yleinen harhaluulo on, että sukupuoli olisi jotenkin biologisesti määräytyvä ominaisuus. kulttuurievoluutiosta erillään on toisintamalla refleksinomaisesti saatu tämä malli, jolla ei enää ole suuremmassa määrin merkitystä. sukupuoli on kehittynyt genderiksi, jolla tarkoitetaan sitä kulttuurista heijastumaa, minkä ihminen asettaa omien tavoitteidensa ja valtapyrkimystensä edustajaksi.
se, että jotakuta kutsutaan naiseksi (tai mieheksi) ei kerro enempää tästä määrittelyn kohteesta kuin vaikkapa erottelu sinisilmäisyyden, vasenkätisyysen tai muun anatomisen ominaisuuden perusteella.
tämä lähtökohta, että ei ole olemassa erillisiä luonnollisia sukupuolia, hävittää myös vallitsevan epätasa-arvon miehiksi ja naisiksi kutsuttujen itsestäänselvyyksinä pidettyjen sosiaalisesti tuotettujen sukupuolten väliltä. genealogisena pyrkimyksenä luonnottoman biologisten ominaisuuksien jaottelun ja arvotuksen poistaminen tapahtuu suorittamalla performatiivisesti omaa sukupuoltaan edustavia eleitä ja toimintoja pelkän olemisen sijaa.
sukupuoli on siis tekemistä ja esittämistä. eikä mitään biologiaa.
lol :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
..miksi hokea palstalla itsestään selvyyksiä, tottai me tiedämme, ettei sukupuolta ole olemassa, sehän on yhtä selvä asia kuin sekin, että kuu on juustoa..
..senhän näkee jo saunassa, ettei sukupuolten välillä ole eroa..
..tavallisesti saunan oven yläpuolella vielä lukeekin gender..