Katso isää

Muistetaan yksinäisiä asunnottomia. Alkoholi on selättänyt heistä monia. Viinahuurun takana on kuitenkin usein herätyksessä oleva väsynyt ihminen.

Pelastumme yksin armosta, mutta toteutetaan kristinuskoa myös rakkaudenteoin. Moniongelmainen asunnottomuus on suuri yhteiskunnallinen epäkohta, jolle yksittäinen ihminen ei paljoa voi tehdä, mutta rukoillaan ja uskotaan Jumalan mahdollisuuksiin jokaisen ihmisen kohdalla. Pienintäkään rakkaudentekoa, vaikkapa vain penkille viereen istahtamista, ei tarvitse hävetä ja jättää sitä pienuutensa takia tekemättä. Ennemmin rakastetaan kuin jätetään rakastamatta.

Erään miehen rinnalla viime viikolla viettämäni porinatuokion jälkimietteinä syntyi runo:

katso miestä
penkillä viluissaan
pulut ja pullo
ovat hänellä
vain seuranaan

kenen mahtaa
olla hän isä
kun noin lempeästi
puhelee linnuilleen
ja ojentaa kätensä
kuin niitä
siunatakseen

kauan aikaa sitten
nöyrtyi hän
edessä maailman
jäi sovinnolla pois
ihmisvirrasta kuohuvan

hiljainen on kolkutus
sydämellään oven
jatkunut vuosikautinen
tietää mies
Pojan siellä Jumalan
seisovan ja odottavan

kovin on mun vaikeaa
nöyrtyä edessä Jumalan
on mulla lämpö
pullossa poven
myönnän sen
mut pois täältä
jo kotiin tahtoisin

odota vielä hetken
Poika Jumalan
hieman on jäljellä
lämpöä
pohjalla pullon
pian riennän
mä ovellein
sisään luokseni
sut päästäen
ja yhdessä aterialle
käymme yhdessä silloin
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


WideView kirjoitti:

Muistetaan yksinäisiä asunnottomia. Alkoholi on selättänyt heistä monia. Viinahuurun takana on kuitenkin usein herätyksessä oleva väsynyt ihminen.

Pelastumme yksin armosta, mutta toteutetaan kristinuskoa myös rakkaudenteoin. Moniongelmainen asunnottomuus on suuri yhteiskunnallinen epäkohta, jolle yksittäinen ihminen ei paljoa voi tehdä, mutta rukoillaan ja uskotaan Jumalan mahdollisuuksiin jokaisen ihmisen kohdalla. Pienintäkään rakkaudentekoa, vaikkapa vain penkille viereen istahtamista, ei tarvitse hävetä ja jättää sitä pienuutensa takia tekemättä. Ennemmin rakastetaan kuin jätetään rakastamatta.

Erään miehen rinnalla viime viikolla viettämäni porinatuokion jälkimietteinä syntyi runo:

katso miestä
penkillä viluissaan
pulut ja pullo
ovat hänellä
vain seuranaan

kenen mahtaa
olla hän isä
kun noin lempeästi
puhelee linnuilleen
ja ojentaa kätensä
kuin niitä
siunatakseen

kauan aikaa sitten
nöyrtyi hän
edessä maailman
jäi sovinnolla pois
ihmisvirrasta kuohuvan

hiljainen on kolkutus
sydämellään oven
jatkunut vuosikautinen
tietää mies
Pojan siellä Jumalan
seisovan ja odottavan

kovin on mun vaikeaa
nöyrtyä edessä Jumalan
on mulla lämpö
pullossa poven
myönnän sen
mut pois täältä
jo kotiin tahtoisin

odota vielä hetken
Poika Jumalan
hieman on jäljellä
lämpöä
pohjalla pullon
pian riennän
mä ovellein
sisään luokseni
sut päästäen
ja yhdessä aterialle
käymme yhdessä silloin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu