Onko

kukaan ollut peloissaan eilen? Uskallatteko myöntää ne jotka olivat?

Minä en uskonut koko juttuun mutta silti, aika vaikeaa oli eilen saada unta. :-)
Onneksi on ohi jo :-)
4629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei eilen oikeastaan pelottanut mutta Lokakuun alussa kun sain tietää tästä(Sieltä keskustelupalstalta jossa sinäkin olit) niin menin hieman paniikkiin.Pelkoa lisäsi se että maailman johtajat eivät sattuneet olemaan uutisissa(Ajattelin että eivät uskalla koska heti näkee että jokin on vialla). Tämä melkein katosi muistista kunnes keskiviikkona porukka rupes täällä kirjoittamaan kaikkia neljä päivää jäljellä juttuja.

No,nyt kestän paremmin nämä "possibility of impact" jutut.Lokakuussa 2004 luin CNN:n jutun(Ties kuinka vanhan) jossa sanottiin että vuonna 2014 iso asteroidi voisi iskeä planeettaamme.Menin ihan paniikkiin vaikka aikaa tuohon mahdolliseen(Mahdollisuudet 1:900000) törmäykseen oli 10 vuotta,pelkoa ruokki se että oli juuri nähnyt elokuvan Armageddon.Nyt tämä "uhka" tuli pienemmällä varoitusajalla ja kestin näin hyvin.

No kaipa meillä on sitten 2014 parempi teknologia käytössämme

Äänestä
  • Aika ajoin tulee näitä, että löydetään joku maan kanssa törmäyskurssilla oleva asteroidi/meteoriitti. Yleensä sitten ku tehdään tarkempia laskelmia ni huomataan että ko. kappale menee ohi maan.

    Äänestä

kolmannen asteen valoyhteyden jonka teho oli 9600 wattia...HUI

Äänestä

eivät pelota, mutta sattumoisin luin illalla sängyssä kirjaa, jossa oli juttua mahdollisesta komeetan tai asteroidin aiheuttamasta tuhosta. Kirja oli vakavamielinen, tiedettä popularisoiva kirja, ja siellä seisoi, että jos joku mötikkä maahan törmäisikin, me emme sitä huomaisi, ennen kuin se olisi ilmakehässä. Toisin sanoen sekunti ennen törmäystä. Nyt voimmekin sitten olla peloissamme (ja erityisesti pelotella herkkäuskoisia) joka ikinen ilta, varsinkin kun mötiköitä on avaruus täynnä. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


annatyhma kirjoitti:

kukaan ollut peloissaan eilen? Uskallatteko myöntää ne jotka olivat?

Minä en uskonut koko juttuun mutta silti, aika vaikeaa oli eilen saada unta. :-)
Onneksi on ohi jo :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu