Jeesuksella oli evankeliumin oppi.
Matteuksen evankeliumi 22:33 Ja sen kuullessaan kansa hämmästyi hänen oppiansa.
Jonka hän oli saanut Isältään, Jumalalta.
Johanneksen evankeliumi 7:15 Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: "Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?"
7:16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
Siinä Jumalan antamassa opissa oli voima.
Markuksen evankeliumi 1:27 Ja he hämmästyivät kaikki, niin että kyselivät toisiltaan sanoen: "Mitä tämä on? Uusi, voimallinen oppi! Hän käskee saastaisia henkiäkin, ja ne tottelevat häntä.
Sen opin kautta voidaan pelastua, jos se pidetään sellaisenaan.
1.Korinttolaiskirje 15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
Mutta jos ei pidetä, silloin ollaan turhaan uskottu.
1.Korinttolaiskirje 15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
Silloin eksytään, kun ei tunneta sen opin mukaisia kirjoituksia, Jumalan sanaa.
Matteuksen evankeliumi 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Jumalan pojan oppi, ei ollut maailman ihmisten mieleen.
Apostolien teot 13:12 Kun nyt käskynhaltija näki, mitä oli tapahtunut, niin hän uskoi, ihmetellen Herran oppia.
17:19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?
26:24 Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut."
On kuitenkin niitä, jotka eivät hyväksy Jeesuksen oppia, he saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta, heistä pitää vetäytyä pois.
Roomalaiskirje 16:17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
Jeesus kehotti kavahtamaan väärää oppia, silloin erityisesti piti varoa fariseusten ja saddukeusten oppia.
Matteuksen evankeliumi 16:12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.
On ollut ja yhä on monenlaisia vieraita oppeja, jotka pyrkivät viettelemään ihmiset. Mutta niistä ei ole mitään hyötyä, niiden kautta ei voi pelastua.
Hebrealaiskirje 13:9 Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
On ihmisiä ja seurakuntia, joissa on toisenlainen evankeliumi, sillä on ihmisiä jotka tahtovat väärentää Kristuksen evankeliumin.
Raamattu opettaa, että vaikka kuka, kuten esim. joku suosittu ja rakastettu helluntailainen julistaja tai vaikka taivaan enkeli, julistaisi väärää evankeliumia, joka on vastoin sitä mikä on raamattuun kirjoitettu, tuo julistaja on kirottu.
Sen voimakkaammin asiasta tuskin voi varoittaa.
Galatalaiskirje 1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
On ihmisiä jotka omalla paikkakunnallaan esiintyvät hyvinäkin uskovina, käyvät pyhäköissä eli kirkoissa ja ovat monen mielestä sen tähden kelpo uskovia, mutta jotka eivät kuitenkaan, tahdo uskoa Jeesukseen Kristukseen vaan pysyvät mieluummin isiensä perimmäissäännöissään ja teoillaan osoittavat kuka on heidän herransa.
Johanneksen evankeliumi 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Nämä ihmiset suuttuivat Jeesuksen sanoista niin, että tahtoivat tappaa hänet.
Johanneksen evankeliumi 8:59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.
On ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet Jumalan sanan totuuden, valheeseen ja palvelevat mieluummin luotua, korottavat ja palvovat toinen toistaan, milloin ketäkin super-evankelistaa, mutta he tekevät sen virheen, että kääntävät selkänsä Jumalalle ja Hänet unohtavat.
Roomalaiskirje 1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Koska tahansa voi valvomattomaan seurakuntaan tulla joku kavala valheveli, joka saarnaa jotakin toista Jeesusta, ja saa ihmiset toisen hengen valtaan, sillä seurauksella että ihmiset omaksuvat toisen evankeliumin, vaihtavat totuuden valheeseen ja eksyvät.
2.Korinttolaiskirje 11:1 Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
Mutta jos seurakuntalaiset hyvin tuntevat Jumalan sanan totuuden ja valvovat, niin he eivät anna seurakuntaansa luikertaneille valheveljille myöten, vaan vastustavat heitä ja tahtovat säilyttää evankeliumin totuuden omassa sydämessään ja seurakunnassaan.
Galatalaiskirje 2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
On ihmisiä jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Siis voitteko ymmärtää, jotkut ihmiset sanovat itseänsä Jumalan palvelijoiksi ja puhuvat Jeesuksesta suurella hartaudella ja pitävät kädessään raamattua ja jopa rukoilevat kielillä, mutta jotka todellisuudessa ovatkin vain valheapostoleja ja petollisia työntekijöitä, joiden loppu on oleva heidän tekojensa mukainen.
2.Korinttolaiskirje 11:12 Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin.
11:13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Joskus olemme uskovina liian innokkaita alistumaan milloin minkäkin eksyttäjän harhaan johdettavaksi, vaikka meidän pitäisi huomata vaaran merkit jo siinä, että hän korottaa itsensä ja lyö meitä kasvoille.
2.Korinttolaiskirje 11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.
Lopun ajan suuri herätys ?? Ei, vaan suuri luopumus ja eksytys.
Luvassa on valtavia ihmeitä ja merkkejä.
2.Tessalonikalaiskirje 2:1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2:2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
Jumala lähettää väkevän eksytyksen, jotta tuomittaisiin ne vääryyteen mielistyneet ihmiset, jotka eivät uskoneet totuutta, Jumalan evankeliumin oppia. Vain rakkaus totuuteen, voi uskovan ihmisen pelastaa lopun ajan suuren eksytyksen keskellä.
2.Tessalonikalaiskirje 2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
2:13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
Jeesus Kristus on kutsunut omansa evankeliumin kautta.
Meidän tulee seistä lujina ja pitää kiinni siitä opetuksesta, jonka olemme oppineet Jumalan sanasta.
Toinen väärä evankeliumi tuo mukaan kirouksen, siksi on syytä kavahtaa menestysteologiaa ja kaikkea muutakin, mikä on vastoin Jumalan sanan oppia.
2.Tessalonikalaiskirje 2:14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
Jeesuksen oppi velvoittaa.
1.Johanneksen kirje 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
Jumalan sanan pitäisi pysyä meissä, sanan kautta me tunnemme Jumalan.
Johanneksen kirje 2:14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.
2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
Maailmassa on monta villitsijää, jotka opettavat mitä kummallisempia oppeja, jotkut heistä eivät edes tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka on lihaan tullut.
Jos joku opettaa jotakin muuta, eikä pysy Kristuksen opissa, hänelle ei ole Jumalaa. Menestysteologeilla, on tapana opettaa jotakin ihan muuta, he eivät pysy Kristuksen opissa, sen huomaa lukiessaan ja kuunnellessaan heidän opetuksiaan.
Raamattu opettaa ettei me edes saada toivottaa tervetulleeksi ja ottaa kotiimme ketään sellaista joka ei tule Kristuksen opin kanssa.
Sillä tahdotaan sanoa, ettei meillä pidä olla mitään tekemistä harhaopettajien kanssa, meidän tulee ymmärtää kavahtaa heitä, sillä heidän vaikutuksensa kautta, monet ovat eksyneet pois Jumalan sanan totuudesta.
2.Johanneksen kirje 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
1:8 Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan.
1:9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
1:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
1:11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
Ilmestyskirjan mainitsemassa Pergamon seurakunnassa oli ihmisiä jotka pitävät kiinni Bileamin opista ja oli myös niitä jotka pitävät kiinni nikolaattain opista, Jumala vihaa nikolaiittain tekoja.
Ilmestyskirja 2:14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.
2:15 Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.
2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
Ilmestyskirja 2:6 Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
On tarpeen ymmärtää että laki osoittaa synnin, joka on vastaan tervettä oppia. On ihmisiä jotka tahtovat elää synnissä ja he eivät tervettä oppia pidä arvossa, siksi he opettavat harhaoppeja.
1.Timoteuksen kirje 1:6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan –
1:11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
On kuitenkin ollut ja yhä on niitä ihmisiä, jotka opettavat jotakin muuta oppia, eivätkä tyydy Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin ja siihen oppiin joka on jumalisuuden mukainen. He ovat mieleltään turmeltuneet ja ovat menettäneet totuuden.
1.Timoteuksen kirje 6:3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
6:4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
6:5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
6:6 Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
6:7 Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
6:8 mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
6:11 Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
6:12 Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
On pahoja ihmisiä ja pettureita, jotka menevät pahuudessaan yhä pidemmälle ja eksyttävät muita ja eksyvät itse.
Jumalan sanan tunteminen tekee ihmisen viisaaksi ja siten voi pelastua uskon kautta. Pelastus on armosta, mutta täytyy tietää mihin ja ketä uskoo.
2.Timoteuksen kirje 3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
3:13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
3:17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Jumalan sanassa kerrotaan, että tulee aika jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyyn etsivät mieleisiään armon ja vapauden opettajia, jotka kääntävät kuulijoiden korvat pois totuudesta kaikenlaisiin ihmisten keksimiin oppeihin ja taruihin.
2.Timoteuksen kirje 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
4:5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Uskovien tulisi julistaa Jumalan sanan oppia, pysyä kaukana kaikista valheesta ja taruista.
Tiituksen kirje 2:1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
Opetuksen tulee olla puhdasta ja arvokasta ja sen joka opettaa, tulee olla hyvien tekojen esikuvana. Elää itse niin kuin muita opettaa. Puheen tulee olla tervettä ja moitteetonta.
Tiituksen kirje 2:7 Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta
2:8 ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.
Rahan himon valtaan joutuneet ihmiset ovat eksyneet pois pelastavasta uskosta.
1.Timoteuksen kirje 6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Eksyneet ihmiset turmelevat monen ihmisen uskon.
2.Timoteuksen kirje 2:18 jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.
2.Pietarin kirje 2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
2:16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
2:17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
2:18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
2:19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
Kaiken eksytyksen tarkoitus on estää ihmistä pelastumasta, estää ihmistä pääsemästä taivaaseen.
Eksytyksen takana on saatana, joka vihaa Jumalaa ja Jumalan lapsia.
Koska eksytyksessä on kyse ihmisten iankaikkisuudesta, uskovilla tulee olla sen mukainen suhtautumis tapa eksyttäjiin ja eksyneisiin.
Eksyttäjä ei voi olla uskovalle ihmiselle kuin veli tai kuin sisar, vaan hänelle tulee kertoa, että hän on eksynyt ja että hänen tekonsa koituvat monen ihmisen iankaikkiseksi kadotukseksi.
Me voimme varottaa eksynyttä ja rukoilla hänen puolestaan, mutta meidän tulee kavahtaa häntä ja hänen seuraansa.
Uskovat ja eksyttäjät eivät voi istua samoissa kokouksissa ja tehdä yhdessä hengellistä työtä, valheen ja totuuden välillä tulee olla selvä erottava raja, jos sellaista ei rajaa ei ole, silloin ei myöskään ole rakkautta totuuteen, vaan silloin on rakkaus kompromisseihin ja totuudesta luopumiseen.
Kuinka saat Uskon Sana:laisen tai Jehovan todistajan uskomaan, että hän on eksynyt, jos olet kuin veli tai kuin sisar hänelle, etkä millään tavoin osoita hänelle, että hän on eksynyt ja eksyttäjä, eihän sellainen ole rakkautta, sillä mitä rakkautta se on, joka ei kerro lähimmäiselle totuutta ja pelasta häntä eksymyksestään ja sen seuraukselta, iankaikkiselta kadotukselta.
Eksyttäjää ja eksynyttä ei pidä taputtaa olalle ja toivottaa rauhaa ja siunausta, sillä kuten raamattu opettaa, joka toista evankeliumia julistaa, hän on kirottu, mitä siunausta on kirouksessa ja mitä rauhaa on sielujen kadotuksessa, ei mitään.
Uskovan ihmisen tehtävä eksyneeseen nähden ilmaistaan Jaakobin kirjeessä.
Jaakobin kirje 5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Antakoon Jumala meille runsaasti viisautta ja rakkautta, niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat eksyneet pois Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuudesta, jotta edes joitakin heistä, voisi päästä totuuden tuntoon ja pelastua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
taas palstalle saatu yksi henkien tunnistaja lisää.
tiedän tehneeni syntiÄ. kuoplemantuomio..joo-o, ei ole muutA TIEIÄ.
Ensin luin tuon nm. jarrut hyvät kirjoitukset ja nyt näin hyvä kooste uskoville opetukseksi ja varoitukseksi.
Kiitän Herraa näistä kirjoituksista ja toivon, että Totuuden Henki ohjaisi lukijoita vastaanottamaan Jumalan Sanan ja tekemään sen mukaan.
Vaihdoin otsikkoa ja yritän uudelleen
-------------------------------------
Ensin luin tuon nm. jarrut hyvät kirjoitukset ja nyt näin hyvä kooste uskoville opetukseksi ja varoitukseksi.
Kiitän Herraa näistä kirjoituksista ja toivon, että Totuuden Henki ohjaisi lukijoita vastaanottamaan Jumalan Sanan ja tekemään sen mukaan.
tästä kirjoituksesta.
Pyhä Henki on tämän kirjoituttanut.
"" Maailmassa on monta villitsijää, jotka opettavat mitä kummallisempia oppeja, jotkut heistä eivät edes tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka on lihaan tullut. ""
Kasteen armon opetus, ikonien opetus ja neitsyt marian opetus ohjaa myös tänä päivänä satoja miljoonia ihmisiä suoraan kadotukseen. Kaikki nämä perustuvat siihen että torjutaan se ainoa oikea opetus - eli uskosta Jeesukseen vain pelastumme.
Tästä syystä Jumala on nostanut valtavan karismaattisen herätysliikkeen ympäri maailmaa, jossa tätä uskoa Jeesukseen julistetaan kaikelle kansalle - ja Jumalan kiitos - miljoonat ovat vastaanottaneet. Ihmeellisiä ovat raportit eteläAmerista - Aasiasta ja Afrikasta - mutta myös Eurooppa Kristuksen luo tullaan yhä laajemmin ja laajemmin. Suorastaan ällistyttäviä ovat raportit muslimimaista, joissa on satojatuhansia muslimeja tulleet uskoon Jeesukseen ja kääntyneet joko salaa taikka julkisesti kristityiksi. Näin suuri on Jumalan voima. Jeesuksen nimeen. Amen