A.T.Jones ja senaattori Blair sunnuntailaki

Taidanpa antaa polttopuita sekä EGW:n parjaajille että ylikorottajille, ja samalla tulla itse teidän kummankin ääri-ryhmän parjattavaksi.

Riippumatta siitä tuleeko sunnuntaipakko vaiko ei, niin 1880-luvulla sunnuntailaki oli hyvin ajankohtainen keskustelu. Se on näköjään monille adventisteillekin, tällä listallakin, vähän jäänyt pohdinnoista pois.

Vaikka ei ole oikein korottaa erehtyvää ja syntistä ihmistä kuten esim. Ellen Whitea, niin jos hänestä jotain pitää sanoa, niin mielummin sitten antaa hänestä mahdollisimman oikeaa tietoa.

Yksi oikea tieto on se, että hän oli aikansa lapsi ja myös käytti aikansa lähteitä kun kirjoitti. Ei siis mikään ihme, jos hän kirjoitti sunnutailaista silloin kun se oli ajankohtainen.

Toisin kun nyt, niin sunnuntailaki keskustelut olivat varsinkin 1880-luvulla esillä Yhdysvalloissa, kun mm. senaattori Blair vei vuonna 1888 asian Yhdysvaltain senaattiin. Meillä adventisteilla on kuitenkin ollut se paha taipumus, että me emme tahdo aina uskoa, että jotkut asiat maailmassa menevät ohi, eikä historia aina kaikessa välttämättä toista itseään. EGW itsekin luuli, että Blair ja kummppanit voittavat senaatissa ja pian tulee koko maata käsittävät vainot. Mutta EGW ja uranuurtajat erehtyivät, ei se sen kummempi asia ollut.

Yksi niistä virheistä, joita moni adventisti on tälläkin listalla esittänyt, esim. koskien sunnuntailakia, on automaattisesti tuoda se keskustelu meidän aikaamme. Emmehän me voida edes tietää, että tuleeko uudestaan "blaireja", jotka vievät tällaista lakia senaattiin? Jos sellainen aika tulee, niin silloin on aika taas pohtia, mutta mitä jospa sellaista aikaa ei tule koskaan? Silloinhan kaikki pohdinta on ollut tuuleen heitettyä.

Voimme kai olla samaa mieltä EGW:n kanssa siitä, kun hän sanoi, että ei ollut erehtymätön. Siksi onkin aika outoa, että menemme usein samaan lankaan kuin EGW:n parjaajat, jotka väittävät päivänselvää asiaa, että EGW olisi erehtynyt. Me joko puolustamme EGW:ta kaikessa tai myös esitämme päivänselvää asiaa, että hän on erehtyväinen niinkuin kaikki muutkin ovat.

Room.3:10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

Yksi positiivinen sana EGW:n vaikutuksesta on kuitenkin hyvä muistaa ja se on, että vuoden 1888 jälkeen alkoi EGW:ltä ilmestyä Kristusta korottavia kirjoja, joista Aikakausien Toivo on ehkä paras.

websivu, josta voi lukea Blairin ja Jonesin väittelystä senaatissa sununtailaista vuonna 1888.

http://remnantprophecy.sdaglobal.org/Librarypdf/Waggoner&Jones/NationalSundayLaw-Jones.pdf

THE NATIONAL SUNDAY LAW,
ARGUMENT OF
ALONZO T. JONES
BEFORE THE
United States Senate Committee on Education and Labor;
AT
WASHINGTON, D. C., DEC. 13, 1888.
_______________
AMERICAN SENTINEL:
1059 CASTRO ST., OAKLAND, CAL.; 26 AND 28 COLLEGE PLACE,
CHICAGO, ILL.; 43 BOND ST., NEW YORK.
1889.
COPYRIGHTED 1889, BY ALONZO T JONES.
6272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olet oikeassa siinä suhteessa että E. White todellakin odotti sunnuntailakien tulevan voimaan JO hänen aikanaan. Mutta ei ollut vielä silloin aika niiden astua voimaan. Jumala pidättää vielä sodan tuulia. Ellen White puhuu myös siitä. Lait ovat valmiina, niin USA:ssa kuin EU:ssa ja kun aika tulee, ne astuvat voimaan tarvittaessa todella nopeasti.

Äänestä
  • ..kuten olemme todenneetkin...mutta niinhän on meillä kaikilla Herra paratkoon..?

    Tarkoittaa kenties Herra parantakoon?!

    Ellen olisi voinut toki olla nöyrempi ja sovittelevampi...mutta kun ei ollut minkäänlaista kunnon koulutusta tyttö paralla...siihen nähden uransa melko ymmärrettävää?

    Äänestä

  • Jos huomioisimme sen tilanteen mikä sunnuntailaki keskustelussa oli varsinkin 1880-luvulla, voisimme paremmin ymmärtää miksi EGW aiheesta kirjoitti.

    Siis sunnuntailaki keskustelu ei ollut tuulesta temmattu ajatus silloin. Mutta jos me irroitamme sen ajan keskustelut nykypäivään, niin asetamme itsemme aika huonoon valoon. Tilanne ei ole sama kuin 1880-luvulla.

    Asiasta voi lukea mm. seuraavasta www-sivusta (voi olla, että monia ei aihe kiinnosta, mutta laitan niitä varten, jotka mahdollisesti asiaa pohtivat):

    http://www.ellenwhite.org/nsl/egw22a.htm

    "In the mid-1800s there were a series of incidents where Seventh-day Adventists ran into trouble with the law because they worked on Sunday. In many states there were "blue laws" forbidding work on Sunday. It was against this background of persecution by the state that prophet Ellen White describes the coming persecution of Sabbath-keepers in a series of books and articles. She wrote:

    Then I saw the leading men of the earth consulting together, and Satan and his angels busy around them. I saw a writing, copies of which were scattered in different parts of the land, giving orders that unless the saints should yield their peculiar faith, give up the Sabbath, and observe the first day of the week, the people were at liberty after a certain time to put them to death. (Early Writings, p. 282)

    In 1884, she introduces the fact that there will be a gradual increase in the severity of laws enforcing Sunday observance:
    In the last conflict the Sabbath will be the special point of controversy throughout all Christendom. Secular rulers and religious leaders will unite to enforce the observance of the Sunday; and as milder measures fail, the most oppressive laws will be enacted. It will be urged that the few who stand in opposition to an institution of the church and a law of the land ought not to be tolerated, and a decree will finally be issued denouncing them as deserving of the severest punishment, and giving the people liberty, after a certain time, to put them to death. (Spirit of Prophecy, vol. 4 p. 444)

    By the late 1880s the end appeared imminent to Adventists. The reason they believed the end was imminent was because a law was being considered before the United States Congress in the late 1880's which would have made Sunday a nationally recognized holiday.

    In 1886, Mrs. White warned of the soon-coming end:
    The end of all things is at hand. The time of trouble is about to come upon the people of God. Then it is that the decree will go forth forbidding those who keep the Sabbath of the Lord to buy or sell, and threatening them with punishment, and even death, if they do not observe the first day of the week as the Sabbath. (Historical Sketches, p. 156)

    Äänestä

  • timokarppi kirjoitti:

    Jos huomioisimme sen tilanteen mikä sunnuntailaki keskustelussa oli varsinkin 1880-luvulla, voisimme paremmin ymmärtää miksi EGW aiheesta kirjoitti.

    Joo, mutta profetian hengen mukaan sunnuntai tulee olemaan petovallanmerkkinä vastakohta Jumalan merkille, sapatille. Lait tulevat olemaan ankaria, kuoleman rangaistus ei ole vieras rikkojille. Eriasia on se että Jumala ei salli omiaan enää siinä vaiheessa surmattavan. Marttyyrien aika on ohi ja viimeiset vitsaukset tullaan vuodattamaan pedonmerkin ottaneille.

    USA:ssa ei ole sunnuntailakeja tällä hetkellä voimassa (toisin kuin esim. Suomessa) mutta pian alkaa lohikäärmeen ääni kuulua sielläkin, kaupat menevät kiinni sunnuntaina sielläkin. Siitä se alkaa!

    Äänestä

  • tulossa USA:ssa kirjoitti:

    Eikös meidän kuitenkin pitäisi elää nykyaikaa? Tällä hetkellä näyttää erittäin epätodennäköiseltä, että USA alkaisi pakottaa sunnuntainviettoa.

    Sensijaan tilanne 1880-luvulla oli toinen. Tulevaisuutta en rupea ennustamaan, mutta EGW ja uranuurtajat näkivät 1880-luvun keskustelujen johtavan sunnuntaipakkoon ja vainoihin heidän aikanaan. He eivät uskoneet sitä, että lakiehdotus ei senaaatissa menisikään läpi.

    Jos elämme 1880-lukua liian intensiivisesti, niin silloin voi nykyiset mahdolliset profetalliset tapahtumat jäädä huomaamatta.

    Mitä sanomme Islamin nopeasta noususta, tai globalisatiosta, jossa Kiina ja Intia on keskeisesti mukana. Maailma on muutenkin monessa suhteessa erilainen kuin 1800 oli 1800 luvulla. Elämme post-holokaust aikaa ja lähi-Idän tilanne on räjähdysaltis jne. Myöskin veren Evankeliumi on vaarassa jäädä verettömien evankeliumeiden jalkoihin.

    Siis paljon on nykytilanteessa pohtimista, eikä tarvitse liikaa voimia käyttää menneisyyden pohtimiseen. Myöskään tulevaisuuden uhkakuvissa ei tulisi elää, sillä aina tulee yllätyksiä.

    Elämme nykyajassa, mutta tiedämme myös tulevaisuuden profetian hengen ilmoituksen ansiosta. Tulevaisuus ei ole salattu vaan se avoin.

    Kun mainitut tapahtumat alkavat tapahtua, tiedämme lopun olevan lähellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

timokarppi kirjoitti:

Taidanpa antaa polttopuita sekä EGW:n parjaajille että ylikorottajille, ja samalla tulla itse teidän kummankin ääri-ryhmän parjattavaksi.

Riippumatta siitä tuleeko sunnuntaipakko vaiko ei, niin 1880-luvulla sunnuntailaki oli hyvin ajankohtainen keskustelu. Se on näköjään monille adventisteillekin, tällä listallakin, vähän jäänyt pohdinnoista pois.

Vaikka ei ole oikein korottaa erehtyvää ja syntistä ihmistä kuten esim. Ellen Whitea, niin jos hänestä jotain pitää sanoa, niin mielummin sitten antaa hänestä mahdollisimman oikeaa tietoa.

Yksi oikea tieto on se, että hän oli aikansa lapsi ja myös käytti aikansa lähteitä kun kirjoitti. Ei siis mikään ihme, jos hän kirjoitti sunnutailaista silloin kun se oli ajankohtainen.

Toisin kun nyt, niin sunnuntailaki keskustelut olivat varsinkin 1880-luvulla esillä Yhdysvalloissa, kun mm. senaattori Blair vei vuonna 1888 asian Yhdysvaltain senaattiin. Meillä adventisteilla on kuitenkin ollut se paha taipumus, että me emme tahdo aina uskoa, että jotkut asiat maailmassa menevät ohi, eikä historia aina kaikessa välttämättä toista itseään. EGW itsekin luuli, että Blair ja kummppanit voittavat senaatissa ja pian tulee koko maata käsittävät vainot. Mutta EGW ja uranuurtajat erehtyivät, ei se sen kummempi asia ollut.

Yksi niistä virheistä, joita moni adventisti on tälläkin listalla esittänyt, esim. koskien sunnuntailakia, on automaattisesti tuoda se keskustelu meidän aikaamme. Emmehän me voida edes tietää, että tuleeko uudestaan "blaireja", jotka vievät tällaista lakia senaattiin? Jos sellainen aika tulee, niin silloin on aika taas pohtia, mutta mitä jospa sellaista aikaa ei tule koskaan? Silloinhan kaikki pohdinta on ollut tuuleen heitettyä.

Voimme kai olla samaa mieltä EGW:n kanssa siitä, kun hän sanoi, että ei ollut erehtymätön. Siksi onkin aika outoa, että menemme usein samaan lankaan kuin EGW:n parjaajat, jotka väittävät päivänselvää asiaa, että EGW olisi erehtynyt. Me joko puolustamme EGW:ta kaikessa tai myös esitämme päivänselvää asiaa, että hän on erehtyväinen niinkuin kaikki muutkin ovat.

Room.3:10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

Yksi positiivinen sana EGW:n vaikutuksesta on kuitenkin hyvä muistaa ja se on, että vuoden 1888 jälkeen alkoi EGW:ltä ilmestyä Kristusta korottavia kirjoja, joista Aikakausien Toivo on ehkä paras.

websivu, josta voi lukea Blairin ja Jonesin väittelystä senaatissa sununtailaista vuonna 1888.

http://remnantprophecy.sdaglobal.org/Librarypdf/Waggoner&Jones/NationalSundayLaw-Jones.pdf

THE NATIONAL SUNDAY LAW,
ARGUMENT OF
ALONZO T. JONES
BEFORE THE
United States Senate Committee on Education and Labor;
AT
WASHINGTON, D. C., DEC. 13, 1888.
_______________
AMERICAN SENTINEL:
1059 CASTRO ST., OAKLAND, CAL.; 26 AND 28 COLLEGE PLACE,
CHICAGO, ILL.; 43 BOND ST., NEW YORK.
1889.
COPYRIGHTED 1889, BY ALONZO T JONES.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu