Olen 24v Mies ja aina ollut peräpukamia. Lapsena oli joskus useammin ja joskus harvemmin. Ei ole koskaan poistettu vaan mennyt rasvoilla ohi. Kuten edelleenkin. Mutta nyt on tullut ensimmäisen kerran verta ulosteessani. Ei paljon paitsi kun oli maha aivan löysä niin sillon sitä oli myös pöntössä niin että huolestuin. Olen aikas huonosti käyttänyt rasvoja hoitoon. esim. kun on pukamat ilmaantuneet niin rasvaa olen käyttänyt sen aikaa että ne lähtee pois ja lopettanut siihen. Ja sitten ne ovat tulleet jonkin ajan kuluttua uudelleen. Juon aikas paljon alkoholia, suunnilleen joka viikonloppu ainakin toisena päivänä. Olen huomannut että olut olisi jotenkin pahentanut vatsaani ja aiheuttanut pukamia. Esim olin reissussa viikonlopun ulkomailla tossa 2vk sitten ja nauttin siellä la illalla 7 0.5 Fosterssia ja sunnuntaina oli lento takaisin suomeen illalla ja kun tulimme kotiin niin pukamat oikeen sattuivat joka on aika harvinaista ollu. Useasti ne vain "tuntuvat" mutta eivät satu paitsi ulostaessa. Ja muutaman kerran se on ollut sen verran kipeää että on joutunut silmät pistämään kiinni mutta tosiaan nyt on pukamat taas rauhoittuneet. Jotenkin tuntui että lento olisi pahentanut niitä matkallani. en tiedä. myös välillä on ulosteeni ollut aluksi normaalia ja lopuksi muuttunut löysäksi. Myös olen ollut haivaitsevani että uloste on "ovaalin" muotoista eikä aina pyäreää paitsi jos on maha kova niin silloin se on mielestäni normaali pyöreää. En ole aikaisemmin edes seurannut sitä mutta luin jokin aika sitten jostaiun keskustelusta että uloste voi olla soikeeaa ja se johtuu jostain mutta en muista mikä oli aiheuttaja. Myös on alaselkä kipua ja pientä jomotusta oikealla puolella alavatsassani. aftoja ja rakkuloita tulee myös suuhuni välillä. Esim tänään tuli kieleni alapuolelle ja hävisi n. tunnin kulutta kun olin se jo unohtanut. Tuli ruokailun jälkeen. (söin makaronilaatikkoa, salaattia,piimää ja kahvia) Hengitykseni haisee myös mutta minulla on kurkussa niitä "koloja" joihin menee ruokaa ja alkavat haista siellä. poistan ne lääkeruiskulla imaisemalla joka on ruokaoljyllä liukastettu, siis se "sylinterin" kumi osa jotta sillä ei satuta kurkkua kun se on aikas tiukka muuten(vinkkinä vaan kaikille topspuikon käytäjille jne. loistava keksintöni) :)
Niin eli tosian mikäs voisi olla vikana. Syöpää tietysti pelkään ja muuta pahaa. En ole erityisen kipeä koskaan ja liiku en yhtään mitä välillä joudun iltavuorossa polkupyörällä polkemaan. Toki nyt olen aloittelemassa ilta kävellyä ja muuta liikunta systeemiä jos se olisi helpottava asia pukamiini. Elämän tapani ovat aika huonot, eli alkoholia juon jota olen alkanut vähentämään. tupakkaan olen sortunut välillä. ruokavalioni on kohtuullinen. perunaa, riisiä,naudanlihaa, vettä, ruisleipää,juustoa. ruokani on maustettu aikas rajusti ja salaattia en syö koskaan paitsi jos teen salaatti ruokaa. (fetasalaatti, perunasalaatti[ei kaupan] jne) syön myös töissä välillä pitsaa ja huoltoasema ruokaa. käyn silloin tällöin pikaruokaravintolassa. Vettä olen pyrkinyt juomaan enemmän töissä menee ehkä nykyään 3l päivässä. mutta tosiaan onko ollut samanlaisia oireita eli kiteytettynä: pukamat,alaselkä kipu, oikea alavatsa kipu, ovaalin muotoinen uloste, aluksi normaali ja lopuksi löysä, verta paperissa tai ulosteessa riippuu pukamien tilanteesta. tällä hetkellä verta ei tule eikä ulostaminen satu yhtään mutta tune olisi että pukama voi alapäässä olla. aftat/rakkulat suussa. Onko elämäntapani/ruokavalio syynä vai kenties vakavampi sairaus. Lääkäriin on uskaltamisen puute ollut menon esteenä mutta huomen aamulla ajan varaan. Ja tosiaan yö uniani en ole minkään takia menettänyt paitsi alaselkä kivun takia mutta se voi johtua myös sängystä ja tietokoneella istumisesta josta pukamatkin voivat johtua. Lähinnä samanlaisten oireiden kanssa painivat voisivat kertoa syitä ja seurauksia ja vinkkejä.
Kiitos etukäteen ja pahoittelen kirjoitus virheitä ja pitkää sekaista stooria. Mutta olo on kyllä huolestunut koska vaimo ja 2 pientä lasta on joiden kanssa on paljon viellä koettavaa ja nähtävää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pukamat on. Lääkäri ei niille mitään tässä vaihessa tee.
Äidinkielessä on vakavia puutteita. Suositan päivälehtien lukemista. Iltapäivälehdet boikottiin.
Liikuntaa ja lepoa sopivassa rytmissä.
Mene hyvä mies lääkäriin,itselläni oli ensin yksi
hemorroidi joka poistettiin kirurgin toimesta
vastaanottokäynnillä joka oli minulle yllätys.
Tämä vuoti kamalasti.
Meni muutamia vuosia niin sitten oli toisen ja
kolmannen asteen pukamia,osittain sisäisiä ja ul-
koisia,todella kipeitä,mikään rasva ei auttanut.
Välillä vuotivat ja vaikuttivat ulostamiseen.
Taas menin kirurgin luo,määräsi leikkaukseen.
En päivääkään ole katunut että menin.
Lääkäri sen katsoo onko aiheellista leikata
tai hirttää mutta jos jatkuvasti vaivaa niin
ei kannata kärsiä,tiedän kokemuksesta.
KOITA PARANTAA noita elintapojasi,se on tärke-
ää,vähennä alkoholin käyttöäsi.
Noista muista vatsavaivoista,olen kuullut
nuoremmillakin niin yllättäviä sairauksia
että tutkita se vatsasi.Jos jotain on niin saat
ajoissa hoidon.Ne voi olla ihan vaarattomia
oireitakin mutta nuo alaselkäkivut kannat-
taa huomioida.
Tsemppiä sulle lääkärin menon kanssa,pidä
itsestäsi huolta:)
Crohnin taudilta joka minullakin todettiin muutama vuosi sitten. Ei muuta kun tähystykseen, siitä se selviää. Eikä tähystys satu yhtään!!
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=2817&sid=c1da727cdbc4a91f484268520f198f1d