Otsonista Sosiaali- ja terveysministeriö

Tuolla aikaisemmin oli pitkä ketju, jossa viitattiin useita sivuja käsittävään puppuun. Joku on pistänyt parastaan ja ryhtynyt lyyrikoksi ja suorastaan markkinoijien konsultiksi.

Tekstissä viitattiin Suomen Kansanterveyslaitokseen ja sen kannanottoon. Ei sellaista laitosta ole olemassakaan, eikä sitten kannanottoakaan.

Itse luin terveystarkastajan esittämän ihan asiallisen Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon, jonka pohjalla ministeriöllä on ollut tieteellisen tutkimuslaitoksen eli Kansanterveyslaitoksen tutkimus. Kansanterveyslaitoksella on Raimo O. Salonen huippuasiantuntija, häneen kannattaa asiasta kiinnostuneiden olla yhteydessä. Saattaa olla että välttyy suuremmilta pettymyksiltä.

Asiallisen selvityspyynnön Sosiaali- ja terveyministeriölle olivat tehneet hengityselinsairaista huolestuneet kansalaisjärjestöt. Niitä on ollut kolme järjestöä.

Tiettävästi asiasta on nyt kiinnostuneet muutkin ministeriöt.

Jo on aikakin.
15851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

homeista sairastuneista.
Ne pitäisi kaikki lakkauttaa ja kaikki Mönkäreen myöntämät rahat palauttaa takaisin Mönkäreelle, jotta hän voisi suorittaa uudelleen lääketieteen lisensiaatti tutkinnon. Se on häneltä nimittäin peruttu, koska hän on määrännyt kaikki lääkärit diaknosoimaan vain astmaa. Hänen väitöskirjansa on määrätty myös poltettavaksi roviolla. Hän väitteli nimittäin itsestään selvyydestä.

Raimo O. Salonen ei ole vielä koskaan tehnyt mitään hyödyllistä työtä homesairaiden hyväksi! Hänet on määrätty vähättelemään ja valehtelemaan homeongelmista.

Taidat olla sairaanhoitaja Liisa Lehikoinen alias Liisa/ Asumisterveysliitosta, jolla ei ole tyypilliseen tapaan mitään tulosvastuuta. Ollaan vain tekenivään muka jotain hyödyllistä.

Miika Sallisen tietoja ei pysty edes Tuula Putus kumoamaan, eikä Aino Nevalainen, ei edes professori Helena Taskinen Työterveyslaitokselta, ei siis kukaan!

Äänestä
  • että vaihdevuodet naisilla saavat aikaan juuri samanlaisia oireita kuin he kuvittelevat homeiden aiheuttavan.

    Ehkä apu homesairaille löytyy psykiatrilta tai gyneltä.

    Äänestä

  • on kertonut kirjoitti:

    että vaihdevuodet naisilla saavat aikaan juuri samanlaisia oireita kuin he kuvittelevat homeiden aiheuttavan.

    Ehkä apu homesairaille löytyy psykiatrilta tai gyneltä.

    monilla sairauksilla on vastaavia oirekuvia. Kilpirauhasongelmat mm., mutta kunnon LÄÄKÄRI tietää mistä on kyse ja homeongelmista sairastuneet saavat oikeaa hoitoa. Toisin taitaa olla omalla kohdallasi.

    Äänestä

työntekijän Liisa/:n kiivasta hyökkäystä otsonointia vastaan.

Ilmeisesti hän tekee sitä yhteistyössä STM:n kanssa tai suorastaan sen määräyksestä.

Kannattaa lukea Miika Sallisen sivut hyvin huolellella:
http://www.otsoniterapia.net/

Hän on todella hyvin asiantuntevasti perehtynyt otsonin hyviin ja huonoihinkin puoliin. Kannattaa ostaa hänen kirjoittamansa kirja. Se perustuu täysin tutkittuun tieteeelliseen tietoon.

Koska STM käy noin kiivaana otsonia vastaan, niin sehän on suoranainen todiste sille, että otsonitereapiasta löytyy myös helpotus kosteusvauriomikrobeista sairastuneille. En tiedä parantaako se homeiden viottamaa immuunipuolustusjärjestelmää, mutta ainakin minun elämäni parani kerralla, kun aloin juomaan otsonoitua vettä. Minä siis otsonoin veden puhdistajalla juomaveteni. Helsinkiläistenkin vesi on puhdistettu otsonoimalla, ei se vaarallista ole.

STM on määrätty rikollisiin toimiin sen vuoksi, koska valtion on ollut pakko myydä yksityisille koko omaisuutensa. Kohta on kaikki myyty. Aivan äskettäin Don Heinäluoma myi 80 % kosteusvaurioituneet valtion kiinteistöt yksityiselle suomalaiselle yritykselle.

On uskomatonta, että joku meni ostamaan ongelmajätettä. Ai muuten! Ei ostaja sitä tiennyt, koska valtiovalta on tehokkaasti vaientanut koko homeongelman olemassaolon. Valtiovallalta on jäänyt kuitenkin sellainen asia huomaamatta, että näiden n. 20 000-30 000 suita he eivät voi tukkia. He voivat vain toivoa, että toivottavasti kuolisivat pian.

Ai muuten! Toinenkin asia tai oliko jo peräti kolmas: aivan varmasti nämä valtiolta ostetut kiinteistöt kannattaa otsonoida tehokkaasti kosteusvauriokorjauksen jälkeen.

Äänestä
  • Mielestäsi otsoniterapiasta löytyy helpotus ns. kosteusvauriomikrobeista sairastuneille.

    Ns. kosteusvauriomikrobit ovat elävinä tai kuolleina allergeenejä siinä missä muutkin allergeenit, eli aiheuttavat allergiaa.

    Tarkoitatko todella, että otsonoitua vettä juomalla allergikko paranee allergiastaan?

    Äänestä

  • Varsinainen otsoniterapia on sitä, että puhdistetaan verta otsonilla. Kannattaa lukea Miika Sallisen sivut.

    Ainakin CD4 /CD8 -suhde paranee immuunipuutostautia sairastavilla. Näin lukee hänen kirjassaan.

    Itselläni ainakin on alkanut kummasti häipymään jaloissani oleva ihottuma. Ihottumani on saostuneita keskisuuria immunokomplekseja, joista lääkäri sanoi, että eivät ne lähde millään pois ja että ne tukkivat ennenpitkää laskimot jaloistani. Jalkanikaan eivät muutu enää rasituksessa lyijyksi, joten kyllä niitä hapen eri ionimuotoja elimistööni menee. Kuumeilu ei ole kuitenkaan lakannut, mutta muuten on olo kuin omistaisi puoli Eurooppaa.

    Tottakai STM vastustaa kiivaasti halpaa ja hyvää hoitokeinoa.

    Äänestä

  • en tiedä! kirjoitti:

    Varsinainen otsoniterapia on sitä, että puhdistetaan verta otsonilla. Kannattaa lukea Miika Sallisen sivut.

    ja loppui hiusten lähtö päästä, kuin myös yölliset hikoilukohtaukset, huimaus, keuhkojen kirvely yms. homeoireet, kun en enää mennyt haistelemaan kosteusvauriohomeita työmaalleni. Mikä helpotus, nyt vain ulkohomeet riesana, mutta kohta sekin helpottaa.

    Äänestä

  • Siellä sivuillahan Sallinen itsekin kirjoittaa:

    1. Murskaava todistusaineisto osoittaa, että keuhkojen hengitysjärjestelmä on hyvin herkkää otsonille, eikä kaasua missään tapauksessa tulisi hengittää.

    Äänestä

  • en tiedä! kirjoitti:

    Varsinainen otsoniterapia on sitä, että puhdistetaan verta otsonilla. Kannattaa lukea Miika Sallisen sivut.

    Ainakin CD4 /CD8 -suhde paranee immuunipuutostautia sairastavilla. Näin lukee hänen kirjassaan.

    Itselläni ainakin on alkanut kummasti häipymään jaloissani oleva ihottuma. Ihottumani on saostuneita keskisuuria immunokomplekseja, joista lääkäri sanoi, että eivät ne lähde millään pois ja että ne tukkivat ennenpitkää laskimot jaloistani. Jalkanikaan eivät muutu enää rasituksessa lyijyksi, joten kyllä niitä hapen eri ionimuotoja elimistööni menee. Kuumeilu ei ole kuitenkaan lakannut, mutta muuten on olo kuin omistaisi puoli Eurooppaa.

    Tottakai STM vastustaa kiivaasti halpaa ja hyvää hoitokeinoa.

    Eikös se ole tasan tarkkaan päinvastoin? STM on jatkuvasti napit vastakkain lääketeollisuuden kanssa,kun lääkekorvaukset nousevat pilviin.

    Tämmösillä bisneksillä kuin tämä otsoni-ilmanpuhdistuskin on helppo jymäyttää tietämättömiä.Ei kai sitten ole mikään ihme,että vähän aikaa sitten ilmestyneessä tutkimuksessa kävi ilmi,että: < Suurin vaikutus sosiaaliryhmien välisiin kuolleisuuseroihin oli koulutuksella >.

    Tässä on monipuolinen tiedote,jossa kerrotaan sekin,että otsonin käyttötarkoitukset ovat sellun valkaisu ja veden puhdistus: http://www.polargas.fi/en/tuotteemme/pdf/Otsoni.pdf

    Äänestä

  • ihottuma jaloista kirjoitti:

    ja loppui hiusten lähtö päästä, kuin myös yölliset hikoilukohtaukset, huimaus, keuhkojen kirvely yms. homeoireet, kun en enää mennyt haistelemaan kosteusvauriohomeita työmaalleni. Mikä helpotus, nyt vain ulkohomeet riesana, mutta kohta sekin helpottaa.

    Toisin sanoen menopaussi.

    Äänestä

  • eivät myöskään suosittele otsonilaitteiden käyttämistä. Nimenomaan Allergialiitto ja Heli ry ovat kokeneet riesaksi kun paikallisyhdistysten nimissä on kaupattu kaikenmaailman laitteita.

    Äänestä

  • kuolleisuus kirjoitti:

    Eikös se ole tasan tarkkaan päinvastoin? STM on jatkuvasti napit vastakkain lääketeollisuuden kanssa,kun lääkekorvaukset nousevat pilviin.

    Tämmösillä bisneksillä kuin tämä otsoni-ilmanpuhdistuskin on helppo jymäyttää tietämättömiä.Ei kai sitten ole mikään ihme,että vähän aikaa sitten ilmestyneessä tutkimuksessa kävi ilmi,että: < Suurin vaikutus sosiaaliryhmien välisiin kuolleisuuseroihin oli koulutuksella >.

    Tässä on monipuolinen tiedote,jossa kerrotaan sekin,että otsonin käyttötarkoitukset ovat sellun valkaisu ja veden puhdistus: http://www.polargas.fi/en/tuotteemme/pdf/Otsoni.pdf

    Polargas myy otsonia sekä veden puhdistukseen että paperin valkaisuun. He tuottavat otsonin paikan päällä. Näissä yhteyksissä puhutaan otsonigeneraattoreista, joiden otsonin tuotto on kiloja tai kymmeniä kiloja tunnissa ja joissa otsoni tuotetaan puhtaasta hapesta. Tällöin pienikin vuoto laitteistossa saattaa saada aikaiseksi hengenvaarallisen otsonipitoisuuden. Tämä on ihan eri asia, kuin STM:n tiedotteessa.

    Ilmanpuhdistus ei ole Polargasin bisnes. Otsonialtistuksen oireet on kerrottu Polargasin papereissa hyvin.

    Äänestä

  • vellit sekaisin kirjoitti:

    Ne vuodot aiheuttaa samat asiat kuin ilmaan muutenkin tuotettu otsonikin.Eikä otsonilla mitään muuta hyödyllistä käyttötarkoitusta olekaan kuin vedenpuhdistus ja sellun valkaisu.

    Äänestä

  • taisivat olla kirjoitti:

    Toisin sanoen menopaussi.

    Terveisiä vaan sinulle huuliveikko, heh-heh kuinka oli hauskaa.

    Äänestä

  • en tiedä! kirjoitti:

    Varsinainen otsoniterapia on sitä, että puhdistetaan verta otsonilla. Kannattaa lukea Miika Sallisen sivut.

    Ainakin CD4 /CD8 -suhde paranee immuunipuutostautia sairastavilla. Näin lukee hänen kirjassaan.

    Itselläni ainakin on alkanut kummasti häipymään jaloissani oleva ihottuma. Ihottumani on saostuneita keskisuuria immunokomplekseja, joista lääkäri sanoi, että eivät ne lähde millään pois ja että ne tukkivat ennenpitkää laskimot jaloistani. Jalkanikaan eivät muutu enää rasituksessa lyijyksi, joten kyllä niitä hapen eri ionimuotoja elimistööni menee. Kuumeilu ei ole kuitenkaan lakannut, mutta muuten on olo kuin omistaisi puoli Eurooppaa.

    Tottakai STM vastustaa kiivaasti halpaa ja hyvää hoitokeinoa.

    Homesairaat näyttävät vain olevan itsensä pahimpia vihollisia tässäkin asiassa, jos kohta monessa muussakin. Totesi eräs homesairas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on antanut lausunnon kirjoitti:

Tuolla aikaisemmin oli pitkä ketju, jossa viitattiin useita sivuja käsittävään puppuun. Joku on pistänyt parastaan ja ryhtynyt lyyrikoksi ja suorastaan markkinoijien konsultiksi.

Tekstissä viitattiin Suomen Kansanterveyslaitokseen ja sen kannanottoon. Ei sellaista laitosta ole olemassakaan, eikä sitten kannanottoakaan.

Itse luin terveystarkastajan esittämän ihan asiallisen Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon, jonka pohjalla ministeriöllä on ollut tieteellisen tutkimuslaitoksen eli Kansanterveyslaitoksen tutkimus. Kansanterveyslaitoksella on Raimo O. Salonen huippuasiantuntija, häneen kannattaa asiasta kiinnostuneiden olla yhteydessä. Saattaa olla että välttyy suuremmilta pettymyksiltä.

Asiallisen selvityspyynnön Sosiaali- ja terveyministeriölle olivat tehneet hengityselinsairaista huolestuneet kansalaisjärjestöt. Niitä on ollut kolme järjestöä.

Tiettävästi asiasta on nyt kiinnostuneet muutkin ministeriöt.

Jo on aikakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu