Punamulta jatkaa? :)

Otsikossa hymiö kirjoitti:

31.12.-96 Petri Neittaanmäki: Julkaistu Keskisuomalaisessa ja Suomenmaassa, Demarissa 21.1.1997.
”Keskustan ja SDP:n palattava pikaisesti yhteistyöhön!”
Julkaistu Suomenmaassa 31.7.1997, Keskisuomalaisessa 1.8.1997.
”Takaisin punamultaan”
*19.3.-97 Seppo Kääriäinen (IS): (40% kansanedustajista haluttua sinipunan jatkoa ja 35% punamultaa)
“Tässä kuvastuu pettymys nykylinjaan”
27.9.-97 IL: "Eero Lankia potkii kepuväkeä liikkeelle" - - -
"Demareiden ja kepun välit näyttävät vaikeilta, onko punamultayhteistyö silti yhä tavoitteena?
-Koen, että meidän väen piirissä kaikesta potkimisesta huolimatta laaja sympatia on demareiden suuntaan. Puolue koetaan sosiaalisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi kuin muut."
*27.9.-97 Verkkouutiset: ”Niinistö ihmetteli keskustan EMU-linjauksia
- - -
Perho: Tavoitteena maan suurin porvarillinen puolue
Kokoomuksen puoluesihteeri Maija Perho kritisoi Suomen keskustaa ja paukutti samalla henkseleitä puolueen nousevasta kannatustrendistä.
- Tehtävänämme on huolehtia siitä, että kannatuksen kasvu jatkuu ja ohittaa selkeästi keskustan kannatuksen.
- Me asetamme tavoitteeksemme, että vuoden 1999 jälkeen Kokoomus on maan suurin porvarillinen puolue, jonka kautta kansalaiset haluavat vaikuttaa, jonka jäseniksi he haluavat tulla ja jonka palveluksessa he haluavat olla, linjasi Perho.
- Kokoomus on moderni porvarillinen aate- ja kansalaispuolue, jolla ei ole toinen jalka juoksuhaudassa. Suhtaudumme avoimesti tulevaisuuteen.
Keskustan hallitushaikailut
Puoluesihteeri Perhon mukaan seuraavan vaalikauden hallituskoalitiosta on liian aikaista spekuloida.
- Keskusta-oppositio haikailee yhtenä päivänä punamullan perään ja toisena ilmoittaa jäävänsä oppositioon. Haluan muistuttaa keskustalaisille, että me elämme demokraattisessa yhteiskunnassa.
- Hallituspohjan ja hallituksen politiikan on oltava riippuvainen vaalien tuloksesta. Me kokoomuslaiset tulemme kunnioittamaan kansan tahtoa.
Poliittinen päätöksenteko ja sitä kautta puolueet ovat puoluesihteerin mukaan merkittävien haasteiden edessä. Kansalaisten suhtautumisen politiikkaan on merkittävä tekijä koko päätöksentekojärjestelmän uskottavuudessa.
- Äänestysprosentin lasku ja poliittiseen toimintaan osallistumisen vähentyminen viestivät karua kieltä: edustuksellinen demokratia ei aina pysty vastaamaan kansalaisten toiveisiin. Meidän on kysyttävä: ”Kantaako kansalaisten ääni riittävästi poliittisessa päätöksenteossa?” Kokoomus on ottanut tämän asian ankaraan pohdintaan.
*29.1.-98 Verkkouutiset: "Aho testaisi punamultayhteistyön
Keskustan puheenjohtaja Esko Aho haluaisi testata SDP:n ja keskustan hallitusyhteistyötä eli nk. punamultayhteistyötä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Aho sanoo tiistaina Demarissa julkaistussa haastattelussa, että olisi parempi, ettei vannota SDP:n ja keskustan yhteistyökyvyttömyyden nimiin. Aho huomauttaa, että yhteistyökykyä ei ole mitattu sitten vuoden 1983 eli vaaleihin mennessä 16 vuoteen. Aho sanoo haastattelussa myös, että seuraavien vaalien jälkeen päästäisiin tilanteeseen, jossa kaikki hallitusvaihtoehdot olisivat käytettävissä. Ahon mukaan EMU ei ainakaan näillä näkymin nouse keskustan ykkösasiaksi vaaleissa. Hänen mukaansa ihmiset ovat keskustan kannalla mm. suhtautumisessa alueelliseen keskittymiseen.
Haastattelussa Aholta kysytään kantaa europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) lausuntoon, jossa Väyrynen sanoo, ettei ole ymmärtänyt keskustan työreformia. Ahon mukaan työreformissa ydinkysymys on se, että työllistämisen kustannuksia täytyy saada alas."
*30.1.-98 Verkkouutiset: "Punamullan kaiho heräilee keskustassa
Kulunut viikko on nostattanut epäilyt punamullan paluusta. SDP:n puheenjohtaja pääministeri Paavo Lipponen totesi, ettei hän sulje pois mahdollisuutta, että keskusta ja SDP voisivat muodostaa hallituksen. Esko Aho vastasi tarjoukseen ja jo aiemmin Paavo Väyrynen ryhtyi ajamaan keskustaa työmarkkinasopimusten kannalle.
Sunnuntain Ilkasssa haastatellun Lipposen mukaan hallituksen muodostamisessa on kyse yksinomaan siitä, ketkä kykenevät muodostamaan enemmistöhallituksen ja siitä, jatkuuko yhteiskunnassa nykyisen kaltainen yhteistyö. Lipponen vakuutti ettei suhtautuminen rahaliitto EMU:un ole semmoinen kysymys, joka jättäisi jonkin puolueen hallituksen ulkopuolelle.
Keskustan puheenjohtaja Esko Aho jatkoi keskustelua tiistaina Demarissa todeten että olisi parempi, ettei vannota SDP:n ja keskustan yhteistyökyvyttömyyden nimiin. Aho huomautti, että yhteistyökykyä ei ole mitattu sitten vuoden 1983 eli vaaleihin mennessä 16 vuoteen. Aho sanoi haastattelussa myös, että seuraavien vaalien jälkeen päästäisiin tilanteeseen, jossa kaikki hallitusvaihtoehdot olisivat käytettävissä.
Työreformi kutistuu
Keskustan kantona olevaa työreformia on jo alettu hakata päreiksi. Kun Paavo Väyrynen sanoo, ettei ymmärrä keskustan työreformia, ei hän ainakaan omaa järjenjuoksuaan epäile.
Väyrynen korosti viime viikolla, että Suomessa tarvitaan EMU-oloissa tehokasta työmarkkinoiden sopimusjärjestelmää. Samaahan painotti myös vasemmistoliiton europarlamentaarikko, puolueen puheenjohtajaehdokas Outi Ojala viikko sitten Verkkouutisten haastattelussa. Ojala asetti keskustan työreformista luopumisen ehdoksi hallitusyhteistyölle vasemmistoliiton kanssa.
Esko Ahon työreformikanta Demarin haastattelussa oli jo varsin pyöreä. Ahon mukaan työreformissa ydinkysymys on se, että työllistämisen kustannuksia täytyy saada alas. Tätä ajatusta tuskin kukaan sinällään vastustaa ja keinoista voidaan riidellä myöhemminkin.
On helppo ennustaa, että työreformi kutistuu vaaleihin mennessä niin pieneksi ettei sen hautaamiseen tarvita edes kuoppaa. Vain keskustan vaaliliittopyrkimykset nuorsuomalaisten kanssa saattavat pitää ajatuksia pinnalla, mutta kahdella raiteella ajamisen kepu on aina osannut.
Kilpailu ay-liikkeen hyväksynnästä?
Sapiskaa Aholle tuli tuoreeltaan SDP:n suurimman piirijärjestön Uudenmaan puheenjohtajalta. Myös SAK:laisen Metallityöväen liiton järjestöpäällikkönä toimiva Erkki Vuorenmaa ihmetteli Ahon näkemyksiä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen keskinäisestä luottamuksesta.
Kun Aho sanoo Demarissa, että hallituksen ei tarvitse nauttia työmarkkinajärjestöjen luottamusta, niin Vuorenmaa huomauttaa, että ilman keskinäistä luottamusta ei sopimuksia synny.
- Aho viittaa kintaalla sille vakaudelle, joka nyt on saatu aikaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa niin maan taloudelle kuin yhteiskuntarauhallekin kahden peräkkäisen tulopoliittisen ratkaisun jälkeen, Vuorenmaa sanoi tiistaina. Vuorenmaa arvioi, että Ahon ajatuksilla SDP:n ja keskustan punamultayhteistyö ei toteudu.
Työmarkkinoiden vakaus onkin EMU-Suomen ensimmäiselle hallitukselle tärkeää ja se tiedetään ainakin SAK:ssa. Näyttääkin siltä, että ennen vaaleja käydään vielä melkoinen aamulypsy siitä kuka kauneimmin seisoo vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen hyväksymillä linjoilla.
Tämän näyttää tietävän myös Paavo Väyrynen, punamultamies, joka on tarjonnut itseään tulevan hallituksen ulkoministeriksi. Kannattaa myös muistaa, että keskustan puoluetoimistoa johtaa hänen entinen avustajansa Eero Lankia.
Ainakin toistaiseksi Pursimiehenkadulla lasketaan paljon noin 24 prosentin gallup-kannatukselle. Jos hallituskipeys kasvaa vielä vuoden ajan tällä vauhdilla, on vuonna 1999 hallitusneuvotteluista tulossa kaikkien lehmähuutokauppojen äiti.
PETE PAKARINEN"
*27.3.-98 *Pohjalaisen päätoimittaja Kari Mänty: “Keskustapuolueen puoluekoneisto tuntuu jo vääntävän turboahdinta tulevia parlamentti- ja eurovaaleja ajatellen Samalla kun valitellaan, että maan asioiden hoito kärsii liian aikaisesta vaalitaistelusta, itse korskutaan lähtökuopissa kuin vantterat Suomen hevoset Seinäjoen raviradalla. Keskustan puolue- ja propagandakoneisto paahtaa päivittäin rumputulta, jonka pääkohde on Kokoomus. Demareita ammutaan vain räkäpäillä, sillä kepun tarkoitus on liehitellä punamulta henkiin. Opposition johtavan voiman kyyninen viesti kuuluu, mikä sopii keskustalle, ei sovi muille, ei ainakaan Kokoomukselle. Esko Aho voi kyllä vaihtaa vaalipiiriä ja asettua ehdolle Helsinkiin, mutta kun Sauli Niinistö tekee niin, se on peesaamista.”
29.3.-98 (HS): 50-vuotias: Seppo Kääriäinen - - -
Kääriäinen ja hänen tukijoukkonsa uskovat punamultaan. "Ei ole muodissa nyt se yhteistyö. Se toisi eheyttä ja tasa-arvoista kehitystä. Minä haluan pitää tämän vaihtoehdon elossa", hän sanoo.”
*18.8.-98 (HS): “Keskustan kannatus gallupeissa on kasvanut toistaiseksi ilman suuria sanoja. Vaalien lähestyessä sen pitäisi kuitenkin terävöittää sanomaansa ja tuoda esiin oma vaihtoehtonsa. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, koska puolue havittelee samaan hallitukseen Sdp:n kanssa, kuten varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan punamultalausunto osoittaa. Miten olla uskottava kritiikissään, jos pyrkii samaan seuraan niiden kanssa, joiden politiikkaa ei hyväksy?” -- “Kyseessä olisi (kuntasopimuksessa) siis poliittinen sopimus saavutettujen etujen sinetöimiseksi. Eikö 1990-luku olekaan osoittanut keskustalle, kuinka vaarallisia tällaiset sopimukset ovat?”
*24.8.-98 Radio Suomi/Tänään iltapäivällä: "Keskusta haukkui Kokoomuksen kesäkokouksensa aluksi." Punamultaa haikailtiin. "Kokoomus hävisi Natura-asiassa. Viljelijöiltä leikattiin 7%" , sanoi Aapo Saari. Esko Aho: Ei ennenaikaisille vaaleille. "Maakunnissa toivotaan punamullan paluuta."
*26.8.-98 (HS): “Keskusta kiusaa Kokoomusta ja haikailee punamultaa” -- “Koska ensisijaiset hallitusvaihtoehdot tuntuvat olevan sinipuna tai punamulta, Aho ja Niinistö voivat nokitella railakkaammin toisiaan kuin Lipposta.” “Joissakin keskustalaisissa lehdissä on pohdiskeltu vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen koplaamista seuraaviin presidentinvaaleihin. Punamultahallituksen muodostamisen yhteydessä keskusta ja Sdp voisivat muka sopia ainakin hiljaisesti asettumisesta Martti Ahtisaaren taakse. Eipä ole ihme, että Aho on hermostunut moisista puheista. Ne tuovat kiusallisella tavalla mieleen entiset ajat.”
*26.8.-98 (IL): “Itse asiassa vaalitaistelu on jo alkanut. Alkumerkit löi keskusta tämän viikon Helsinki-operaatiollaan ja eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa, joka poikkeuksellisesti pidettiin pääkaupungissa. Vaikka tämä onkin nähtävä puheenjohtaja Esko Ahon Helsingin vaalipiiriin ehdokkaaksi asettumisen tukena, vaalitaistelun tulevia linjauksia on jo nähtävissä.
Keskusta tuntuu valinneen ainakin Etelä-Suomessa päävastustajakseen kokoomuksen. Aho syytti kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistöä valtapolitiikasta, kun Niinistö oli tuonut esille ajatuksen eduskuntavaalien ajankohdan siirtämismahdollisuudesta poliittisen tilanteen niin vaatiessa. Niinistö on todennut, että esimerkiksi Suomen ensi heinäkuussa alkavan EU-puheenjohtajakauden takia eduskuntavaalit olisi ollut järkevää pitää aikaisemmin kuin maaliskuussa.
Pitkästä aikaa Aholla oli jotain positiivista sanottavaa Lipposesta. Aho kiitteli pääministeriä siitä, että tämä vihelsi pelin poikki Niinistön ajatuksilta. Tosin minkäänlaista peliä tästä asiasta ei ollut käynnissäkään, sillä Niinistön ehdotus oli puhtaasti teoreettinen.
Kaikkinensa näyttää siltä, että keskusta on ottanut vahvaksi tavoitteeksi varmistaa hallitukseen pääsy punamullan avulla. Tällöin sopiva iskujen kohde on kokoomus.
Punamultahenkisyyttä löytyy myös Sdp:stä. Kuin tilauksesta juuri nyt ilmestyi Pertti Paasion kirja, jossa Paasio väittää Niinistön vieneen kokoomuksen kovalle oikeiston linjalle.
Onko vaalitaistelun linjaus jo nyt valittu? Jos on, niin Suomessa nähdään hallitusvaalit.”
*27.12.-98 Verkkouutiset: ” Sinipunahallitus suosituin vaihtoehto
Nykyinen hallituspohja on kahden suuren puolueen muodostamista hallitusrungoista suosituin myös vaalien jälkeisen hallituksen rungoksi.
Kansalaisista 40 prosenttia pitää SDP:n ja kokoomuksen muodostamaa sinipunahallitusta parhaana vaihtoehtona, selviää Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä mielipidetiedustelusta.
Puolet kansalaisista näkisi kyselyn mukaan kuitenkin mieluummin jonkin muun vaihtoehdon. SDP:n ja keskustan punamultaa suosii 28 prosenttia ja keskustan ja kokoomuksen porvarihallitusta 19 prosenttia.
Tutkimusta varten haastateltiin joulukuun puolessavälissä 2 011 äänestysikäistä henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on plus-miinus kaksi prosenttiyksikköä.”
13.2.2000 HS: ”Kolumni - Janne Virkkunen
Porvarit kokoavat rivejään
Presidentinvaalin lopputulos pitää tasavallan presidentin tehtävän sosiaalidemokraateilla yhtäjaksoisesti ainakin 24 vuotta. Tämä tosiasia on jälleen nostanut pintaan haikailut porvarillisen yhteistyön tiivistämisestä demarien valta-aseman vastapainoksi. Viimeksi asian otti esille sisäministeri Kari Häkämies (HS 11.2.). Myös kokoomuksen Ben Zyskowicz on puhunut myönteisesti yhteistyöstä (Suomenmaa 11.2.).
Kahden suuren porvarillisen puolueen, keskustan ja kokoomuksen, yhteistyö on viime vuosikymmeninä ollut harvinaista ja paljon enemmän pakon sanelemaa kuin aatteellista yhteistyötä. Johannes Virolainen johti puhdasta porvarillista hallitusta vuosina 1964-66 ja Esko Aho vuosina 1991-95. Kokoomus sai 1976-77 tukea Martti Miettusen vähemmistöhallitusta, jotta punamulta saatiin taas kootuksi.
5.2.2001 Iltalehti:
“Kepu ja demarit ne yhteen soppii
Hallituspohjatoiveitakin kyseltiin ja siltä näyttää, että sateenkaarella ei ole tulevaisuutta.
Demareiden suosikkipohja olisi demareiden, keskustan ja vasemmistoliiton muodostama kansanrintamahallitus.
Kokoomus haluaisi leikkiä mieluiten porvarihallituksessa, mutta sehän ei käy keskustalle. Se haluaa leikkikehiin nimenomaan demareiden kanssa. Punamultaa toivoo peräti 53 prosenttia keskustan kenttäväestä.
Jos tästä pitäisi jotain johtopäätöksiä tehdä, niin demareiden ja keskustan polut yhtyvät taas.”
24.5.2001 Verkkouutiset ILPO KIURU
”Jos kansalaiset saisivat päättää uusikin hallitus sateenkaaripohjalle
Jos suomalaiset voisivat nyt valita uuden hallituksen, nykypohja saisi kansan ylivoimaisen enemmistön tuen. Sateenkaarihallituksen muodostaisi puolet suomalaisista. Seuraavaksi suosituin eli punamulta nauttii vain viidenneksen tukea ja porvarihallituksen muodostaisi joka kymmenes. Tiedot käyvät ilmi Verkkouutisten tutkimuksesta.
Taloustutkimus Oy kysyi Verkkouutisten toimeksiannosta 8.-22.5. runsaalta 1 500 suomalaiselta, mitkä puolueet olisivat mukana, jos nyt saisitte muodostaa hallituksen. Kantansa ilmaisi runsaat 70 prosenttia vastaajista.
Kantansa ilmaisseista puolet eli 50 prosenttia muodostaisi hallituksen nykyiselle sateenkaaripohjalle, jossa puolueista mukana ovat SDP, Kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP.
Nykypohjainen hallitus saa tasapuolisesti tukea sekä miehiltä että naisilta. Miehistä sateenkaaripohjan valitsisi 51 prosenttia ja naisista 49 prosenttia.
Iän perusteella nykypohjan suosio vaihtelee hiukan. Keskimääräistä useampi (60%) nuorimman ikäluokan eli 15-24-vuotiaiden edustajista muodostaisi sateenkaarihallituksen. Muissa ikäryhmissä sateenkaaripohja sen sijaan saa kutakuinkin 50 prosentin kannatuksen.
Ammatillisesti eriteltynä sateenkaarihallituksen muodostaisi hiukan keskimääräistä useampi (54%) johtavassa asemassa oleva ja toimihenkilö. Työväestöstä puolet valitsisi nykypohjan, kun taas eläkeläisväestön keskuudessa sateenkaarihallituksen kannatus on keskimääräistä jonkin verran alhaisempaa (44%).
Kaupunkilaiset tukevat sateenkaaripohjaa
Asuinpaikalla näyttää olevan iällistä ja ammatillista taustaa enemmän merkitystä suhtautumisessa hallituspohjaan. Keskimääräistä selvästi suuremman kannatuksen (61%) sateenkaaripohja saa yli 50 000 asukkaan kaupungeissa asuvilta.
Muissa kaupungeissa asuvista hiukan vajaa puolet eli 47 prosenttia valitsisi nykypohjaisen hallituksen, kun taas muissa kuin kaupunkikunnissa asuvista sateenkaarta tukee vain 39 prosenttia.
Asuinpaikan perusteella tarkasteltuna uuden sateenkaarihallituksen vankkumattomimmat valitsijat asuvat Uudellamaalla. Heistä peräti 65 prosenttia muodostaisi nykypohjaisen hallituksen. Myös muualla Etelä-Suomessa sateenkaaripohjan kannatus on hiukan keskimääräistä korkeampaa (53%).
Länsisuomalaisiltakin sateenkaari saa lähes keskivertokannatuksen (45%), kun sen sijaan itäsuomalaisista sitä kannattaa vain 39 prosenttia ja pohjoissuomalaisista enää 35 prosenttia.
Tulotasolla ei näytä olevan sanottavaa merkitystä suhtautumisessa hallituspohjaan. Alle 160 000 markan vuositulot ansaitsevista 48 prosenttia kannattaa sateenkaarihallitusta. Yli 160 000 markkaa vuodessa ansaitsevien keskuudessa nykypohja saa 51 prosentin tuen.
Nykypohjan suurin kannatus vasemmistossa ja vihreissä
Kun vastauksia eritellään sen mukaan, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi, sateenkaaripohja saa keskimääräistä huomattavasti suuremman tuen vasemmistopuolueiden ja vihreiden äänestäjiltä.
Sosialidemokraattien kannattajista sateenkaaripohjalle hallituksen muodostaisi peräti 69 prosenttia. Vasemmistoliitonkin kannattajista 61 prosenttia valitsisi nykypohjan ja vihreistä lähes kaksi kolmesta (64%).
Selkeästi ykkönen sateenkaari on myös Kokoomuksen kannattajille, joista nykypohjalle hallituksen muodostaisi 56 prosenttia.
Keskustan kannattajista löytyy ymmärrettävästi keskimääräistä hennompi tuki nykypohjaiselle hallitukselle. Tukea kuitenkin löytyy, sillä 13 prosenttia keskustankin kannattajista valitsisi sateenkaarihallituksen.
Punamulta tulee kaukana perässä
Toiseksi suosituin hallituspohja kantansa ilmaisseiden 1 061 vastaajan joukossa on punamulta. Se häviää sateenkaaripohjalle kuitenkin selvästi, sillä sen valitsisi vain runsas viidennes (22%) vastaajista.
Punamulta on keskustan kannattajien ykkössuosikki. Sille pohjalle hallituksen muodostaisi 40 prosenttia keskustan äänestäjistä. Keskustalaisten kakkosvaihtoehto on porvarihallitus, jollaisen muodostaisi 24 prosenttia puolueen kannattajista.
Punamulta on myös vasemmistoliiton, sosialidemokraattien ja vihreiden kakkosvaihtoehto. Vasemmistoliiton kannattajista punamullan valitsisi 45 prosenttia, mutta vihreiden (23%) ja demarien (22%) kannattajista enää runsas viidennes.
Keskimääräistä jonkin verran enemmän kannatusta punamulta saa myös maaseutumaisissa kunnissa (28%) sekä Länsi-Suomessa (29%) ja Pohjois-Suomessa (31%) asuvilta. Myös nuorten äänestäjien (27%) ja eläkeläisten (26%) keskuudessa punamulta on hiukan keskimääräistä suositumpi.
Porvarihallituksen kannatus keskustalaisten varassa
Kolmanneksi suosituin hallituspohja on porvarihallitus, jollaisen valitsisi 10 prosenttia vastaajista. Eri puolueiden kannattajista keskustalaiset tukevat sitä innokkaimmin, mutta siis vasta kakkosvaihtoehtonaan.
Kokoomuksenkin äänestäjille porvarihallitus on kakkosvaihtoehto, mutta heistä vähemmän kuin joka kuudes (15%) muodostaisi keskustan ja Kokoomuksen ympärille rakentuvan hallituksen.
Keskimääräistä enemmän porvarihallitus saa kannatusta pohjoissuomalaisilta (16%) ja maaseutumaisissa kunnissa asuvilta (14%).
Punavihreä hallitus sai vastaajilta seitsemän prosentin, sinipuna kuuden prosentin ja sosialistihallitus yhden prosentin kannatuksen.
SDP ja Kokoomus halutuimmat hallitukseen
Äänestysikäisiä eli siis 18 vuotta täyttäneitä ja toisaalta kantansa ilmaisseita koko vastaajajoukossa oli heitäkin runsaat 70 prosenttia. Heistä 74 prosenttia haluaisi hallitukseen sosialidemokraatit ja 72 prosenttia Kokoomuksen.
Vihreät ottaisi hallitukseen äänestysikäisistä kantansa ilmaisseista vastaajista 66 prosenttia.
Keskustan kannatus hallitukseen näin mitattuna jää 47 prosenttiin, mutta vasemmistoliiton vieläkin alhaisemmaksi eli 42 prosenttiin.
Näin tutkittiin
Taloustutkimus Oy haastatteli Verkkouutisten toimeksiannosta puhelimitse 1 510 henkilöä, jotka edustavat 15-74-vuotiaita suomalaisia. Haastattelut tehtiin 8.-22.5.
Vastaajilta kysyttiin: "Jos saisitte muodostaa uuden hallituksen, niin mitkä puolueet siinä olisivat."
Kysymykseen ilmoitti kantansa 1 061 vastaajaa. Yhteenvedosta on jätetty pois Ei osaa sanoa -vastaukset, jotta kantansa ilmaisseiden tahto tulisi mahdollisimman hyvin esiin.
Tulosten keskimääräinen virhemarginaali on plus/miinus 2 prosenttiyksikköä.”
12.10.2001 Uutispäivä Demari: Seppo Peltoniemi:
SAK:ssa Esko Aho Fan Clubin jäsenmäärä on pienimmillään. Välillä jo näytti siltä, että viileät suhteet Keskustan puheenjohtajan ja suurimman palkansaajakeskusjärjestön välillä olisivat lämmenneet. Sitten ne kylmenivät uudelleen.
– Minusta on erityisen hyvä, että ammattiyhdistysliike seuraa tarkalla silmällä, mitä puolueet tekevät ja myös noteeraa asioita. Semmoinen olisi täysin epäluonnollista, että me (Suomen Keskusta ja SAK) olisimme kaikista asioista samaa mieltä, Aho sanoo.
– Minä olen toimija, en arvioitsija, keskustan puheenjohtaja kuittaa.
Poliitikko harvoin antaa periksi, tai myöntää erehtyneensä. Harvard opetti. Esko Aho antaa löysää SAK:n suuntaan:
– Minusta työreformipaperissa oli paljon semmoisia ajatuksia, joilla on käyttöä myös tänään. Työmarkkinasopimusjärjestelmiin liittyvissä kohdissa siinä oli kohtia, joissa oli meidän virheitämme.
Yhteiset talkoot
– Minä olen huolissani. Olemme menossa huonoja aikoja kohti korkean työttömyyden oloissa.
Esko Ahon mukaan ei voi olla niin, että kaikki kuorossa hokevat samaa mantraa, jokaisen pitää tuoda oman panoksensa yhteisiin talkoisiin.
– Minusta pitäisi panostaa kotimarkkinoihin. Siellä on liikkumavaraa ja pelivaraa, jolla myös hitaamman kasvun oloissa voimme pitää yllä työllisyyttä ja kenties luoda uutta kasvua, hän sanoo.
– Nyt eteen tulee tilanteita, joissa kysytään, mihin meillä oikein on varaa. Jos sen lisäksi tulee vielä kovia palkankorotuspaineita, niin tilanne pahenee entisestään. Minusta kaikkien, jotka kantavat huolta hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen puolesta pitäisi istua ennakkoluulottomasti yhteisen pöydän ääreen.
Esko Aho vakuuttaa, että oppositio on valmis yhteisiin talkoisiin. Keskustalla on hänen mukaansa keskimääräistä enemmän halua olla mukana tuossa pöydässä.
Liikaa kierroksia
– Minusta julkisuus käy ylikierroksilla. Olen 30 vuotta aika tiiviisti seurannut Suomen poliittista elämää. Suurin muutos on tapahtunut siinä, mikä näkyy tai mikä tulee näkyville.
– Henkilöityminen näkyy kaikilla alueilla, politiikan lisäksi myös taloudessa, kulttuurissa ja urheilussa, Aho väittää.
– Minusta henkilöityminen on politiikassa huono asia, koska se peittää alleen monta kertaa paljon tärkeämpiä asioita. – Toivoisin, että mediassa syntyisi sen suuntaista liikehdintä, että kaiveltaisiin itse asioitakin ja nostettaisiin niitä näkösälle. Monet seikat ovat sitä vastaan: sähköinen viestintä muuttuu entistä nopearytmisemmäksi ja pinnallisemmaksi. Sama näkyy lehdistössäkin. On vähän paikkoja, joissa voisi saada julki kokonaisen lauseen, puhumattakaan kokonaisista ajatuksista.
Politiikan puolesta
Johan on aikoihin eletty. Esko Aho sukii SDP:n ja punamullan suuntaan.
– Milloin olette kuulleet Suomen Keskustan suunnasta riitaa haastavan, kärjekkään kommentin SDP:n suuntaan?
– Me olemme keskenämme kovia kilpailijoita. Siinä kilpailussa käytettäköön kovia, mutta rehellisiä otteita. Meillä, Keskustalla ja SDP:lla on paljon yhteisiä intressejä. Ne on hyvä pitää mielessä nyt ja vastakin, Aho sanoo.
Yksi yhteinen iso intressi on Keskustan puheenjohtajan mielestä politiikan puolustaminen. – Pitäisi luoda edellytykset sille, että yhteiskunnallinen toiminta palaisi sille kuuluvaan arvostukseen, jotta meillä on hyvää väkeä huolehtimassa yhteisten asioiden hoitamiseen.
– Kun ihmiset etääntyvät yhteiskunnallisesta toiminnasta ja politiikasta, niin kykymme huolehtia yhteiskunnallisista asioista heikentyy. Minä väitän, että siitä kärsii koko kansakunta.
Hyvin hoidettu politiikka on Ahon mukaan kilpailukykytekijä kansakunnan kannalta siinä, missä hyvin hoidettu talous tai kulttuuri.
Iso lasku odottaa
Keskusta on ollut sivussa vallan kammareista vuodesta 1995. Ex-pääministeri harmittelee vieläkin viime eduskuntavaalien jälkimaininkeja.
– Yhteiskunnallinen tilanne 1999 oli semmoinen, että olisi ollut perustultua eduskuntavaalien jälkeen rakentaa hallitus Keskustan ja sosialidemokraattien yhteistyön varaan. Siihen oli olosuhteista lähtevä tarve. Jos katsotaan niitä tehtäviä mitä tuolloin oli edessä: syventyvä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä markkinatalouden monet ääri-ilmiöt, jotka olivat jo tuolloin näkösällä.
– Minusta oli vahinko, ettei SDP:n ja Keskustan hallitusyhteistyöhön päästy, Aho vakuuttaa.
– Minulla on se käsitys, että punamultahallitus kaatui sosialidemokraattien valintaan, halu jatkuvuuteen painoi vaakakupissa enemmän kuin keskustayhteistyö. Minä väitän, että Suomi maksaa tästä vielä ison hinnan. Me maksamme eriarvoistumisesta sietämättömän suuren laskun pitkällä aikavälillä, hän väittää.
– Suomeen on jo syntynyt ja syntyy lisää reservaatteja, joista ihmiset ovat kaikonneet pois. Siellä ei ole mitään, ne ovat kuoleman seutuja.
– Suomessa on pelottavan paljon ihmisiä, jotka ovat putoamassa yhteiskunnan kelkasta lopullisesti pois. Ei niistä mitään suurta uutista saa, koska kehitys tapahtuu vaivihkaa. Vuosien päästä sitten havahdutaan: oho! Miten tässä näin kävi.
Punamulta mahdollinen
Keskusta keikkui pitkään gallup-ykkösenä. Anneli Jäätteenmäki ehätti jo panemaan puolueen kannatustavoitteeksi seuraavissa vaaleissa 30 prosenttia. Viime viikolla tuli lunta tupaan. SDP ajoi kertaalleen ohi ja Keskustan kannatus lähenee pikemminkin 20 prosentin rajaa kuin 30 prosentin kannatuslukuja.
– Keskustan kannatus on pysynyt monta vuotta vakaana. Siirtymät ovat koskeneet muita puolueita, Esko Aho tulkitsee.
– Olen ollut mukana niin kauan, että muistan, kun Keskustapuolueessa haaveiltiin 20 prosentin kannatuksesta.
Vaaleihin on vielä puolentoista vuoden rupeama. Moottorit käynnistyvät jo nyt:
– Ensimmäinen asia, mikä Keskustan pitää itselleen hahmottaa on agenda, ohjelmallinen perusta. Urakka on kova kaikille puolueille 2003 eduskuntavaaleissa, Aho tulkitsee.
– Pitää saada poweria, hyvä vaalitulos. Vaalitulos ja ohjelmakysymykset ratkaisevat tulevan hallituksen.
Punamullalla tarkoitetaan demarien ja kepun yhteistä hallitustaivalta. Viimeksi SDP ja Keskusta ovat istuneet samassa hallituksessa 1983–1987.
– Punamulta on mahdollinen. Minusta sitä ei etukäteen voi sulkea pois. Kotimarkkinavetoisen kasvun strategiassa ei olisi kauhean vaikea löytää siltä alueelta (punamulta) yhteisiä käsityksiä, Esko Aho sanoo.”
10.1.2002 Kouvolan Sanomat: Petri Neittaanmäki: ”Erkki Tuomioja kykenisi eheyttämään SDP:n ja keskustan suhteet
Piristävä vaihtoehto. Kirjoittajan mielestä Erkki Tuomiojan valinta SDP:n puheenjohtajaksi Paavo Lipposen sijaan antaisi mahdollisuuden palata punamultayhteistyöhön, jota ainakin maakunnissa toivotaan ja kaivataan.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan ilmoittautuminen SDP:n puheenjohtajakilpaan piristää Suomen poliittista ilmapiiriä. Se synnyttää samalla toivonkipinän Suomen maakunnissa laajalti toivotun ja kaivatun, vuonna 1987 päättyneen, punamultayhteistyön paluusta.
Tuomioja on pitkän linjan poliitikko. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran jo vuoden 1970 vaaleissa. Tuomiojasta piirtyy hänen julkisten kannanottojensa, kirjojensa ja internet-sivujensa välityksellä kuva lahjakkaasta ja älykkäästä poliitikosta, joka syventyy asioihin perusteellisesti, näkee kauas ja kykenee analyyttisten johtopäätösten tekemiseen sekä ennakkoluulottomaan suhtautumiseen muihin puolueisiin ja niiden poliitikkoihin.
Tuomioja on rohjennut esittää viime vuosina useita yleisestä mielipidevirtauksesta poikkeavia, mutta perusteltuja kannanottoja. Hän on suhtautunut kriittisesti muun muassa Suomen EU- ja Emu-jäsenyyksiin. Vaikka Tuomioja on joutunut kritiikistään huolimatta taipumaan puolueensa enemmistön tahtoon, keskustelun virittäminen ja sen käyminen ei ole ollut turhaa.
Se on herättänyt toivoa muissakin kuin sosialidemokraattien kannattajissa siitä, että suunnanmuutos on mahdollinen, jos sen tekijät vain pääsevät oikeille paikoilla sitä toteuttamaan.
Voidaankin perustellusti arvioida, että SDP:n politiikka olisi ollut viime vuosina toisensisältöistä, jos Tuomioja olisi toiminut Paavo Lipposen paikalla. Tämä puolestaan olisi vaikuttanut myös muihin puolueisiin, jolloin koko Suomen politiikka olisi saanut toisen suunnan. Tuomiojan mahdollisen puheenjohtajuuden odotusarvo on samansisältöinen.
Sen sijaan oppositiopuolueet, Suomen Keskusta ja kristillisdemokraatit, ovat toistuvasti jättäneet käyttämättä Eurooppa-politiikkaan sisältyvän mahdollisuuden vaihtoehtojen esittämiseen. Suuria linjajulistuksia, kuten Lipposen Brüggessa ja Tuomiojan Berliinissä pitämät puheet kiistatta olivat, ei ole kuultu.
Puolueet ovat perustelleet käyttäytymistään sillä, etteivät ne halua vaarantaa pääsyään seuraavaan hallitukseen. Asia on mielestäni juuri päinvastoin.
Kansalaiset tiedostavat, ettei pelkän budjettipolitiikan ympärille rakentuva oppositiopolitiikka ole uskottavaa, sillä valtiontaloudessa ei ole suurta liikkumavaraa siitä riippumatta, mitkä puolueet ovat kulloinkin hallituksessa.
Tämän vuoksi puolueiden tulisikin rakentaa omat poliittiset vaihtoehtonsa suurten periaatteellisten kysymysten ympärille, joiden toteuttamiseen kansalaiset voisivat aidosti vaikuttaa omalla äänestyskäyttäytymisellään.
Vaikka on selvää, että seuraavan hallituksen pohja ratkeaa vasta maaliskuussa 2003 järjestettävien eduskuntavaalien jälkeen, Erkki Tuomiojan valinta SDP:n puheenjohtajaksi poistaisi ainakin punamultayhteistyön tieltä ne perusteettomat esteet, jotka sille ovat Paavo Lipposen puheenjohtajakaudella syntyneet. Sekin olisi jo jotakin.”
14.1.2002 Kouvolan Sanomat: ”Emme kaipaa enää punamultayhteistyötä, Petri Neittaanmäki
Tarkoittaako Petri Neittaanmäki (KS 10.1.) laajalti kaivatun punamullan paluuta haluavilla lähinnä kepulaisia tukiaiskerjuulaisia? Tuskin ainakaan työtä tekeviä ja veronsa ilman tukiaisia maksavia kansalaisia. Neittaanmäki kuvailee Tuomiojaa älylliseksi ja lahjakkaaksi poliitikoksi. Eihän tämä jatkuvasti sammakoita suustaan päästelevä ministeri ole kuin harmiksi koko Suomen ulkopolitiikalle. Koko ajan saa viisas, lahjakas, kokenut ja kauaskatseista politiikkaa tekevä pääministerimme olla hänen jälkiään ja sanomisiaan korjailemassa.
Kukahan se muuten vei meidät sinne EU:hun? Esko Aho se on syynä Suomen ajautumiseen pahaan lamaan. Taitamaton politiikka ja väärät ratkaisut ajoivat sadattuhannet perheet ja yritykset ahdinkoon, joka jatkuu työttömyytenä ja syrjäytymisenä edelleenkin. Onneksi jämäkkä Lipponen ja nykyinen hallitus ovat viisaalla politiikalla sekä hyvällä presidentillä saanut parannusta oloihin sekä laman jättivelkoja maksettua. Tällä maalla ei yksinkertaisesti ole varaa Ahon ja kepun paluuseen.”
1.3.2002 Keskisuomalaisen pääkirjoitus:
” Hallitusvaihtoehtoja on nyt aidosti useita
Puheenjohtaja Ville Itälä nosti porvarillisen hallituksen selkeäksi vaihtoehdoksi omalle väelle puhuessaan tiistaina Helsingissä. Taustalla on punamultaa suosivan ilmapiirin laajeneminen hiljalleen. Kokoomus on jäämässä niin kannatuksellisesti kuin henkisesti ulkopuoliseksi. Tällöin on luonnollista väläyttää kokoomuksen mukaantulon mallia, joihin toki kuuluu myös nykyisen sateenkaaren jatkaminen kaikesta huolimatta.
Sosialidemokraattien ja keskustan suhteet ovat kohentuneet vähitellen. Pääministeri Paavo Lipponen arvioi keskustaa asiallisin kääntein. Hänet puheenjohtajakilpaan haastanut ulkoministeri Erkki Tuomioja lukeutuu perinteisesti punamullan edut hahmottavaksi mieheksi. Keskustan puheenjohtajaehdokkaiden Anneli Jäätteenmäen ja Olli Rehnin väylät sosialidemokraatteihin ovat kunnossa. Jäätteenmäki panosti sijaisjohtajakaudellaan kanavien aukaisemiseen ammattiyhdistysliikkeeseen ja sosialidemokraatteihin. Reilu kanssakäyminen on nyt yleisesti tunnettu tosiasia. Rehn muistetaan EU:n komissaari Erkki Liikasen, entisen SDP:n puoluesihteerin ja tasavallan johtaviin poliitikkoihin lukeutuneen vaikuttajan, kabinettipäällikkönä Brysselissä. Herrojen yhteistyö sujui. SDP:n ja keskustan kenttäväen keskuudessa Helsingin sekä Tampereen ja Turun seutujen ulkopuolella kaivataan perinteistä punamultaa, sillä porvarihallituksen ja sateenkaarihallituksen painama tietty politiikan vaihtoehdottomuuden ilmapiiri rasittaa mieliä, jopa kenties äänestämisen intoa.
Kokoomuksen ja keskustan suhteita hiertää alinomainen,oikeastaan koko maamme itsenäisyyden kestänyt kisa porvarillisen ykköspuolueen asemasta. Kun Suomi ei ole rakentunut kahden suuren puolueen maaksi, niin kuin monissa demokratioissa on käynyt, konservatiivisen oikeiston mahtia himmentää keskusta, joka on istunut hallituksissa yli kahdeksankymmenen vuoden aikana kauemmin ja on ollut vaikutusvaltaisempi kuin kokoomus. Jälkimmäinen on kampittanut keskustaa esimerkiksi vuoden 2000 presidentinvaaleissa, joissa Sauli Niinistö, Harri Holkeri ja lukuisat muut puolueen ykköshenget asettuivat peitellysti tai suoraan sosialidemokraattien kandidaatin kannalle ja varmistivat näin hänen voittonsa. Jos tämä ryhmittymä olisi selkeästi rykäissyt finaaliin edenneen porvarillisen Esko Ahon hyväksi, Suomessa elettäisiin nyt Ahon presidenttiydessä. Kokoomuksen linjaus luonnollisesti kylmettää keskustan tunteita, vaikka presidentinvaali ei sinällään jakanut kansaa ja vaikka Tarja Halosen turvallisuuspoliittiset linjaukset monesti miellyttävät enemmän keskustalaisia kuin kokoomuksen valtapeliväkeä. Kun nykyinen puheenjohtaja Ville Itälä lukeutui presidentikampanjassa Esko Ahon puolesta liputtaneisiin, hänen hallituslinjauksensa saavuttaa tietyn uskottavuuden keskustassa.
Sosialidemokraattien ja kokoomuksen äänestäjissä on runsaasti saman taustan joukkoa, kaupunkilaista hyvin toimeentulevaa kansaa. Tämä sekä lähentää että jännitteistää SDP:n ja kokoomuksen säikeitä. Kokoomuksen avainpaikoilla esiintyy persoonia, joiden mielestä ei ole täysin poissuljettua edes kokoomuksen ja sosialidemokraattien vaaliliittojen solmiminen. Näkemys lienee toistaiseksi sympatian eikä konkretian ilmaus. Aatteellisesti kokoomus ja SDP ovat vaeltaneet samaa jalkaa koko 1990-luvun. Tämä on mahdollistunut SDP:n reippaan markkinatalousinnon myötä. Kun lopulta molemmat puolueet taistelevat äänestäjien suosiosta samoilla vesillä, tämä voi joskus pelmahtaa syvän vastakkaisuuden kaudeksi.
Demokratialle ja äänestäjille on olennaisinta pitää kaikki hallitusvaihtoehdot avoimina. Näin jokainen kolme avainpuoluetta tekee. Suomi elää täten suotuisaa tilannetta, sillä mitä vähemmän on hallitsemisen malleja, sitä ahtaammaksi muodostuu ilmapiiri ja sitä roimemmaksi kasvaa politiikan vastaisuus. Sateenkaaren pysyminen kaksi vaalikautta vallassa on jo painanut arveluttavia juonteita Suomen sisäiseen henkeen, joten tämän pohjan vaihtuminen joko porvarilliseksi tai punamultaiseksi tuntuu houkuttavalta, uutta virkeyttä vahvistavalta tieltä.”
28.3.2002: HS: ” Hokkanen haluaa punamultaa
Pääministeriksi sopisi Anneli Jäätteenmäki
SEINÄJOKI. Päätoimittaja Kari Hokkasen selän takana on pieni taulu. Hokkasen selkää katsoo aate-isä Santeri Alkio. Hokkasen edeltäjän kasvot on ikuistettu kuolinvuoteelta.
Ilmeisesti tiedät maalaisliiton ja keskustan historiasta enemmän kuin kukaan muu? "Kun Johannes Virolainen on kuollut, niin saattaa pitää paikkansa."
Hokkanen hallitsee aatteellisen alkiolaisuuden, asiakeskeisen kalliolaisuuden, rohkean pykäläisyyden ja maaseutuhenkisen sunilalaisuuden. Osin siksi, että näin hän on itse listannut keskustan päätraditiot. Hänelle ne ovat osin uskonto.
Hokkanen istuu jurvalaisen tyylihuonekaluryhmän tuolilla. Ollaan sellaisessa huoneessa, josta on vaikutettu maalaisliiton ja keskustan politiikkaan. Siitä huoneesta on otettu kantaa hallitusratkaisuihin.
Niin nytkin.
"Itse näkisin mielelläni, että punamultaa kokeiltaisiin taas. Se olisi selvästi mielenkiintoisin vaihtoehto, ja sillä pohjalla on hyviä aikaisempia näyttöjä."
Hokkasen mielestä "punamullalle olisi nyt historiallinen tilaisuus". "Mutta en sulje pois porvariyhteistyötä."
Hokkasen puheilla on merkitystä siksi, että hän on Anneli Jäätteenmäen tukimies.
Hokkasen mukaan keskustan on ihan turha ujostella sitä, että se haluaa hallitukseen. "Ei ilman omia vaatimuksia, mutta miltä pohjalta tahansa."
Hokkasen henkilökohtainen ehdokas puheenjohtajaksi ja vaalivoiton kautta pääministeriksi on lapualainen Jäätteenmäki.
"Minä olen ehdokkaani valinnut ja hän on ehdottomasti paras. Hänellä on näyttö, koska on voittanut Paavo Lipposen kunnallisvaaleissa. Hän on turvallisin vaihtoehto. Hänessä on pienimmät riskit ja suurimmat mahdollisuudet onnistumiseen."
Muut ehdokkaat puheenjohtajiksi ovat "ihan hyviä ihmisiä".
"Kyllähän he (ehdokkaat) ovat melkein kaikesta yhtä mieltä. En minä linjaeroja kaipaakaan, sillä niitä on ollut aiemmin aivan riittämiin."
"Menestyksekäs kampanjointi puheenjohtajaksi on kova meriitti myös valitsematta jääneelle."
Hokkanen katsoo puolueensa menestyneen oppositiossa kohtuullisesti, koska keskustan kannatus on Sdp:n tasolla.
"Kun valtiosääntö on mitä on, oppositiossa ei mitata mitään muuta onnistumista kuin oman kannatuksen muutosta suhteessa hallituspuolueisiin. Puolueiden koneistot ovat pienentyneet. Hallitukseen nähden opposition valmisteluvoima on olematon."
Opposition onnistumismahdollisuuksia heikentää Hokkasen mielestä se, että etelän media ja erityisesti Helsingin Sanomat näyttää hänen mielessään olevan useimmiten hallituksen puolella.
"Ei tässä ole mitään yllättävää. HS:n taloudelliset intressit ovat pääkaupunkiseudulla. HS yrityksenä ei kärsi muuttoliikkeestä vaan hyötyy siitä ja toimittajat katsovat asioita helsinkiläisinä."
Hänen mielestään lehti on huomattavasti myötämielisempi tälle hallitukselle kuin Ahon hallitukselle. Lista jatkuu.
"Presidentinvaaleissa HS oli enemmän tai vähemmän Tarja Halosen kannattaja. Ymmärrän sen, koska Halonen on helsinkiläinen. En moiti, mutta totean. Yleensä toteaminen sallitaan HS:lle, mutta oudoksutaan, jos maakuntalehdillä on toisenlainen käsitys."
Hokkanen on äärimmäisen kiusaantunut puolueen oman lehden, helsinkiläisen Apollon taannoisesta kirjoituksesta. Martti Huhtamäki julisti Ahoa lainaten Hokkasen diktaattoriksi. Aho sanoutui osin irti haastattelusta, mutta ei käynyt oikaisemaan.
"En koe sopimattomaksi sitä, että lehden päätoimittaja ottaa kantaa puheenjohtajakysymykseen. Pikemminkin voisi ihmetellä, jos Ilkalla ei olisi kantaa asiaan. En ole voi ymmärtää kohdallani ilmaisua diktaattori. Jos otan kantaa, en pyri sanelemaan kenellekään yhtään mitään."
Hokkanen arvelee, että keskustelua hänen vallastaan ja osallistumisestaan puheenjohtajakamppailuun on pidetty yllä Rehnin leirissä.
Esko Ahon Hokkanen on laittanut syrjään jo aikoja sitten, mutta häntä kismittää puoluejohtajan kohtalo.
Ahon nimityskuvioista Suomen Pankkiin Hokkaselle jäi " kerta kaikkiaan epämiellyttävä maku".
"Aho joutui ilman omaa syytään tilanteeseen, johon kenenkään ei soisi joutuvan. Hänen oli, sikäli kuin minä sen ymmärrän, annettu ymmärtää nimityksen olevan selvä. Keskustelu hänen nimityksestään on saattanut painaa keskustan pohjakannatusta alaspäin."
Viime vaaleissa keskusta kaatui paljolti työreformiesitykseensä ja sitä seuranneeseen SAK:n offensiiviin.
"Voidaan sanoa, että työreformi esti hallituksen vaihtamisen. Nyt kukaan ei tohdi puhua työelämän uudistuksista. Matti Vanhanen saattoi olla työreformin keskeisin laatija. Hän on ainoa, joka tohtii edes sanoa sanaa työreformi. Se on arvostettavaa."
Olisiko uudessa hallituksessa tilaa kansanedustajaehdokkuutta harkitsevalla presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajalle Alpo Rusille?
Hokkanen miettii, vastaisiko. Sitten hän nojaa eteenpäin. "Minä nyt en ole mikään ministereiden valitsija, tai miksi en kuten kuka tahansa muukin."
"Kyllähän Alpo Rusilla on harvinaisen vahvaa osaamista. Hän jos kuka on ollut vallan ytimessä monta vuotta ja vielä keskeisenä valmistelijana. Jos Rusi menisi läpi, kyllä hän ilman muuta olisi yksi niistä joista keskusteltaisiin silloin, kun miehistöä muodostettaisiin Annelin johdolla." - - -
”Lampaankasvattaja, professori ja majuri
Professori Kari Hokkanen on lampaankasvattaja. Hän on myös majuri ja filosofian tohtori. Hän on Ilkan päätoimittaja, keskustan puoluehallituksen ja työvaliokunnan pitkäaikaisin jäsen ja kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja.
Päätoimittajaksi hän tuli Alkio-opiston rehtorin tehtävistä 22 vuotta sitten. Tammikuussa hän täyttää 60 vuotta. Hän aikoo jättää puoluehallituksen tämän kauden jälkeen. Vuoteen 2006 mennessä hän aikoo tehdä Ilkan historiikin parahiksi lehden 100-vuotisjuhliin.
Sadan vuoden aikana lehdellä on ollut vain neljä päätoimittajaa. Nyt keskustaväki saa katsella sopivaa noin 40-vuotiasta henkilöä vetämään rekeä seuraavaksi 25 vuodeksi. Samalla avautuu paikka keskustan puoluehallituksessa, koska Ilkan päätoimittajalla on siellä vakiopaikka.
Ilkka menestyy paremmin kuin koskaan. Levikki on 55 600. Väki vähenee, mutta levikki nousee.
Yli 20 vuoden ajan hän on käynyt viikoittain Helsingissä puolueensa kokouksissa. Hokkanen on tuttu näky pääkaupungin poliittisissa piireissä myös keskustan ulkopuolella. Hänen lempiseuraansa on Demarin kolumnisti Aimo Kairamo. Saunan lauteilla Hokkanen saa kuulla, mitä ajatellaan toisessa suuressa puolueessa. Hän pitää itsensä hyvin informoituna.”
18.4.2002 HS: - - - ”Vanhanen puuttuu kirjassaan "Vaikea valinta" myös hallitusvaihtoehtoihin ja pitää niitä kirjansa nimen mukaan vaikeina.
Hän pitää mahdollisena, että keskusta osallistuisi Paavo Lipposen (sd) vetämään hallitukseen, vaikka keskusta voittaisi vaalit niukasti. "Ehkä", kuuluu arvio Lipposen jatkon todennäköisyydestä.
Tärkeintä hänelle on kuitenkin keskustan nouseminen hallitukseen. Sen voi Vanhasen mielestä vaarantaa "oman tehtävän epäselvyys. - - - "Työsopimuslakiin ei kannata palata pariinkymmeneen vuoteen", Vanhanen sanoi ”
23.4.2002 STT: ”Keskustan piiristä annetut viestit ns. punamultayhteistyön suuntaan herättävät huolta ja hämmennystä kokoomuksessa.
Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä oudoksui tiistaina keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Matti Vanhasen äskeistä pääministerikannanottoa. Vanhanen antoi ymmärtää, että SDP:n Paavo Lipponen voisi mahdollisesti jatkaa pääministerinä, vaikka keskustasta tulisi vaaleissa suurin puolue, kunhan se vain pääsisi hallitukseen.
Väitän, että tämä on rähmälläänolon Suomen ennätys, Itälä totesi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa. Itälän mielestä keskusta on myös "erittäin taitava takinkääntäjä", kun se työreformin nyt hylänneenä "mielistelee SAK:n suuntaan", vaikka kosiskeli samalla asialla yrittäjiä viime vaaleissa.
Radiouutiset: Ville Itälä: ”Pari kuukautta sitten Itälä puhui porvarihallituksen mahdollisuudesta. ”Jos vaalitulos näyttää, se hallitus on mahdollinen.”
Nyt: Kepu on unohtanut yrittäjien asian.Väistämättä haisee punamulta. Nyt pitää ilmaa raikastaa. Kepu hautaa työreformin ja on rähmällään Sdp:n suuntaan. Vanhasen kirja on hyvä osoitus siitä. Väitän että tämä on rähmällään olon Suomen ennätys.”
12.5.2002 STT: ” Suomalaiset pitävät varsin tasaisesti punamulta- ja sinipunahallitusta mieluisimpana vaalien jälkeisenä hallituspohjana. Keskustan ja SDP:n varaan rakentuvaa hallitusta kannattaa 31 ja kokoomukseen ja SDP:hen pohjaavaa hallitusta
28 prosenttia kansalaisista, käy ilmi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n teettämästä kyselystä.
Sosiaalidemokraattien parissa on reippaasti enemmän sinipunan (47 pros.) kuin punamullan (35 pros.) kannattajia. Kokoomuslaisista puolet suosisi sinipunaa ja reilu kolmannes porvarihallitusta.
Keskustalaisten joukossa porvarihallituksen kannattajia löytyy neljännes ja ylivoimaisena suosikkina on punamulta (61 pros.).
Kaikkiaan porvarihallituksen kannalla on kyselyn perusteella 13 prosenttia ja jonkun muun hallituspohjan kannalla 14 prosenttia kansalaisista.
14.5.2002 HS PÄÄKIRJOITUS:
”Porvarihallituksen outo kammo
Suomalaisten selvä enemmistö äänestää eduskuntavaaleissa porvarillisia eli ei-vasemmistolaisia puolueita, mutta ei silti toivo porvarillista hallitusta. Vain 13 prosenttia kansalaisista pitää Gallupin tuoreessa kyselyssä porvarihallitusta mieluisimpana hallituspohjana. Useimpien suomalaisten mielestä siinä ei tunnu olevan mitään kummallista, mutta yritäpä selittää asiaa muunmaalaisille.
Muissa pohjoismaissa politiikan suuri jakolinja kulkee edelleen vasemmiston ja porvaripuolueiden välistä. Vaaleissa poliittiset päävaihtoehdot ovat joko demarihallitus tai porvarillisten puolueiden muodostama hallitus. Vaikka äänestäjät saattavat vaaleissa puoluetta vaihtaessaan liikkua myös yli poliittisen jakolinjan, hallitusneuvotteluissa puolueet eivät ole tehneet sitä kymmeniin vuosiin Ruotsissa ja Norjassa.
Ruotsissa vallassa istuu demarien vähemmistöhallitus, joka ei suostu laajentamaan hallituspohjaa yli poliittisen jakolinjan. Norjassa ja Tanskassa istuu porvarillinen vähemmistöhallitus. Ruotsalaisin tai norjalaisin silmin katsottuna luonnollisin hallitusvaihtoehto Suomessa vaalien jälkeen olisi porvarillinen hallitus, koska porvarilliset puolueet kerran saavat todennäköisesti selvän enemmistön ja koska Paavo Lipposen johtama sateenkaarihallitus tulee istuneeksi vallassa jo kaksi vaalikautta peräkkäin.
Tosiasiassa Suomessa porvarihallitus ei ole luontevin eikä mieluisin hallitusvaihtoehto sen paremmin porvarillisten puolueiden itsensä kuin tavallisten äänestäjienkään mielestä. MTV:n uutisten viimetalvisessa kyselyssä kolmen suurimman puolueen piiritason päättäjille kävi selvästi ilmi, että kokoomuksessa ja keskustassa ei olla kiinnostuneita porvarihallituksen nostamisesta vaihtoehdoksi hallitusyhteistyölle Sdp:n kanssa.
Kokoomuksessa hallitusyhteistyötä keskustan kanssa kannatti vain joka viides, keskustassa hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa vain joka kuudes. Jälkeenpäin kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä näki välttämättömäksi muistuttaa puoluettaan siitä, että tietenkin myös porvarihallitusta on pidettävä yhtenä vaihtoehtona.
Kokoomuksessa ja keskustassa ei ole tehty mitään sellaisia poliittisia liikkeitä, jotka antaisivat uskottavuutta porvarihallitukselle todellisena vaihtoehtona. Päinvastoin molemmat puolueet pyrkivät parhaansa mukaan tekemään itseään tykö Paavo Lipposen edessä. Porvarihallitus näyttäisi voivan tulla kyseeseen vain siinä tapauksessa, että Sdp kärsisi vuoden 1991 tapaan rökäletappion ja päättäisi siirtyä suosiolla oppositioon.
Keskustassa näyttää esiintyvän myös ajattelua, että siinä tilanteessa keskustan pitäisi tehdä kaikkensa punamultayhteistyön käynnistämiseksi ja tarjota Lipposelle pääministerin paikkaa, vaikka Sdp menettäisi suurimman puolueen asemansa.
Tavallaan vielä merkillisempää on se, että myös tavalliset porvarillisten puolueiden äänestäjät suhtautuvat yhtä penseästi ajatukseen porvarillisesta hallituksesta. Kokoomuksen kannattajista yhteistyötä Sdp:n kanssa kannattaa yli puolet, porvariyhteistyötä vain kolmannes. Keskustassa vain 25 prosenttia pitää porvarihallitusta mieluisimpana vaihtoehtona, 60 prosenttia kannattaa punamultayhteistyötä Sdp:n kanssa.
Porvarilliset äänestäjät näyttävät sisäistäneen suomalaisen konsensuspolitiikan hengen niin syvällisesti, että he vierastavat porvarillista hallitusta pelätessään sen joutuvan kahnauksiin ay-liikkeen kanssa. Mutta jos porvarilliselta hallitusvaihtoehdolta katoaa kaikki uskottavuus, tasoitetaan tietä Sdp:n pysyvälle hegemonialle. Silloin Sdp:llä on itseoikeutettu paikka hallituksessa ja se voi päättää, ketkä se valitsee kumppanikseen.”
20.5.2002 Suomenmaa:” Miksi punamullalla on suuri suosio?
Punamultayhteistyöllä on rakennettu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta - vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava, että monista suurista uudistuksista on vallinnut vieläkin suurempi yhteisymmärrys. A.K. Cajanderin punamultahallitus istui vuosina 1937 - 39.
Vastikään julkaistu mielipidetiedustelu kertoo, että punamultahallitus eli keskustan ja SDP:n varaan rakentuva yhteistyö on kansalaisten mielessä ohittanut suosiossa nykyisen hallituspohjan, sinipunan. Porvarihallitukseksi nimetty keskustan ja kokoomuksen hallitus jää kovin selvästi kolmannelle tilalle.
Keskustaväen keskuudessa punamullalla on vahva kannatus. Siinä ei ole ihmettelemistä. Punamullan tai muunlaisen keskustan ja vasemmiston yhteistyön puolesta on kolme pääargumenttia, kaksi periaatteellista ja yksi käytännöllis-historiallinen.
Ensimmäinen periaatteellinen syy lähtee maalaisliitto-keskustan suuresta historiallisesta tehtävästä, mikä näkyy vahvana juonteena läpi koko puolueen olemassaolon. Se on eheytyksen politiikan harjoittaminen.
Eheytyksen politiikan pääkuva on ollut rakentavan yhteistyön tekeminen blokkirajojen yli. Puolueen suuria nimiä tämän asian ymmärtämisessä ja käytännön toteutuksessa ovat olleet esimerkiksi Santeri Alkio, Kyösti Kallio ja Urho Kekkonen.
Toinen periaatteellinen peruste tiivistyy näin: vähäosaisempi kansanosa - mikä turvaa erityisesti keskustaan sekä vasemmistoon - tarvitsee politiikkaa. Hyväosaisemmat menestyvät paremmin omin voiminkin.
Käytännöllis-historiallinen perustelu keskustan ja vasemmiston yhteistyölle on yksinkertainen: sodanjälkeisen Suomen menestystarina. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin keskustan ja SDP:n yhteistyöllä.
Sama ajatus blokkien yli tehtävästä yhteistyöstä on arvossa konsensus-Suomessa laajemminkin. Muuten ei voi selittää sitä, että kaksi suosituinta hallituspohjaa ovat sellaisia, että niiden päävoimat ovat suuren blokkirajan kahdelta puolelta.
Keskustan syvin olemus on edelleen tasa-arvossa. Tämä tavoite sillä on jopa kalliimpana kuin nykyisillä vasemmistopuolueillamme, jotka ovat linnoittautuneet työssä hankittujen etujen suojelijoiksi. Tämä tasa-arvoajatus on saanut tutkijat nimittämään maalaisliitto-keskustaa sosiaaliradikaaliksikin. Se on ollut valmis radikaaleihin sosiaalipoliittisiin uudistuksiin.
Oikein tai väärin, mutta keskustaväessä elää yhä vahvana usko, että radikaalin sosiaalipolitiikan linjaa voisi jatkaa vasemmiston kanssa paremmin kuin yhteistyössä kokoomuksen kera.
Keskustelussa porvarihallituksesta eli keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuvasta yhteistyöstä viitataan helposti Esko Ahon hallitukseen, joka hallitsi 1991-95.
Ahon hallituksen aikaa muistellaan etenkin kokoomuksessa mutta myös yleisesti julkisuudessa aivan epäoikeudenmukaisesti ja epärehellisestikin.
Tuo hallitus oli moninkertaisesti mainettaan parempi.
Se joutui täydellisen epäkiitolliseen työhön: pesänselvittäjäksi konkurssipesään, jonka edellinen hallitus ja holtittomaksi heittäytynyt talouselämä olivat luoneet. Kaikki meni jyrkkää alamäkeä. Ahon hallitus pysäytti tämän pudotuksen ja käänsi kansakunnan suunnan. Tässä työssä ei ole mitään häpeämistä, päin vastoin.
Ahon hallituksen listalla oli lisäksi paitsi talouden kehityksen kääntäminen, myös Suomen onnistunut vieminen Euroopan Unionin jäseneksi.
Kokoomus oli merkittävässä osassa tämän hallituksen työssä. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli hallituksen toinen vahva mies - niin kuin valtiovarainministeri aina yleensä on. Jos kokoomus on tuntenut, että se oli hallituksessa toisinaan ottopojan asemassa, oli syytä paljon puolueen omassa tilassa. Jos puolueella oli heikko johto ja hallituksessa vahva muu edustus, ei tämä voi olla keskustan syytä.
Viime presidentinvaalien toisen kierroksen aikaan sekä heti vaalien jälkeen oli nähtävissä jonkinlainen uusi mahdollisuus keskustan ja kokoomuksen suhteissa.
Kaiken kaatoi kuitenkin kokoomuksen johto ja sen lähipiiri. Sen tuki Esko Aholle ennen presidentinvaalia oli paljon vähäisempää kuin kokoomuksen äänestäjäkunnan. Se ei myöskään innostunut minkäänlaiseen keskusteluyhteyden rakentamiseen vaalien jälkeen.
Keskustassa - eheytyspolitiikan linjan mukaisesti - oli vaalien jälkeen selvää halua ennakkoluuloja vähentävään ja puolueiden välistä ymmärtämystä edistävään vuoropuheluun. Vain joku lähinnä piiritason yhteys järjestettiin. Muut suunnitelmat kaatuivat kokoomuksen nihkeyteen.
Kokoomuksen näkökulmasta tilanne oli tietysti vaikea. Se oli hallitusyhteistyössä SDP:n kanssa, keskusta oli oppositiossa ja eduskuntavaalit lähestyivät. Silti oli outoa, että juuri mikään yhteydenotto ei ottanut tulta.
Keskustan ja kokoomuksen yhteistyölle olisi yhä myös aatteellista pohjaa. Sellaista olisi erityisesti yritteliäisyyden ja omatoimisuuden edistämisessä. Myös esimerkiksi Eurooppa-politiikassa on puolueilla on paljon yhteistä, toisenlaisista väitteistä huolimatta. Kokoomuskin haluaa säilyttää unionin itsenäisten valtioiden liittona, eikä EU ole varmasti sillekään ”sosiaalidemokraattinen projekti”.
Mutta tällaista hallitusyhteistyötä puoltaa myös politiikan taktiikka.
SDP:n poliittinen valta on ollut jo pitkään epädemokraattisen suuri. Neljänneksen kannatuksella se käyttää paljon suurempaa valtaa.
Tämän voi sanoa jopa loukkaavan äänestäjien vaaleissa kertomaa mielipidettä. SDP:n kannaltakaan tällainen tilanne ei ole pitkän päälle hyvä. Se luo vallantäyteyttä, välinpitämättömyyttä ja vieraannuttaa kansalaisista.
Juha Mauno”
9.6.2002 HS: ”Itälä loisi peruspalveluhallituksen - - -
Tulevasta hallituspohjasta Itälä arvioi, että keskusta pyrkii punamultahallitukseen Sdp:n kanssa. Sen jälkeen, kun Itälä keväällä muistutti porvarihallituksen mahdollisuudesta, vastakaikua ei ole kuulunut, vaan "rähmälläänolo on vain syventynyt", hän muotoili tiedotustilaisuudessaan.
"Keskustan linjattomuus ja nopeat poliittiset suunnanmuutokset heikentävät mahdollisuuksia porvarihallitukseen", Itälä epäili. Hän nimitti keskustan puheenjohtajakiertuetta "Suomen pisimmäksi hautajaiskulkueeksi", joka on haudannut työreformiohjelmaa keksimättä mitään tilalle.
Itälä korosti kuitenkin, että hän haluaa pitää sekä porvarihallituksen että Sdp:n kanssa muodostettavan sinipunahallituksen vaihtoehtojen joukossa. Hän haastoi keskustankin esittämään painopisteensä palveluiden ja tulonsiirtojen välillä.
14.6.2002 ILn pääkirjoitus: ”Näkymätön oppositio
Keskustan pitkä puheenjohtajakamppailu päättyy huomenna iltapäivällä Hämeenlinnan puoluekokouksen ratkaisevaan äänestykseen, jossa selviää lähteekö keskusta vaaleihin Anneli Jäätteenmäen, 47, vai Olli Rehnin, 40, johdolla. Jäätteenmäki on vaalin aattona selkeä suosikki, mutta keskustan kokousten värikkään historian muistaen voittajan nimeä ei kannata ryhtyä julistamaan etukäteen.
Demarien puheenjohtajakisaan verrattuna keskustan väittelykiertue oli hieno osoitus aidosta kansanvallasta. Ehdokkaat jalkautuivat kymmeniin tilaisuuksiin puolueväen eteen kertomaan näkemyksiään ja hakemaan tukea. Puoluekokouksessakin on äänestäviä edustajia noin 2600, joten voittaja on todellakin kentän valitsema johtaja.
Sisällöllisesti Jäätteenmäen, Rehnin, Matti Vanhasen, Paavo Väyrysen ja Hannu Takkulan välinen kisa on ollut suuri pettymys. Kilpailijat ovat esiintyneet kieli keskellä suuta ladellen enimmäkseen ympäripyöreitä poliittisia tavoitteita ja kauniita lupauksia. Etenkin Jäätteenmäki on esiintynyt silmiinpistävän varovaisesti ja matalalla profiililla. Hänelle on riittänyt virheiden välttely, kun taas haastaja Rehn on joutunut kannatusta nostaakseen tekemään pesäeroa asiakysymyksissä.
Oppositiolta odottaisi vahvempaa ja näkyvämpää otetta hallituksen politiikan haastamiseksi. Nyt keskustan tarjoamat vaihtoehdot ovat yllättävänkin epäselviä. On väitetty, että puolueen hampaattomuus johtuu luopuvan puheenjohtajan Esko Ahon aiheuttamasta välitilasta, jossa kaikki odottavat uuden puoluejohdon starttia. Ahoa ei pidä yksin leimata syntipukiksi. Keskustalle tarjoutui puoli vuotta aikaa esitellä äänestäjille vaihtoehtojaan, mutta tämä tilaisuus hukattiin.
Puolueelle riittää mietittävää viime viikkoisten mielipidekyselyjen numeroista, jotka kertovat kokoomuksen uhkaavan jo keskustan kannatuslukuja. Voi kysyä, onko esimerkiksi Jäätteenmäen vetovoima hiipumassa vai miksi hänen suosionsa ei näy keskustan kannatuksen nousuna? Toki on hyvä muistaa, että kyselyt ovat kyselyjä ja vaaleihin on pitkä matka.
Hämeenlinnan puoluekokousta leimaa myös valtava hinku hallitukseen. Keskustan korpitaivalta oppositiossa on jatkunut vuodesta 1995, ja puolue tekee kaikkensa päästääkseen seuraavaan hallitukseen. Vaikka puolue on lämmitellyt suhdettaan ay-liikkeeseen ja SDP:hen, on nykyinen hallituspohja toiminut niin hyvin, että punamullan paluun varmistaa vain keskustan nousu Suomen suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa.”
15.6.2002 Keskisuomalaisen päätoimittajan kolumnista otteita:
”Keskusta kampittaa maakunnissa kokoomusta täyttä päätä. Sen poliitikkojen pääkohde on usein juuri kokoomus, ei suinkaan vasemmisto. Keskusta taitaa pelaamisen ikävät kiemurat. Se kykenee ohentamaan heikompansa vallan pienemmäksi kuin olisi kohtuullista. ------
Keskusta valitsee mieluiten hallituspohjaksi punamullan, SDP:n ja keskustan yhteistyön kuin turvautuu kokoomuksen ja keskustan akseliin, vaikka vaalien tulos tämän luontevimmin mahdollistaisi. ------
Riippumattomien tarkkailijoiden lienee hankala ymmärtää kahden toisilleen läheisen puolueen kaunaa. Luontevaa olisi raivata kumppanuuden esteet ja muodostaa yhteinen puolue sitten kun aika on tähän kypsä. Tämä tietäisi tasavallan siirtymistä kahden johtavan puolueen järjestelmään, sillä vasemmistoliitto on lähentymässä sosialidemokraatteja. Niiden erot ovat nimelliset. Jopa vaaliliitot onnistuvat nykyisin, sillä näin tahdotaan maksimoida samanaatteinen voima.
Tästä on ainoastaan muodollisia askeleita lopulliseen yhdistymiseen. Siihen voi kulua kymmenen tai viisitoista vuotta, mutta konsensus on käsinkosketeltava. Kun yhteistyö sujuu, tällöin on ehkä tarkoituksenmukaista elää jokin aika erillisinä. Tämä imuroi siirtymäjaksolla enemmän ääniä kuin yksi puolue tekisi.
Kokoomuksen ja keskustan naapurikarseuteen ei näy loppua. Hyvin epätodennäköistä on puolueiden istuminen samassa kabinetissa kevään 2003 vaalien jälkeen. Hallituksessa on vain jompikumpi. Valtakilvan hävinnyt suistuu vaikuttamaan oppositiossa.”
4.9.2002 IL: ”Pääkirjoitus Selkeyttä isännyyteen
Eduskunnan Sonera-keskustelussa ja valtioneuvoston tiedonannossa oli monta tasoa. Värikäs väittely poliittisesta vastuunkannosta oli jo osa vaalitaistelua ja tulevaa hallituspeliäkin - yrittihän Anneli Jäätteenmäki löytää punamullalle pohjaa SDP:n ja keskustan yhteisistä näkemyksistä valtionyhtiöistä. Kokoomus puolestaan oli muiden sylkykuppina.
Pahanteosta kiinni jääneen nuorisojengin lailla eduskunta oli sentään yhtä mieltä siitä, ettei sillä ollut mitään vastuuta miljardivirheestä. Soneran johto tulkitsi ymmärrettävästi strategisen linjauksensa hyväksymisen Arkadianmäellä avoimeksi valtakirjaksi operoida suurin riskein maailmalla.
Pääministeri oli avauspuheessaan maltillinen - myöntäen umts-päätöksen virheeksi, mutta korostaen omistajapolitiikan hyvää kokonaissaldoa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Paavo Lipponen provosoitui kuitenkin suotta Jäätteenmäen puheesta. Opposition teräväsanaisuus kuuluu demokratiaan.
Jäätteenmäki iski taitavasti siihen, että valtioneuvosto rikkoi omaa, jopa Soneran antiesitteessä julkaistua periaatepäätöstään, kun umts-investointia ei käsitelty lainkaan valtion koneistossa. Selonteossa hallitus sanoutuikin irti Olli-Pekka Heinosen tiukasta puuttumattomuusopista.
Heikolle jäälle Jäätteenmäki lähti sen sijaan väläyttäessään - tosin Johannes Koskisen lausahduksen kautta - Soneraan erityistilintarkastusta. Tämä edellyttäisi näyttöjä väitetyistä väärinkäytöksistä. Jäätteenmäki perääntyikin teesistä, joka voisi hankaloittaa Soneran ja Telian fuusiota.
Sonera-skandaali on syytä käydä perusteellisesti läpi valiokunnissa. Oikeuskansleri antaa puhdistautumiseen oman antinsa. Yhtä tärkeää on kuitenkin uudistaa vihdoin valtion omistajapolitiikkaa.
Yhtä mieltä ollaan vihdoin valtion markkinaehtoisten omistusten hoidon keskittämisestä. Palomuuria säätelytehtäviin on samalla vahvistettava niin, että valtion omistamia ja muita yhtiöitä kohdellaan tasapuolisesti. Käytännön tehtävät olisi siksi keskitettävä muusta hallinnosta erilliseen yksikköön.
Ratkaisu ei saa johtaa kuitenkaan poliittisen vastuuketjun katkeamiseen. Jonkun ministerin on vastattava yhteisen omaisuuden hoidosta eduskunnassa ja sen kautta äänestäjille. Sekä kauppa- ja teollisuus- että valtiovarainministeriöillä on vastuunkantajan valinnassa valtteja.”
27.10.2002: ”Heikki A Ollila perää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkariselta vastausta puolueen pääministeriehdokkaaksi.
Suomella ei ole varaa eikä syytä palata sellaiseen jakopolitiikkaan, jota kansanrintama- ja punamultahallitukset toteuttivat 70- ja 80 -luvuilla. Sen politiikan karvaita laskuja maksettiin koko 90 -luku, eikä urakka ole vieläkään ohi. Korkea työttömyys, valtion velka ja eurooppalaisittain korkea veroaste ovat edelleen jäljellä tulevan talouspolitiikan ja seuraavan hallituksen haasteina.
Maltillista, mutta johdonmukaista talouden jälleenrakentamista on voitava jatkaa. Laman taituttua on talousperustaa voitu lujittaa parantaen samaan aikaan kansalaisten palveluja. Tämä on mahdollista jatkossakin ja tätä kokoomus edellyttää tulevissa hallitusneuvotteluissa. Kaikkien puolueiden on syytä muistaa, että kaiken hyvän jakaminen johtaa ennemmin tai myöhemmin ikäviin ja kaikille vastenmielisiin säästöihin ja leikkauksiin, ellei talousperustaa ole varmistettu.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen väläyttää sunnuntain Karjalaisessa, että keskustan nousu johtavaksi hallituspuolueeksi voi merkitä muutakin pääministeriä, kuin Anneli Jäätteenmäkeä. Onkin kysyttävä, ketä muuta?
- Onko keskustan tuleva pääministeri jompikumpi entisistä puheenjohtajista eli Esko Aho tai Paavo Väyrynen? Tarkoittaako Pekkarinen itseään? Vai tarkoittaako lausuma sitä, että keskusta on valmis antamaan Lipposelle jatkovaltakirjan vain päästäkseen omasta hallituskipeydestään? Siihenkin keskustalla on oikeus, mutta se on kansalle kerrottava selvästi ja reilusti, Ollila peräsi.”
27.10.2002 Aamulehti: ”Keskusta lähentelee SAK:ta
Puoluehallitusten kokoukset ovat yleensä suljettuja julki

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä