Voinko päästä sisään temppeliin jos panen asialliset vaatteet päälle ja siistiydyn herraa varten.
Teen itsestäni oikean mormoonin kaltaisen ja kerron muille että olen tullut tervehtimään heitä uudessa temppelissään?
Menen sitten rahvasmormoonien joukkoon istumaan tai seisomaan kuinka vain muut tekevät samoin teen minäkin.
Voisin ottaa valokuviakin salaisella napinläpikameralla kaikista jutuista ja vaikka vesiallaspuuhista.
Onnistuuko?
Teen itsestäni oikean mormoonin kaltaisen ja kerron muille että olen tullut tervehtimään heitä uudessa temppelissään?
Menen sitten rahvasmormoonien joukkoon istumaan tai seisomaan kuinka vain muut tekevät samoin teen minäkin.
Voisin ottaa valokuviakin salaisella napinläpikameralla kaikista jutuista ja vaikka vesiallaspuuhista.
Onnistuuko?
Vastaukset 79
Vanhimmat
Ja sitä et saa ennenkö olet ollut 100 % kymmenykset maksanut jäsen vähintään vuoden, sekä erinäisten puhuttelujen jälkeen piispan ja vaarnanjohtajan luona.
Mistäpä kukaan tuohon osaisi varmasti vastata. Voithan koettaa.
Ne vesiallaspuuhat voisivat olla sinulle pienoinen pettymys. Ihan tavallisia upotuskasteita siinä altaassa suoritetaan, ja sellaisista olet varmaan nähnyt selvempiä kuvia kuin mitä napinläpikamerallasi pystyisit ottamaan.
Temppelikelpoisuudesta annetaan kortti joka tulee näyttää temppeliin mennessä. Kuvia kyllä on menoista otettu varsin runsaasti. Tässä linkissä on varsin ansiokas videokuvaus.
http://video.google.com/videoplay?docid=2788963316682201540&q=mormons and illuminati
Turust
Tuo video on tällä palstalla vakiotavaraa esitetty ties kuinka monesti. Tiedoksesi, että sitä ei ole kuvattu temppelissä. Sen on luopiot lavastaneet omissa tiloissaan ja siinä esitetyt asiat eivät ole nyky temppelien toimitusten mukaisia kaikin osin. Siinä halutaan esittää pyhät toimitukset kyseenalaisessa valossa ja tarkoitushakuisesti sekä väärin ymmärrettyinä. En pidä sopivana, että niitä esiteetään keskustelupalstalla. Pyhien asioiden lokaan veto ei kuulu kristityn ihmisen toimintatapoihin. Itse en halua vetää kenenkään enkä minkään uskonnon pyhiä asioita kaikkien riepoteltavaksi. Ensinnäkin siitä syystä, että ne ovat niihin uskoville pyhiä ja toiseksi koska niitä ei tällaisessa yhteydessä voida ymmärtää oikein.
esitetty, animaatio johtopäätökset voivat olla hivenen pielessä. Yleensä oikeissa kristillisissä kirkoissa kaikki toimitukset ovat avoimia ja kuvattavissa jopa kasteet. Yleisellä palstalla voit halutessasi myös esittää toisen videon joka on täydellisempi ja parempi kuin tuossa linkissä esitetty.
Prustelemattomasta inttämisestä en yleensä pidä, teki sitä minkä uskoinen tahansa.
Turust
en kyllä katsoisi sinun olevan asiantuntija tässä asiassa, asiassa, jota et KOSKAAN ole nähnyt.
On todella ikävää, että jotkut tuollalailla vetävät lokaan toisten pyhiä asioita.
Mitähän Jeesus tässä tapauksessa tekisi???
Olen tottunut käyttäytymään tilanteen vaatimalla tavalla eri uskontojen pyhissä paikoissa. Mieleenikään ei tulisi aiheuttaa häiriötä tai pahaa mieltä toisin uskoville. En suoraan sanoen ymmärrä, mitä tyydytystä se voisi minulle tuottaa.
Muutenkin yritän käydä sivistyneestä ihmisestä. Olen hämmästellyt tätä palstaa seuratessani, millaisiin moukkamaisuuksiin jotkut ovat valmiita. Ehkä se, että täällä esiinnytään nimimerkillä, antaa uskallusta purkaa elämänpettymystään toisiin, aivan sivullisiin ihmisiin.
Kunpa oppisitte huomaamaan, että todellista iloa saa vain toisten arvostamisesta ja pyyteettömästä palvelemisesta, ei matalamielisestä parjauksesta ja selkäänpuukottamisesta. Yritä sinäkin, joka käytät nimimerkkiä Turust, muuttaa asennettasi rakentavampaan suuntaan. Saatat yllättyä iloisesti.
Hän vetää esiin jonkun entisen mormonin erottamisen, sekoittaa ihmiset keskenään ja vielä kehtaa itse valittaa kuinka mormoneja vainotaan.
Mormoneilla ei todellakaan ole varaa valittaa mustamaalauksesta yhtään mitään, kun he itse juuri sitä harjoittavat karkeimman jälkeen.
Yleistät todella epämiellyttävästi. Ketähän minäkin olen mielestäsi mustamaalannut? Olen kuitenkin mormoni, ja sinulla on siis otsaa kertoa, että minäkin harjoitan mustamaalausta oikein "karkeimman jälkeen".
En varsinaisesti valita, mutta toivoisin tosiaankin sivistyneempää käytöstä. Oletko yhtä suvaitsematon ja hyökkäävä kaikkia kohtaan, jotka ajattelevat toisin kuin sinä? Siitä voi koitua sinulle vielä suuria ikävyyksiä. Jotkut kun tässä maailmassa maksavat samalla mitalla, jotkut jopa korkojen kanssa. Me mormonit yleensä yritämme kääntää toisen posken. Siksikö meitä onkin kiva pitää nyrkkeilysäkkinä?
Sinäkin haukut vain ei-mormoneja, vaikka esim. Tapani on ollut hyvin ilkeä silloin tällöin.
Kukaan mormoni ei kuitenkaan häntä käy moittimaan.
Kummallista yksipuolisuutta.
Vaikka video olisi täysin sitä, mitä temppelissä tapahtuu, niin onko se mielestäsi kristillistä pistää maahan asioita, joita jotkut ihmiset pitävät pyhinä? Jos et voi hyväksyä sitä, että MAP-kirkossa ihmiset eivät puhu pyhinä pitämistään asioista muille, niin mielipiteesi eivät kuitenkaan muuta MAP-kirkon oppeja ja tapoja (esim olla puhumatta pyhistä asioista). Voit pitää meitä mormoneja kristittynä tai et. Se on oma valintasi, mutta käytöksesi tällä palstalla kertoo sinusta enemmän kuin tuhat sanaa. Olet monetsi vedonnut siihen, ettei MAP-kirkko ole kristitty. Ole sinä nyt sitten esimerkkinä siitä, mitä mielestäsi kristitty oikeasti on.
Sanot vielä, että et yleensä pidä perustelemattomasta inttämisestä. Miten perustelet tuon väitteesi sen valossa, että otat samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen käsittelyyn. Sinä olet ollut palstalla niin kauan, että tiedät kirkkomme opeista yhtä sun toista ja on todella perustelematonta toistaa noita samoja kysymyksiä, kun tiedät niihin vastauksen jo kysyessäsi.
kohdentuva haukkuminen johon ei voi vastata, - kuuluuko se tosiaan sivistykseen? Minulle tuollainen sivistys on tosiaankin vierasta. Olen minä sen verran sivistynyt
Mikäli esitän jotakin virheellisesti, siihen voi nähdäkseni vastata perustellusti ja yksilöidysti, jolloin asiasta on mahdollista vaihtaa "sivistyneesti" mielipiteitä.
Nyt tässä taas ammutaan haulikolla solvaten minua henkilönä tavalla johon ei voi vastata.
Turust
minua henkilönä yksilöidä virheet, joita mahdollisesti on tuossa puheenvuorossani. Olen valmis niistä keskustelemaan.
Uskossa ei minun käsitykseni mukaan voi olla asioita joista ei voi puhua.
Turust
"Uskossa ei minun käsitykseni mukaan voi olla asioita joista ei voi puhua."
Etkö suostu hyväksymään, että mormoneilla voi kuin voikin olla uskon asioita, joista me emme halua puhua, sillä me pidämme niitä pyhinä? Tiedät tarkalleen asian olevan näin, mutta et vain toimi siten, että nämä meille pyhät asiat jäisivät "repostelun" ulkopuolelle. Miksi? Eikö se ole kristillistä kunnioitusta, että antaa toisen uskonnolle ja uskolle vapauden valita oma tapansa toimia? Miksi puhuttaa ihmisiä väkisin sellaisista asioista, joista he eivät halua puhua ulkopuolisten kanssa?
Jos kaikki ihmiset perustaisivat kaiken toimintansa siihen aksioomaan että heidän mielipiteensä ovan oikeita, maailma olisi joko kaaoksen vallassa tai täydellinen mielenhallintadiktatuuri.
Vielä ei voi arvioida kuinka monen vuoden kuluttua Tapanin kirjoitukset hyväksytään kaanoniin.
Vakavasti ottaen, itse olen pyrkinyt välttämään Tapanin rusikoimista, koska hän on vanha mies ja toimii ainakin pääosin rehellisesti. Vanhuksen rusikoimisesta ei hyvää seuraa - nuoria sen sijaan kannattaa välillä rusikoida, että oppivat tavoille.
mormonininen väite "olemme ainoassa oikeassa uskossa" samalla väittää mm. minun olevan väärässä uskossa.
Väite "evankeliumimme on täsmälleen sama" kuin ns. kristityissä kirkoissa on erityisen loukkaava ja valheellinen. Tuollainen väite täyttänee myös valheen tunnusmerkistön koska mormonit kyllä hyvin tietävät, ettei ns. kristittyjen uskonkäsitykseen sisälly esimerkiksi kuolleiden kasteita, samoin kaikki kristittyjen pyhät rituaalit ovat avoimia, vailla mitään salaamista.
Miten mormonismista yleensäkään voi keskustella jos siihen liittyy asioita joista mormonit eivät puhu? Miten voi olettaa, että ulkopuoliset tietävät tuollaiset asiat? Voiko totuutta valikoida? Antaako se oikeuden ahdistella muun uskoista jotka nyt kuitenkin asioista puhuvat?
Mihin perustuu jonkun oikeus kieltää toista puhumasta mistä tahansa asiasta? Mihin evankeliumiin tai lakiin tuollainen ajatus voi perustua.
Mielestäni olen kohtuullisesti välttänyt solvaamasta ketään henkilökohtaisesti, en liioin ole tuonut palstalle kenenkään henkilöön liittyviä asioita vuosikymmenten takaa. Onko mormoneilla erityinen oikeus tuollaiseen menettelyyn?
Näkisin, että mikäli esitetään henkilöön kohdentuvia loukkaavia väitteitä, tulisi ne yksilöidä, jolloin asianosaisella olisi mahdollisuus niihin vastata. Tuollaisia yleisiä perustelemattomia vihamielisiä väitteitä on hyvin helppo esittää. Onkohan se hyvien tapojen mukaista?
Turust
periaate. Tuossa toisaalla vaan tapahtui sellainen nimimerkin selvitys yritys vuosikymmeten takaisten tapahtumien perusteella joka ylittää kohtuulisuuden.
Tuon asian käsittelyn yhteydessä tuli esiin myös mormonien sisäinen ilmiantojärjestelmä jonka takia ei ehkä uskalleta tuoda esiin todellisia ajatuksia.
Tuollaisia tapahtumia ei asianosaiset tuskin muistaisivat, elleivät ne olisi muistiin merkittynä, koska puheena ollut entinen kirkon jäsen oli eronnut vuosikymmeniä sitten.
Tuo keskustelu oli hyvin paljastava. En kuitenkaan syyllistäisi yksin Tapania asioista joka toimivat sisäärakennettuina mormonien keskuudessa.
Turust
"mormonininen väite "olemme ainoassa oikeassa uskossa" samalla väittää mm. minun olevan väärässä uskossa"
Lupasit, että jos yksilöin virheesi, olet valmis keskustelemaan niistä. Tein sen. Kysyisinkin, miten tämä liittyy siihen?
"ns. kristittyjen uskonkäsitykseen sisälly esimerkiksi kuolleiden kasteita, samoin kaikki kristittyjen pyhät rituaalit ovat avoimia, vailla mitään salaamista."
Mikä/kuka tuon väitteesi on todistanut oikeaksi? Mistä lähteestä siis väitteesi on? Vai onko se vain sinun käsityksesi kristityistä?
"Miten mormonismista yleensäkään voi keskustella jos siihen liittyy asioita joista mormonit eivät puhu?"
Hyvin. Asioita on paljonkin. Kaikki eivät ole niin pyhiä, ettei niistä voisi keskustella.
"Miten voi olettaa, että ulkopuoliset tietävät tuollaiset asiat?"
Oletan sinun tietävän nämä asiat, koska olet opiskellut tätä mormoniuskontoa niin kauan.
"Antaako se oikeuden ahdistella muun uskoista jotka nyt kuitenkin asioista puhuvat?"
Kysyisinkin sinulta tämän saman kysymyksen. Eli mikä antaa sinulle oikeuden ahdistella muun uskoisia esimerkiksi tuomalla tälle palstalle linkin, jossa mormonien pyhiä asioita solvataan?
"Mihin perustuu jonkun oikeus kieltää toista puhumasta mistä tahansa asiasta? Mihin evankeliumiin tai lakiin tuollainen ajatus voi perustua."
Kyllähän tuon pitäisi olla kaikkien kristittyjen sydämessä oleva sivistys kunnioittaa toisen uskonnon pyhinä pitämiä asioita.
"Näkisin, että mikäli esitetään henkilöön kohdentuvia loukkaavia väitteitä, tulisi ne yksilöidä, jolloin asianosaisella olisi mahdollisuus niihin vastata. Tuollaisia yleisiä perustelemattomia vihamielisiä väitteitä on hyvin helppo esittää. Onkohan se hyvien tapojen mukaista?"
Sinä loukkasit meitä mormoneja tuomalla palstalle solvaavan meidän pyhiä asioita koskevan linkin. Nyt, kun sinulle on siitä huomautettu, niin olet itse loukkaantunut. Kuinka tässä nyt näin kävi? Sitäpaitsi olen sinulle tuossa ylempänä yksilöinyt tuon asian, josta lupasit keskustella. Ja vielä, ei todellakaan ole ollut tarkoitus sinua loukata, mutta haluaisin todella tietää tuon tarkoitusperäsi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000020723265
kohdentuva solvaus alkoi tästä avaukseen vastaamastani kirjoituksesta.
"Ei onnistu
Kirjoittanut: Turust 30.10.2006 klo 22.03
Temppelikelpoisuudesta annetaan kortti joka tulee näyttää temppeliin mennessä. Kuvia kyllä on menoista otettu varsin runsaasti. Tässä linkissä on varsin ansiokas videokuvaus.
http://video.google.com/videoplay?docid=278896331668220 1540&q=mormons and illuminati
Turust"
Vähäisintäkään viitettä siitä mikä tuossa vastauksessani on virheellistä tietoa, en ole saanut? Olen myös pitkään tutkinut mormonismia kuten totesitkin. Pidän tarkan tutkimuksen tarpeellisena kaikille jotka aikovat MAP kirkkoon liittyä. Temppeli ja niissä tapahtuvat toimitukset ovat hyvin keskeinen osa mormonismia josta tällä palstalla keskustellaan.
Minun on kyllä äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, ettei kaikista asiaan liittyvistä kysymyksistä voida avoimesti keskustella. Miten oikea totuudellinen pyhyys kärsii jos siitä asiallisesti kekustellaan?
Pakostakin tässä tulee mieleen (engl. magical thinking). Maaginen ajattelu perustuu ajatukseen ”sympatiasta”: samanlainen tuottaa samanlaista. Samankaltaisuusmagiassa on kyse symbolisesta yhteydestä, kosketusmagiassa ajallis-tilallisesta jatkuvuudesta.
Maagisen tartunnan lain mukaan jokin ominaisuus tai olemus siirtyy kosketuksissa olleiden esineiden välillä. Samankaltaisuuden lain mukaan joltain osin samanlaiset asiat ovat perustavanlaatuisesti yhteydessä toisiinsa.
Maagisessa ajattelussa on kyse samanlaisesta yhteyksien havaitsemisesta kuin tavallisessa, ympäristöä jäsentävässä ajattelussa. Maagisen ajattelun ongelma on se, etteivät jäsennykset pidä paikkaansa, ne ovat kuviteltuja.
Toisin sanoen asioiden välillä, joilla pinnallisesti katsoen uskoisi olevan yhteyksiä, ei niitä ole. Esimerkiksi vaikka aivot ovat sekä persoonallisuuden ja käsialan taustalla, käsiala ei ilmennä kirjoittajan persoonallisuutta (vrt. grafologia).
Yhteys saattaa kyllä kuulostaa uskottavalta, mutta kaikki mikä kuulostaa uskottavalta tai loogiselta, ei ole totta.
Asiaan ei näytä palstalla saavan asiallista vastausta. Olisiko minun nyt aika kääntyä "lähkäreiden" puoleen jotta pääsisin eteenpäin sekä saisin selville miltä osin tuo video sisältää virheellistä tietoa? Käsittäisin, että ennen kirkkoon liittymistä on perusteellisesti selvitettävä myös, tai erityisesti kirkkoon liittyvät pyhät asiat.
Turust
vierailusta temppeliin seuraaman sen pyhiä toimituksia on nyt turhaa, kiitos linkistäsi.
Video kuvaa hyvin ja uskottavasti temppelin ja sen papiston tehtäviä.
Olisiko niin että monet salaisiksi luokitellut palvelut ovat salaisia siksi kun Smith lainaili vapaamuurareilta paljon kaikenlaista tapakulttuuria ja temppelityökaluja perustamaansa uskontoon.
Vapaamuurarit ovat oikea salaseura johon vain harvat ja valitut pääsevät ja tulevat tuntemaan syvimmät ja kaikkein pyhimmät asiat.
Jo Mooseksen aikaan kaikkein pyhimpään pääsivät harvat ja valitut.
Kaikki uskonnot ovat omalla tavallaan salamyhkäisiä ja niiden harrastajatkin pitävät kaikenlaisia riittejä salaperäisinä ja jännittävinä.
Ulkonaisesti saattaa näyttää ettei salaisuuksia olekkaan mutta sisäpiiri tietää asian olevan toisin.
Mitähän mahtavat puuhailla temppeliherrat takahuoneissa joihin rivimiehillä ei ole asiaa.
mukaan tuollaiset rituaalit liityvät mystisten kokemusten tietoiseen ja järjestelmälliliseen etsintään. Mystiseen kokemukseen päästäkseen rituaalin johtaja, tässä tapauksessa mormonipappi yleensä käyttää tiettyjä menetelmiä, joita voivat olla muun muassa mietiskely, jooga, askeesi, paasto, rukous tai mantra.
Tuossa videossa kuvatussa tapahtumassa mantra näyttäsi olevan merkittävässä osassa. Mantralla tarkoitetaan meditaation aikana toistettavaa sanaa, joka ainakin helpottaa keskittymistä, ja "valaistumista".
Uskontojen sisällä toteutettavat mantrat ovat mormonismin lisäksi tyypillisiä mm. hindulaisuudessa. On myös tavallista, että mystiset mantrat pyritään salamaan, uskoen ja väittäen niitä pyhiksi. Ehkäpä ne kuitenkin ovat hyvin lähellä noituutta joka kyllä vaikuttaa läsnäolevien psyykeen, ainakin hetkellisesti.
Turust
Sinun on turha väittää, ettet ole saanut viitteitä siitä, mitä virhettä teit tuolla ketjun alkupäässä. Minä olen useammen kerran jo sinulle kirjoittanut ja viitannut siihen, että väen väkisin haluat tuoda esille meidän mormonien pyhinä pitämät asiat. Sitäpaitsi teet sen siten, että tuot palstalle linkin, jossa solvataan oppejamme ja juuri niitä asioita, joita pidämme pyhinä.
Olet luvannut tästä asiasta keskustella. Et kai nyt aio juosta karkuun?
"Minun on kyllä äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, ettei kaikista asiaan liittyvistä kysymyksistä voida avoimesti keskustella."
Se on sinun ongelmasi. Oletko rukoillut asian vuoksi, että saisit ymmärrystä siihen?
"Pakostakin tässä tulee mieleen (engl. magical thinking)."
Nyt menee Turust sinulta pieleen niin, että hurina käy. Sinä kristillisiä arvoja korostava henkilö rupeat kirjoittamaan maagisista asioista. No, eipä olisi uskonut.
"Olisiko minun nyt aika kääntyä "lähkäreiden" puoleen jotta pääsisin eteenpäin sekä saisin selville miltä osin tuo video sisältää virheellistä tietoa?"
Luota Jumalaan. Ehkä et ole vielä valmis saamaan liharuokaa, kun ei maitokaan sinulle maistu.
"Käsittäisin, että ennen kirkkoon liittymistä on perusteellisesti selvitettävä myös, tai erityisesti kirkkoon liittyvät pyhät asiat."
Annat itsestäsi kuvan, että olet liittymässä kirkkoon, jahka saat asioista täyden tiedon. Voin sanoa, että jos sitä odotat, niin siihen menee tämä elämä ja iso osa tulevastakin elämästä. Helpommin opit pyhät asiat, kun olet sisällä Jumalan valtakunnassa. Saat Pyhän Hengen lahjan, jonka avulla pääset tässä elämässä paljon pidemmälle kuin avaimen reiästä tirkistelemällä.
manipuloida ketään liittymään yhteisöön jonka keskeinen toiminnallinen sisältö tuodaan kokonaisuudessaan asianomaisen tietoon vasta esimerkiksi yhden kalenterivuoden kymmenyksien maksun jälkeen?
Minä kyllä olen aina selvittänyt yhteisöjen toiminnallisen sisällön hyvin tarkasti ennen niihin liittymistäni. Olen myös vakuuttunut siitä, että menettely on kaikin tavoin hyväksyttävää ja jopa toivottavaa.
Minkään yhteisön sääntöjen noudattamista ei liioin edellytetä, ellei edes kuulu koko yhteisöön.
Tämän palstan tarkoituksena on keskustella mormonismista koko laajuudessaan. Luonnollisesti tähän kuuluvat keskeisenä osana myös mormonien pyhänä pitämät asiat. Mikäli jokin tai jotkut asiat ovat todella pyhiä, eivät ne pyhyyttään menetä vaikka niistä kuinka keskustellaan.
Takerruit tuohon magiaan sanoen, "Nyt menee Turust sinulta pieleen niin, että hurina käy. Sinä kristillisiä arvoja korostava henkilö rupeat kirjoittamaan maagisista asioista. No, eipä olisi uskonut".
Minä esitin perustellun väitteen johon voi ja pitääkin vastata perustellulla vastaväitteellä.
Suggestio on lähellä magiaa psykologiassa mikä tahansa yksinkertainen tai monimutkainen kommunikaation muoto, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asioita tai toimimaan tietyllä tavalla. Se voi olla sanallista tai sitten ei. Se voi pyrkiä saamaan ihmisen toimimaan tahtonsa mukaisesti tai sen vastaisesti.
Katson vielä uudelleen tuon videon tarkistaakseni käsitykseni.
Turust
"Minä kyllä olen aina selvittänyt yhteisöjen toiminnallisen sisällön hyvin tarkasti ennen niihin liittymistäni."
Kysyisin sinulta, oletko kastettu ev.lut kirkkoon pikku vauvana. Jos olet, niin toteutuiko tuo väittämäsi silloinkin?
"Minkään yhteisön sääntöjen noudattamista ei liioin edellytetä, ellei edes kuulu koko yhteisöön."
Sivistykseen kuuluu kuitenkin kunnioittaa toisen uskonnon pyhinä pitämiä asioita. Jos niistä ei haluta keskustella, niin sitä tulisi kunnioittaa. Ikävä, ettei se kuulu sinun tapoihisi. Jätän nyt tämän "keskustelun" omaan arvoonsa ja voin todeta, että tässä ei päästy puusta pitkälle.
tai jätetään vahvistamatta konfirmaatiossa joka voidaan suorittaa aikaisintaan samana vuonna kuin asianosainen henkilö täyttää 15 vuotta.
Minä tuen ajatuksia jossa vaadittaisiin korkeampaa ikää. Viidentoista ikäinen ei mielestäni ole kypsä tekemään elämäänsä koskevia ratkaisuja. Tämä on minun mielipiteeni, johon minulla lienee loukkaamaton oikeus.
Palsta on tarkoitettu keskusteluun mormonismista. Valinta haluaako, siitä keskustella on jokaisen oma.
Turust
Minuako tarkoitat? Olenko haukkunut tai ampunut haulikolla? Metsästyskuvastosi ei sovi minuun.
Jos et pysty vastaamaan, niin minkäpä minä sille voin. Vastauksen kuitenkin näyt laittaneen.
mormonismia koskevan väitteen, joka saattaa olla joko oikea tai väärä. Luonnollisesti olen varautunut vastaväitteeseen tai tukeen, mikäli väitteeni sattuisi olemaan oikea.
Vastauksenaan sivistyneet ihmiset esittävät minuun henkilööni kohdentuvan asiasta täysin poikkeavan väitteen tai oletuksen yleisessä muodossa johon en tietenkään voi vastata. Varsinkaan kuin samat kirjoittajat näyttävät käyttävän useita nimimerkkejä.
Pitäisikö avata erillinen palsta jossa käsitellään nimimerkkiä Turust?
Haulikolla ampumisella tarkoitan tuollaista haja-ammuntaa.
Turust
Olet tosiaankin esittänyt mormonismia koskevan väitteen - itse asiassa useampiakin. Onko mieleesi juolahtanut, että puheesi saattavat loukata ihmisten uskonnollisia tunteita? Uskonnollisten tunteiden loukkaaminen on Suoemn lain mukaan rangaistava teko.
Asian voi nähdä niinkin, että lähimmäisesi ovat yrittäneet estää sinua syyllistymästä lainrikkomukseen.
Oli niin tai näin, jos olet ottanut nokkiisi jostakin, mitä minä olen kirjoittanut, se on pientä sen mielipahan rinnalla, jota itse olet muille aiheuttanut. Et voi aina edellyttää, että sinulta kuunnellaan mitä tahansa vastaan sanomatta.
Olet varmaan jo hankkinut ne ihmetutkasi, kun luulet tietäväsi nimimerkkien henkilöllisyyden.
Tuskin kuitenkaan olet niin kiinnostava, että tarvitsisit oman palstan tai fan clubin.
henkilökohtaisesti, unohtaen kokonaan asian josta keskustellaan.
Minä taas en ole pitänyt tapanani solvata ketään henkilökohtaisesti.
Eikö keskustelu olisi paremmin mahdollista, mikäli pysyttäisiin asiassa ja minun henkilöön kohdentuvat haukkumiseni suoritettaisiin toisaalla? Tässä on nytkin meneillään tärkeä temppelitoimituksiin liittyvä keskustelu.
Tuomioistuimessa todistaja ei voi vedota siihen, että jokin asia on salainen tai pyhä. Vastaajalla on myös oikeus kuulustella vastapuolen todistajia.
Turust
Tietojeni mukaan Ev.lut opissa ei kastetta vahvisteta konfisrmaatiossa, vaan usko vahvistetaan.
" Käsikirjakomitea toteaa, että kaste ei tarvitse luterilaisen käsityksen mukaan vahvistamista, mutta kastettu tarvitsee jatkuvaa muistutusta kasteen armosta ja vahvistusta uskonelämän hoitamiseen. Konfirmaatio on muuttunut yhä enemmän seurakunnalliseksi siunaustoimitukseksi. Samoin on painotettu konfirmaation ja ehtoolliselle valmistautumisen yhteenkuuluvuutta. Jotta konfirmoitavien ehtoollisyhteys muun seurakunnan kanssa selvästi korostuisi, konfirmaatio pitäisi liittää mieluimmin seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Käsikirjakomitean ehdotuksessa korostetaan myös konfirmaation valmistamisen tärkeyttä yhdessä rippikoululaisten kanssa. Kummien mukana olo siunaamisessa puolestaan vahvistaa toimituksen liittymistä kasteeseen ja korostaa heidän tehtävänsä merkitystä. Valmistelutyöryhmä yhtyy näihin näkemyksiin. Sen mielestä konfirmaation yhteyttä koko seurakuntaan tulisi entisestään vahvistaa. Samoin nuorten ja heidän läheistensä sekä kummien osallistumista messun suunnitteluun ja toteutukseen tulisi entisestään lisätä."
http://www.evl.fi/tkli/oulu/tekstit/c.htm
Mikäli seurattaisiin Jeesuksen esimerkkiä, mentäisiin kasteelle vasta 30 vuotiaana.
"Onko mieleesi juolahtanut, että puheesi saattavat loukata ihmisten uskonnollisia tunteita? Uskonnollisten tunteiden loukkaaminen on Suoemn lain mukaan rangaistava teko."
Tästä en ole kuullutkaan. Mikä luku ja mikä pykälä Suomen rikoslaissa säätää uskonnollisten tunteiden loukkamisen rangaistavaksi teoksi eli siis rikokseksi?
Vai myönnätkö mieluummin, että vedit väitteen hihasta, jotta saisit suut tukkoon?
En myönnä vetäneeni hihasta, mutta sen myönnä, että käytin vanhentunutta nimikettä nykyään uskonrauhan rikkominen -nimisestä laista.
Kun et ole ennen kuullutkaan, liitän sen tähän:
Joka
1. julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai - -
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Rikoslaki, 17. luku, 10 §
Lainaus hallituksen esityksestä
"Uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1997/19970006
vaikka yritätkin pelotella.
Laki on vanhentunut käytännössä. Viimeksi jumalanpilkkapykälää sovellettiin vuonna 1963, jolloin Hannu Salama tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen jumalanpilkasta. Presidentti Urho Kekkonen kuitenkin armahti hänet.
Onhan laeissa vielä 1700-luvultakin olevia pykäliä, missä jostain sikavarkaudesta määrätään rangaistukseksi viisi hopeataaleria sakkoa tai jotain sellaista...
Nykyisin tuomioistuimissa ajatellaan vastoin tuota lakia, että sikäli kun Jumala on olemassa, hän osaa hoitaa tuomitsemisen ihan itse...
Uskonrauhan rikkominen voisi käytännössä olla esim. sitä, että menee jonkin uskontokunnan tilaisuuteen käyttäytymään häiritsevästi tai loukkaavasti.
Nettikirjoittelusta ei todellakaan helposti tuomita, koska jokainen ymmärtää niiden luonteen.
Tässä sitäpaitsi vain linkitettiin videoon, joka ei suinkaan ole väärennös, koska siinä esiintyy ihan oikeita, tunnistettuja mormoneja, jotka eivät tietenkään suostuisi näyttelemään herjaustarkoitetuksessa tehdyssä filmissä.
Jätit vastaamatta, että mikä tuossa videossa oli virheellistä tai solvaavaa?
Voisit aivan hyvin oikaista videossa olevat virheet, mikäli niitä on.
Tarkoitukseni ei ollut pelotella, mutta jos housut rupesivat tutisemaan, niin sen parempi. Sellainen, joka uskaltautuu rikkomaan lain kirjainta tai henkeä siksi, että lakia ei ole viime aikoina pantu täytäntöön, ei toimi kovinkaan rohkeasti. Eikä varsinkaan sivistyneesti.
Väitteeseesi, että jokainen ymmärtää nettikirjoittelun luonteen, en tässä puutu, koska en ole kysynyt sitä jokaiselta.
Se, mitä katsotaan uskonrauhan rikkomiseksi, ratkennee käräjillä, jos sinne asti joudutaan. Lohdutan pelokkaita sen verran, että itse en viitsi kannetta nostaa.
Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.
Luit kyllä niinkuin sielunvihollinen pyhää kirjaa, jos epäilit jonkun housujen ruvenneen tutisemaan. Olisi todella melkoinen ihme, jos nettikirjoittelun perusteella joku tuomittaisiin käräjillä (pelottelit jälleen mnainitsemalla täälä kertaa: "...ratkennee käräjillä").
>Väitteeseesi, että jokainen ymmärtää nettikirjoittelun luonteen, en tässä puutu, koska en ole kysynyt sitä jokaiselta.
Niin, ehkä sinä et ymmärrä, mutta Turust ja muut mormonismin "salaisistakin" asioista puhuvat ymmärtävät.
30 vuoden ikä olisi paremmin sopiva. Tuo ajatus kasteen vahvistamisesta konfirmaatiossa lähtee tuosta latinan confirmare= vahvistaa sanasta.
Nykyisin lapsi pääsee ehtoolliselle vanhempiensa mukana muistaakseni jo 8 vuoden iästä lukien. Konfirmaatio on kuitenkin mahdollista vasta opetuksen jälkeen, aikaisintaan samana vuonna kuin henkilö täyttää 15 vuotta ja kuten nimikin sanoo, se käsitetään myös kasteen vahvistukseksi.
Rippikoulun päätteeksi vietettävä konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Konfirmaatiossa Jumala toimii konfirmoitavien vahvistajana, kun seurakunta rukoilee heidän puolestaan, ja heidät siunataan apostolisella siunauksella. Joissakin seurakunnissa kummi voi osallistua kummilapsensa siunaamiseen.
Saatuaan rippikoulussa opetusta kastettu tunnustautuu konfirmaatiossa Jeesuksen opetuslapseksi. Hän yhtyy samaan uskontunnustukseen, jonka vanhemmat ja kummit lukivat kastetilaisuudessa.
Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia kummina ja voi asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin saavutettuaan äänioikeuden edellytyksenä olevan iän (18 vuotta).
Konfirmoitavien tulee olla kastettuja kirkon jäseniä, jotka ovat saaneet opetusta rippikoulussa.
Tästä seuraa, että ev.lut. käsityksen mukaan kaste katsotaan Jumalan vahvistamaksi eikä kasteen liittoa voi purkaa. Uusi kaste katsotaan synniksi jonka katuva voi saada anteeksi.
Kristillisten kirkkojen kesken on myös kasteen yhteys, esimerkiksi henkilön siirtyessä katolisen kirkon huomaan kastetta ei toisteta vaan ensimmäinen kristillisessä kirkossa toimitettu vahvistettu kaste pysyy silloinkin voimassa.
UT:ssa ei ole yhtään esimerkkiä kristillisen kasteen uusimisesta tai kasteen toistamisen tarpeellisuudesta ylipäätään.
Tuo kasteen vahvistuskäsite on todellakin uudelleen muotoiltu. Katekismuksen edellisessä versiossa sanotaan "...kasteenliitto ei Jumalan puolelta tarvitse vahvistamista eikä uudistamista. Se, minkä Jumala tekee, pysyy vahvana iankaikkisesti.
Konfirmaatiossa eli kasteenliiton uudistamisessa täytyy näin ollen olla kysymys sinun, rippilapsen, vahvistamisesta. Sinun yhteyttäsi Jumalaan on vahvistettava ja uudistettava.
Olipa mukava tutkia taas kerran tämäkin asia. Tuo kasteenliiton vahvistus on ikkäänkuin syöpynyt tuonne ajatuksiin. Tietysti on selvää, ettei Jumala mitään vahvstuksia tarvitse.
Kiitos sinulle.
Turust
epätoivoinen yritys saada meidät kertomaan pyhistäasioistamme...olet todella epätoivoisen utelias!!
Kuinka tyhmiksi ja pettäviksi meitä luulet?? Jos itse joskus olet pettänyt ei se tarkoita että me niin tekisimme!
Filmi on väärä todistus joten se siitä. Kunnioita nyt hyvä ihminen meidän asennettamme että emme puhu pyhistä asioista ja ei TAATUSTI ainakaan täällä!!
kaste on annettu??
Mikä oikeus on palkkapapilla kastella vauvojen päitä...vaikka kyllä se vauva itse tai äiti yleensä kastelee sen toisen pään.
toki voi aina käydä niistä aiheista joista se on mahdollista. Politiikassakin on valtioilla salaiseksi julistettuja asioita. Voit demokratiaan vedota, että niistä keskustellaan, mutta kun se on lain vastaista.
Meillä on hengellinen laki joka kieltää keskustelemasta temppelin ulkopuolella siellä solmittavista liitoista ja toimituksista. Uskomme ohjeen tulleen Jumalalta. Ei muinaistenkaan temppelien sisälle päässyt kuin sinne kelpuutetut papit. Eivät hekään paljastaneet pyhiä toimituksia jotka liittyivät temppeliin. Onko tämä vaikea käsittää.
Eivät temppelissä käyneetkään voi keskustella turvallisessakaan paikassa, jossa ei taatusti ole ulkopuolisia, temppeliasioista temppelin ulkopuolella. Temppelin sisälläkään ei saa kaikkea ilmaista toisille jolle asia ei kuulu.
Sitäpaitsi kirkkoon kuulumattomat eivät hyödy näistä pyhistä asioista mitenkään. Evankeliumi opitaan samoin kuin muutkin opit, ensin perusasioista. Eihän peruskoululainenkaan halua mennä tenttimään yliopistoon.
Ehkä on pikallaan tai sitten ei, - tarkatella rikoslain viimeistä versiota joka mahdollisesti soveltuu minuun kohdentamaasi syytökseen.
RL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
10 § (24.7.1998/563) Uskonrauhan rikkominen. Joka
julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Samalla voin opastaa sinua kanteen nostamiseksi. Helpoin ja sinun kannaltasi halvin vaihtoehto on tehdä rikosilmoitus lähimmälle poliisille.
Toinen tapa on jättää haastehakemus rikoksen tekopaikan käräjäoikeudelle.
Tuonkaltaisia uhkauksia ei kannata esittää ellei ole todellista aikomusta asian eteenpäin viemiseen. Nimittäin laiton uhkauskin on rangaistava teko. ;)
Turust
ja juristien luvattu maa. Mikäli tuo linkki pitäisi sisällään virheellistä aineistoa, tekijät olisi kyllä tuomittu Aameeriikkalaisen oikeukäytännön mukaisiin miljoonakorvauksiin ja porukka linnnaan ainakin 120 vuodeksi.
Tuon viedeon sisältö ei liioin muutu pätkääkään vaikka kuinka minua haukutaan sivistymättömäksi ja ties miksi.
Miten se oli se juttu jostain kalikasta ja kissasta?
Turust
kysymyksessä on apostolinen suksessio. Alunperin valtuuden antoi Jeesus omassa persoonassaan.
Kysymyksessä ei ollut mikään näky vaan konkreettinen tapahtuma josta UT meille kertoo.
Ev.lut. kirkko maksaa työntekijöilleen palkan lainsäädännön ja sopimusten mukaan. Myö luontaisedut lasketaan Suomessa palkaksi.
Turust
tietää mihin mahdollisesti olen liittymässä. Minä katson oikeudekseni jopa velvollisuudekseni katsoa mitä säkissä on ennen sen ostamista. Meillä on Suomessa tällainen aivan lakiin perustuva oikeus jota rohkenen Suomen kansalaisena käyttää, sanotaan Aameeriikassa siitä mitä tahansa.
Samat oikeudet ovat kaikilla jotka ovat pyrkimässä mormoni yhteisöön Suomessa. Tovoisin todella, että tämä otetaan huomioon ennen mormonikasteelle houkuttelua. Muutoin menettely on ainakin moraalisesti vähintäinkin arveluttava.
Tällaisessa asiassa ei voi vedota mihinkään uskoon, asia on aivan päivänselvä.
Turust
uskon asiat on aina uskon asioita. Jo liittyminen kirkkoon edellyttää uskoa, jonka valaisee Pyhä Henki. Jos voit saada tämän hengen kautta tietää, että kirkko on tosi ja sen opetukset ovat oikein, niin siihen kyllä automaattisesti sisältyy tieto temppelitoimitusten oikeallisuudesta. Jos tällaista vastausta ei saa hartaaseenkaan rukoukseen, niin on parasta olla liittymättä kirkkoon ja sittenhän lakkaa kiinnostamasta temppelitkin.
mormonikirkko tekee kuolleiden sijaiskasteita niillekin, joiden uskonnollista vakaumusta se häiritsee?
Temppelitoimituksia on muutettu aika ajoin. Aikaisemmin naispuoliset henkilöt pyyhkeilivät naispuolisia kaavun alta ja miespuoliset pyyhkeilivät miespuolisia kaavun alta - toimitellen "pesua" temppelin kävijöille. Tämä alastoman ihmisen sively alettiin kokea siveettömäksi ja tunkeilevaksi, joten siitä luovuttiin.
Nykyisin entisen pyyhkeilyn ja kaavun alta sutimisen sijaan temppelissä vain töytäistään henkilöä otsaan sanoen: "ole puhdas".
Henkilökohtaisesti hieman tätä ihmettelen, koska pesulapulla sutimalla edes vähän puhdistuu verrattuna siihen, että vain otsaa taputetaan.
Koet uhkaukseksi sen, että liitän viestiini tietämättömän valistamiseksi otteen Suomen rikoslaista. Voithan nostaa siitä syytteen laittoman uhkauksen esittämisestä, mutta en jaksa uskoa, että se menisi läpi oikeudessa.
Toista keskustelijaa jo ehdinkin lohduttaa, että minä en ole nostamassa syytettä ketään vastaan uskonnonrauhan rikkomisesta.
Kovasti olette pelokasta porukkaa. Minua ei sinun viestisi lopussa oleva uhkaus pelota hiukkaakaan.
että mitään salaisia temppeleitä salaisine rituaaleineen ylipäätään olisi olemassakaan.
eikä niitä raamatun mukana olekaan.
kun Jeesus kuoli ristillä astuen itse kaikkein pyhimpään, temppelin tosi paksu esirippu repesi kahtia, ja kaikki on sen jälkeen ollut avointa ja paljastettua.
ei ole olemassa mitään hengellistä lakia, joka uuden liiton voimaan astuttua sisältäisi "salaisia uhrirituaaleja".
rituaaleja, mutta pyhiä toimituksia kyllä. Ei niitä toimituksia ole Raamattuun kirjattu, juuri niiden pyhyyden vuoksi, mutta silti temppeli oli ja siellä tehtiin toimituksia. Sinne ei ollut edes Rooman sotaväellä menoa, ennen kuin he häpäsivät ja tuhosivat sen noin 70 JKr.
Saathan sinä elää siinä harhaluulossa, että pelkäisimme sinua ja uhkauksiasi rikoslailla.
Tässä nyt ei ollenkaan ole kysymyksessä edes rikos enkä minä oikeudenkäyntiäkään pelkäisi.
Kuten edeltä nimimerkin IRanon viestistä voit lukea, hallituksen esityksessä rikoslaiksi tuokin kohta muutetaan, koska se, kuten muukaan rikoslaki ei täytä nykyajan vaatimuksia. Halventavankin lausunnon antaminen uskonnollisesta yhteisöstä tulisi laissa melko mahdottomaksi osoittaa rikokseski.
Tuomioistuimet joutuvat olemaan aikaansa edellä, koska lait usein laahaavat jäljessä. Juuri hiljattain vaimoni voitti hallinto-oikeudessa jutun, jossa hän valitti viranomaispäätöksestä (kysessä ei ollut rikosasia). Hallinto-oikeuden perusteluissa vedottiin mm. hallituksen esitykseen laiksi. Siis vedottiin lakiin, jota ei vielä ole olemassakaan...
No joo, minähän sen valituksen tehtailin...
Taas vaihtuvat nuo kaksi englannin kielistäsanaa tekstissäsi. Ikävä kyllä englannikis sanoissa ei todellakaan ole mitään eroa ja siksi aikanaan tuo väärinkäsitys sytntyi.
Siis PYHÄ EI SALAINEN!
Jos jokin asia on todella pyhä ei sitä saa kuka tahansa käsitellä, vaan vain ne jotka tuntevat asian,kunnioittavat sitä ja ovat kelvollisia!
No, Smith petti vaimoaan monista muista puhumattakaan. (Minä en kertaakaan en ennen enkä avioliittoni aikana, jos siihen vihjaat). Tietenkään minä en voi tietää yksittäisten mormonien pettäjyydestä missän asioissa paljoakaan, koska en edes kovin monta mormonia tunne henkilökohtaisesti.
Filmi on aito. Henkilöt ovat aitoja mormoneja. Vähän vanha se on, joten täytyypä laittaa joku uudestaan kuvaamaan, koska rituaalit ovat hiukan muuttuneet tuon kuvaamisen jälkeen.
Mikä tuossa filmissä on sinun mielestäsi niin hävettävää?
että vaimosi voitti.
Kerroit, että sinähän sen valituksen tehtailit. No totta kai. Eiväthän vaimot mihinkään pysty. Siksiköhän heille ei anneta pappeuttakaan?
Se, mitä katsotaan uskonrauhan rikkomiseksi, ratkennee käräjillä, jos sinne asti joudutaan. Lohdutan pelokkaita sen verran, että itse en viitsi kannetta nostaa.
Oikeustiede on näköjään ihan viime päivinä muuttunut. Ennen rikoksista nostettiin syyte, nykyään näköjään kanne niin kuin ennen vain siviilijutuissa. Aikaisemmin myös vainasianomistajarikoksista vain asianomistaja saattoi nostaa syytteen, nykyään näköjään kuka vaan.
Siltä varalta, ettei ironia mene perille; miksi tulet tänne uhkailemaan, kun tietosi juridiikasta ovat täysin olemattomat?
tällä palstalla: "ei niitä toimituksia ole raamattuun kirjattu, juuri niiden pyhyyden vuoksi.."
noinhan sitä saadaan oikeutus puuhailla kirkossa mitä vain tapaninkin ohjeistuksen mukaan ("kun raamatussa ei ole kaikkea kerrottu").
raamattuun ei tosin ole kirjattu edes koko mormonitemppeliä, toimituksista puhumattakaan.
kyllä tuo nyt on aivan selkeästi *mormonisalainen*.
katsos ,kun kristinopin mukaan KAIKKI OVAT KELVOLLISIA astumaan Herran eteen.
Jerusalemin temppeliä siellä tehtiin juuri ja vain sitä mitä Moseksen kirjat määräävät. Ei ollut salaisia menoja, se oli lain määräämien uhrausten toimituspaikka. Laki kertoi mikä oli pyhää, salainen ei voinut olla pyhää tai saastuttavaa, vain mikä oli kirjoituksissa ilmoitettu oli sitä ja kirjoitukset olivat kaikkien luettavissa. Olet ymmärtänyt asiat aivan väärin.
Tehtailin mm. siksi, että vaimoni ei osaa kunnolla suomea eikä ymmärrä suomalaisesta lainsäädännöstä. Olisi jopa saattanut tyytyä tuohon hallinto-oikeuden mielestä virheellisin perustein tehtyyn päätökseen, ellen minä olisi huomannut (mm. tutkimalla lakia, mikä olisi hänelle ilman apua ollut vaikeaa), että missä kohdissa päätös ei vastannut lainsäädäntöä.
Kristillisenä pappina hän saisi minusta silti toimia, jos olisi kristitty;-)
kelvollisia?
Lohduttavaa
temppelin toimituksista on turha puhua tällä palstalla kun kukaan ei ole siellä käynyt, eikä siihen aikaan voitu videoidakkaan toimituksia. :-)
Öljykin oikein valutettiin henkilön yli. Aika äklöä touhua.
Joo, ei ole ajat enää entiset.
kun kaikki sen toimitukset käydään läpi Talmud nimisessä kirjallisuudessa ja Tooraa voi lukea meistä jokainen. Juutalaiset papit(kohanim) opiskelevat yhä temppelirituaaleja ja lakeja ja ovat tehneet näin 2000 vuotta.
Juutalaisen uskonnon mukaan temppeli jälleenrakennetaan joten totta kai perimätieto on säilytetty- yksi juutalaisen uskonnon perusasioista. Meidän keskuudessamme elää temppelissä palvelleiden jälkeläisiä ja käytännöt on lisäksi omana aikanaan kirjattu ylös. Mishnahan syntyi temppelin ollessa vielä toiminnassa. Turha sinun on keksiä "toimenpiteitä" tai salaisuuksia, ei tarvita videointeja kun perinnön haltijat yhä ovat elossa- kirjoineen ja pappeineen.
että ymmärrän että uusi uskonto opettaa mitä opettaa, jos se väittää saaneensa vaikka 1000 näkyä neljältä enkeliltä ok -jos jotkut näin uskovat mitä siihen vastaan sanomaan, ei ole syytäkään. Itsehän kukin voi päättää uskoako vai ei- mutta jos aletaan takautuvasti muuttamaan omaksi hyväksi vanhempaa uskontoa ja sen kirjoituksia ja määräyksiä, jotka ovat hyvin dokumentoituja ja joka uskonto traditioneen on katkeamaton ja yhä olemassa, silloin ollaan hyvin lähellä tietoista valehtelua. Tälle alueelle menoa varoisin.
En todellakaan ole oikeusoppinut. Käsittääkseni kuitenkin maallikolla on samat oikeudet puolustautua kuin oikeustieteen peruskurssit tai vähän enemmänkin suorittaneilla.
Sitä vain ihmettelen, että viitsit tulla tänne kiukuttelemaan, vaikka lukutaitosi on aivan olematon. Viittaan aiempiin puheenvuoroihini, myös lainaamaasi.
Olet opiskellut näköjään sen verran kirjallisuustiedettäkin, että sana "ironia" on tullut tutuksi. Minä en kyllä huomannut tekstissäsi muuta ironiaan viittaavaa kuin sen, että olet kirjoittanut sen.
Raamatun mukaan paholainenkin on astunut Herran eteen, joten kai hänkin on siihen ollut kelvollinen. Mormonit uskovat että ylösnousemuksessa kaikki astuvat Herran eteen (AL 40:11) Jeesuksen sovituksen tähden.
tämän autenttisesti toteamassa, vai kuulopuheisiinko perustat totuutesi?
vai etkö itse ole käynyt pesulla & voitelulla ennen & jälkeen tuon päivämäärän?
en tosin vielä Espoossa.
En silti näe kiinnostavana raportoida muutoksistakaan temppelin ulkopuolella.
Ihmettelen, mitä tarvetta raportointi tyydyttää?
että Jerusalemiin tulee vielä Juutalaisille temppeli. Se on myös MAP-kirkon profetioissa. Saatat kuitenkin yllättyä kun se aikanaan rakennetaan. Tuskin pääset seuraamaan seremonioita ja uskon, että kun juutalaiset ovat valmiit saamaan temppelin uudestaan, niin heille varmasti tulee profeetta, joka ilmoittaa uudelleen temppeliasiat.
oli tänään artikkeli "Kahdelle syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Lukaisepa, kun/jos aihe kiinnostaa.
"pyhiä toimituksia" ei löytynyt olemassaolleesta temppelistä käännät asian niin että niitä tulee olemaan tulevaisuudessa. Ikävä kyllä profeetat vakuuttavat että entinen meno, uhritoimitukset, tulevat jatkumaan. Temppelihän oli nimenomaan uhripaikka, teurastamo. Oli tietysti ruoka-ja juomauhrejakin mutta pääosin eläimet menettivät henkensä.
Temppeleissä on suoritettu pyhiä toimituksia kautta maailman historian. Aina Herra on käskenyt kansaansa rakentaa temppeleitä, pyhiä rakennuksia, joissa kelvolliset pyhät osallistuvat pyhiin seremonioihin ja suorittavat evankeliumin toimituksia itsensä ja kuolleiden puolesta. Herra käy temppeleissään, ja ne ovat kaikkein pyhimpiä jumalanpalveluspaikkoja.
Mooseksen ja Israelin lasten pystyttämä telttamaja oli siirrettävä temppeli. Israelilaiset käyttivät sitä autiomaavaelluksen aikana Egyptistä lähdettyään.
Jumala ilmoitti telttamajan mallin Moosekselle ja Israelin lapset rakensivat sen tämän mallin mukaan kts. 2. Moos. 26-27, 2.Moos. 35-40. Kun telttamaja oli valmis, pilvi peitti sen ja Herran kirkkaus täytti sen 2. Moos. 40:33-34. Pilvi oli merkki Jumalan läsnäolosta. Yöllä se näytti tulelta. Kun pilvi pysyi telttamajan päällä, Israelin lapset pysyivät leirissä. Kun se liikkui, he liikkuivat sen mukana. Telttamajan jälkeen Israelilaiset rakensivat Salomon temppelin sen hävittivät Babylonialaiset 600 EKr. Serubbabel rakensi sen uudelleen melkein 100-vuotta myöhemmin. Temppeli paloi osittain v. 37EKr. ja Herodes suuri rakensi sen uudelleen myöhemmin. Roomalaiset hävittivät temppelin vuonna 70 JKr. Uhritoimitukset tapahtui esipihassa ulkona. Ei rovioita sisätiloissa voida tehdä. Uhritoimituksia tehtiin erillisillä uhri alttarilla myös ennen temppeleitä. Temppelin sisällä tapahtui puhiä toimituksia pappien johdolla ja kaikkein pyhimpään ei saanut mennä kuin ylimmäinen pappi. Myös Herra ilmestyi temppelissä profeetalle ja antoi siellä ilmoitusta. Kuka saa astua temppeliin Ps.24 3-6
Temppeli edaumenttiin viittaa myös Jeesus käskiessään opetuslapsiaan pysymään Jeruselemissa kunnes saavat varustukseksensa voiman korkeudesta
Luuk.24:49
Endaumentti tarkoittaa Voiman lahja Jumalalta. Kelvolliset kirkon jäsenet voivat saada toimitusten kautta temppelissä voiman lahjan, joka sisältää opetukset ja pyhän pappeuden liitot, joita he tarvitsevat saavuttaakseen korotuksen. Endaumentti sisältää opetusta pelastussuunnitelmasta.
joten kaikki mormonismia koskeva tieto on tietenkin paikallaan.
Eihän tuo tieto meille mormonismia seuraaville mikään uutinen enää ole. Kyllä se tuli selväksi jo tuolloin viime vuoden alussa.
Mutta ainahan täällä on uusia keskustelijoita ja ehkä myöskin uusia mormoneja, jotka eivät ole vielä "peseytymistä" suorittaneet, joten ihan hyvä kertoa noista alati muuttuvista käytännöistä. Enää ei siis joudu alasti hipelöitäväksi joka paikasta kuten ennen.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan onkin rangaistava teko. Kysymyksessähän oli kahdessa lehdessä julkaistu mielipidekirjoitus, jossa juutalaisten tappamista pidettiin oikeutettuna. Lehtien päätoimittajat joutuvat vastuuseen. Toinen heistä ei ilmoituksensa mukaan lukenut tuota kirjoitusta ennen sen julkaisemista.
Laki jota tuossa tapauksessa käytetään ei kuitenkaan ole tuo vanhentunut tässä käsitelty mm. jumalanpilkkaa koskeva laki vaan varsin uusi (v. 2004) oleva sananvapauslaki.
On siis aivan eri asia kehottaa surmaamaan juutalaisia kuin nauraa mormonien taika-alusvaatteille tai temppeliseremonioille.
temppeliin?