Kuisma ja SNKY on reilujen suomalaisten liike

Tiedän Kuisman pitkältä ajalta ja voin sanoa, että on mainettaan parempi. Jotkut pikkunatsit, jotka eivät saa omaa puoluetta aikaiseksi haluavat herjata. Ihmetyttää ketä tällainen hyödyttää. Eikö kaikkien nationalistien pitäisi olla vilpittömiä isänmaan asiassa.
Jos Kuimassa on jotain heikkouksia, niin tuetaan häntä. Tämä on minusta luonnollista veljeyttä, jota Suomi tarvitsee. Nyt kaikki ulkolaisia hyysäävät naiset nauraa tuollaisille neteissä katkeroituneille pikkunatseille.
Kuisman puolueen myötä isänmaalliset piirit tullaan ottamaan vakavammin jatkossa
397352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Minua kiehtoo Kuisman miehekäs hahmo. Hänestä puhutaan monenlaista. Minäkin uskon, että todellisuudessa hän herkkä ja hyvä ihminen. Kirjoituksesi vahvisti äänestyspäätökseni.

Äänestä
  • Mulle tulee SNKY:stä samanlainen vaikutelma kuin nuorsuomalaisista aikoinaan. Kaivattu messiasporukka. Tällä kertaa pojat on isänmaallisella asialla. Nusut oli loppu pelistä vaan marrkinatalousmiesten juoksupoikia

    Äänestä

  • katjushka kirjoitti:

    Mulle tulee SNKY:stä samanlainen vaikutelma kuin nuorsuomalaisista aikoinaan. Kaivattu messiasporukka. Tällä kertaa pojat on isänmaallisella asialla. Nusut oli loppu pelistä vaan marrkinatalousmiesten juoksupoikia

    Jotkut alaikäiset pikkutytöt - kettusellaiset - selittää, ettei SNKY:llä ole kannatusta. Nämä valheen mestarien - kommunistien ja demarien - jälkeläiset sanovat, että SNKY:n takana on yksi mies.
    Miten sitten liikkeestä tuli puolue? Siihen tarvitaan 5000 nimeä.

    Ei tarvi olla mikään sääprofeetta aistimaan poliittisen ilmaston muutosta. Ihmiset odottaa SNKY:n tarjoamaa protestivaihtoehtoa.

    Oikeistoradikalismi on kansan huulilla. Negatiivisella kampanjalla ihmisiä yritetään pelotella olemaan äänestämättä omaa vaihtoehtoaan. Henkilöitä mustamaalataan jne. Uskon, että kielletyn hedelmän maku houkuttaa aina radikaaleja nuoria. Jotka sitä paitsi ovat maamme tulevaisuus.
    Le Pen sai nuoret puolelleen 1980-luvun alussa ja nämä ovat pysyneet "kanavalla" siitä asti. Samoin käy SNKY:n

    Äänestä

  • jorkka kirjoitti:

    Yllätys on lähellä . Saa nähdä kun vaalit on ohi mikä on hallituksen kokoonpano . Tosin eiköhän media vielä ehdi mustamaalata kyseisen puolueen .

    Äänestä

Kuuluin 1990-luvun alussa Tapio Linnan pyörittämään kansalliseen radikaalipuolueeseen, joka ei tosin nimestään huolimatta ollut rekisteröity puolue.

Kyllähän Kuisman esiintulo silloin herätti kauhua ja osittain jopa hilpeyttä kauempaa seuranneille.
Nykyisin näen asian niin, että Kuisma reagoi aikamoisella meinigillä siihen synkkään lamatunnelmaan. Niinkuin me muutkin. Kait se toi skiniliikekin syntyi jonkinlaisesta hädästä. Ei siitäkään moni niin ylpeä enää ole.

Kyllä Kuisma on kasvanut ihmisenä niistä ajoista. Nykyisin sen ei itse tarvi olla mikään keulakuva. Jos se tulee ehdolle tänne Vantaan vaalipiiriin niin aion äänestää sitä.

Äänestä
  • Pulunnussijat pitäisi tappaa kaikki. Che Guevara oli kova jätkä.

    Äänestä

  • duunari kirjoitti:

    Pulunnussijat pitäisi tappaa kaikki. Che Guevara oli kova jätkä.

    Ihmetyttää se, että anarkistit ihailee Che Guevaraa. Mies oli nationalisti pohjimmiltaan. Tuskin se nyt puhtaasta ideologiasta Kuubasta lähti jatkamaan sotaansa. Se ei kai enää sopeutunut elämään järjestäytyneessä valtiossa.

    On niin helppo romantisoida miestä jota ei voi syyttää Castron Kuuban tuottamista pettymyksistä. Se on vähän Jeesuksen tapainen hahmo.

    Sen sijaan ensimmäinen tappouhkauksien lateleminen sopi hyvin anarkistille. Liittykää SNKY:hyn tekin.

    Miksi tappelette toisia suomalaisia vastaan. Isot puolueet kiihottaa teitä kansallismielisiä vastaan kun ne pelkää.

    Äänestä

  • Mitä muuten kuuluu Tapio Linnalle? Tekee kuulemma näköpiiri lehteä. Uusin numero ei ole tullut Akateemiseen vielä.

    Niin Kuisma on kehittynyt hyvään suuntaan. Tapio Linnalla on nykyään aika erikoinen linja. Kaveri on ruvennut pikkuisen punertaa iän myötä.

    No, suotakon. Tapsa on kuitenkin kiistattomasti pohtinut teoreettisesti nationalismia varmaan eniten tässä maassa. Se on oikeassa hommassa kirjoittaessaan.

    Onko kukaan pyytänyt Linnaa ehdokkaaksi Helsinkiin. Sai se sentään satoja ääniä silloin kunnallisvaaleissakin 1992?

    Nyt tarvittaisiin kaikki nationalistit kehiin, kun kerran on oikein puolueiden kanssa lähdetty liikkeelle.

    Äänestä

  • Meinasin muuten kujauttaa Halosen vaalivoiton jälkeisenä aamuna erästä kioskinmyyjä akkaa. 50 vuotiaalla n. 95 kiloisella naisella oli todella muikea hymy.

    Mä olisin voinut äänestää Keskustaa jos Aho olisi jatkanut. Nyt taidan antaa ääneni jollekin todella radikaalille ryhmälle. Ämmät tyrannisoi tässä maassa liikaa.

    Onko stadissa SNKY:n ehdokkaita tarjolla? Mitä natsimpi sitä parempi minun äänestystarpeilleni. Vai onko tää Kuisman pulju mennyt jo liian pehmeäksi?

    Äänestä

  • Maddi kirjoitti:

    Meinasin muuten kujauttaa Halosen vaalivoiton jälkeisenä aamuna erästä kioskinmyyjä akkaa. 50 vuotiaalla n. 95 kiloisella naisella oli todella muikea hymy.

    Toi sun juttus kolahti. Oon ihan samaa mieltä, että oli hirveä tunne herätä Halosen presidentinvaalien jälkeiseen aamuun.

    Kaikkein pahimmat skenaariot toteutu heti. Homous on aivan yhtä ok, kuin mikä tahansa. Viivi neito telkkaristakin lesboilee avoimesti. Toistensa pillujen lipsuttaja tytöt oikein uhoo, ettei miehiä enää tarvita. SETA-taustainen Halonen on saanut pikkutytöiltä housut märiksi. Nyt palvotaan naispressaa ja siinä samassa naisten keskinainen runkkailu vaan yleistyy.

    Joo, joku protestiryhmä pitäis löytää. En pääse äänestämään Tony Halmetta, joka oikein tatuoi viestin homoille "exit only".

    Kai täältä Forssasta saa jotain vastaavaa ryhmää äänestää? SNKY:n lista tulossa?

    Äänestä

  • kolahti kirjoitti:

    Tunnen homppelimiehiä, jotka kannattaa myös karskien miesten puoluetta Suomen kansan sinivalkoisia ja muutenkin testomeininkiä.

    Äänestä

  • Maddi kirjoitti:

    Meinasin muuten kujauttaa Halosen vaalivoiton jälkeisenä aamuna erästä kioskinmyyjä akkaa. 50 vuotiaalla n. 95 kiloisella naisella oli todella muikea hymy.

    Mä olisin voinut äänestää Keskustaa jos Aho olisi jatkanut. Nyt taidan antaa ääneni jollekin todella radikaalille ryhmälle. Ämmät tyrannisoi tässä maassa liikaa.

    Onko stadissa SNKY:n ehdokkaita tarjolla? Mitä natsimpi sitä parempi minun äänestystarpeilleni. Vai onko tää Kuisman pulju mennyt jo liian pehmeäksi?

    ainakin kaksi kovaa SNKY:n miestä on ehdolla Helsingin vaalipiiriin!

    Äänestä

  • kolahti kirjoitti:

    Toi sun juttus kolahti. Oon ihan samaa mieltä, että oli hirveä tunne herätä Halosen presidentinvaalien jälkeiseen aamuun.

    Kaikkein pahimmat skenaariot toteutu heti. Homous on aivan yhtä ok, kuin mikä tahansa. Viivi neito telkkaristakin lesboilee avoimesti. Toistensa pillujen lipsuttaja tytöt oikein uhoo, ettei miehiä enää tarvita. SETA-taustainen Halonen on saanut pikkutytöiltä housut märiksi. Nyt palvotaan naispressaa ja siinä samassa naisten keskinainen runkkailu vaan yleistyy.

    Joo, joku protestiryhmä pitäis löytää. En pääse äänestämään Tony Halmetta, joka oikein tatuoi viestin homoille "exit only".

    Kai täältä Forssasta saa jotain vastaavaa ryhmää äänestää? SNKY:n lista tulossa?

    VIIMEISTÄÄN 4.2. listat julkaistaan !

    niin ei väinö ole homovastainen .homoissa on euroopan äärioikeistossa paljon johtajia ja puheenjohtajia .ei pidä enään tänä päivänä puhua seksuaalisuudesta tuohon sävyyn . oikeudet elämään kuuluu kaikille .jos et tiedä niin aatukin oli bi-seksualisti ,ja erittäin pervo pissa ym leikkeineen .Ja Natsi-Saksan johtajissa oli paljon pedofiilejä ,jotka käytti sekä poikia että tyttöjä hyväkseen .Ja mitä Väinöön tulee niin mieshän on niin jumalattoman seksuaalinen kuin olla voi .... terv kannattaja

    Äänestä

Minulle on jäännyt Kuisman liikkestä sellainen mielikuva, että kyseessä olisi reilujen shamaanien liike pikemminkin. Ilmeisesti kyse on ollut jonkinlaisesta lehdistön parjauskampanjasta

Äänestä

Oli kiva lukea tällaista sivua. Aina vaan siivotonta pornoa pyörii näillä keskustelupalstoilla. Tsemppiä vaaleihin

Äänestä
  • olen etsinyt kaikkialta mutta ei löydy.
    En jaksa lukea, haluan katsella siivotonta pornoa.

    Äänestä

..tammisaaren vankiloista hieman lauleskella.

Tällaisena vanhana kommunistipartana sitä katselee ilolla nykyistä fascistikaaderistoa. Ne on enemmän halveksittuja kapitalistien taholta kuin ns. "kommunistit" tai mitkä lie vasemmistoliittolaiset. IKL oli aikoinaan työläisvihamielinen liike - oikea isojen fascistiherrojen käsikassara.
Minä en perkele ainakaan mitään Suvi-Anne Siimeksen porvariporukkaa äänestä. Voisin äänestää vaikka tätä sänkyporukkaa kunhan olisi takeet siitä, ettei ala mihinkään hitler-meininkeihin

Äänestä

Näkyy korvat ja suu, mutta missä se Väinö on.

Paljon huudetaan Väinö Kuisman nimeä. Risto Kuisman mulkku meni demareihin ja petti äänestäjänsä. Olisiko tää Väinö puolestaan kovempi Kuisma. Yksi Markku tai jotain sinnepäin Kuisma ampu niitä kettutytöjä.
Näin ravimiehenä katson aina sukuja onko ainesta.

Äänestä

TOTTA !

Äänestä

Sieg Heil!

Me tulemme ottamaan vaaleissa suuren voiton. Viisi edustajapaikkaa jo olisi suurvoitto. Kannattaa muistaa että ei NSDAP:kaan saanut suurinta valtaansa ensimmäisessä vaalissa. SNKY iskee todenteolla ehkä vasta muutamien vuosien kuluttua, ehkä suurin puolue tulevaiduuessa. Hail Victory!

Äänestä
  • Painukaa jo hevon kuuseen saastuttamasta tätä palstaa tällä natsipaskallanne! Menkää vaikka Jippii.fin törkyfoorumille avautumaan, sieltä löydätte varmasti kaltaisianne! Kukaan omilla aivoilla ajatteleva suomalainen ei lähde teidän kaltaisten paskapopulistinatsien taakse, vaan sitähän te säälittävät yhteiskunnan väliinputoajat ette ymmärrä! Nimimerkkien heze, jäsen, jne... kirjoituksista saa totisesti hyvän kuvan siitä, millaisia aivottomia idiootteja SNKY:n takana on! Ja kehtaavat sanoa vielä toimivansa isänmaan puolesta! Paskat! Vituttaa lukea samaa paskaa viestistä toiseen - ennen tämäkin oli asiallinen keskustelufoorumi. Joten pitäkää ne helvetin natsimölyt siellä turpavärkissänne ja kaikotkaa saastuttamasta tätä palstaa!

    Äänestä

  • Anti-SNKY kirjoitti:

    Painukaa jo hevon kuuseen saastuttamasta tätä palstaa tällä natsipaskallanne! Menkää vaikka Jippii.fin törkyfoorumille avautumaan, sieltä löydätte varmasti kaltaisianne! Kukaan omilla aivoilla ajatteleva suomalainen ei lähde teidän kaltaisten paskapopulistinatsien taakse, vaan sitähän te säälittävät yhteiskunnan väliinputoajat ette ymmärrä! Nimimerkkien heze, jäsen, jne... kirjoituksista saa totisesti hyvän kuvan siitä, millaisia aivottomia idiootteja SNKY:n takana on! Ja kehtaavat sanoa vielä toimivansa isänmaan puolesta! Paskat! Vituttaa lukea samaa paskaa viestistä toiseen - ennen tämäkin oli asiallinen keskustelufoorumi. Joten pitäkää ne helvetin natsimölyt siellä turpavärkissänne ja kaikotkaa saastuttamasta tätä palstaa!

    Keskustelupalstalla kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa, ääni SNKY:lle varmasti!

  • kalle kirjoitti:

    Keskustelupalstalla kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa, ääni SNKY:lle varmasti!

    Taidat olla sama tyyppi, joka jo aiemmin kirjoitti tähän topicciin mm. nimimerkeillä Peksi, Jaska sekä Opilma. On melko epätoivoista tuo teidän ääntenkalastelu, kun pitää kymmenen eri nimimerkin turvin jankuttaa samaa. Ihan säälittää...

    Keskustelupalstalla voi toki kirjoittaa mitä haluaa niin kauan kun keskustelu pysyy asialinjoilla. Sen sijaan siegheilit, heilhitlerit ja muu natsipaska ei kuulu tänne. Seriffit, toimikaa!

    Äänestä

  • Anti-SNKY kirjoitti:

    Painukaa jo hevon kuuseen saastuttamasta tätä palstaa tällä natsipaskallanne! Menkää vaikka Jippii.fin törkyfoorumille avautumaan, sieltä löydätte varmasti kaltaisianne! Kukaan omilla aivoilla ajatteleva suomalainen ei lähde teidän kaltaisten paskapopulistinatsien taakse, vaan sitähän te säälittävät yhteiskunnan väliinputoajat ette ymmärrä! Nimimerkkien heze, jäsen, jne... kirjoituksista saa totisesti hyvän kuvan siitä, millaisia aivottomia idiootteja SNKY:n takana on! Ja kehtaavat sanoa vielä toimivansa isänmaan puolesta! Paskat! Vituttaa lukea samaa paskaa viestistä toiseen - ennen tämäkin oli asiallinen keskustelufoorumi. Joten pitäkää ne helvetin natsimölyt siellä turpavärkissänne ja kaikotkaa saastuttamasta tätä palstaa!

    ...ihan rauhallisesti. Istu takaisin tuolillesi. Laske kymmeneen tai juo lasi vettä. Liiallinen kiihtyminen lisää riskiä saada sydänkohtaus =)

    JK Menestystä kaikille kansallismielisille ehdokkaille seuraaviin vaaleihin!

    Äänestä

  • Olli P. kirjoitti:

    Täällä esitetään, että yksi ihminen sai aikaan puolueen, jonka rekisteröityminen edellytti 5000 nimeä. Jos näin on , niin totisesti Kuisma on aikamoinen suomalainen mystikko. Ihmeiden aikako on palannut?

    Äänestä

  • 10s nimimerkki kirjoitti:

    Täällä esitetään, että yksi ihminen sai aikaan puolueen, jonka rekisteröityminen edellytti 5000 nimeä. Jos näin on , niin totisesti Kuisma on aikamoinen suomalainen mystikko. Ihmeiden aikako on palannut?

    Joo jonkin asteteinen sisäinensankarihan mies saisi olla jos olisi kerännyt kannatuskorttinsa yksin. Varsikin kun keräsi tietääkseni yhtä aikaa myös SKS:ten kannattajakortteja. No totta puhuakseni minulla ei ole asiasta mitään hajua, mutta kaippa siinä SNKY:ssä muitakin jäseniä on.

    jotta kansa oppisi erottamaan, että mikä on ja mikä ei ole äärioikeistoa.

    Äänestä

  • Anti-SNKY kirjoitti:

    Taidat olla sama tyyppi, joka jo aiemmin kirjoitti tähän topicciin mm. nimimerkeillä Peksi, Jaska sekä Opilma. On melko epätoivoista tuo teidän ääntenkalastelu, kun pitää kymmenen eri nimimerkin turvin jankuttaa samaa. Ihan säälittää...

    Keskustelupalstalla voi toki kirjoittaa mitä haluaa niin kauan kun keskustelu pysyy asialinjoilla. Sen sijaan siegheilit, heilhitlerit ja muu natsipaska ei kuulu tänne. Seriffit, toimikaa!

    Ahaa! Olet siis eräänlainen mielipide poliisi?
    Onko asiallista keskustelua kenties pelkkä kommunismin ylistäminen vai mitä oikein meinaat?
    Mielestäni juuri tapaisesi aivoton öykkäröinti on sitä käytöstä, jota toivoisi näkevän vähemmän missään julkisissa keskusteluissa.
    Eli todellakin, seriffit toimikaa.

    Äänestä

  • vanha viisas kirjoitti:

    jotta kansa oppisi erottamaan, että mikä on ja mikä ei ole äärioikeistoa.

    Itsekkin pidän SNKY:n sekä SKS:n yhtenä tehtävänä tehdä todella jyrkkiä aloitteita maahanmuutto- sekä kieliasioissa, jotta vanhoille puolueille tulisi enemmän tilaa toimia ilman 'äärioikeisto' leimaa.

    Äänestä

Mitä jos snky yllättääkin vaaleissa . Mitä on tehtävissä ??

Äänestä
  • Voitti tai ei niin nykytilanne on kuitenkin se että ulkomaille täältä pitää häipyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kileri kirjoitti:

Tiedän Kuisman pitkältä ajalta ja voin sanoa, että on mainettaan parempi. Jotkut pikkunatsit, jotka eivät saa omaa puoluetta aikaiseksi haluavat herjata. Ihmetyttää ketä tällainen hyödyttää. Eikö kaikkien nationalistien pitäisi olla vilpittömiä isänmaan asiassa.
Jos Kuimassa on jotain heikkouksia, niin tuetaan häntä. Tämä on minusta luonnollista veljeyttä, jota Suomi tarvitsee. Nyt kaikki ulkolaisia hyysäävät naiset nauraa tuollaisille neteissä katkeroituneille pikkunatseille.
Kuisman puolueen myötä isänmaalliset piirit tullaan ottamaan vakavammin jatkossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu