http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000020086184#22000000020086184
Lahtela on avoimesti asettunut oikeusvaltion puolelle S-ryhmää vastaan tuolla kirjallisella kysymyksellä. Keskusta ei vienyt asiaa eteenpäin koska niin monella keskustalaisella on liian lämpimät suhteet S-ryhmään.
Keskustan "kaavakorruptiosiipi" on ilmeisesti tehnyt Lahtelalle tarjouksen, josta hän ei ole voinut kieltäytyä. Siksi hän on siirtynyt Kokoomukseen. Sikäli turha siirto, että myös Kokoomus ja SDP ovat kaulaansa myöten S-ryhmän kaavakorruptiossa mukana.
Ajan paljon autolla ja ihmettelen, kuinka ABC-asemien sisääntulot rakennetaan veronmaksajien pussista ja samalla muut yrittäjät joutuvat kinttupolun taakse.
Erityisesti hävytöntä on kunnanjohtajien esiintyminen ABC:n mainoksissa. Se on kuin sylkäisisi vuosikymmeniä kuntaan verojaan maksaneiden yrittäjiän silmille. ABC:n rahavirrat menevät lähinnä alueosuuskaupalle maakuntakeskuksiin ja tätä kautta ketjulle Helsinkiin.
Ymmärrän Lahtelan loikkauksen, jos hän on kyllästynyt S-ryhmän korruptioon ja kaavalehmänkauppoihin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000020098996
Hyvin Jäbä tuon hokasi.