Näyttelee viatonta ja yksinkertaista, mutta heti ekana iltana juotti naisille viiniä ? Lienevätkö kaikki päätyneet samaan petiin ekana iltana ? Miksi ohjelmasta ei ole samanlaista 24/7 versiota kuin Big Brotherista ?
Pelimies Risto
näinköhän lie
136067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Risto halusi antaa vaikutelman, että osattaan sitä tiällä muaseuvullahi sivistynneesti viinoo käättee, tälleen seurustelujuomana.
Tytöthän saapuivat iltamyöhällä joten Riston mielestä varmaan oli sopivaa tuollainen yömyssyttely. Ja varmaan kovasti jännittikin, joten viini rentoutti tilannetta.
Liekkö saanut Risto kunnolla unta koko viikkona kun kaksi hehkeää naista yhtä´äkkiä saman katon alla, eikä äitiä ja isää mailla eikä halmeilla.
todella katsellut liikaa kauniita ja rohkeita, heh.
Opettele kirjoittamaan
kirjoittelee näemmä tännekin :).
lukemasi vaikka hiitaastiii. Eikä viituutaakkaan.
Musta oli mukava ele Ristolta. Ja tuskinpa kolme aikuista ihmistä kovin sekaisin menee yhdestä viinipullosta. Itse ainakin tykkään rentoutua raskaan päivän jälkeen ottamalla lasin tai kaksi punaviiniä.
tarjota viiniä. Eihän sitä yöllä kahvia monikaan juo. Viini rentouttaa ja auttaa unen saantia.
Se olisi ollut aito viljapohjainen kotimainen laatutuote ja juttu olisi luistanut ihan eri lailla.
Risto todella mies fiksuimmasta päästä, osaa käytöstapoja kunnon miehen elkein. Todella fiksusti tehty tervetulutoivotuksineen. Näyttää , että osataan sitä mallakin elää ja olla !!!!!! Onnea Ristolle oikein sylin täydeltä.
Risto näyttää niin urheilulliselta, että odottelen kovasti näkeväni hänen pelaavan jotain ja sitten tulevan kuvaan suoraan suihkusta pyyhekeeseen kietoutuneena upea ylävartalo paljaana. Kyllä siinä miehenkin silmä hyvin lepää, mutta naiset tietysti esittävät vain paheksuvat lausuntonsa, mikään kun ei heitä täällä tyydytä.
Kyllä Risto vaikuttaa vilpittömältä ja aidolta. Harvinaisen hyvätapaiselta ja kohteliaalta maajussilta, fiksu mies kaikenkaikkiaan. Osaa käyttäytyä naisten seurassa naiset huomioiden, vähän jäykkä, mutta kuka nyt kovin vapautunut ja rento olisi kameroiden ristitulessa.
t. "Riston ihailija"
harvoinpa enää noin hyviä miehiä maailmassa näkee. hän osaa hommansa ja on tyytyväinen siihen mitä hänellä on. hän kunnioittaa vanhempiaan ja pärjää omillaan. ei taatusti hauku ketään. jos kukaan muu on huomannut niin risto kiinnittää huomiota elämän hyviin puoliin, ei sen varjo puoliin. risto vaikuttaa hieman "erilaiselta", kuin tavalliset suomalaiset saman ikäluokan miehet, mutta positiivisesti. hän on rehti ja reipas, huumorintajuinen, taitava ja ahkera. Ja se viinin tarjoaminen vieraille, minusta se oli kaunis ele. mansikat sitä paitsi kuuluu kesään joten oli oikein viisasta tarjota tytöille mansikoita. toivon ristolle paljon onnea elämässä eteenpäin ja toivon että hän löytäisi itselleen sen oikean elämänkumppanin.
Kuulostat ihan Hannalta. Käytit alussa hänen käyttämiään sanoja: Risto on tyytyväinen siihen mitä hänellä on... Hmmm....???