satuhahmoista

eräs satuhahmoista ylitse kaiken, Aku Ankan ja Lumikin rinnalla on Jeesus.

Ajattelin avautua asiasta enemmänkin, mutta dellasin loppuosan viestistä.

Miksi kirjoittelisin ihan pokkana satuhamoista ikään kuin todellisista henkilöistä, puhumattakaan että niillä olisi yliluonnollisia ominaisuuksia?

Hommahan johtaa kierteeseen, kuvitellun hahmon kuvitelluista ominaisuuksista väittelemiseen. Kun oikeasti kyseessä on vain satuhahmot. Taikausko ja sen levittäminen, niihin pitää saada varoitustekstit:

TAIKAUSKO VAARANTAA MIELENTERVEYTESI JA UHKAA ELÄMÄNLAATUASI

tai

JEESUS ON MÄDÄNNYT RAATO, MITÄ SINÄ HALUAT? ELÄ!

tai

SAAT ILMANKIN, ÄLÄ HERUTA HIHHULILTA
13803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ko. "jumalassa" on tarjolla seuraavat edut:
- Elämä ja teot ovat hyvin dokumentoituja. Tämä vahvistaa uskoa, jos mikä.Jo yksin filmimateriaalia on suunnattomat määrät, samoin "jumalan" henkilökojhtaisesti tunteneiden muisteluksia. Parasta on se, että "jumalan" geenitkin ovat levinneet populaatioon ja näin Elvis on tehnyt sen, mistä Jesseä vain epäillään!
- Mies on ottanut Jessen paikan monissa kuolemanrajatapauksissa tyyppinä, joka tulee vastaan tunnelin päässä!
- Liikkeellä on huhuja, jotka väittävät, että mies ei kuollutkaan vaan elää jossain lähellä valonnopeuta kiitävässä avaruusaluksessa ja on siten niin kuolematon kuin luonnonlait myöten antavat. Tämä huhu nostaa Elviksen automaattisesti Jessen veroiseksi selviytyjäksi!
- Ai niin. Elviksellä on jo hänen tekojaan selittelevä kirkkokin ja se odottaa kai Elviksen toista tulemista!

Äänestä
  • Hörhö delppi ja sillä siisti. Ei herää. Löysää, lainattua musaa.

    John Coltrane delppi ja elää. Hänestäkin on sen vuoksi tehty eräänlainen jesse, mutta paljon parempi jesse kuin hörhö. Johnin mielipiteet on puhallettu siekuraan nimeltä A Love Supreme, ja noin sataan muuhun.

    Äänestä

muuntaminen satuhahmoksi ei paljoakaan todista hänestä itsestään. Eikö Jeesuksesta muuten ollutkin paljon todisteita, mutta hänen yliluonnollisesta olemuksestaan voidaan olla toista mieltä?

Äänestä
  • "Eikö Jeesuksesta muuten ollutkin paljon todisteita?"

    Ei ole ellet ole kristitty "argeologi" joka etsii todisteitaan sillä periaatteella että kaikki mikä sopii hänen uskoonsa on todiste, sitä vastaan puhuva taas ei ole.

    Enemmän on todisteita siitä että Jeesusmyytti on koottu saman alueen vanhempien uskontojen mytologioita yhdistelemällä.

    Äänestä

Hämmästellyt miten ateistiksi itseään sanovat henkilöt valittavat täällä Jumalan pahuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta!

Siis minkä jumalan?

Nas.selle iso käsi aihepiiriin kuuluvasta avautumisesta.

Äänestä

Lupasin kertoa, kun ateisti heruttaa jotakin hyvää ja hyviä huomioita. Nyt Nassea lykästi:

"TAIKAUSKO VAARANTAA MIELENTERVEYTESI JA UHKAA ELÄMÄNLAATUASI"

Naulan kantaan.

Äänestä

"Viime vuosina on etenkin Internetissä käyty laajoja keskusteluja Harry Potter – kirjojen ja – elokuvien vaarallisuudesta/haitallisuudesta ja noituuteen yllyttävästä ideasta ja juonesta. Amerikassa tämä on johtanut jopa kirjojen poistamiseen joistakin koulukirjastoista, ja itse paavikin on kommentoinut kirjoja haitallisiksi ja epäkristillisiksi."

Lauletaan yhdessä: "Jeesus elää, kuolleet nousevat henkiin ja maailmanloppu saapuu", ja sitten käydään taisteluun Harry Potteria vastaan. Ei ihme, että ihmiset eroavat kirkosta...

Äänestä
  • Tuo laulusi sai jollakin tapaa minut nauramaan hillittömästi. Kiitän siitä. Varsinkin tuo kohta:

    "ja sitten käydään taisteluun Harry Potteria vastaan. Ei ihme, että ihmiset eroavat kirkosta..."

    :D

    Äänestä

  • nunchaku-overlord kirjoitti:

    Tuo laulusi sai jollakin tapaa minut nauramaan hillittömästi. Kiitän siitä. Varsinkin tuo kohta:

    "ja sitten käydään taisteluun Harry Potteria vastaan. Ei ihme, että ihmiset eroavat kirkosta..."

    :D

    perus lutku ja ihmettelet itsekkin vapaiden suuntien meininkiä. Nokia Mission illassa on käynyt afrikkalaisia, jotka ovat heränneet henkiin ja minulle on tultu saarnaamaan Harry Potterin vaarallisuudesta. Ette te kaikki kristityt ole sekopäitä, mutta joillakin tosiaan alkaa todellisuudentaju hämärtymään. Eikä se välttämättä ole edes naurun asia...

    Äänestä

Miten Jeesus voi olla satuhahmo, mutta kuitenkin mädännyt raato?
Tämä mädännyt raato, eli hauta on varmasti aika suosittu pyhiinvaelluskohde...miten sinne pääsee?? Ei ainekaan junalla tai lentokoneella...

Äänestä
  • Aloittaja

    "Miten Jeesus voi olla satuhahmo, mutta kuitenkin mädännyt raato?"

    Mahdollisesti joskus on elänyt historiallinen henkilö nimeltä Jeesus, jonkinasteinen kansankiihottaja ja pikkurikollinen.

    Myöhemmin satukirjailijat ovat uutta taikauskoa kehitellessään tehneet raamattu nimiseen mytologiaan tarkasti valiten, kopioiden kilpailevista taikauskoista olennaisimmat elementit, Jeesuksesta satuhahmon.

    Sijoittaneet mahdollisesti elänellee pikkunilkille ykikuonnollisia ominaisuuksia tms.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    ovat ajalta 40-100jKr, kuinka monta kertaa se pitää takoa sinun päähäsi? Useimmat viittaamasi mytologiat olivat kirjallisessa muodossa vasta Uuden testamentin jälkeen ja itseasiassa J.R McNeill ja William H. McNeill ovat kirjassaan "Verkostoitunut yhteiskunta" todenneet, että kristityt joutuvat Rooman vallan aikana kilpailemaan UUSIEN myyttisten uskomuksien kanssa, joista toki muotomenoja siirtyi myös kristinuskoon myöhemmin. Uuden testamentin kirjoitukset kuitenkin olivat jo olemassa sellaisina kuin me ne tunnemme nykyään.

    Kirjan kirjoittajat eivät ole kristittyjä.

    "mahdollisesti elänellee pikkunilkille ykikuonnollisia ominaisuuksia tms."

    Ennen toisen vuosisadan alkua Roomaa vaivasivat lukuista kulkutaudit ja eräs niistä verotti kansaa roimasti. Yllättäen erään epidemian jälkeen huomattiin, että kristityt olivat välttyneet tältä lähes täysin. Tähän kirjan kirjoittajat eivät ota muuten kantaa, muuta kuin toteamalla, että se tarkoitti kirkolle vallan kasvua, koska henkiinjääneet olivat pääosin kristittyjä.

    Pikkunilkillä on muuten huima vaikutus vielä 2000 vuotta myöhemmin?

    Kommenttisi eivät saa edes ei-kristittyjen historian tutkijoiden puoltavaa lausuntoa, sillä hekin puhuvat kirjassaan Jeesuksen ristinkuolemasta ja kristittyjen elämästä ajanlaskumme alun Roomassa. Toki he kirjassaan käsittelevät muitakin kulttuureja. Kristityt ovat vain yksi porukka.

    Toki on helpompi uskotella itselleen, että Jeesus oli vain satuhahmo, koska silloin hänen sanojaan tai opetuksiaan ei tarvitse ottaa todesta.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "UT:n kirjoitukset ovat ajalta 40-100jKr, kuinka monta kertaa se pitää takoa sinun päähäsi? Useimmat viittaamasi mytologiat olivat kirjallisessa muodossa vasta Uuden testamentin jälkeen"

    a) totesit "useimmat" b) ajankohta koska suullisesti levinnyt tarina on kirjoitettu ensimmäistä kertaa paperille, ei sinänsä osoita mitään tarinan iästä. Sata vuotta on lyhyt aika siinä valossa.

    Sun logiikkas alkaa olla niin tuttumiestä että!

    "kristityt joutuvat Rooman vallan aikana kilpailemaan UUSIEN myyttisten uskomuksien kanssa"

    Niinpä joutuvat tänäkin päivänä. Huomaatko muuten että tuossa todetaan kristinuskon olevan myyttinen uskomus? Vai meneekö ohi noutopöytäteologilta?

    "Kommenttisi eivät saa edes ei-kristittyjen historian tutkijoiden puoltavaa lausuntoa, sillä hekin puhuvat kirjassaan Jeesuksen ristinkuolemasta ja kristittyjen elämästä ajanlaskumme alun Roomassa."

    Saavat, hehän vahvistavat että mahdollisesti jessen on ollut historiallinen henkilö, joka on rikollisena tuomittu kuolemaan.

    "Toki on helpompi uskotella itselleen, että Jeesus oli vain satuhahmo, koska silloin hänen sanojaan tai opetuksiaan ei tarvitse ottaa todesta."

    Jos jeesus jokus elikin, se mitä hän on ollut vs. UT: satu aiheesta ovat kaksi eri asiaa.

    Tuttumieslogiikalla aika vaikea käsittää?

    Aivan kuten Joulupukki, ymmärrätkös? Se naapurin setä joka jakaa lahjat jouluna hassu puku päällään vs. Joulupukista lapsille kerrotut tarinat.

    Joulupukin (naapurin sedän) olemassaolo ei tee pukista kerrotuista tarinoista tosia.

    Käyttäisit hiukan järkeäsi, kun sinulla sitä kerran oli ennen kuin vedit kuupan täyteen iänkaikkista elämää ja jeesusmössöä, piparin kera.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7878883 kirjoitti:

eräs satuhahmoista ylitse kaiken, Aku Ankan ja Lumikin rinnalla on Jeesus.

Ajattelin avautua asiasta enemmänkin, mutta dellasin loppuosan viestistä.

Miksi kirjoittelisin ihan pokkana satuhamoista ikään kuin todellisista henkilöistä, puhumattakaan että niillä olisi yliluonnollisia ominaisuuksia?

Hommahan johtaa kierteeseen, kuvitellun hahmon kuvitelluista ominaisuuksista väittelemiseen. Kun oikeasti kyseessä on vain satuhahmot. Taikausko ja sen levittäminen, niihin pitää saada varoitustekstit:

TAIKAUSKO VAARANTAA MIELENTERVEYTESI JA UHKAA ELÄMÄNLAATUASI

tai

JEESUS ON MÄDÄNNYT RAATO, MITÄ SINÄ HALUAT? ELÄ!

tai

SAAT ILMANKIN, ÄLÄ HERUTA HIHHULILTA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu