Perheelliset uskovaiset ajatelleet miten heidän uskonsa vaikuttaa lapsiinsa ja nuoriinsa. Olen tuntenut sellaisen uskovaisen lapsiperheen jossa lapsia opetettiin uskovaiseksi ilman heiltä kysymättä. Kuljetettiin seuroissa sinne asti kunnes nuori uskalsi sanoa oman mielipiteensä ja ottaa ne haukut vastaan mikä siitä seurasi. Lapsi kunnioittaa viimeiseen asti vanhempiaan vaikka uskonto saa aikaan koulukiusaamista, toisten nauramista,jopa vanhempienkin ihmisten puolelta. Miltä heistä tuntuu silloin. Luultavasti herää kapina kaikenlaista uskonnollista toimintaa vastaan. Ei voi tuoda ystäviä kylään.Aletaan heti kyselemään miten se tämän kaverin uskon asiat on.
Seurustelut pitää hoitaa muualla ja ei koskaan voi elää niin ettei vain loukkaisi toisten vakaumusta.
Pakotetaan lukemaan ruokarukoukset vaikka ei uskovaisia istuisi samassa pöydässä. Radiosta kuunnellan vain gospel musiikkia ja jumalanpalvelukset. Muuten se pidetään kiinni.
Tunnen myös perheen jotka ovat ateisteja ja arvatkaa kummasta perheestä on tulleet tasapainoisemmat lapset. Väkivalta myös henkinen on kiellettyä. Toivoisin vain asiallista keskustelua ja omia mielipiteitänne.
Seurustelut pitää hoitaa muualla ja ei koskaan voi elää niin ettei vain loukkaisi toisten vakaumusta.
Pakotetaan lukemaan ruokarukoukset vaikka ei uskovaisia istuisi samassa pöydässä. Radiosta kuunnellan vain gospel musiikkia ja jumalanpalvelukset. Muuten se pidetään kiinni.
Tunnen myös perheen jotka ovat ateisteja ja arvatkaa kummasta perheestä on tulleet tasapainoisemmat lapset. Väkivalta myös henkinen on kiellettyä. Toivoisin vain asiallista keskustelua ja omia mielipiteitänne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aiheesi on tärkeä, mutta itse en pidä vastakkainasettelusta tyyliin kristitty uskovainen vs. ateisti. Että kumpi parempi. Varsinkaan kun se tehdään puolueellisesti ja selkeän tarkoitushakuisesti.
"... vaikka uskonto saa aikaan koulukiusaamista, toisten nauramista,jopa vanhempienkin ihmisten puolelta."
Mikään uskonto tai muukaan elämänkatsomus ei saa aikaan koulukiusaamista. Silloinkaan kun lapsi joutuu kasvamaan vaikkapa sitten julkisesti ja häpeilemättä uskollaan hurmostelevassa perheessä, ja joutuu sen vuoksi koulukiusatuksi, syy ei ole hurmostelevan perheen.
Kiusaamisen saa aikaan aina vain ja ainoastaan kiusaaja. Kiusaaminen aiheutuu aina VAIN siitä, että joku aivokääpiö päättää alkaa kiusaamaan jotakin toista jonkun syyn takia. Syyn kiusaaja löytää mistä tahansa.
Ihmisellä on oikeus päättää omasta elämänkatsomuksestaan, ja myös toteuttaa sitä siten kuin haluaa, lain puitteissa. Tämä oikeus on myös lasten vanhemmilla.
Mikä tässä kohtia mättää, on kuitenkin se, että suurimmalta osalta vakaumuksellisten kristittyjen (pätee muihinkin uskontoihin ja elämänkatsomuksiin) lapsista tämä oikeus valita itse oma elämänkatsomuksensa, on evätty käytännössä kokonaan. Valinnanvapaus, jonka uskovaiset vanhemmat usein väittävät lapsilleen antavansa, on hyvin näennäinen.
Uskovaisten lapset saavat kyllä valita. He saavat valita siitä, haluavatko he päästä taivaaseen vai joutua helvettiin. Mutta ei siitä, haluavatko he uskoa taivaaseen ja helvettiin vai eivät.
Se EI ole mitään valinnanvapautta, että lapselle ensin hänen elämänsä alusta asti opetetaan tietyt näkemykset ainoana oikeana totuutena, ja sitten hänen "annetaan" kuitenkin valita haluaako hän uskoa tähän TOTUUTEEN vai ei. On päivänselvää millaiset valinnat lapsi tekee - vaikka sitten aikuiseksi kasvaneena - kun hänet on ensin pienestä pitäen manipuloitu uskomaan että tietyt näkemykset ovat TOTUUS.
Lasten oikeutta elämänkatosmukselliseen vapauteen rikotaan törkeästi erityisesti silloin, kun lapset laitetaan aikuisten toimesta toteuttamaan vanhempien uskonnon rituaaleja (esim. evankelioimista), ja heidät pakotetaan, painostetaan tai manipuloidaan mukaan vanhempien uskon harjoittamiseen.
Uskovaisen perheen lapsen aseman problematiikka on usein hyvin monisäikeistä ja moniulotteista. Jopa alkoholistiperheen lapsen asema kaikessa karuudessaan vaikuttaa toisinaan paljon helpommalta jos ajatellaan ongelmien selkeyttä; kukaan ei kyseenalaista alkkisperheen lapsen aseman ongelmallisuutta. Samoin ei ole vakaumuksellisten uskovaisten lasten kohdalla.
Uskovaisen perheen lapsen asemaan liittyy monia asioita, joihin uskovaisten vanhempien pitäisi ehdottomasti alkaa kiinnittämään paljon enemmän huomiota.
Tarkoitin kyllä ateistilla ei uskovaista. Siinä tuli kömmähdys. Yhdyn kyllä ajatuksiisi mutta lapsen kannalta katsottuna niin lapsi ei varmasti ymmärrä sitä kun häntä kiusataan vanhempien uskon vuoksi että vika on kiusaajissa. Olet aivan oikeassa siinä mutta 7 vuotias lapsi ei kyllä sitä käsitä.
Niin, no 7- vuotias lapsi ei ehkä käsitä sitäkään että vika on kiusaajassa, jos häntä kiusataan sen vuoksi, että hänen vanhempansa ovat köyhiä tai rikkaita, tai jos hänen vanhempansa puhuvat "väärää" kieltä, tai jos hänen vanhempansa ovat "liian" lihavia, "liian" laihoja, "liian" kaljuja, "liian" karvaisia, "liian" äänekkäistä tai "liian" hiljaisia, "väärän" värisiä, homoja tai lesboja tms. tms.
Tai sitten käsittää. 7- vuotias on yleensä vielä siinä kehitysvaiheessa, jossa hän puolustaa vanhempiaan viimeiseen asti ja ajattelee heidän olevan aina oikeassa. Kun asetelma on; muu maailma vs. vanhemmat, 7- vuotiaana lapsi valitsee vielä vanhemmat. Tässä valossa voisi ajatella että lapsen on helppo vielä tuossa vaiheessa ymmärtää vian olevan kiusaajassa.
Jos sellaisen lapsen vanhemmat, jota kiusataan jonkin hänen vanhempiensa ominaisuuden vuoksi, alkavat muuttaa itseään sen vuoksi ettei heidän lastaan kiusattaisi koulussa, SE OLISI KIUSAAJAN MARIONETTINA OLEMISTA.
Lapsi oppisi siitä vain sen ETTÄ KIUSAAJALLA ON VALTA JOPA YLI HÄNEN OMIEN VANHEMPIENSA.
Sellainen olisi suuri karhunpalvelus lapselle.
Jos vanhemmat taas ovat ylpeitä siitä mitä he ovat huolimatta siitä, ettei ympäristö ja muu maailma välttämättä heidän ominaisuuksiaan hyväksy, oppii lapsi myös olemaan rohkeasti sitä mitä on, antamatta muun maailman mielipiteille liian suurta painoarvoa.
Parhaimmillaan, jos lasta ei jätetä yksin kiusaamisen kanssa, vaan KIUSAAMISELLE LAITETAAN PISTE AIKUISTEN TOIMESTA (sekin muuten ON mahdollista, mikä näissä keskusteluissa jää yleensä ihan toisarvoiseksi asiaksi, ihan kuin sellaista vaihtoehtoa ei olisikaan... :-/), se saattaa vain vahvistaa lapsen identiteettiä, ja minäkuvaa, koska tällaiset lapset joutuvat usein miettimään muita enemmän sitä keitä he ITSE oikeastaan ovat.
Tätä samaa koulukiusaamisargumenttia on käytetty mm. perustelemaan sitä, miksi lesbopareille ei tulisi antaa perheenperustamisoikeutta. Lapsen mahdollinen koulukiusaaminen ei ole mikään peruste kieltää vanhempia olemasta omia itsejään sellaisina kuin ovat.
Kiusaaminen on aina kiusaajan vika, vaikka kiusaamisen kohde, tai hänen vanhempansa tms. olisivat millaisia tahansa. Tämä täytyy tehdä myös lapsille itselleen selväksi.
Koulukiusaamisesta ei todellakaan päästä eroon sillä että jopa aikuiset alkavat tanssia kiusaajan pillin mukaan, sekä muokata itseään kiusaajalle sopivammiksi, ja osoittavat näin olevansa muka täysin avuttomia rassukoita parin saakelin säälittävän kiusaajan edessä! Kiusaamisen saa loppumaan vain sillä että aikuiset PÄÄTTÄVÄT lopettaa sen. Siihen tarvitaan vain hiukan selkärankaa.
---
TOSIN, ymmärrän pointtisi siltä kantilta, että toki vanhemmilta voi odottaa tiettyä tilannetajua ja hienotunteisuutta siten, että vanhemmat eivät tahallaan tai välinpitämättömyyttään aiheuta lapselle esim. nöyryyttäviä tilanteita jotka voisi helposti välttääkin.
Ei ole mitenkään väärin säästää lasta tuhralta kärsimykseltä.
Itse olen kokenut isäni puolelta, joka oli lapsuudessani todella suuriääninen hurmostelija, monenlaisia aivan järkyttävän nöyryyttäviä tilanteita jotka olisi helposti voinut välttää. Vain sillä, että hän olisi viitsinyt vähän ajatella, miltä meistä hänen lapsistaan tuntuu, olisimme voineet välttyä monilta nöyryytyksiltä. Homma ikävä kyllä menee usein erityisesti tässä "elävässä uskossa" siten, että hurmostelu vain yltyisi siitä jos uskaltaisi pyytää hurmostelun rajoittamista - katsos kun tosiuskovaisen täytyy todistaa, ettei hän häpeä Jumalaansa. Uskonsa vuoksi "vainotuksi" joutuminen on tosiuskovalle vain mitali rintaan.
Viis siitä miltä hänen lapsistaan tuntuu ja mitä he tämän vuoksi joutuvat kokemaan.
ME olimme niitä jotka jouduimme menemään kouluun kohtaamaan ne koulukaverit, ei suinkaan isukki itse. Toisaalta useimmiten se ei tule kuuloonkaan että elävässä uskossa olevien vanhempien lapset uskaltaisivat edes pyytää hurmostelun rajoittamista. Itselleni sellainen ei tullut mieleenkään lapsena, koska se olisi ollut myös itseni kohdalla merkki siitä että "häpeän Jumalaani". Enhän minä silloin vielä tajunnut ettei se ollut MINUN JUMALANI, vaan vanhempieni.
Kuitenkin kaikista nöyryyttävimmät ja pelottavimmat kokemukset oli juuri niitä tilanteita, joissa minut pakotettiin (painostettiin, manipuloitiin) harjoittamaan vanhempieni uskoa. Siis jouduin jo lapsesta asti evankelioimaan muita ihmisiä, esittämään kaikki vastaukset tietävää ihmistä ja todistelemaan uskoani mikrofonin takaa ventovieraille ihmisille. Minä ujo ja arka tyttö. Eikä minulla ollut käytännössä muuta vaihtoehtoa.
Ja SE on juuri se mikä on aiheuttanut suurimmat katkeruuden aiheet. Ei niinkään se, millä tavalla vanhempani harjoittivat itse omaa uskoaan, vaan nimenomaan se että MEIDÄT LAPSET VEDETTIIN SIIHEN TOUHUU MUKAAN.
Itselläni onneksi oli niin fiksu luokka, etten koskaan joutunut koulukiusatuksi - ja voipi hyvin olla mahdollista että olisin hyvinkin katkera jos tämän kaiken vuoksi olisin joutunut koulukiusatuksi.
Tässä valossa olen täysin samaa mieltä kanssasi.