Tarkokoitus olisi lähteä etsiskelemään metallinpaljastimen kanssa maastosta sota-ajan romppeita. Missä olisi tälläisiä entisiä taistelukenttiä mistä tavaroita voisi löytää? Suomen puolelta tietenkin.
Kaivelemaan?
InkkariJonesi
134252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja tietysti Lapissa.
Kainuussa löytyy parhaiten. Suomussalmelta.
Laatokan-Karjala olisi loistavaa etsintäseutua.
Pitkärannan tienoo, "Lemetin motti" ja Kollaa.
Takuuvarma löytö ilman metallinpaljastintakin.
Ystäväni asuu Kuusamon keskustasta joitakin km Kajaanintietä sellaisella soraisella mäntykankaalla ja valitti kerran kuinka "naapurustossa on ongelmia rakennustöissä kun joka puolella tulee kaivaessa saksalaista sotaromua vastaan"
Paikka on ihan Kajaanintien ja saksalaisten vanhan kenttäradan risteyksen tuntumassa.
Onko Joensuun lähellä mahdollisesti joitain paikkoja?
Ei nyt suoranaista matkaopasta ole tarjota, mutta tosiaan Kainuun metsistä löytynee romua varmasti eniten. Lapin alue taitaa olla aika puhtaaksi kaluttu, vaikka huhuja erämaissa lojuvista kokonaisista saksalaisten panssarivaunuista ja lentokoneen raadoista vielä silloin tällöin liikkuukin.
Ohessa mielenkiintoinen linkki näihin löytöihin liittyen. Aikamoista tavaraa näköjään voi tulla esiin joten kannattaa olla varovainen jos jotain sattuu löytymään (kuten kuvien telamiina ja ammukset vihjaa, hui olkoon)
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=103712
Suomussalmella Raatteen tien varret on kyllä aika tarkkaan koluttu. Varsinkin nyt, kun siellä oleva iso museo vetää matkailijoita.
Kuhmon Kilpelänkangas voisi olla hyvä paikka. Siellä taisteltiin kovasti helmikuussa 1940. Ainakin vielä 80-luvun alussa sanottiin, että se oli Suomen rajojen sisällä ainoa paikka, missä sodanaikaisen suurtaistelun jäljet ovat selvästi näkyvissä. Ja näkyvät vieläkin. Erilaista rautaromua maastoista yhä löytyy. Mutta se iso mutta. Myös vaarallista romua (räjähteitä yms.) voi löytyä. Siksi siellä on teiden varsilla yhä varoituksia. Kannattaa käyttää järkeä ja varovaisuutta.
Tässä infoa tapahtumista siellä:
http://www.kuhmo.fi/alltypes.asp?d_type=5&menu_id=601#
Olisin halunnu nähdä mitä siellä lukee.
http://www.kuhmo.fi/alltypes.asp?d_type=5&menu_id=601#
Kannattaa mennä Raatteentielle kaivelemaan niin pääsee syytetyn penkille!
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007669202.html
Tässä linkki eräästä huseeraajasta.
Vielä kun sattuu lapio sopivasti räjähtämättömään herkistyneeseen kranaattiin tai miinaan niin on suolet puiden oksilla.
Eniten olen nähnyt tykinammusren sirpaleita maastossa ja tiellä Taipaleenjoen Suomenpuoleosella laidalla. Niitä kuleksi joka paikassa.
Jos on mahdollisuus kävellä useampi kilometri metsätietä Ihantalan kirkonmäeltä Taliin niin näkee melkoisen määrän rumua kuten telaketjun kappaleita, hylsyjä ja vastaavas!
Nämä kaikki tietenkin ovat rajan tuolla puolen.
Eräperällä ammuttiin 2.4.1918 Tammisen Niilo kapinan aikoihin. Josko sieltä entisen kaivon luota vielä hylsyjä löytyisi.
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=24357
Koljonvirran rinteessä saattais löytyä ympyräisiä kuulia.