AVUSTUSTEN KERÄYS

minä en ymmärrä, miksi meidän pitää avustaa jotain afrikkaa, kun sieltä ei koskaan ole tullut mitään avustusta meille, silloin sota aikana nekään eivät tienneet meidän olemmassa olosta mitään, niin miten ne olisi avustaneet, ja toiseksi jos ne miehet tekisi jotain muutakin kun jupputtaisi akkoja paksuksi, niin asiat olisivat paljon paremmin, mutta kun ne on oppineet saamaan kaiken avustuksen kautta niin hulluhan se on joka töihin ryhtyy, eli siitä vaan heittäkää rahat kaivoon, ainoa mitä avustan on suomen sotaveteraanit, viimeiseen mieheen.
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sieltä aikoinaan runsaasti apua.

Äänestä

Aasia on nykyinen maailman talouden kasvupaikka. Kiina ja Intia.
Afrikka voisi olla myös tulevaisuudessa. Afrikka on vaikeampi, tottakai.
Vasta tulevat afrikkalaiset sukupolvet rikastuttavat maailman taloudellista kehitystä.

Taloudellista toimintaa pitää siirtää Afrikkaan sitä mukaa, kun Aasian taloudellinen kehitys hidastuu hinnan nousun myötä. Sitä ennen pitää pystyä käynnistämään afrikkalaisten koulutusta ja vahvistamaan heidän nykyistä osaamistaan.

Äänestä

Teen joka päivä työtä heidän hyväkseen. Suunnittelen ikääntyvän veteraaniväestön asunnonmuutostöitä.
Palkkani saan muualta. Mutta avusta veteraanien terveydenhuoltoa. Hammas-, silmälasi- ja terveydenhuollon kustannuksia.

Äänestä

Eikö siellä ole asuttu ainakin yhtä kauan kuin täällä pohjolassa.Selittäkää miksi ne eivät ole kehittyneet,onko asukaissa jotain vikaa vai missä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


no no kirjoitti:

minä en ymmärrä, miksi meidän pitää avustaa jotain afrikkaa, kun sieltä ei koskaan ole tullut mitään avustusta meille, silloin sota aikana nekään eivät tienneet meidän olemmassa olosta mitään, niin miten ne olisi avustaneet, ja toiseksi jos ne miehet tekisi jotain muutakin kun jupputtaisi akkoja paksuksi, niin asiat olisivat paljon paremmin, mutta kun ne on oppineet saamaan kaiken avustuksen kautta niin hulluhan se on joka töihin ryhtyy, eli siitä vaan heittäkää rahat kaivoon, ainoa mitä avustan on suomen sotaveteraanit, viimeiseen mieheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu