Professori Seppo Hentilä sanoi lauantaina,että jos
NL:n tiedustelupalvelun KGB:n arkistot avautuisivat"me alkaisimme repiä toisiamme kappaleiksi".
Viime vuodet tiiviisti KGB:n arkistoja kolunnut
Hannu Rautkallio sanoo että Suomen ja NL:n kanssakäyminen oli aivan toista luokkaa DDR:n juttuihin verrattuna.
Yksi yllätävimmistä löydöistä on Rautkallion mukaan dokumentti joka paljasti,että Nikita Hrutshev vahvisti 1960-luvun alussa 10 miljoonaa markkaa NL:n apua presidentti Urho Kekkosen vaalityöhön.
Rautkallio näkee suurempia estetä tutkimukselle Suomessa kuin Venäjällä.
Boris Jeltsin oli antanut Suomen vierailullaan 1992 ymmärtää että Venäjän arkistoja voitaisiin avata aiempaa enemmän maiden välisten suhteiden selvitämiseksi.
Ulkoministeri Paavo Väyrynen kannatti kuitenkin linjaa että tutkimustoimintaa pitää hillitä.Presidentti Mauno Koivisto oli samaa mieltä Väyrysen kanssa.
Samoihin aikoihin venäläiset selvittivät puolalaisten kassa Katynin murhat v 1940 jolloin KGB teloitti 20000 puolalaista upseeria.
Unkarilaisten kanssa käytiin läpi vuoden 1956 kansannousu jonka puna-armeija verisesti tukahdutti ja tsekkien kanssa selvitettiin vuonna 1968 tapahtunut Tsekkoslovakian miehitys.
Mitä Väyrynen ja Koivisto pelkäävät kun halusivat v 1992 estää Venäjän arkistojen avaamisen suomalaisille tutkijoille vaikka Jeltsin sitä ehdotti ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.