Pysyykö

Lääkityksen tehoa voi nostaa, kiinnittämällä ruokailuun huomiota.

Lääkitys minun kohdalla toimii näin,,,Otan lääkityksen aamulla tyhjään mahaan, juoden runsaasti vettä.
Sitten noin 1/2 tun. kuluttua kahvi 2 voileivällä, tai pieni lautallinen puuroa, kasvisras silmällä.

Syön päivällä hedelmiä ja ruokia jossa ei ole valkuaista, kaikki eläin rasvaa sisältävät ruuat jätän illalle.
Kuten lihan, maidon, kananmunat, makkarat, juustot eli kaikki proteini ruuat.

En juurikaan syö ollenkaan proteini pitoista ruokaa, koska se vaikuttaa minulla lääkkeen imeytimeseen.

Koska lääkkeessä on valkuaista kemiallista, ja ruuassa on valkuaista, on todettu että kemiallinen valkuainen häviää aina proteeni valkuaiselle.

Näin ollen lääkkeen teho huononee tai jää jopa tulematta.

Voisit koettaa tätä myös isäsi suhteen.
Tämäkin on yksilöllistä, mikä toimii toisella ei välttämättä toisella.

Liikumista pitäisi päivittäin harjottaa, vaikka vähänkin.

ruokailu kirjoitti:

Lääkityksen tehoa voi nostaa, kiinnittämällä ruokailuun huomiota.

Lääkitys minun kohdalla toimii näin,,,Otan lääkityksen aamulla tyhjään mahaan, juoden runsaasti vettä.
Sitten noin 1/2 tun. kuluttua kahvi 2 voileivällä, tai pieni lautallinen puuroa, kasvisras silmällä.

Syön päivällä hedelmiä ja ruokia jossa ei ole valkuaista, kaikki eläin rasvaa sisältävät ruuat jätän illalle.
Kuten lihan, maidon, kananmunat, makkarat, juustot eli kaikki proteini ruuat.

En juurikaan syö ollenkaan proteini pitoista ruokaa, koska se vaikuttaa minulla lääkkeen imeytimeseen.

Koska lääkkeessä on valkuaista kemiallista, ja ruuassa on valkuaista, on todettu että kemiallinen valkuainen häviää aina proteeni valkuaiselle.

Näin ollen lääkkeen teho huononee tai jää jopa tulematta.

Voisit koettaa tätä myös isäsi suhteen.
Tämäkin on yksilöllistä, mikä toimii toisella ei välttämättä toisella.

Liikumista pitäisi päivittäin harjottaa, vaikka vähänkin.

Lue lisää

Sehän se pelottaakin, että pääpelaa mutta et voi tehdä mitään.Olen 50 parkinsonia sairastava nainen ja minä pelkään kamalasti sitä, että menen sellaiseen kuntoon, että olen lähinnä vihannes, ja tajuan itse niin olevan.Toivon todella saavani kuolla ennenkuin olen sidottuna sänkyyn ja tajuan sen itse. Kauhistuttaa ajatus, että makaan sängyssä ja tajuan mitä ympärilläni tapahtuum mutta en voi ilmaista itseäni. Mieluusti sitten ällipois.

Pelkuriraukka kirjoitti:

Sehän se pelottaakin, että pääpelaa mutta et voi tehdä mitään.Olen 50 parkinsonia sairastava nainen ja minä pelkään kamalasti sitä, että menen sellaiseen kuntoon, että olen lähinnä vihannes, ja tajuan itse niin olevan.Toivon todella saavani kuolla ennenkuin olen sidottuna sänkyyn ja tajuan sen itse. Kauhistuttaa ajatus, että makaan sängyssä ja tajuan mitä ympärilläni tapahtuum mutta en voi ilmaista itseäni. Mieluusti sitten ällipois.

Lue lisää

Hyvä kanssa kulkija! Ymmärrän tunteesi. Itse olen myös parkinsonia sairastava nainen, 50 ja risat. Minulla on monia ystäviä, jotka ovat sairastaneet parkinsonia jo pian 20-vuotta ja heilla ajatusmaailma toimii hyvin ja jalatkin viipottaa mennä eteenpäin kummasti. Nauttivat elämästään täysin rinnoin. Välillä on huonompia päiviä ja sitten taas parempia. Tämän sairauden kanssa pärjää nykyisin aika hyvin.
Lääketiede kehittyy ja kehitellään uusia lääkkeitä ja hoitoja. Tärkeää on oppia nauttimaan pienistä asioista ja säilyttä positiivinen elämän asenne, vaikka se toisinaan voi olla vaikeaa. Puhuminen auttaa hyvien ystävien kanssa, ainakin minua. Kaikkea hyvää Sinulle ja voimia parkinsonin matkassa.
Ps. oletko lukenut Kari Ahon kirjan, matkakumppanina Parkinson. Siinä on kirja, joka jokaisen parkinsonia sairastavan ja heidän läheistensä kannattaisi lukea. Olen lukenut sen useamman kerran. Sitä on lainastoissa ja kirjakaupoissa saatavana.

maritca kirjoitti:

Hyvä kanssa kulkija! Ymmärrän tunteesi. Itse olen myös parkinsonia sairastava nainen, 50 ja risat. Minulla on monia ystäviä, jotka ovat sairastaneet parkinsonia jo pian 20-vuotta ja heilla ajatusmaailma toimii hyvin ja jalatkin viipottaa mennä eteenpäin kummasti. Nauttivat elämästään täysin rinnoin. Välillä on huonompia päiviä ja sitten taas parempia. Tämän sairauden kanssa pärjää nykyisin aika hyvin.
Lääketiede kehittyy ja kehitellään uusia lääkkeitä ja hoitoja. Tärkeää on oppia nauttimaan pienistä asioista ja säilyttä positiivinen elämän asenne, vaikka se toisinaan voi olla vaikeaa. Puhuminen auttaa hyvien ystävien kanssa, ainakin minua. Kaikkea hyvää Sinulle ja voimia parkinsonin matkassa.
Ps. oletko lukenut Kari Ahon kirjan, matkakumppanina Parkinson. Siinä on kirja, joka jokaisen parkinsonia sairastavan ja heidän läheistensä kannattaisi lukea. Olen lukenut sen useamman kerran. Sitä on lainastoissa ja kirjakaupoissa saatavana.

Lue lisää

On luettu Kari Ahot ja paljon muutakin, mutta se ei pelkoa vähennä. Kyllähän kaikki toitottavat elämän laatua ja elämistä tässä päivässä, mutta kyllä tulevaisuus on pimeä tunneli, joka käy yhä mustemmaksi, eikä valoa näy.

Pelkuriraukka kirjoitti:

Sehän se pelottaakin, että pääpelaa mutta et voi tehdä mitään.Olen 50 parkinsonia sairastava nainen ja minä pelkään kamalasti sitä, että menen sellaiseen kuntoon, että olen lähinnä vihannes, ja tajuan itse niin olevan.Toivon todella saavani kuolla ennenkuin olen sidottuna sänkyyn ja tajuan sen itse. Kauhistuttaa ajatus, että makaan sängyssä ja tajuan mitä ympärilläni tapahtuum mutta en voi ilmaista itseäni. Mieluusti sitten ällipois.

Lue lisää

Koska asialle ei voi mitään, että olemme saanet tämän sairauden. Minä kieltäydyn ajattelmasta koko asiaa.

Jos sairaus juolahtaa mieleni, karkotan sen heti pois, otan sen aivankuin käteeni(havainnollisesti) ja siirrän pois.

En myöskään katso TV-mitään siihen viitaavaa, enkä lehdistä lue. Minusta on helpompi elää, kun ei jatkuvasti ole nämä ikävät asiat mielessä.

Ajattelen näin lapsen omaisesti että kun en murehdi sairauttani,kenties se hidastaa etenemistä.

Kuluttaahan sellainen jatkuva murehtiminen ihmistä, eikä se ole sanottu että kaikki meneekään erittäin huonoon kuntoon.

Muistan kulleeni että on kolmenlaista parkista
ensin olis nopeasti etenevä (johtaa nopeasti rullatuoliin).
Sitten olis hitaasti etenevä. Ja kolmas olis että parkinson todetaan, mutta se ei näytä huononevan eteenpäin(eli on melko hyvä).

Tästä viimeisestä en mene vannomaan, mutta kun seuraa parkis potilait, onhan niillä eroja.

Itse olin 50 kun diagnoosi tehtiin, piilevänä se oli muutaman vuoden. Mutta lääkkeillä, ystävillä, perheen kannustuksella mennään pitkälle. Huumoria tarvitaan. Eikä joka päivä valittaa läheisille ja työkavereille sairauresta. Itse kuljen ja menen niinkuin ennenkin. Työntekoa vähensin, enkä ajattele koko sairautta.