Carpe diem

kaiken mitä ehdin ja saada täyden viinilasillisen. Puolikkaita ja väljähtyneitä on maailma pullollaan.

vaikka meinasin vastata äsken.

pelkkää tulevaa elämää, se stressasi. Sitten tuli elettyä tulevaa ja mennyttä elämää, se stressasi vielä enemmän. Nyt elän pääasiassa tätä päivää ja vähän tulevaa, stressi on hellittänyt merkittävästi. Luulen että se helpottaa kokonaan jos on mahdollisuus elää vain tätä päivää.

yritän noudattaa tartu hetkeen-ajatusta. Se tarkoittaa tämän vaiheen "ruuhkavuosissa", että toteutetaan ensin ne asiat, jotka eivät voi odottaa.

Hoitetelen lapsukaisten asioita, vien ruokia vauvaperheisiin, itse kaivelen kaapista mitä löytyy. Pyykkiä pestävä, jotta puhdasta löytyy, Polkupyörä näkyy jo jäätyneen takapihalle. Ei ole mennyt varastoon :)

Kirjaston kirjoja vietävä pois eräpäivän mentyä. Yhä lukemattomia. Lehdetkin lukematta, mieluummin kai vaihdan ajatuksia täällä. On aina hyödyllisempää yrittää saada omia ajatuksia järjestykseen kuin lukea vaan toisten.

Carpe diem on mulle tärkein silloin kun joku todella tarvitsee aikaani. Olen korvana läheisten pulmille(liittyvät lasten hoitoon tällä hetkellä). Jo kuuntelu auttaa, en aina keksi sen kummempaa ratkaisua edes.

Näihin olisi mulla hajatelma:
Kun keinot loppuu, niin konstit alkaa :)

...asiat teen miettimättä, mutta ikävät asiat venyvät ja venyvät, kuten nyt ikkunoiden peseminen...*huoh*...kohta myöhäistä.

Eikä vihtuta mikkää.:)

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän luulen tarttuvani hetkeen. Bona fide tietenkin.

Nyt aprikoin, tartunko taas hetkeen ja muutan ulkomaille joksikin aikaa tai pysyvästi. En halua joskus eläkeikäisenä pohtia, miten olisi pitänyt tehdä sitä sun tätä, mutta kun...

Mä tartun joskus hetkeen niin, etten enää pysty paljon muuhun tarttumaan. On niin kädet hetkessä kiinni.

..hervottoman" siis hermollisen ihanan käteni olen lähes hurmoksellisessa olotilassa. Jo sairaalassa pohdin mielessäni,mitä kaikkea taas teenkään.
Palattuani kotiin otin ensimmäiseksi käteeni väriliidut ja maalasin kädelle ylistyskuvan.
Kokeilin miltä tuntuu pitää kynää kädessä ja kirjoittaa käsin. Tämä näppäimistöllä näpyttelyhän on sujunut vasemmallakin kädellä.Mutta pienen kynän pitely hermopinteessä olevassa kädessä on ollut tuskallista. Samoin, mikä tahansa yksinkertainenkin asia, mikä sujuu normaalisti täysin vaivattomasti.

Useimmat asiat tajuaa vasta, kun jokin menetys, koettelemus, vamma tai sairaus vaikeuttaa elämää.
Joskus vähän yli kolmekymppisenä olin kävelykyvytön vaikean välilevyn pullistuman takia, joka painoi iskiashermoa. Puolivuotta sairaslomalla. Selkäspesialisti olisi ollut halukas jäykistään sen yhden nikamavälin. Mutta minä halusin kokeilla akupunktuuria. Oliko se sitten ihme, tai mikä, mutta se kuitenkin korjasi vamman. Se oli yksi elämäni suuria käänteitä.

Mietin elämäni uusiksi. Aloin kursittaa itseni uuteen ammattiin.Tajusin ,mitä oikeasti halusin. Opin pitämään puoleni. Opin sanomaan ei. Opin karsimaan turhaa pois ja suuntaamaan energiani sellaiseen, minkä koin tärkeäksi.

Olin silloin valmiiksi miettinyt, miltä tuntuisi jos jäisin vaikka pyörätuoliin, enkä kykenisi itse kävelemään. Totesin, että edelleen minulla olisi pää,millä ajatella, sydän, millä tuntea ja kädet millä tehdä. Selvisin seisomaan omille jaloilleni ja sain pitää selkärankanikin kokonaisena.

Nyt kun tiedän, miltä tuntui olla melkein yksikätisenä, osaan arvostaa todella käsien merkitystä.

Kiinostavaa, että tarttua hetkeen, liityy käsien kokemus. Kädet ovat jatke kaikelle ajattelulle, tuntemiselle ja kaikille niillekin sisäisille kokemuksillemme ,joita sisällämme pidämme.

En tiedä, kuinka moni ajattelee vaikkapa kirjoittessaan, mitkä tuntemukset käsien kautta välittyvät sanoiksi.
Ihmisen käsialasta voi lukea lähes kaiken , persoonallisuudesta, mieltymyksistä, tunnelaaduista, suhteesta toisiin ihmisiin, lahjakkuudesta, ongelmista jne...

*kommunikoi onnellisella kädellä*

on taas käynyt päinvastoin. Olen huokaissut helpotuksesta kun en ole jotain asiaa tehnyt, koska asiat ovatkin kääntyneet silloin parempaan suuntaan.

Pienissä asioissa usein päätös tahtoo venyä, isommissa on tullut kyllä tartuttua mahdollisuuksiinkin. Nooh, pienempiä asioita nyt ehtii tekemään huomenna...tai sitten joskus...tai joskus jopa hetikin :))

Otsikosta tuli mieleen hieno Peter Weirin koulumaailmaan sijoitettu elokuva nimelta Kuolleitten runoilijoiden seura, jonka kantavana teemana on juuri Carpe diem. Suosittelen jokaiselle, joka on onnistunut elämässään missaamaan tämän elokuvan.

tarttua tilaisuuteen saada lahjaksi lähtemättömän elämyksen kirjoitetun sanan viisauden avulla. Olkaa hyvä!