000 vuodesta).
Aiempi historia näyttäisi todistavan jotain aivan muuta, mutta atomeille se onkin aivan liian tylsä tiede."
Vai niin. Minä ainakin muistan lukeneeni tuhansia vuosia vanhoista egyptiläisitä muumioista, joita on löydetty ilmatiiviistä holvista. Onpa niistä (nykytekniikan aikana löytyneistä) holveista otettu ilmanäytteitäkin, jotta voidaan tutkia ilman koostumuksen eroja nyt ja silloin - ja jotain on opittu, eli eroja on ollut.
Sitä paitsi, silloin ei edes ollut nykyistä tiedettä, tietoa eikä tekniikkaa auttamassa. Eikä kovin monia asioita, joita edes *haluttiin* säilöä tuhansia vuosia.
Katselin netistä, että vanhimmat niistä ovat 5000 vuotta vanhoja. Rakentamiseen käytetty kivikään ei ole järin hääviä, kun taannoin kerrottiin pyramideissa vierailevien turistien hengityksestä tulevan kosteuden rapauttavan sitä.
Juha ja Jocu voitte molemmat lukea tuosta vierestä otsakkeella 'Historiaa' pyramidien tehokkuudesta muumioiden loppusäilytspaikkoina.
>Minä ainakin muistan lukeneeni tuhansia
>vuosia vanhoista egyptiläisitä muumioista,
>joita on löydetty ilmatiiviistä holvista.
Pysytään kuitenkin reaalimaailmassa ja jätetään X-files-jutut tuonne ufo-keskusteluun. Ettekös te atomit yleensä perustele väitteitänne tieteellä ennemmin kuin Dänikenin ja Af Grannin pseudoargeologisilla legendoilla?
Haudoista löydetystä siitepölystä, viljasta ja erilaisista kaasujäämistä on kyllä voitu analysoida yhtä ja toista.
En ymmärtänyt sivistyssanoistasi puoltakaan, mutta ymmärsin olevan perin paha ihminen mielipiteineni.
Tahdoin kuitenkin kertoa, että on tässä energiantuotannossamme todellisiakin epäkohtia. Ei niitä tarvitse ydinvoimasta hakemalla hakea.
Ydinvoiman vastustaminen on vain niin muotijuttu, että siinä nyhjäistään tyhjästäkin.
Jos et hyväksy käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta, rupea ihmeessä pitämään siitä meteliä laajemmin. Vaalit ovat lähellä. Minkään puolueen vaalilupauksissa ei taida olla tätä asiaa.
Tosin sillä loppusijoituksella on jo demokraattisesti valitun valtiovaltamme siunaus.
Ydinvoiman vastustaminen ei tällä hetkellä ole muodikasta. Nykyisessä 'sitä saa mitä tilaa' yhteiskunnassa ydinvoiman vastustaminen liitettään luonteen liialliseen pehmeyteen ja epäilyttäviin poliittisiin agendoihin - viherpiiperöintiin, kommunismiin ja vastakulttuuriin.
Kuka tahansa, joka ei ymmärrä kaikkien (energia)poliittisten päätösten perustuvan markkinavoimien määrittelemiin etuihin on väärässä. Piste.
Aikanaan tämäkin ajatusmalli toivottavasti väistyy. Elän toivossa etteivät erittäin lyhyen tähtäimen voiton tavoittelusta aiheutuneet vahingot silloin ole vielä korjaamattomia.
Onhan se hyvä, jos suhtautuminen ydinvoimaan on muuttunut. Aiemminhan yleinen näkökanta oli: Asiasta en ymmärrä mitään, mutta vastaan olen!
Niinpä. Heh. Nyt se peruste on puoltajien oikeus...
Minusta ydinvoimakeskustelun huimimpia loogisia kuperkeikkoja on ollut vetoaminen vapaan markkinatalouden etuun puolustettaessa kaikkein keskitetyintä ja eniten valtion kontrollia vaativaa energiantuotannon muotoa.
Keskitetty energiantuotanto on nimenomaan halpaa bulkkisähköä kaipaavan suurteollisuuden etu. Ei esimerkiksi sen nyt ihanteeksi nostetun pienyrittäjän, joka hyötyisi enemmän mahdollisuudesta kilpailuttaa useita pientoimittajia.
Yksilölle on harhaista ajattelua kuvitella, että kaikki mikä on hyväksi suurkorporaatioita ruokkivalle rajoittamattomalle markkinataloudelle olisi automaattisesti hyväksi myös hänelle. Tosiasiassa hän hyötyy tilanteesta tasan niin kauan kuin pysyy rattaana, joka hyödyttää koneistoa. Jos rattaita on liikaa tai niitä sattuu saamaan halvemmalla ulkomailta niin kaatopaikka odottaa heti kulman takana. Ja koska kiltti pikku rattaamme ei ole halunnut verorahoillaan kustantaa 'loisten' elämistä hän putoaa suoraan tyhjyyteen. Sitä saa mitä tilaa.
Noh. Atomit voivat joka tapauksessa olla tyytyväisiä. Uutta reaktoria pukkaa kohtsillään ja eikö jo se todista heidän olevan oikeassa?
Tähän sopii kuittaukseksi se vanha juttu: Mummo teki kuolemaa.
Hänen luokseen tullut pastori kysyi: Haluatteko Taivaan iloon vai Helvetin kuumuuteen?
Mummo siihen: Mitäs vanha ilolla tekee. Kunhan vain on leipää ja lämmintä!
Elikkä, kyllä ydinvoiman vastustajallekin tarvittaessa sähkölämpö kelpaa!
"Keskitetty energiantuotanto on nimenomaan halpaa bulkkisähköä kaipaavan suurteollisuuden etu. Ei esimerkiksi sen nyt ihanteeksi nostetun pienyrittäjän, joka hyötyisi enemmän mahdollisuudesta kilpailuttaa useita pientoimittajia."
Hrmph. Jos suurtoimittaja pystyy myymään sähköä vaikka hintaan 3 c/kWh suuren laitoskoon (ja tuotantotavan) ansiosta, mutta pientuottajien pystyvät tuottamaan sähköä vain 4 c/kWh hintaan, niin kuinka ihmeessä mahdollisimman laaja kilpailu on automaattisesti ostajan etu??? Suurilla yksiköillä on tietty kilpailuetu.
" Minusta ydinvoimakeskustelun huimimpia loogisia kuperkeikkoja on ollut vetoaminen vapaan markkinatalouden etuun puolustettaessa kaikkein keskitetyintä ja eniten valtion kontrollia vaativaa energiantuotannon muotoa."
Ei ydinvoima *kaipaa* valtion kontrollia muuta kuin ympäristölainsäädännön (ja sen valvonnan) muodossa - ja ydinvoimasta saatavat kiinteistö-, sähkö- ja arvonlisäverot maksavat tuon moninkertaisesti takaisin yhteiskunnalle, halvan sähkön kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan.
kaasujäämistä?
"Haudoista löydetystä siitepölystä, viljasta ja erilaisista kaasujäämistä on kyllä voitu analysoida yhtä ja toista."
Jos siellä on kaasujäämiä, niin eikö se tarkoita, että se kaasu on ollut siellä *ilman kosketusta ulkomaailmaan*?
M.O.T.
Viranomaiset valvovat ydinvoimaloita haluamassaan laajuudessa ja laskuttavat kaikki kulunsa suoraan voimayhtiöiltä.
Verot sun muut ovat ekstraa yhteiskunnalle.
Hohhoijaa... kerro mulle se hermeettisen ilmatiiviinä tuhansia vuosia säilynyt egyptiläinen hauta, jonka sisäatmosfääristä imeskeltiin sekaantumattomia näytteitä ennen sen avaamista niin voit MOTtailla ja QEDeillä ihan vapaasti.
Ainoa käytettävä peruste tehdä energiapoliittisia päätöksiä ei voi olla hinta tai meille kaikille käy köpösti. Sen lisäksi jonkin energialähteen aiheuttama välitön kustannus ei ole sen todellinen kokonaiskustannus.
Minulle yrittäjänä on itsestään selvää, että tilanne jossa on mahdollista ostaa vain yhdeltä tai kahdelta tavarantoimittajalta on aina lopulta asiakkaalle epäedullinen. Sitä kutsutaan monopoliksi.
Suomalaiset näyttävät tuntevan vaistomaista tarvetta olla samaa mieltä suurten auktoriteettien kanssa. Entinen Neuvostoliitto ja sen perässähiihtäjät on tästä loistava esimerkki.
Nykyisinkin ohjaillaan melko hyvin energiantuotantoa verotuksella. Tulevaisuudessa se korostuu.
Tuulivoimaahan tuotetaan jopa yhteiskunnan tuella.
Sinä saat ostaa sähkösi vapaasti mistä haluat. Tuottajia on vaikka kuinka monta, ja heitä voit kilpailuttaa. Jos se ei riitä, voit ostaa sähkösi suoraan pörssistä.
Monopoli meillä oli silloin kun IVO hallitsi markkinoita.
Kun ydinvoimaa pidetää yhteiskunnan kokonaisedun kannalta hyvänä ratkaisuna, sitä rakennetaan lisää.
Aina riittää suunsoittajia, jotka uskovat olevansa kaikessa oikeassa - vaikka puheensa olisi täyttä palturia.
Mitäs jos keskittyisit leipätyöhösi välillä.
"Aina riittää suunsoittajia, jotka uskovat olevansa kaikessa oikeassa - vaikka puheensa olisi täyttä palturia."
On se hyvä, että tiedät ettet kuulu heihin...
"Mitäs jos keskittyisit leipätyöhösi välillä."
Elä huolehdi. Pojat juoksee ja raha liikkuu. Kun joskus valmistut niin tule kysymään töitä, mikäli ymmärrät tietotekniikasta enemmän kuin energiapolitiikasta.
Opintoni minä olen saanut päätökseen 70-luvulla.
Jos tietäisit ydinvoimatekniikasta edes 5 % siitä mitä minä tiedän, tietäisit tarpeeksi osataksesi olla hiljaa.
Opintoni olivat sellaiselta alalta, että en neuvoja kaipaa.
Johan minä sen rakenteen tuossa kerroin, mutta ei mennyt jakeluun.
Onneksi olkoon valmistumisen johdosta. Ikää sinulla taitaa sitten olla jo yli 50 vuotta - kunnioitettava ikä.
Ydinvoimatietojesi (tai muidenkaan tietojesi) laajuus ei ainakaan tämän keskustelun aikana ole tehnyt suurtakaan vaikutusta. Ehkä olet tarkoituksella puolustanut näkemyksiäsi ainoastaan 3,5% tiedoilla ja säästänyt syvälliset 'Ole jo hiljaa' tietosi tänne keskustelun myöhempään vaiheeseen.
Miten on mahdollista, että kaikki tällä palstalla kirjoittavat atomit ovat joko ydinfyysikoita tai voimalainsinöörejä, joilla on 95 prosenttia paremmat tiedot kuin meillä muilla?
Silti heidän kielellinen osaamisensa jää tasolle, jolla:
"En ymmärtänyt sivistyssanoistasi puoltakaan, mutta ymmärsin olevan perin paha ihminen mielipiteineni."
Tässä vielä suomennokset aiemmin käyttämistäni 'sivistyssanoista':
Ekologia = luonnontalous; sen tutkiminen; oppi sen huomioon ottamisesta ihmisen toiminnassa
Psykopatia = luonnevikaisuus, luonnehäiriöisyys
Looginen = järjellinen, johdonmukainen
Apokalyptinen = lopun aikoihin liittyvä tapahtuma, jopa maailmanloppu
Argumentti = perustelu, todistelu
Fatalisti = kohtaloon alistuva/uskova
Passiivinen = toimimaton, vaikuttamaton
Aktiivinen = toimiva, vaikuttava
Rationalisti = ihminen, joka uskoo todellisuuden olevan järjenmukainen
Onneksi olkoon valmistumisen johdosta. Ikää sinulla taitaa sitten olla jo yli 50 vuotta - kunnioitettava ikä.
Ydinvoimatietojesi (tai muidenkaan tietojesi) laajuus ei ainakaan tämän keskustelun aikana ole tehnyt suurtakaan vaikutusta. Ehkä olet tarkoituksella puolustanut näkemyksiäsi ainoastaan 3,5% tiedoilla ja säästänyt syvälliset 'Ole jo hiljaa' tietosi tänne keskustelun myöhempään vaiheeseen.
Miten on mahdollista, että kaikki tällä palstalla kirjoittavat atomit ovat joko ydinfyysikoita tai voimalainsinöörejä, joilla on 95 prosenttia paremmat tiedot kuin meillä muilla?
Silti heidän kielellinen osaamisensa jää tasolle, jolla:
"En ymmärtänyt sivistyssanoistasi puoltakaan, mutta ymmärsin olevan perin paha ihminen mielipiteineni."
Tässä vielä suomennokset aiemmin käyttämistäni 'sivistyssanoista':
Ekologia = luonnontalous; sen tutkiminen; oppi sen huomioon ottamisesta ihmisen toiminnassa
Psykopatia = luonnevikaisuus, luonnehäiriöisyys
Looginen = järjellinen, johdonmukainen
Apokalyptinen = lopun aikoihin liittyvä tapahtuma, jopa maailmanloppu
Argumentti = perustelu, todistelu
Fatalisti = kohtaloon alistuva/uskova
Passiivinen = toimimaton, vaikuttamaton
Aktiivinen = toimiva, vaikuttava
Rationalisti = ihminen, joka uskoo todellisuuden olevan järjenmukainen
Minä ainakin olen sitä plaatua. Muita ammattilaisia ei taida täällä useinkaan vierailla. Antavat maallikoiden nahistella keskenään. Niin kai minunkin pitäisi tehdä.
En viitsinyt lukea noita jaarituksiasi. Tämä palsta on muutenkin yleisessä käytössä, joten vierasperäisten, tekniikkaan liittymättömien sanojen käyttöä pitäisi mielestäni välttää.
Mitä minä sanoin siitä viidestä prosentista!
puhuu vain läpiä päähänsä. Älä siitä välitä; sinä tiedät ydinvoiman arkipäivästä ja vaaroista enemmän kuin hän tulee koskaan tietämään. Ja koska hän ei tiedä, hän kuvittelee. Niinkuin useimmat ihmiset.
Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi häipyä täältä. Tulee virtuoosi toisensa jälkeen nahistelemaan, ja heidän kanssaan tulee paljolti kaksintaistelu. Katsotaan, kummalla tieto ja osaaminen riittävät.
Mielenkiintoistahan se toisaalta on, ja oppivathan lukijatkin siinä samalla ydinvoima-asioita.
Ei, et ole ainoa. Aikaisemmissakin keskusteluissa täällä ja muillakin palstoilla on se sitkein inttäjä lopulta paljastanut olevansa Oppenheimerin entinen oppilas tai IVOn pääinsinööri. Tämän hän yleensä tulkitsee todistavan, että ydinvoima on ainoa mahdollinen energianlähde.
'Olen oikeassa koska olen insinööri' logiikka on siinä suhteessa harvinaista etteivät edes useimmat tuntemani oikeat insinöörit sorru siihen. Yleensä sitä perustetta palstoilla käyttävät ihmiset, joille koko korkeampi koulutus on jäänyt joksikin maagiseksi johon ne lukioon aikanaan lähteneet hikarit ja rillipöllöt lopulta päätyivät.
On hienoa, että tunnustat jättäväsi jaaritukseni lukematta ja samalla vastailet niihin. Se tukee kuvaa, joka vastineistasi syntyy. Lukeminen saattaisi kuitenkin tehdä sinulle hyvää.
Mikäli tästä eteenpäin ainoat perustelusi tulevat olemaan epäämääräiset vihjailut johonkin hämärään oppiarvoon jossain mahdollisesti ydinvoimatuotantoon liittyvässä oppiaineessa alkaa tämä keskustelu todellakin muuttua melko turhanpäiväiseksi.
Sait minut hyvälle tuulelle kirjoituksellasi. Harmi vain, että en voi kertoa kuka olen. Ei sitten tarvitsisi arvuutella minun osaamistani ja kokemustani.
*Haukotus* Olet Ville 5 vuotta. Mitä väliä sillä on mikä sinä valehtelet olevasi? Mihin se vaikuttaa tämän keskustelun kannalta, joka varmaan voidaan nyt metsähallituksen puolelle ajautuneena, katsoa päättyneeksi?
Jatka hyvin hoitamaasi huippusalaista työtä planeetta Plutoniumilla, jossa opetat yliopistolla ydinfysiikkaa keijuille, maahisille ja pienille karvaisille eläimille sekä suunnittelet ikään kuin viraapelihommina täydellisiä loppusijoitusvarastoja ja kromattuja atomireaktoreita. Pikkulinnut laulavat, että Pöpelin fysiikan palkintokin taitaa olla tulossa.
Minuakaan eivät ydinvoimatuotantoon liittyvät ongelmat enää huolestuta. Nyt tiedän, että jossain on jocu asiat paremmin tietävä, joka vahtii uraanisauvaa kymmenien vuosien asiantuntemuksella. Kunhan ydinvoimalan käyttöohjeeseen ei ole livahtanut liikaa 'sivistyssanoja'...
*Haukotus* Olet Ville 5 vuotta. Mitä väliä sillä on mikä sinä valehtelet olevasi? Mihin se vaikuttaa tämän keskustelun kannalta, joka varmaan voidaan nyt metsähallituksen puolelle ajautuneena, katsoa päättyneeksi?
Jatka hyvin hoitamaasi huippusalaista työtä planeetta Plutoniumilla, jossa opetat yliopistolla ydinfysiikkaa keijuille, maahisille ja pienille karvaisille eläimille sekä suunnittelet ikään kuin viraapelihommina täydellisiä loppusijoitusvarastoja ja kromattuja atomireaktoreita. Pikkulinnut laulavat, että Pöpelin fysiikan palkintokin taitaa olla tulossa.
Minuakaan eivät ydinvoimatuotantoon liittyvät ongelmat enää huolestuta. Nyt tiedän, että jossain on jocu asiat paremmin tietävä, joka vahtii uraanisauvaa kymmenien vuosien asiantuntemuksella. Kunhan ydinvoimalan käyttöohjeeseen ei ole livahtanut liikaa 'sivistyssanoja'...
Ydinvoimatekniikka on vaikea ala. Vielä vaikeampaa on kertoa siitä kansantajuisesti.
Käytännön hommia ei opita edes korkeakouluissa, vaan ne on opittava kulloisellakin laitoksella.
Minun tehtäväni on jo siirtää osaamistani nuoremmille.
Kuitenkin minua tarvitaan vielä pitkään täällä laitoksella, joten - kiitos vain - en tule kyselemään töitä sinulta.
Mitä vaikeaa on siinä, että laitosyksiköt tuottavat sähköenergiaa keittämällä putkistossa kiertävää vettä? On outoa toisaalta jauhaa ydinvoiman varmuudesta ja seuraavassa hetkessä kuvailla sitä mystiseksi taikuudeksi, jota ei kukaan muu kuin harvat ja valitut atomi-ihmiset voi ymmärtää.
Ydinreaktori kehittää lämpöä uraanipolttoaineen fissioreaktiossa ja lämmön avulla reaktorissa oleva vesi kuumennetaan korkeapaineiseksi höyryksi. Höyry pyörittää turpiineja ja turpiinit vuorostaan generaattoria. Generaattori syöttää sähkövirran verkkoon muuntajan kautta.
Itse asiassa ydinvoima on erittäin karkea tapa tuottaa energiaa jos vertaamme sitä vaikka polttokennoon.
Koska jokaiselle pitää antaa mahdollisuus todistaa puheensa niin kerro nyt tässä jotain sellaista ydinvoimatekniikasta, jota en löydä internetistä 15 minuutissa.
Muutoin on liiankin helppoa uskoa, että läsnäoloasi ainakin jollain laitoksella tarvitaan hyvinkin pitkään.
Mitähän tuohon juttuusi sanoisi. Ydinvoimalaan töihin, ja asiat opetellaan netistä.
Tämä ala on siitä erikoinen, että täällä vaaditaan ja arvostetaan kokemusta. On asioita, joita tehdään esim. viiden vuoden välein. Samoin kokemuksen kautta oppii tietämään asioiden tärkeysjärjestyksen.
Joka tasolla on oltava sellaisia osaajia, että heidät voi laittaa itsenäisesti työskentelemään.
Taidat omata yliluonnollisia kykyjä. Tänä aamuna kahvipöydässä naureskeltiin, että eipä noita generaattoreita katsellessa uskoisi, että tämä kaikki krääsä ja hyörinä tarvitaan mokomien pyörittämiseen!
Kokemus ja osaaminen on tarpeen monessa asiassa, suoraan ja välillisesti.
Minun kohdallani suoraan merkitsee valitettavasti sitä, että jos speiaalialallani jokin menee pieleen, minun on tiedettävä mitä pitää (ja saa) tehdä.
Epäsuorana esimerkkinä voin kertoa, että kun soitan päävalvomoon ja pyydän operaattoreita tekemään jotakin alueeseeni liittyvää prosessissa, tietävät operaattorit että myös minä tiedän mitä ollaan tekemässä, ja toimivat pyyntöni mukaan.
Heillä on sekin takaportti, että kyllä minun pitää tietää mitä tapahtuu kun he noudattavat pyyntöäni.
Arvaas, mitä he sinulle nettitietoinesi vastaisivat!
"Epäsuorana esimerkkinä voin kertoa, että kun soitan päävalvomoon ja pyydän operaattoreita tekemään jotakin alueeseeni liittyvää prosessissa, tietävät operaattorit että myös minä tiedän mitä ollaan tekemässä, ja toimivat pyyntöni mukaan. Heillä on sekin takaportti, että kyllä minun pitää tietää mitä tapahtuu kun he noudattavat pyyntöäni."
Jaha... Seeelvä pyy... tässähän loppuu superlatiivit. Tämä pätkä lähti äsken useammallekkin kaverilleni. Loistavaa ja kömpelyydessään liikuttavaa proosaa!!!
Anteeksi *heh*, en tiennyt juttelevani aidon TV-julkkiksen kanssa... voin sieluni silmillä nähdä keltaisen kaljusi Springfieldin voimalan valvomossa.
Perustelin vain omalta osaltani tarpeellisen kokemuksen ilmentymiä. Noin se kuitenkin käytännössä pelaa. Ei menettely ole vieras täällä vuosihuolloissa työskenneillekään.
Miten muuten homma saadaan joustavasti toimimaan? Eiköhän ilmailupuolella ole sama peli koneiden ja lennonjohdon välillä. Lennonjohto antaa ohjeet ja luvat, mutta sen täytyy myös luottaa että lentäjä osaa asiansa.
Tarinointi on mennyt sellaiselle tasolle, että lopetan sen osaltani tähän. Näissä keskusteluissa pitää mielestäni olla jonkin verran malttia, vaikka nimimerkeillä pelataankin.
Kannattaa ottaa asia siltä kannalta, että suoranaiseen valehteluun saatava palaute ei välttämättä ole sen asiallisempaa kuin suoranainen valehteleminenkaan.
Siltä varalta, että työskentelet vuosihuollossa olisi kiva kuulla kuulutko niihin vuosihuoltoon osallistuviin pariin sataan ulkomaalaiseen, jotka ovat generaattorien ja turpiinien valmistajien asentajia vai loppuihin noin tuhanteen suomalaiseen, jotka ovat eri voimalaitostyömailla ja suurissa paperikoneremonteissa kierteleviä reppumiehiä? He ovat ammatiltaan koneasentajia, sähköasentajia, tarkastajia, telinerakentajia ja maalareita.
edelleenkiin vaan osoittaa lapsellisuutensa.
Olet oikeassa monessakin asiassa. Osa meistä varmaankin kirjoittelee vain intohimosta väittelyyn, osa intohimosta ydinvoimaan ja osa intohimosta mihin tahansa muuhun kuin ydinvoimaan.
Osana lajin säilymistä on ihmisillä ja muillakin eläimillä yhteisiä intohimoja. kyllä ne hyrrää tässä seassa...
Tällaisella keskustelulla ja meiningillä lajimme säilyminen on varmasti turvattu!
Minäkin olin eilen tohtori, valvomo-operaattori ja reppumiehen hanslankari. Hienoa!
Ystävämme on monessakin asiassa oikeassa, mutta minä olen valehtelija. Niinkö?