Jeesus Vuorisaarnassaan esittää vaatimuksen: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (Matt. 5:48). Kun katselemme asiayhteyttä, niin huomaamme, että Jeesus viittaa ihmissuhteiden hoitamiseen. Jeesus on moraalivaatimuksissaan erittäin yllättävä, jopa radikaalinen. "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?" (jae 46). Jeesus vie kritillisen rakkauden niin pitkälle, että hän sanoo: "...rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia..." (jakeet 44-45).
Luukkaan evankeliumin vastaava teksti kuuluu hieman eri tavalla: "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa" (Luuk. 6:36). Jeesus haluaa kirkastaa meille sen, että armahtavaisuus on sitä täydellisyyttä, jota hän meistä odottaa. Voi miten paljon meillä on aihetta parannuksen tekemiseen eli kasvuvaraa vielä on! Kuuluisiko meidän osoittaa sellaista rakkautta, joka ilmenee armahtavaisuutena myös toisinajattelevia uskovia kohtaan? Siunausta toivon meille kaikille.
Mitä on kristillinen täydellisyys?
44
1838
Vastaukset
- Kristuksessa armahdettu ihm...
Tämä laajakaistani temppuilee, mutta toivottavasti saan pysymään auki.
Mutta, uskovan mielenlaatu, se käsittääkseni on Kristus-kasvoinen elämä meissä ja Hänessä täydellisyys.
Kun on anteeksi saanut, niin anteeksi antakaa. Lähimmäisen kohtaaminen, siinä on oikein testi sydämeen, jos sydämeni näkee hänet ”vääräuskoisenkin, mittamme mukaan” rakkaudella, niin kokee sydämestään jotain Vapahtajankaltaista tunnetta. Sen voi saada aikaiseksi vain Jumalan Pyhä Henki, ei mikään muu.
Hän, eli Jeesus on Golgatan lunastuksen kautta rakastanut kaikkia ihmisiä aivan loppuun asti, ajattelen nyt ryövärienkin kohtaa ristillä, ansaitsematon rakkaus oli vastaanotettavissa kummallekin ristin molemmin puolin.
Rakastammeko me lähimmäistä "loppuun asti", valitettavasti asetamme rakkautemme kohteelle henkemme rakkaudettomat reunaehdot.
Kohtaako se reunaehtoinen rakkaus sitten lähimmäisen?, Ei, ehkä.
Tämän reunaehtoisen rakkauden esittäjiä on monesti meidän vajaamittaisten lihallisten ihmisten esittämiä ehtoja täysi. Usko, niinkuin minä uskon, niin olet uskossa tahi et. Olkoon asettelu miltäpuolen pöytää tahansa tehty, se on lihassa tehty, vaikka kuinka olisi "oikein korvamerkittyjä" ohjeita. Vasta tekomme näyttää rakkauden syvimmät merkinnät, eli lähimmäisen saama Kristus-kasvoinen kohtelu ja elämämme Taivaan Isän sydämenlyönneillä ”höystettynä”. Siinä myös mekin voimme saada kohdata Kristus, vaikka hän ihmisenä ”tuoksuisi” elämälle.
Olkoon tämä ”tuoksu” sitten ojanpohjalta, tahi lihallisten oppitaistelujen areenoilta.- Kristuksessa armahdettu ihm...
Jäi valitettavasti epähuomiossa toivottamatta siunausta elämääsi, että tämä näin jälkikirjeenä. Kristus täyttäköön sinut Hengellään sydämen sopukoita myöten jatkuvasti. Olkoon Hän Lunastajamme ja kilvoituksen innoittaja viimeiselle veräjälle asti... tv. yksi veli.
- kuhilas
Jumalan armosta osalliseksi päästyään armahdettu syntinen kääntyy lähimmäisensä puoleen ja osoittaa armahtavaisuutta hänelle. Anteeksiantamuksen kokeminen muuttaa omaa asennettamme toisia kohtaan.
- kuhilas
Kristuksessa armahdettu ihm... kirjoitti:
Jäi valitettavasti epähuomiossa toivottamatta siunausta elämääsi, että tämä näin jälkikirjeenä. Kristus täyttäköön sinut Hengellään sydämen sopukoita myöten jatkuvasti. Olkoon Hän Lunastajamme ja kilvoituksen innoittaja viimeiselle veräjälle asti... tv. yksi veli.
Nöyrin kiitos sinulle rohkaisevasta viestistäsi. Haluan nöyrästi uskoa siihen, että Herramme Jeesus Kristus omasta halustaan tahtoo meitä juuri noin kohdella. "Sula hyvyys ja rakkaus seuraavat meitä kaikkina elämämme päiviä" eli siis loppuun asti. Samaa toivon sinulle.
- tarkoittavan
ihmisen Kristuksessa olevaa täydellisyyttä. Siis, että ihminen on koko ajan itsessään syntinen mutta Kristuksessa täydellinen ja "puhdas kuin pulmunen".
- kuhilas
Minä viittasin vain ja ainoastaan Kristuksen opetukseen koskien sitä, miten meidän tulisi elää Jumalan lapsina. Tuohon elämään kuuluu armahtavaisuus eli Laupias Samarialainen on siitä hyvä esimerkki meille. Sekin on Jeesuksen opetusta.
Mitä siihen tulee, johon viittasit, niin Jumalan edessä täytämme mitan eli olemme täydellisiä ainoastaan Kristuksen vanhurskaudessa, jossa ei ole mitään epätäydellistä.
Kuten ymmärrät mehän, niin me elämme tässä maailmassa. Kristus ei halua sitä, että vetäytyisimme yksinäisyyteen, luostariin, harjoittamaan hartauttamme pois maailman pahuuden keskeltä. Jeesus toivoo, että me elämme valona ja suolana tässä maailmassa. Siihen elämään kuuluvaa kristillistä täydellisyyttä kutsutaan Luukkaan evankeliumissa "armahtavaisuudeksi".
Tavoitteenasi on, että saat kaikki uskomaan, että olet uudestisyntynyt kristitty ja todistamaan se sanomalla sinua veljeksi.
No, ei-uskovat ja luopiot ovat veljiäsi ja sisariasi ja niinpä sinua ei tyydytä se, että saat adventistit sinua veljittelemään, vaan sinun on pakko yrittää saada murrettua uskovia sanomaan sinua veljeksi. Näin horjutat heidän uskoaan ja he käyvät alttiiksi sinun penseälle uskonnolliselle sanomallesi, joka on harhaopin kyllästämää.
Mutta ajattelepa kuolinhetkeäsi. Mitä sinua itseäsi hyödyttää se, että tuhannet ihmiset huutavat sinulle: veli, veli, veli? Jos et uudestisynny ja sitten seuraa Jeesusta elämäsi loppuun asti, niin sinä menet iankaikkiseen helvetin kärsimykseen. Siellä sitten kiroat sydämesi pohjasta noita veljittelijöitä, jotka eivät varoittaneet sinua eivätkä selkeästi ja pontevasti tuoneet esille hengetöntä tilaasi.
Ja veljittelijät saavat myöskin kärsiä (vaikka eivät olisi sinua Ellen Whiten harhoihin asti seuranneetkaan), sillä heiltä vaaditaan sinun veresi heidän kädestään: "Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. " (Hes 3:18)- kuhilas
Sakkeukselle, sen jälkeen kun Jeesus oli vieraillut hänen kodissaan, publikaanille palattuaan rukoilemasta temppelissä tai kotiin palanneelle tuhlaajapojalle. Minulla ei ole ollut yhtään enempää ansiota tai oikeutta Jumalan lapseuteen kuin heilläkään. Samassa uskossa tahdon elää kuin hekin jättäydyttyään täysin Jumalan armon varaan. Miten sinä olet toiminut? Onko muuten Jeesus valinnut sinut portin vartijaksi Jumalan valtakuntaan?
- kuhilas
johdonmukaisesti Herätysliikkeiden palstalla. Olet moneen kertaan tehnyt täysin selväksi sen, kuka mielestäsi on nimimerkin (kuhilas) takana. Eiköhän tämä jo ala riittää? Minkä kirkon tai herätysliikkeen saarnamies sinä olet? Tuo sekin tasapuolisuuden nimessä selkeästi esille.
Minä en vain jaksa ymmärtää tuota sinun epäystävällisyyttäsi minua kohtaan. Se on minulle täysin käsittämätöntä. Olenko minä sinulle jonkinlainen "muistivihje", joka sinussa laukaisee jonkin "epämieluisan" muiston? Ota nyt se tosiasia huomioon, että minä en ole tuo ihminen! Minä olen ihan täysin toinen yksilö! Älä siirrä epämieluisia muistoja jostakin toisesta minuun. Tiedosta tämä asia itsellesi, niin sinun on helpompi olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. kuhilas kirjoitti:
Sakkeukselle, sen jälkeen kun Jeesus oli vieraillut hänen kodissaan, publikaanille palattuaan rukoilemasta temppelissä tai kotiin palanneelle tuhlaajapojalle. Minulla ei ole ollut yhtään enempää ansiota tai oikeutta Jumalan lapseuteen kuin heilläkään. Samassa uskossa tahdon elää kuin hekin jättäydyttyään täysin Jumalan armon varaan. Miten sinä olet toiminut? Onko muuten Jeesus valinnut sinut portin vartijaksi Jumalan valtakuntaan?
Voi mitä sekoilua.
Kun et ole uskossa eikä sinulla ole Pyhää Henkeä, et ole matkalla taivaaseen. Jos tulet uskoon ja pysyt uskossa, niin silloin sinulla on Pyhä Henki ja olet matkalla taivaaseen.- kuhilas
uskova_1 kirjoitti:
Voi mitä sekoilua.
Kun et ole uskossa eikä sinulla ole Pyhää Henkeä, et ole matkalla taivaaseen. Jos tulet uskoon ja pysyt uskossa, niin silloin sinulla on Pyhä Henki ja olet matkalla taivaaseen.huutelee megafoniin Riitta Nenonen kuhilaalle! Kuulitteko viestin? Toivon, että Herra Jeesus Kristus ottaisi tuon sinun viestisi rakkaudessa huomioon.
kuhilas kirjoitti:
johdonmukaisesti Herätysliikkeiden palstalla. Olet moneen kertaan tehnyt täysin selväksi sen, kuka mielestäsi on nimimerkin (kuhilas) takana. Eiköhän tämä jo ala riittää? Minkä kirkon tai herätysliikkeen saarnamies sinä olet? Tuo sekin tasapuolisuuden nimessä selkeästi esille.
Minä en vain jaksa ymmärtää tuota sinun epäystävällisyyttäsi minua kohtaan. Se on minulle täysin käsittämätöntä. Olenko minä sinulle jonkinlainen "muistivihje", joka sinussa laukaisee jonkin "epämieluisan" muiston? Ota nyt se tosiasia huomioon, että minä en ole tuo ihminen! Minä olen ihan täysin toinen yksilö! Älä siirrä epämieluisia muistoja jostakin toisesta minuun. Tiedosta tämä asia itsellesi, niin sinun on helpompi olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.Et ole mikään muistivihje, vaan olet itsesi täällä minulle esitellyt moneen kertaan ja siitä on käynyt esille, että uskossa et ole, mutta haluaisit kaikkien niin uskovan.
kuhilas kirjoitti:
huutelee megafoniin Riitta Nenonen kuhilaalle! Kuulitteko viestin? Toivon, että Herra Jeesus Kristus ottaisi tuon sinun viestisi rakkaudessa huomioon.
Voi kun katkeroiduit ja aloit meuhkata omiasi.
- kuhilas
uskova_1 kirjoitti:
Voi mitä sekoilua.
Kun et ole uskossa eikä sinulla ole Pyhää Henkeä, et ole matkalla taivaaseen. Jos tulet uskoon ja pysyt uskossa, niin silloin sinulla on Pyhä Henki ja olet matkalla taivaaseen.Jeesus on kuollut Golgatalla sinunkin puolestasi. Voit uskossa siirtyä myrkkykäärmeiden puremien israelilaisten leiriin ja todeta, että sinäkin olet synnin käärmeiden purema ja ilman Kristusta kuoleman oma. Siirry heidän rinnalleen ja kohota meidän toisten kanssa katseesi Golgatan ristille. Ristin Herra on sinun Lunastajasi ja Auttajasi. Kun nöyrästi toimit näin, niin silloin perit iankaikkisen elämän eli saat jäädä eloon!
kuhilas kirjoitti:
Jeesus on kuollut Golgatalla sinunkin puolestasi. Voit uskossa siirtyä myrkkykäärmeiden puremien israelilaisten leiriin ja todeta, että sinäkin olet synnin käärmeiden purema ja ilman Kristusta kuoleman oma. Siirry heidän rinnalleen ja kohota meidän toisten kanssa katseesi Golgatan ristille. Ristin Herra on sinun Lunastajasi ja Auttajasi. Kun nöyrästi toimit näin, niin silloin perit iankaikkisen elämän eli saat jäädä eloon!
Noin taas yrität ottaa uskovan roolia, vaikka et ole uskova. Minä en harhaoppisten adventistien joukkoon tule, enkä ole muutenkaan aikonut seurata sinua sinun uskonnollisella luopiotielläsi.
- Esko taas
Etkö jo usko: mene pois eksyttämästä!
Tämä ei ole adventistien eksytystyömaa!- kuhilas
että sinä tuupit erästä veljeäsi Herrassa. Olen asiasta melko varma. Nöyränä veljenä tämän tosiasian paljastan sinulle. Vaieta tietenkin minun pitää, sillä niinhän meidän Herramekin teki lopulta, kun häntä kuulusteltiin.
- ei ole tämä.
"Adventistien eksytystyömaa"?
Onko se työmaa, jossa adventistit eksyttää? Vai onko se työmaa, jossa adventisteja eksytetään? Adventistien eksytystyömaa kuitenkaan tämä ole ei. - Mutta
ei ole tämä. kirjoitti:
"Adventistien eksytystyömaa"?
Onko se työmaa, jossa adventistit eksyttää? Vai onko se työmaa, jossa adventisteja eksytetään? Adventistien eksytystyömaa kuitenkaan tämä ole ei."uskova" 1 :sen eksytystyömaa tämä on ollut jo pitemmän aikaa ja vielä valehtelijakin sanan täydessä merkityksessä.Sanoo toisaalla olevansa Riitta ja toiset sanoo, että Esko, ota tuosta nyt sitten selvä, mutta ei kait paholainenkaan halua,
että hänet tunnetaan ja tiedetään, hän haluaa kätkeytyä, ja silti huudella hävyttömyyksiään nurkan takaa. - kuhilas
Mutta kirjoitti:
"uskova" 1 :sen eksytystyömaa tämä on ollut jo pitemmän aikaa ja vielä valehtelijakin sanan täydessä merkityksessä.Sanoo toisaalla olevansa Riitta ja toiset sanoo, että Esko, ota tuosta nyt sitten selvä, mutta ei kait paholainenkaan halua,
että hänet tunnetaan ja tiedetään, hän haluaa kätkeytyä, ja silti huudella hävyttömyyksiään nurkan takaa.Millä nimellä sitä kutsutaan, jos vaihtaa sukupuolta? Vaikea uskoa, että Riitta alkaisi käyttää nimimerkkiä, joka ei kuulu hänen sukupuolelleen. Esko on mielestäni miehen nimi. Olen jotenkin aavistellut, että sekä Uskova 1 ja Esko esiintyvät samassa hengessä. No se siitä.
- "partasuu uroona"
kuhilas kirjoitti:
Millä nimellä sitä kutsutaan, jos vaihtaa sukupuolta? Vaikea uskoa, että Riitta alkaisi käyttää nimimerkkiä, joka ei kuulu hänen sukupuolelleen. Esko on mielestäni miehen nimi. Olen jotenkin aavistellut, että sekä Uskova 1 ja Esko esiintyvät samassa hengessä. No se siitä.
silloin,kun ei ollut vielä julkaissut sitä että onkin nainen.Riitta Nenonen.
- Nyt jo
"partasuu uroona" kirjoitti:
silloin,kun ei ollut vielä julkaissut sitä että onkin nainen.Riitta Nenonen.
Mikä tämä RiittaEsko juttu oikein lopulta on, vai
onko se EskoRiitta 1 ? - Nenonen
Nyt jo kirjoitti:
Mikä tämä RiittaEsko juttu oikein lopulta on, vai
onko se EskoRiitta 1 ?alias Uskova 1 parhaiden?Vaitiolo myöntymisen merkki!Vai kuis on?
- Riitta Esko?
Mutta kirjoitti:
"uskova" 1 :sen eksytystyömaa tämä on ollut jo pitemmän aikaa ja vielä valehtelijakin sanan täydessä merkityksessä.Sanoo toisaalla olevansa Riitta ja toiset sanoo, että Esko, ota tuosta nyt sitten selvä, mutta ei kait paholainenkaan halua,
että hänet tunnetaan ja tiedetään, hän haluaa kätkeytyä, ja silti huudella hävyttömyyksiään nurkan takaa.Niitähän on olemassa sellaisiakin sukunimiä, jotka ovat etunimiä. Minäkin tunnen yhden, vaikken tosin Esko-nimistä
- jonka molemmat
kuhilas kirjoitti:
Millä nimellä sitä kutsutaan, jos vaihtaa sukupuolta? Vaikea uskoa, että Riitta alkaisi käyttää nimimerkkiä, joka ei kuulu hänen sukupuolelleen. Esko on mielestäni miehen nimi. Olen jotenkin aavistellut, että sekä Uskova 1 ja Esko esiintyvät samassa hengessä. No se siitä.
sekä etunimi että sukunimi olivat naisen etunimiä. Aluksi olinkin ihmeissäni kun luulin että kyseisestaä henkilöstä puhuttiin aina kahta etunimeä käyttäen, että mikä hänen sukunimensä sitten on?
- oli_
"partasuu uroona" kirjoitti:
silloin,kun ei ollut vielä julkaissut sitä että onkin nainen.Riitta Nenonen.
mies.
- "vanha
Nyt jo kirjoitti:
Mikä tämä RiittaEsko juttu oikein lopulta on, vai
onko se EskoRiitta 1 ?Erkkikään?
- sinä et ole
tervetullut,anna heidän olla!
- vain
Heti tuli keskustelua tälle kuolleelle foorumille,ja sitä paitsi onhan täältäkin tultu sankoin joukoin adv.palstoille.
- kuhilas
vain kirjoitti:
Heti tuli keskustelua tälle kuolleelle foorumille,ja sitä paitsi onhan täältäkin tultu sankoin joukoin adv.palstoille.
Eikös meitä juuri siitä tunnisteta Jumalan lapsiksi, että meillä on keskinäistä rakkautta? Kiitos sinulle, kun kohtelit minua hyvyydellä. Haluan muistaa toisiakin rukouksissani. Sinusta tahdon kiittää!
- körttikuhilas

Miksi me kristityt lyömme toisiamme julmemmin kuin kukaan ns. maailman ihminen? Minä ainakin haluan siunata kaikkia Jeesuksen omia. Voimme ajatella erilailla monista asioista mutta silti opetella kunnioittamaan toisiajattelevia. Valitettavasti me kaikki olemme jossakin mielessä vajavaisia. Ainoa täydellinen ja virheetön on Jeesus Kristus, kallis Lunastajamme. On vapauttavaa kun ei tarvitse ottaa sitä porttivahdin pestiä. Se on onneksi paremmissa käsissä. Ole siunattu
- kuhilas
körttikuhilas kirjoitti:

Minun juureni äitini puolelta ulottuvat sinne Rautalammin seuduille. Tätini eli iäkkääksi Rautalammin Kerkonkoskella. Hän oli aivan ihana ja sydämellinen ihminen. Siellä päin niitä heränneitä serakuntalaisia löytyy monesta kylästä. Kun tätiäni olin saattamassa ikuisuusmatkalle, niin olin tuolloin läsnä hautajaisissa. Rautalammin ystävällinen nykyinen kirkkoherra pyysi minua puhumaan tätini muistojuhlassa. Olen käynyt Nilsiässä ja vierailin Aholan saaressa. Paavo Ruotsalaisen muistorikkaat asuinseudut ovat puhutelleet minuakin. Körttiläinen kristillisyys edustaa tuota "alatien nöyrää kristillisyyttä". Siinä korostuu "ihmisen pienuus ja Jumalan suuruus".
Kokemukseni kanssakäymisestä suomalaisen kirkkokansan keskuudessa ovat yleensä myönteiset ja lämpimät. Kun katselemme syksyllä miten muuttolinnut kokoontuvat yhteeen, niin voimme niiden käyttäytymisestä vetää merkittävän opetuksen. Eikö meidänkin Jumalan lapsina tulisi tunteaa tuota keskinäistä sopua ja rakkautta toinen toisiamme kohtaan, sillä muutto on edessä? Eikö Kristus yhdistä meitä? Mehän kaikki olemme matkalle yhteiseen Isän kotiin.
- kasi
1. Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
------------------------------------------------
Yllä oleviin Paavalin sanoihin sisältyy lupaus ja tuomio - vaikka useimmat meistä näkevät vain lupauksen koska eivät halua nähdä sitä rakkaudettomuuden seurausta mikä näistä sanoista myöskin tulee esille.
-------------------------------------------------
Paavali kirjoitti myöskin seuraavan:
Roomalaiskirje 13:
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.
--------------------------------------------------
Jumalan siunausta sinulle kuhilas
kasi- kuhilas
On ilo nähdä, että tärkein, parhain ja jaloin ei ole kadonnut Kristuksen seuraajien ajattelusta ja elämästä. "Rakkaus on kärsivällinen", koska siihen sisältyy tarkoitus. Äiti tai isä jaksaa uskoa vielä siihen, että hänen lapsensa vielä palaa, nousee, muuttuu, kasvaa niin pelastuu. Se on rakkautta. "Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa". Rakkauteen sisältyy anteeksiantamus ja anteeksiantamukseen unohtaminen. Rakkaus on todellakin kuin pyyhekumi, jolla pyyhitään pois. Hän, joka rakastaa ei pidä muistikirjaa, vaan antaa anteeksi ja unohtaa. "Rakkaus ei koskaan katoa". Rakkaus ei lyö hanskoja pöytään ja sano, että nyt saa riittää. Rakkaus jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Tällaista rakkautta Jeesus odottaa meiltä. Näin hän meitä kohtelee. Tätä rakkautta meidän tulisi osoittaa lähimmäisillemme. Kiitos kasi sinulle. Herra sinua siunatkoon.
- Sirkka Iita.
Ja kuhilas yrittää pitää tätä kuolevaa herätysliikkeiden palstaakin vielä hengissä.
Mutta nyt on pakko painua unten maille.
Siunausta teille molemmille ja hyvää yötä,Jeesus myötä!tv.sisarenne Herrassa Sirkka Iita. kirjoitti:
Ja kuhilas yrittää pitää tätä kuolevaa herätysliikkeiden palstaakin vielä hengissä.
Mutta nyt on pakko painua unten maille.
Siunausta teille molemmille ja hyvää yötä,Jeesus myötä!tv.sisarenne HerrassaEhkä kuhilas yrittää pitää palstaa hereillä, mutta uskovien hengellisyyden hän yrittää tappaa ja tehdä heistä luopioita ja harhaoppisia. Ja sinä kasin kanssa olet aina pahaa auttamassa: OLETTE AINA HARHAOPIN PUOLELLA JUMALAA VASTAAN koko kolmikko.
- ei ollenkaan he ole
uskova_1 kirjoitti:
Ehkä kuhilas yrittää pitää palstaa hereillä, mutta uskovien hengellisyyden hän yrittää tappaa ja tehdä heistä luopioita ja harhaoppisia. Ja sinä kasin kanssa olet aina pahaa auttamassa: OLETTE AINA HARHAOPIN PUOLELLA JUMALAA VASTAAN koko kolmikko.
Jumalaa vastaan, yhdy vaan heihin niin huomaat kuinka sinullekin tulee mielen rauha, ja yhdessä voitte viedä Jumalan sanomaa hukkuvalle maailmalle, näin ollen sinä olet vain jarruna Herran työlle. Heräjä hyvä Riitta ennenkuin on liian myöhäistä, en tätä sano millään pahalla sinulle, mutta Jumala rakastaa sinua ja toivoo että sinäkin olisit yhdessä viemässä Hänen sanomaansa, sinulla olis siihen varmaan hyvinkin paljon taitoa jos vain saisit tuon vihan hengen pois itsestäsi, toisia kohtaan.
- ITSERIITTOINEN
ei ollenkaan he ole kirjoitti:

Uskova1.Herra sinuakin armahtakoon.Aamen.
- Sirkka Iita.
uskova_1 kirjoitti:
Ehkä kuhilas yrittää pitää palstaa hereillä, mutta uskovien hengellisyyden hän yrittää tappaa ja tehdä heistä luopioita ja harhaoppisia. Ja sinä kasin kanssa olet aina pahaa auttamassa: OLETTE AINA HARHAOPIN PUOLELLA JUMALAA VASTAAN koko kolmikko.
että ihminen on luonnostansa täysin mihinkään hyvään kykenemätön.
Mutta kun on TÄYSIN ja KOKONAAN antanut VALTUUDET JEESUKSELLE elämänsä suhteen,niin saa olla VARMA,ettei HÄN vie meitä mihinkään mikä ei ole Jumalan tahto.Usotko sinä tämän?Minä USKON!!
Kysyin veljeltäni silloin kun uudestisynnyin että miten saisin AINA säilytettyä tämän ihanan Pyhän Hengen läheisyyden,niin hän vastasi ja sanoi:
"ANNA JOKA AAMU KOKONAAN ITSESI JA PÄIVÄSI HERRAN HALTUUN,RUKOILE HÄNELTÄ SIUNAUSTA JA JOHDATUSTA,TEE SE SAMA JOKA ILTA NUKKUMAAN KÄYDESSÄSI."
"Päivä kerrallaan,päivä kerrallaan,siinäpä se sitten on!"
Tätä olen noudattanut,ja luotan siihen että Herra pitää huolen omistaan,jotka on kerran uudestisyntymän kautta omakseen kutsunut!
Hän ei meitä hylkää eikä jätä,niinkauan kun Hänesssä riipumme ja hänelle uskomme päivämme,niin hän johdattaa meitä.
Kiitos Jeesus että sain uskoa tämänkin päiväni SINUN HALTUUSI!
JEESUS ON HEIKOISSA VAHVA! Sirkka Iita. kirjoitti:

JEESUS ON HEIKOISSA VAHVA!En tiedä mitä tunnekokemusta yrität ylläpitää, mutta Jumalaa vastustat olemalla harhaopin puolella, joten tuo tunne-elämyksesi on omaa tekoasi, ei Pyhän Hengen läheisyyttä, sillä Pyhä Henki on Totuuden Henki eikä yhdy Jumalaa vastustavaan harhaoppiseen.
- Sirkka Iita.
uskova_1 kirjoitti:
En tiedä mitä tunnekokemusta yrität ylläpitää, mutta Jumalaa vastustat olemalla harhaopin puolella, joten tuo tunne-elämyksesi on omaa tekoasi, ei Pyhän Hengen läheisyyttä, sillä Pyhä Henki on Totuuden Henki eikä yhdy Jumalaa vastustavaan harhaoppiseen.
OLEN KRISTUKSEN PUOLELLA!
Minä en hyväksy ihmisviisaudella toisten Jumalan lasten armon ulkopuolelle työntämistä,koska se EI ole Jumalasta.
Vaan uskon ja LUOTAN TÄYSIN PYHÄN HENGEN johdatukseen ja läsnäoloon elämässäni,koska Jeesus ei valehtele.
Hän ON minulle itse lupauksensa antanut ja minä USKON sen.
Lopeta itse tuo eksytyksen kylvö!Ainakin minun kohdallani teet turhaa työtä!
Sinä itse olet eksytyksessä julistaessasi iankaikkista elämää myöskin helvetissä.
Se,jos mikä,on Pyhän Hengen pilkkaa!
Koska iankaikkinen elämä kuuluu ainoastaan niille,jotka Kristuksessa ovat!
OMATUNTO ratkaisee,mikä on oikein ja mikä väärin,koska se on Jumalan ääntä sisimmässämme!
Minun omatuntoni sanoo,että on oikein ja Jumalalle otollista viedä pelastussanomaa Jeesuksesta Kristuksesta maailman pimeyteen!
Ulkoiset puitteet,eikä kirkon nimi ratkaise pelastuskysymyksessä,vaan SYDÄMEN USKO.
Mutta sinä et näitä asioita ymmärrä,etkä voikkaan,koska näitä voi ymmärtää vasta Pyhän Hengen kautta.
Saakoon Jumalan rakkaus eheyttää ja tehdä sinutkin terveeksi,niin että katkeruuden sappi vuotaa pois sydämestäsi ja tilalle pääsee virtaamaan Kristuksen rakkaus.tv.Sirkka Iita. - kasi
uskova_1 kirjoitti:
Ehkä kuhilas yrittää pitää palstaa hereillä, mutta uskovien hengellisyyden hän yrittää tappaa ja tehdä heistä luopioita ja harhaoppisia. Ja sinä kasin kanssa olet aina pahaa auttamassa: OLETTE AINA HARHAOPIN PUOLELLA JUMALAA VASTAAN koko kolmikko.
uskova_1 kutsui minua (meitä) pahuuden kolmikoksi kun kirjoitin
1. Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
------------------------------------------------
Yllä oleviin Paavalin sanoihin sisältyy lupaus ja tuomio - vaikka useimmat meistä näkevät vain lupauksen koska eivät halua nähdä sitä rakkaudettomuuden seurausta mikä näistä sanoista myöskin tulee esille.
-------------------------------------------------
Paavali kirjoitti myöskin seuraavan:
Roomalaiskirje 13:
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.
-------------------------------------------------
uskova_1, se että Paavalin opetukset eivät kelvanneet sinulle vaan kutsut niitä joille nuo yllä olevat opetukset merkitsevät kristillisyyttä "pahuuden kolmikoksi" - se kertoo enemmän sinusta kuin mistään muusta. - Ikuinen elämä
uskova_1 kirjoitti:
En tiedä mitä tunnekokemusta yrität ylläpitää, mutta Jumalaa vastustat olemalla harhaopin puolella, joten tuo tunne-elämyksesi on omaa tekoasi, ei Pyhän Hengen läheisyyttä, sillä Pyhä Henki on Totuuden Henki eikä yhdy Jumalaa vastustavaan harhaoppiseen.
helvetissäkö,vaiko adventismi?
Sitäpaitsi tuo Ellenin syyllistäminen pakkomielteen omaisesti on jo sairasta.
Ja sitten sillä perusteella tuomita kaikki koko kristinuskossa oleva kirkkokunta helvettiin ilman armoa,on jo aika kamalaa.
Jos ei kuka usko sinun pakkomiellettäsi niin hän on väärässäkö?
Pelastusko riippuukin sinun pakkomielteesi hyväksymisestä,että on pakko hyljätä adventtismi,muutoin ei voi olla otollinen?
Sinähän ehdollistat Kristuksen armon!
Eikö Kristus ja hänen armonsa merkitse sinulle mitään?
Sallithan pikavisiitin täällä, kun katsoin Kristinuskon etusivua huomasin otsikon, johon haluan vastata;
USKOVIEN SYNNITÖMYYS JA TÄYDELLISYYS
Jeesus kehotti olemaan Taivaallisen Isän tavoin täydellisiä. (Matt 5:48)
Onko mahdollista saavuttaa täydellisyys ja synnittömyys? (1 Joh 3:3-10)
Jeesus Kristus jätti täydellisyyden esikuvan, jota kohti kristitty pyrkii ja kasvaa. (Snl 4:18)
Täydellisyys ei merkitse ihmisen synnittömyyttä. Kaikki erehdymmekin heikkouksiemme mukaan uskomme tielläkin.
Vain Jeesus on täydellinen.
Uskovainen tunnustaakin ettei hän itsessään ole täydellinen. (Fil 3:12, Job 9:20)
(Jaak 3:2, 1 Joh 2:1-5, San 24:16) “Sillä kaikki ovat tehneet syntiä, ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” (Room 3:9,23, 1 Joh 1:8, 1 Kun 8:46, Gal 3:22)
Uskovaisen synnittömyys tarkoittaakin kieltäytymistä tahallisesta synnin teosta, ja synnillisestä elämästä kääntymällä uskoon Herran viitoittamalle polulle. (Mark 16:15-16, Apt 16:31, Room 10:9-10)
Täydellisyys ei tarkoita teologian täsmällistä tuntemusta, (Luuk 12:47-48) vaan rakkautta. (Kol 3:14)
Mitä enemmän rakastaa Jumala ja lähimmäisiään, kasvaa myöskin täydellisyys. 5 Moos 6:4-6, Matt 19:17-19, Mark 12:28-33, Joh 13:34-35) “Vapauden ja täydellisyyden” (10 käskyn siveyslaki) laki kasvattaa Kristukseen ja täydellisyyteen. (Jaak 1:25, 2:10-12, 5 Moos 5:1-22, Luuk 16:17, Room 3:20, 7:22, 1 Joh 3:4, Hebr 8:10, 10:16-17)
Kristuksessa ihminen voi olla “täydellinen.” (Fil 3:14-15, Hebr 10:14, 1 Kor 2:6-7, Room 8:29, 1 Joh 3:2, 1 Moos 17:1, 5 Moos 18:13)
Kristitty kieltää itsensä ja seuraa Jeesusta. (Matt 19:21, Jaak 1:4, Matt 7:21)
Jumalan sana ja Pyhä Henki (Joh 16:8) johtavat täydellisyyteen. (Gal 2:20, Tim 3:16-17, 2 Kor 3:18)
Jeesuksessa on syntien anteeksianto. (Hebr 7:25, Matt 1:21, 1 Tim 1:15, Jes 1:18, 43:25, Joh 3:16)
Lopullinen täydellisyys saavutetaan Kristuksen tullessa. (1 Joh 3:2, Ef 5:25-27, 2 Tess 5:23)
Ihminen on vajavainen, ja täydellisyys onkin nähtävä Kristuksen rakkauden ja ristin valossa. (Kol 2:8-10)
Kristuksessa ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi, (2 Kor 5:21, Apt 13:38) ja voi tulla taivaskelpoiseksi. (2 Kor 5:17)
Ihminen ei silloin sisimmässään kapinoi Herran tahtoa vastaan, ja synti tulee vastenmieliseksi. Ihminen pyhittyy Herralle otolliseksi, ja eroon maailman synnistä. (Jaak 1:27, Room 12:21 Joh 2:15)
Herrassa uskova elää uutta elämää, (Room 8:1-17) ja Herran ilmestyessä Jeesuksen täydellisyys luetaan ihmisen hyväksi. (1 Kor 15:50-58)
Lisää aiheen läheltä:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osasto 1 “Jeesus Kristus, Jumala, Pyhä Henki enkelit”
Osasto 2 “Raamattu”
Osasto 3 “Pelastus, taivas ja uusi maa”
Osasto 4 “Jumalan laki”
Osasto 5 “Kristillinen elämä ja rukous”
Osasto 7 “Seurakuntaelämä”
Osasto 9 “Jeesuksen tulo. Lopun aika”
Osasto 10 “Profetiat”
Osasto 14 “Kuolema ja tuomio”
Osasto 15 “Sekalaisia kysymyksiä”
Osasto 16 “Terveys ja raittius”
Vrt; http://www.media7.fi/raamattuopisto
Siunausta
jari laurila
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768