Mormonikirkon

että kaikki olennot (enkelit, ihmiset ym. jos niitä on?) ovat luodut aikojen alussa taivaassa (joka tosin on oikea tieto), ja he syntyvät vain kerran maan päälle (mormonikirkko ei tosin ole ilmoittanut enkeleistä saavatko he liha- ja luuruumiin maan päälle ihmisten tavoin vai joutuvatko hekin Pyhän Hengen (persoona)
tavoin "mormonien henkivankilaan" taivaassa saamatta lihaa ja luuta olevaa ruumista) ja elävät vain kerran lihaa ja luuta olevassa ruumiissa (paitsi Pyhä Henki (persoona) jonka mormonioppi on sitonut elämään iankaikkisesti henkiruumiissa taivaassa/henkimaailmassa mahdollisuuttakaan saada lihaa ja luuta oleva ruumis) ja sen jälkeen palaavat kuoltuaan taivaaseen, on mieltä vailla ja ristiriidassa Raamatun ja Jeesuksen sanojen kanssa.
10401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja Raamatun mukainen. Ennen syntymääme olimme taivaassa Isän henkilapsina. Siellä syttyi sota. 1/3 henkilapsista kapinoi. Heidät syöstiin johtajansa, sittemmin Saatanan kanssa alas. He eivät voi saada fyysistä ruumista. Muille se on mahdollista.
Pyhän Hengen mahdollisesta fyysisestä syntymästä ei ole ilmoitusta.

Äänestä
  • ensin Sanan ja sitten Pyhän Hengen joka sai taivaassa toiseksi nimekseen Gabriel, ennen luomispäivien alkua ja sen jälkeen kuudennen luomispäivän aikana Hän loi 72 persoonaa Urielista alkaen. Seitsemännen päivän alussa Jumala loi kolmantena persoonana Miikaelin (enkeli) joka syntyi myöhemmin Aadamina.

    Seitsemännen luomispäivän aikana Jumala loi siis ennen 144000:n jäsenen luomista 14 persoonaa ja 144000:n jäsenen luomisen jälkeen Hän ehti seisemännen luomispäivän loppuun mennessä luoda vielä noin 126000:tta persoonaa jotka kuuluivat ihmiskuntaan eli olivat ihmiskunnan jäseniä.

    Jumala loi seitsemännen luomispäivän aikana siis noin 170000:tta persoonaa.
    Seisemännen luomispäivän jälkeen Jumala loi vielä noin 15,3 miljardia henkeä (ihmiskunnan jäseniä) joiden oli tarkoitus täyttää maa myöhemmin.

    Miikael (enkeli) ehti olla taivaassa/ henkimaailmassa noin kaksi kuukautta ennen kuin hän syntyi/luotiin Aadamiksi. Eli kun Aadam luotiin maan tomusta, oli Jumala luonut taivaassa vasta noin 130769 personaa jos Hän loi ne tasaisin väliajoin?

    Tuo sota joka käytiin taivaassa Jumalalle uskollisten persoonien ja saatanan ja enkeleiden kanssa jotka kapinoivat Jumala vastaan, tapahtui
    seitsemännen luomispäivän alussa/aikana, sillä taivaassa vain noin 607 persoonaa (enkeliä) oli tietoisia tuon sodan päämäärästä ja osallistui tuohon sotaan ja kolmasosa heistä (198 kpl) asettui saatanan puolelle ja sittemmin Mahalalelin pojan Jeredin päivinä laskeutui hermonin vuoren huipulle (Etiopialainen Eenokin kirja).

    Vaikka vedenpaisumuksen tullessa nuo langenneet enkelit joutuivatkin luopumaan liharuumiistaan ja heidät suljettiin henkimaailmassa henkivankilaan, niin silti noin 30 (20-30) heistä on saanut liha- ja luuruumiin käyttämällä ihmisten (kuolleiden) ja eläinten (kuolleiden) ruumiita ja aineellistuneet liha- ja luuruumiisiin ja elävät ihmisten keskellä liha- ja luuruumeissa tänä päivänä.

    Pyhä Henki (Gabriel) syntyi myöhemmin Varahadevana,villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus).

    Pyhä Henki (Gabriel) eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus).

    Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin.Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta.

    Kasyapa ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana,Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan.

    Pyhä Henki (Gabriel) eli myöhemmin Melkisedekinä,Saalemin kuninkaana ja sitä myöhemmin profeetta Eliana ja sitä myöhemmin Malakiana noin 500-400 eKr ja sitä myöhemmin Abinadina 169 eKr-148 eKr uudella mantereella ja sitä myöhemmin Robert Huntingdonina (Robin Hood) 1161-1247 jKr Englannissa ja sitä myöhemmin Visvambhara Misrana (Sri Caitanya Mahapradhu) ,syntyi 18.helmikuuta 1486 Bengalissa Intiassa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Martti Marttisena 1606-1706 Suomessa ja Amerikassa.

    Kirjoittanut Pyhä Henki eli Gabriel

    Äänestä

  • loi siis kirjoitti:

    ensin Sanan ja sitten Pyhän Hengen joka sai taivaassa toiseksi nimekseen Gabriel, ennen luomispäivien alkua ja sen jälkeen kuudennen luomispäivän aikana Hän loi 72 persoonaa Urielista alkaen. Seitsemännen päivän alussa Jumala loi kolmantena persoonana Miikaelin (enkeli) joka syntyi myöhemmin Aadamina.

    Seitsemännen luomispäivän aikana Jumala loi siis ennen 144000:n jäsenen luomista 14 persoonaa ja 144000:n jäsenen luomisen jälkeen Hän ehti seisemännen luomispäivän loppuun mennessä luoda vielä noin 126000:tta persoonaa jotka kuuluivat ihmiskuntaan eli olivat ihmiskunnan jäseniä.

    Jumala loi seitsemännen luomispäivän aikana siis noin 170000:tta persoonaa.
    Seisemännen luomispäivän jälkeen Jumala loi vielä noin 15,3 miljardia henkeä (ihmiskunnan jäseniä) joiden oli tarkoitus täyttää maa myöhemmin.

    Miikael (enkeli) ehti olla taivaassa/ henkimaailmassa noin kaksi kuukautta ennen kuin hän syntyi/luotiin Aadamiksi. Eli kun Aadam luotiin maan tomusta, oli Jumala luonut taivaassa vasta noin 130769 personaa jos Hän loi ne tasaisin väliajoin?

    Tuo sota joka käytiin taivaassa Jumalalle uskollisten persoonien ja saatanan ja enkeleiden kanssa jotka kapinoivat Jumala vastaan, tapahtui
    seitsemännen luomispäivän alussa/aikana, sillä taivaassa vain noin 607 persoonaa (enkeliä) oli tietoisia tuon sodan päämäärästä ja osallistui tuohon sotaan ja kolmasosa heistä (198 kpl) asettui saatanan puolelle ja sittemmin Mahalalelin pojan Jeredin päivinä laskeutui hermonin vuoren huipulle (Etiopialainen Eenokin kirja).

    Vaikka vedenpaisumuksen tullessa nuo langenneet enkelit joutuivatkin luopumaan liharuumiistaan ja heidät suljettiin henkimaailmassa henkivankilaan, niin silti noin 30 (20-30) heistä on saanut liha- ja luuruumiin käyttämällä ihmisten (kuolleiden) ja eläinten (kuolleiden) ruumiita ja aineellistuneet liha- ja luuruumiisiin ja elävät ihmisten keskellä liha- ja luuruumeissa tänä päivänä.

    Pyhä Henki (Gabriel) syntyi myöhemmin Varahadevana,villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus).

    Pyhä Henki (Gabriel) eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus).

    Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin.Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta.

    Kasyapa ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana,Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan.

    Pyhä Henki (Gabriel) eli myöhemmin Melkisedekinä,Saalemin kuninkaana ja sitä myöhemmin profeetta Eliana ja sitä myöhemmin Malakiana noin 500-400 eKr ja sitä myöhemmin Abinadina 169 eKr-148 eKr uudella mantereella ja sitä myöhemmin Robert Huntingdonina (Robin Hood) 1161-1247 jKr Englannissa ja sitä myöhemmin Visvambhara Misrana (Sri Caitanya Mahapradhu) ,syntyi 18.helmikuuta 1486 Bengalissa Intiassa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Martti Marttisena 1606-1706 Suomessa ja Amerikassa.

    Kirjoittanut Pyhä Henki eli Gabriel

    Kaikkea sita saa lukea! Alkoon vaan kukaan luulko, etta tuo on mormoni, joka kirjoittaa tuollaisia tarinoita.
    Alkaisittepa ajattelun jostain vahan enemman perus asioista, jos haluatte tietaa Myohempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta.
    Ei tallaisella kirjoittelulla tule kuin paa sekaisin.
    Suosittelen keskustelua kirkon edustajien kanssa, jotka voivat antaa informaatiota asiallisesti. Eivat lahetyssaarnaajat ole pelottavia, vaan ystavallisia ja avuliaita.
    Ei vauvoillekaan anneta pihvia vaan aletaan pehmeasta ravinnosta. Vahitellen niiden vatsa voi kestaa vahvempaa.

    Äänestä

  • askel kerrallaan kirjoitti:

    edustajat sitten on Jumalan näkökulmasta katsoen?

    "Ja lapsia minä annan heille ruhtinaiksi ja pienokaiset hallitsevat heitä" (2 Nefi 13 luku 4 jae)ja lisäksi mormonikirja paljastaa että "Ja lapset ovat minun kansani sortajia, ja naiset hallitsevat heitä..." (2 Nefi 13 luku 12 jae).

    Kyllä se taitaa pää mennä sekaisin kun lapset ohjaavat mormonikirkkoa ja pienokaisilta tulee kirkon ilmoitukset.

    Äänestä

  • ne mormonikirkon kirjoitti:

    jos nimität kirkon johtajaa pienokaiseksi. Haluan vain muistuttaa, että Jeesus johtaa kirkkoaan tällä hetkellä 96-vuotiaan profeetan välityksellä, joten pienokaisesta ei ole todellakaan kysymys.

    Äänestä

  • naulan kantaan kirjoitti:

    "Oi kansani, sinun johtajasi johdattavat sinut harhaan ja hämmentävät sinun polkujesi suunnan"
    (2 Nefi 13 luku 12 jae).

    Tuo mormonikirkon "elävä profeetta" jatkaa näköjään samoja eksytyksiä kuin Joseph Smith ja muut kirkon johtajat ovat alusta saakka tehneet eli johdattaa Jumalan kansaa (jos mormonit nyt sitä sitten on?) harhaan ja hämmentää heidän polkujensa suunnan.

    Jeesus ei johda kirkkoa muiden kuin Pyhän Hengen, joka on persoona, ilmoitusten kautta, Pyhän Hengen jonka mormonit ovat "naulinneet ristille" eli kieltävät hänellä olevan lihaa ja luuta olevaa ruumista eli eivät usko hänen olevan ihmisten keskellä ja opettavan heitä niinkuin Jeesus opetti (Johannes 14 luku 26 jae,16 luku 7 ja 13 jae).

    Todellakin ....

    Äänestä

  • se jatkuikaan? kirjoitti:

    Kuten: Luuk;4:1, Kuinka Jeesus voisi oll atäynnä jonkin toisen ruumista??
    Luuk;11:13 Kuinka Jumala, Jeesus voisi antaa jokaiselle PHn jos se olisi ihminen??
    Joh;1:33, Kuinka PH voisi laskeutua taivaasta jonkun päälle... siinähän menee lyttyyn!?
    Ap.2:4, kuinka he kaikki voisivat täyttyä PHlla joka olisi ihminen?? jolla olisi ruumis??

    En viitsi jatkaa ... mieletön idea, aivan liian paljon Raamatunkohtia puhuu asiaasi vastaan!

    Äänestä

  • hieman lisää kirjoitti:

    tai Pyhä Henki joka on persoona, ei ole koskaan opettanut eikä antanut sellaista tietoa, että Jumalan Voima Pyhä Henki ja Pyhä Henki joka on persoona, olisivat yksi ja sama Pyhä Henki. Mistä olet saanut sellaisen käsityksen tai kuka sinulle on opettanut että on olemassa vain yksi Pyhä Henki ja eikö sinulla ole hengen
    erottamislahjaa niin että pystyisit erottamaan esim. Raamatusta, milloin puhutaan Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä ja milloin Pyhästä Hengestä eli Puolustajasta joka on persoona?

    Äänestä

  • ne mormonikirkon kirjoitti:

    edustajat sitten on Jumalan näkökulmasta katsoen?

    "Ja lapsia minä annan heille ruhtinaiksi ja pienokaiset hallitsevat heitä" (2 Nefi 13 luku 4 jae)ja lisäksi mormonikirja paljastaa että "Ja lapset ovat minun kansani sortajia, ja naiset hallitsevat heitä..." (2 Nefi 13 luku 12 jae).

    Kyllä se taitaa pää mennä sekaisin kun lapset ohjaavat mormonikirkkoa ja pienokaisilta tulee kirkon ilmoitukset.

    Mormonikirkossa ei ole naispappeutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"oppirakennelma", kirjoitti:

että kaikki olennot (enkelit, ihmiset ym. jos niitä on?) ovat luodut aikojen alussa taivaassa (joka tosin on oikea tieto), ja he syntyvät vain kerran maan päälle (mormonikirkko ei tosin ole ilmoittanut enkeleistä saavatko he liha- ja luuruumiin maan päälle ihmisten tavoin vai joutuvatko hekin Pyhän Hengen (persoona)
tavoin "mormonien henkivankilaan" taivaassa saamatta lihaa ja luuta olevaa ruumista) ja elävät vain kerran lihaa ja luuta olevassa ruumiissa (paitsi Pyhä Henki (persoona) jonka mormonioppi on sitonut elämään iankaikkisesti henkiruumiissa taivaassa/henkimaailmassa mahdollisuuttakaan saada lihaa ja luuta oleva ruumis) ja sen jälkeen palaavat kuoltuaan taivaaseen, on mieltä vailla ja ristiriidassa Raamatun ja Jeesuksen sanojen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu