Ranska

Jos jotkut väittävät että Usa on muka ajautumassa sisällis sotaan niin ei pidä paikkaansa kyllä se taitaa Ranska kusessa olla ja kohta koko Euroopan unioni: Ranskan poliisi on varustautunut väkivaltaisuuksiin Pariisin lähiömellakoiden vuosipäivän edellä.

Ranskan pääministeri Dominique de Villepin lupaa nopeita ja kovia otteita väkivallan harjoittajia kohtaan siirtolaislähiöistä alkaneiden mellakoiden vuosipäivän aattona. Samaan aikaan on kerrottu levottomuuksista useissa pariisilaislähiöissä.

Villepinin mukaan tuoreisiin väkivaltaisuuksiin syyllistyneet saavat "esimerkillisen rangaistuksen".

-Emme hyväksy minkäänlaisia laittomuuksien alueita maassamme, hän sanoi kuukausittaisessa lehdistötilaisuudessaan.

Naamioituneet nuoret polttivat ainakin kolme bussia Pariisissa viime yönä.

Aseistautuneet hyökkääjät pakottivat kuljettajan ja matkustajat bussista, ajoivat sillä lyhyen matkan ja sytyttivät sen tuleen Bagnoletin lähiössä kaupungin kaakkoisosassa. Läntisessä Nanterressa matkustajat ehtivät paeta viime tipassa nuorten sytytettyä ajoneuvon tuleen.

Lisäksi Pariisin eteläpuolella Athis-Mons'ssa kolme nuorta heitti polttopullon bussiin, mutta kuljettajan onnistui sammuttaa palo.

Väkivaltaisuuksien seurauksena liikennelaitos RATP ilmoitti harkitsevansa reittimuutoksia useilla linjoilla välttääkseen ajamisen levottomilla alueilla.

Ranskan poliisi on varustautunut väkivaltaisuuksiin Pariisin lähiömellakoiden vuosipäivän edellä. Viime vuonna mellakoivat nuoret polttivat 10000 autoa ja tuhosivat 300 rakennusta.
2194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajatteleppas itsekin vähän! Ei siirtolais nuorten riehunta viellä ole merkki sisällissodasta.
Kyllä sisällissota vaatii vakavia poliittisia ongelmia/ristiriitaisuuksia ja molemmilla puolilla pitää olla muutakin kuin kuppasia siirtolais teinejä.

Äänestä

Eurooppalaiset syyttävät Amerikkaa kaikesta ja ovat samalla sokeita omille ongelmilleen. Eurooppa tässä on kusessa, ei USA. Lähi-Itä leviää tänne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhon partaalla kirjoitti:

Jos jotkut väittävät että Usa on muka ajautumassa sisällis sotaan niin ei pidä paikkaansa kyllä se taitaa Ranska kusessa olla ja kohta koko Euroopan unioni: Ranskan poliisi on varustautunut väkivaltaisuuksiin Pariisin lähiömellakoiden vuosipäivän edellä.

Ranskan pääministeri Dominique de Villepin lupaa nopeita ja kovia otteita väkivallan harjoittajia kohtaan siirtolaislähiöistä alkaneiden mellakoiden vuosipäivän aattona. Samaan aikaan on kerrottu levottomuuksista useissa pariisilaislähiöissä.

Villepinin mukaan tuoreisiin väkivaltaisuuksiin syyllistyneet saavat "esimerkillisen rangaistuksen".

-Emme hyväksy minkäänlaisia laittomuuksien alueita maassamme, hän sanoi kuukausittaisessa lehdistötilaisuudessaan.

Naamioituneet nuoret polttivat ainakin kolme bussia Pariisissa viime yönä.

Aseistautuneet hyökkääjät pakottivat kuljettajan ja matkustajat bussista, ajoivat sillä lyhyen matkan ja sytyttivät sen tuleen Bagnoletin lähiössä kaupungin kaakkoisosassa. Läntisessä Nanterressa matkustajat ehtivät paeta viime tipassa nuorten sytytettyä ajoneuvon tuleen.

Lisäksi Pariisin eteläpuolella Athis-Mons'ssa kolme nuorta heitti polttopullon bussiin, mutta kuljettajan onnistui sammuttaa palo.

Väkivaltaisuuksien seurauksena liikennelaitos RATP ilmoitti harkitsevansa reittimuutoksia useilla linjoilla välttääkseen ajamisen levottomilla alueilla.

Ranskan poliisi on varustautunut väkivaltaisuuksiin Pariisin lähiömellakoiden vuosipäivän edellä. Viime vuonna mellakoivat nuoret polttivat 10000 autoa ja tuhosivat 300 rakennusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu