Miten sielu syntyi???

Tämä kysymys on uskovaisille, jotka uskovat Raamatun Kalevala juttuja ja samalla koulukirjoissa kerrottuun EVOLUUTIOON.

Eli missä vaiheessa kehitysoppia sielu syntyi(TARKKA AIKA JA SUKUPOLVI). Oliko neandertalilaisella sielu tai entä simpanssilla. Neandertalilainen oli lähes nykyihmisen veroinen älyssään, vaikkei pystynyt kurkunpään rakenteensa takia yhtä hyvin kommunikoimaan. Jos neandertalilainen ym. ihmislajin haarat ja alku apinat tulevat samaan taivaaseen, pääsevätkö sinne myös kukat ja puut ja minkälaisia elämänohjeita niiden on noudatettava päästäkseen tähän paratiisiin. Erilliset taivaat ovat taas mahdottomuus evoluution jatkuvuuden takia, sillä jokainen sukupolvi on erilainen. Ei näitä voida jakaa irrallisiin luokkiin. Jos voitaisiin, jossakin kohtaa lapset ja vanhemmat siirtyisivät eri paratiiseihin.

USKOVAINEN VASTAA - TAI SITTEN LUOVU USKOSTASI

PS. Uskonnon perussiemen on kätketty ihmisen genomiaan. Viimeistään murrosiän jälkeen ihmiselle on muodostunut oma henkilökohtainen uskonteoria elinympäristönsä muovaavana. Uskoi hän sitten tieteeseen tai Kalevalaan, jokainen uskoo johonkin, koska se on kirjoitettu geeneihin.    
12515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Erilliset taivaat ovat mahdottomuus jne... Taidat seilata ihan omissa sfääreissäsi. Uskot varmaan siltä seisomalta kun luet lehdestä että joidenkin matemaatikoiden laskelmien perusteella maailmankaikkeuksia voi olla ääretön määrä. Miksei vaikka sitten uskoja ja helvettejä ja taivaita. Tai ihan mitä tahansa.

Äänestä
  • myös kertomuksia kosmoksen sisältävän äärettömän määrän maailmankaikkeuksia, planeettoja ja taivaita. Taivaat ovat vain välietappi, Jumalalla on ihan oma planeetta, jonne pääsevät vain Hänen antaumukselliset palvelijat.

    Äänestä

  • mystinen.tantrikko kirjoitti:

    myös kertomuksia kosmoksen sisältävän äärettömän määrän maailmankaikkeuksia, planeettoja ja taivaita. Taivaat ovat vain välietappi, Jumalalla on ihan oma planeetta, jonne pääsevät vain Hänen antaumukselliset palvelijat.

    Voinko olettaa, että sinulta löytyy mantra, jolla voi hypätä taivaan ohi? Pikavuorolla jumalan planeetalle ;)

    Äänestä

  • Mr. Satan kirjoitti:

    Voinko olettaa, että sinulta löytyy mantra, jolla voi hypätä taivaan ohi? Pikavuorolla jumalan planeetalle ;)

    Toistat arkipäivän askareiden keskellä hiljaa mumisten lausetta "En ole hullu ... en ole hullu ...". Tai jotain vastaavaa mikä sinusta tuntuu hyvältä. Pääset aivan varmasti ennen pitkää jonnekin :-)

    Äänestä

sielut ovat osa Jumalaa. Jumala hengittää ulos uusia sieluja ja kuolleita sieluja hän hengittää sisäänsä, johon viittaa osittain Raamatun kertomus. Hän puhalsi ihmiseen elämän henkäyksen, vai mikä se olikaan.

Äänestä
  • Sun ÄOsi oli? :D Just näitä tarkoitin kun sanoin että paljastat kyllä lahjakkaasti typeryytesi.

    Äänestä

  • Deee... kirjoitti:

    Sun ÄOsi oli? :D Just näitä tarkoitin kun sanoin että paljastat kyllä lahjakkaasti typeryytesi.

    sinun olevan rasisti.

    Äänestä

  • Deee... kirjoitti:

    Sun ÄOsi oli? :D Just näitä tarkoitin kun sanoin että paljastat kyllä lahjakkaasti typeryytesi.

    lisätä ÄOni kun sitä noin kysyit. Viime tutkauksen perusteella se oli 138, mutta siitä voi kuka tahansa nauraa, tai kritisoida. Muista silti, että jos valehtelin sinulle, niin tein syntiä ja siihen ei nyt uskova halua pyrkiä. Täytyisi kai tilata mensalta kunnon testi, niin ymmärtäisi sen oikean määrän.

    Äänestä

Me Hallelujaa-seurakunnan veljet ja sisaret tiedämme, että oheisen linkin antama selvitys sielun synnystä on totuudenmukainen ja siksi todistusvoimaltaan fakta.

http://www.youtube.com/watch?v=cdFPK0017hY

Äänestä

kommunikoinut neandertalilaisen kanssa? kyllä kaikilla ihmisillä on sielu ja apinaa on turha verrata ihmiseen...

Äänestä
  • sielusta mitään havaintoja eikä todisteita. Vai oliko sinulla muka esitää jotain?

    Äänestä

  • Eipä ole apinaa mitenkään turha verrata ihmiseen, koska samanlaisia isoja ihmisapinoita mekin olemme. Ja aika lailla samat ominainaisuudet löytyvät meiltä kuin simpansseilta ja gorilloiltakin tämä on käynyt erittäin hyvin selväksi kun on päästy kommunikoimaan niiden apinoiden kanssa joille on opetettu viittomakieltä ja havaittu, että ne ovat samalla tavalla älykkäitä ja tuntevia, itsensä tiedostavia ja kielellä kommunikoivia, jopa huumorintajuisia olentoja kuin me itsekin. Tietoisuus eli itsensä tiedostaminen näkyy esim. siinä, että isot ihmisapinat tunnistavat itsensä peilistä. Vain ihmiset ja ihmisapinat ja delfiinit kykenevät tähän.

    http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=49&vl=2006

    http://www.student.oulu.fi/~mmikkone/Elainpuh_files/Elainpuh.html

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jumala nro.1 kirjoitti:

Tämä kysymys on uskovaisille, jotka uskovat Raamatun Kalevala juttuja ja samalla koulukirjoissa kerrottuun EVOLUUTIOON.

Eli missä vaiheessa kehitysoppia sielu syntyi(TARKKA AIKA JA SUKUPOLVI). Oliko neandertalilaisella sielu tai entä simpanssilla. Neandertalilainen oli lähes nykyihmisen veroinen älyssään, vaikkei pystynyt kurkunpään rakenteensa takia yhtä hyvin kommunikoimaan. Jos neandertalilainen ym. ihmislajin haarat ja alku apinat tulevat samaan taivaaseen, pääsevätkö sinne myös kukat ja puut ja minkälaisia elämänohjeita niiden on noudatettava päästäkseen tähän paratiisiin. Erilliset taivaat ovat taas mahdottomuus evoluution jatkuvuuden takia, sillä jokainen sukupolvi on erilainen. Ei näitä voida jakaa irrallisiin luokkiin. Jos voitaisiin, jossakin kohtaa lapset ja vanhemmat siirtyisivät eri paratiiseihin.

USKOVAINEN VASTAA - TAI SITTEN LUOVU USKOSTASI

PS. Uskonnon perussiemen on kätketty ihmisen genomiaan. Viimeistään murrosiän jälkeen ihmiselle on muodostunut oma henkilökohtainen uskonteoria elinympäristönsä muovaavana. Uskoi hän sitten tieteeseen tai Kalevalaan, jokainen uskoo johonkin, koska se on kirjoitettu geeneihin.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu