Korean demokraattista kansantasavaltaa (KDKT) ei uhkaa koskaan luhistuminen, sillä Kiina on päättänyt pitää sen pystyssä keinolla millä hyvänsä. Kiinalla on tähän looginen ja ideologinen järkisyy.
Kiina katsoo KDKT:n kuuluvan sen sosialistiseen etupiiriin, sillä KDKT on aivan Kiinan pääkaupungin Pekingin tuntumassa. Kummatkin maat KDKT:n suuri johtaja Kim Jong Il(olen ihmetellyt, minkä takia joka toisen eteläkorealaisenkin miehen nimessä esiintyy sana Kim) ja Kiina tietävät, että KDKT:n riippumaton yhteiskuntajärjestelmä romahtaa, jos Kiina katkaisisi ruoka ym. avustukset.
Edellisestä syystä Kiina pitää suurta johtajaa ainoastaan pelinappulanaan, jota voi tiukan paikan tullen kiristää. Johtaja kuuntelee, sillä ruoka avun tyrehtyessä kansa repisi hänet kappaleiksi. Kiinan kannalta on huomattavasti parempi, että sen etupiiriin kuuluu maa jota voi pitää pelinappulanaan, kuin että länsimaalaiset ohjaisivat sitä samoin kuin Eteläkoreaa ja Japania.
Kiina ja pelinappula Suuri johtaja ovat jatkuvasti käyneet salaisia neuvotteluita keskenään, joissa on sovittu edellä mainitun symbioosisuhteen ehdoista täysin Kiinan säännöin. Pelinappula Suuren johtajan on ollut pakko suostua Kiinan kaikkiin vaatimuksiin. Tästä esimerkkinä Suuren johtajan on usein nähty ajelevan ympäri Kiinaa panssarijunallaan neuvotteluhengessä.
Kiinan politiikka KDKT:ä kohtaan on vähintääkin moraalisesti arvelluttavaa, koska Kiina on antanut vaatimustensa puitteissa Suurelle johtajalle vapaat kädet kiduttaa ja näännyttää 20 miljoonainen kansansa. Kiina on myös antanut lupansa ja apunsa KDKT:n ydinaseohjelmalle kasvavan läsimaisen painotuksen hävittämiseksi.
Kiinan politiikka on todella tekopyhää. Aina muiden yrittäessä painostaa pelinappula Suurta johtajaa YK:n kautta erilaisin pakoittein Kiina käyttää välittömästi veto-oikeuttaan, niin ettei mitään konkreettisiä pakotteita saada aikaan, sitten se vielä tekopyhästi virneessä toteaa KDKT:lle:"Olipa tuhmasti tehty".
”toveri Kim Jong Ilin töiden ystävät”-opintokerho
http://www.juche.vunet.org/.Politiikka.html

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toisilla on varaa loistoautoihin, toisilla on varaa epäkuntoisiin valtioihin.
Taistelu tantereeksi?
Kiina voi mennä sinne vastaanottamaan hyökkääjä?