vai elääkö meneessä....Muutosvastarinta meissä ihmisissä on ajoittain valtava nujerrettava.
Eletty on tuttua....siksikö sitä niin helposti takerrutaan kaivelemaan kaikkea jo tapahtunutta sensijaan että luotaisiin uutta.. :) Uuden luomisessa on haastetta, liikaako?
Eletty on tuttua....siksikö sitä niin helposti takerrutaan kaivelemaan kaikkea jo tapahtunutta sensijaan että luotaisiin uutta.. :) Uuden luomisessa on haastetta, liikaako?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kun lueskelee esim.yleisönosastojen kirjoituksia, niin huomaa että vanhemmat ihmiset on hurjan kateellisia nuorille.
Usein saa lukea kuinka ennenkin pärjättiin ilman pesukonetta, televisiota, autoa, lapsilisiä, erilaisia tukia, avustuksia, opintotukia, lasten päivähoitopaikkoja ja vaikka kuinka paljon ilman mitäkin..marjat haettiin metsistä ja perunat kasvatettiin itse ja leipä leivottiin itse..
Joten pitäsikö nykyajan ihmisen elää kuten 40-50 luvulla että jotkut olisivat tyytyväisiä.
Suurin osa vanhemmista ihmisistä on nykyaikaisia, mutta aina löytyy se kateellisten joukko, joka ei hyväksy sitä, että nykyään on kaikenlaista joka helpottaa nuorten arkea.(kuten myös vanhempien)
Mää en ole takertunu mihinkään vuosikymmeneen, yritän ainakin elää tätä aikaa niin hyvin kun pystyn...toi uusi kaiken kattava kännykkä juttu vaan ei oo mua varten:))
Sen jätän nuoremmille, ei kiinnosta...siunatkoon..katsella ny telkkaria kännykän onnettoman pienestä ruudusta..
kerran erään vanhemman henkilön kanssa lasten leluista. Hän oli sitä mieltä että nykylelut (nukeista oli kyse) tappavat lasten mielikuvituksen liian valmiilla apuvälineillä. Nukeilla on rattaat, on valmisvaatteet, potat, syöttöastiat yms. Ennen kuulemma piti käyttää mielikuvitusta keksiäkseen noita tarvikkeita tyhjästä....
lasten mielikuvitus on muuttunut erilaiseksi.
Kun ennen väsättiin käpylehmiä (minäkin maalla oikeen mielelläni) nyt on kaikki valmiina, koirat haukkuu, lehmät ammuuu..siis ne lelut..ja ne nuket pissii ja syö ja puhuu ja kävelee..hmm...
Ei mielikuvitus varmaan kuole vaan se muuttuu. Se onko se parempaan päin on sitten eri asia.
Itse en pidä siitä että televisiota pidetään lastenvahtina.
Se mikä mua enemmän huolestuttaa on alsten liian varhainen kypsyminen niinkutsuttuun aikuisuuteen..jo 10-12 vuotiaat seurustelevat, jopa intiimisti ja juovat, polttavat ja sen sellasta...Lapsuus on vain kerran ja siitä pitäis osata nauttia..mutta kun on niin kiire aikuisuuteen, joka kuitenkin ON tylsää.
Harvemmin aikuisilla hauskempaa on kun leikkivillä lapsilla:)
se minunkin mielestäni menee, eihän lapsen luovuus minnekään katoa vaikka hän pissattaisi nukkea muovipottaan rikkoontuneen kahvikupin sijaan :)) Meillä käytettiin aikoinaan leluina myös noita rikkimenneitä astioita.
Liittyy kaiketi jonkinlainen riski. Nykyinen tunnetaan ja sitä verrataan siihen uuden luomisen mielikuvaan. Riski sinänsä, vaikka pienikin on monelle meistä vastenmielistä.
Paitsi se kännykkä-juttu..
Muuten odotan uutta ja ennennäkemätöntä mielenkiinnolla.
Kun olis aikaa niin paljon, että ehtis näkemään mitä kaikkea onkaan 50 vuoden kuluttua...mutta kyllä se taitaa olla meikäläiselle aika rajalla....
Uuden kokeminen on jo ajatuksenakin mielenkiintoista. On sitä kaikenlaista tullut koettua, joskus liiankin suurella riskillä.
kuinka usein kuuleekaan jopa omasta suustaan lauseen: kun on ennenkin tehty näin...
Ei sitä aina edes tule ajatelleksi miten jonkun voisi tehdä toisinkin, sitä yrautuu ja asettuu kaavoihinsa. Kuta enemmän tulee ikää sitä tiukemmin entiset tavat istuvat meissä.
Joskus herättelen itseäni töissä tekemälläkin hommat eri järjestyksessä kuin normaalisti.:)
Kokemuksen kautta menemään yli siitä mistä aita on matalin, varsinkin jos se aita on piikkilankaa.
Lähes aina ihminen elää joko menneessä tai kuvittelee tulevaa elämäänsä. Jos joku kykenee elämään tässä ja nyt, niin on saanut lahjan. Nytkin Taikis siinä tulevaisuuttasi ajattelet, tunnusta pois.;)) Kaipa tuo "uuden luominen" on hiukkasen iästäkin kiinni. Se uusi luotu kun vaatii ainakin elatusmaksut, jos ei muuta sitten vaatisikaan.;)) Hyvä on, ehkä lipsahti tahallisen väärinymmärryksen puolelle pikkasen.;)
tai no...ehkä hiukan... Olisiko niin että eniten nykyhetkeä elää arjen rutiineissa ja töissä?
Hih....vai sellaisia uusia luomuksia sitä heti ajatellaan, mikäs teillä miehillä on ollessa, uudenluominenhan onnistuu vaikka kuinka iäkkaanä. Toista se on meillä naaraspuolisilla :/
Tyttis eteenpäin ja luodaan jotain uutta, ei sentään uusia ihmisiä.
uusien ihmisten luominen olisi jo riski :))
Kaikki uusi piristää mieltä, voi että kun sitä tulisi ravisteltua itseään poikkeamaan rutiineistaan....tekemään hommat hiukka toisin kuin mihin on tottunut.
Kaikkinainen vanhojen taakkojen repussakantaminen on ihan turhaa energiantuhlausta, kukaan ei pysty muuttamaan mennyttä, ainoa mihin voimme vaikuttaa on tuleva.
Menneisyys on kuin magneetti, se pitää aika tiukasti kiini, mutta menettää nopeasti vetovoimansa jos pintoja vähän raottaa.
Onhan menneisyydestä paljon hyviäkin muistoja, joita tietenkän ei voi eikä tarvitsekaan luopua, nehän ovat osa elämäämme, kunhan vain käsittäisimme ettemme voi menneisyyteemme enää vaikuttaa mitenkään. Se on ollutta ja elettyä.
Miitä ihmisiä en jaksa käsittää jotka vielä vuosienkin päästä jaksavat jauhaa jostakin ihan mitättömistä vanhoista asioista. Itse aihe on jo saattanut aikain saatossa unohtuakin, mutta jankkaaminen vaan jatkuu, ei osata päästää irti.
Jääny remmi päälle, tai sitten iän mukanaan tuomaa horisontin katoamista. Jossain vaiheessa se kaikki oikea elämä on siellä perässäpäin, eikä tulevaisuudelta enää odota samanlaisia elämän kohokohtia, jotka ovat jääneet mieleen.
ensimmäinen ajatus aloituksestasi on juuri tämä, että juu, mennään eteenpäin ja lujaa.
Vanha kli(joissain täällä on suhumerkki, ei löytynyt)see on, että menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei tiedä, eläkäämme tätä hetkeä.
Mutta, jotta, koska, kuin ja blääh-blääh. *tässä entinen minä saivartelee*
Nyt oikea minäni vastaa:
Onko meillä ihmisillä mitään muuta suuntaa mennä kuin eteenpäin? Nykyinen minäni vastaa ilmiselvään tosiasiaan, ettei ole.
Sivulle voi väistellä - tai siis missä on sivu ?
Itseäni harmittaa kovasti, että usein tunnen olevani pudonnut kelkasta. Olen historiaa, muumio menneiltä ajoilta. Joudun pyytämään apua monissa nykypäivän tekniikan asiossa. On valitetavan monia taitoja, joita en hallitse.
Suoraan sanoen v**ttaa kun koko ajan pitää opetella jotain uutta, opetella asioita, jotka voitaisiin edelleen tehdä niinkuinennen, ja silti päästä samaan lopputulokseen. Mutta kun ei.
Itselläni on ollut vaikeaa luopua "vallasta", vaikken kovin suurta valtaa ole omannutkaan. Mutta 30-45 vuotiaana olin ja elin "elämän hermolla". Moni asia oli minusta ja tekemisistäni riippuvainen. Minun päätöksilläni ja tekemisilläni oli todellista vaikutusta.
Kesti jonkin aikaa, ennen kuin opin hyväksymään oman nykyisen asemani. Joskus vieläkin se tekee kipeää, kun huomaa, ettei osaakaan neuvoa enää.
Siis EI OSAA NEUVOA ENÄÄ. Minulla ei ole hajuakaan miten nykypäivän 30-45 vuotiaitten pitäisi elää elämäänsä, kasvatta lapsiaan tai olla vaikkapa poliittisesti jotain mieltä.
Ja kuitenkin pääsin lopulta asiaan, eli loittajan aiheeseen sekä siihen, että edelleen olen sitä mieltä, että menneisyydestä kannattaa päästää irti, niin kipeältä kuin se tuntuukin.
Se on valitettavasti mennyttä.
päästää menneisyydestä irti. Silti se on oman itsensä vuoksi toisinaan välttämätöntä.
Veistisi oli hyvin mietitty ja monisäikeinen, hymy nousi huulilleni lukiessani tuota ettet enää osaa neuvoa toisia......Hehän ovat kasvaneet samalle tasolle, jopa ohitsemme, miten heitä neuvoo :) Toisaalta on suuri helpotus huomata ettei enää TARVITSE neuvoa, ei tarvitsekaan tietää toisten (vaikka lastensa) puolesta, miten elämää eletään. Vaikka valta pienenee niin nyös vastuu vähenee ja on enemmän mahdollisuuksia elää itselleen.
Tuosta tämän hetken elämisestä...hetki on ohikiitävä vilahdus, vain silmänräpäys ja se on ohi. Huominen on jo tulevaisuutta.....Jossainmäärin on pakkokin elää myös tulevaisuutta suunnitellen, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Jos käyn vaikkapa tänään kaupassa,niin ostan huomisenkin ruuat :)
Omaat myötäeläimisen taidon, monien muitten taitojesi lisäksi :)
äähhh,
ystävällisitä sanoistasi näin jälkeenpäin, sivut takkuilivat niin perusteellisesti eilen ettei ollut mahkuja kiitellä.
liikaa, mutta opiksi kuitenkin..
Yleensä elän tässä hetkessä..en ole sitku -ihmisiä.
Joissain isommissa hankinnoissa ajattelen tulevaisuuttakin.
Valikoiden menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Kumpaa ,mietit enemmän; mennyttä vai tulevaa; jos siirretään sivuun nytku-ihminen sinussa ja tarkastellaan sitä mitä jää jäljelle:)
mieti kumpaakaan; taijjan olla kummallinen..:/
Tietysti tulevaisuutta senverran etten unohda tärkeitä sovittuja päivämääriä kalenterista; ei olisi yhtään kivaa muistaa huomenna eilinen hammaslääkärivuoro :)
toisaalta, miten paskamaisesti sun leikkauskeikalle oli käynyt. Ihmettelen,miten leväperäistä touhua joillakin palveluammattilaisilla voi olla. Eihän tuollaista saisi tapahtuakaan.
Vai et sinä mieti menneitä etkä tulevia, oot kyllä kummallinen.. :))
menneet ovat menneitä, ja tulevasta ei tiedä, kukaan.
muistoihin....kyllä mä ainakin toisinaan muistelen vaikka aikoja jolloin lapset olivat pieniä, tai aikaa jolloin opiskelin.Tai vanhoja kavereita..kaikenlaista. En osaa sulkea muistoja mielestäni, vaikka en menneessä eläkään.
Taas vastaavasti, tulevaisuudelleni pitää olla jonkinlaiset kehykset jo työnkin vuoksi, pakko suunnitella asioita eteenpäin, nähdä visiona tuleva vuosi. Muistan sen kun olin vieraalla töissä, silloin sitä ei juurikaan miettinyt työtä sen enempää kun oven kiinni painoi työpaikalla. Nyt yksityisyrittäjänä on otettava niin monta asiaa huomioon, myös tulevia asioita. ainahan voi tulla ennalta-arvaamattomia muutoksia kuten sairautta tms. mutta niitä ei voi ottaa ennakkoon huomioon. Ne ovat sitten sitä hetkessä elämistä. Näin minulla.
ei tietenkään voi eikä haluakaan sulkea kokonaan, eihän toki..mukavia ainakaan :)
Ajattelen tuosta tulevaisuudessa elämisestä näinkin, että eikö ole parempi elää tässä päivässä eikä aiheuttaa itselleen turhaa kipua riuhtomalla "hihnaansa" liian tiukalle, oli se hihna taloudellinen, tai kenties epärealistinen ihmissuhdetavoite..so. romanttinen haaveilu..
osata olla armollinen tulevaakin suunnitellessa, ja ainakin minä näen näin, että jonkinlaisella tulevaisuuden suunnitelmallisuudella juuri voi estää sen hihnan liian tiukalle menemisen. Jos vaan elää tätäpäivää miettimättä huomista,saattaa tulevaisuudesta tulla kaaos :))Ja nyt puhun todellakin työasioista. Tunnepuolen juttuja ei taida voida valjastaa aisoihin...ne laukkaavat ajatuksissa vapaina kuin taivaan linnut.