Äidin oikeus?

Kai vanhemmilla kuuluisi olla oikeus kieltää muita puuttumasta lapsen uskontokasvatukseen? Yksi isovanhemmista kuuluu outoon lahkoon ja yrittää kielloista huolimatta tuputtaa ala-aste ikäisille lapsille uskontoa. 8-vuotiaalleni oli opetettu että jos hän ei usko Jumalaan, ja ole muutenkin kiltti, hän joutuu kadotukseen ja kohtaa siellä pirun, ja tämä oli vain yksi esimerkki vuosia jatkuneesta tilanteesta. Lapset kuuluu evlut kirkkoon ja käyvät koulussa uskontunneilla. Jos äiti on sitä mieltä että sen pitää riittää uskontokasvatukseksi, niin eikö sitä pidä kunnioittaa?
271363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Äidin oikeus ja velvollisuus on enenkaikkea rakastaa niin paljon lapsiaan, että antaa heille oikeudenmukaisen tiedon Jeesuksesta.
Oikeudenmukainen tieto on, että Jeesus, Jumala, tuli ihmiseksi puolestamme ja sovitti ihmisenä ollessaan ristillä syntimme, jotta meillä RAUHA olisi.
Minä saan kiittää siitä, että jo lapsesta asti olen saanut tuntea Jumalan, sukuni vanhaa tätiä. Hän kertoi Jumalasta ja kylvi hyvän kylvön.
Tämä täti on minulle niin rakas, että vaikka hän jo taivaaseen muutti, kiitollisuuteni virtaa hänelle Jeesuksen kautta. Hän jätti minulle hyvät muistot.

Usein palvelen Jeesusta tuolla masentuneiden joukossa ja olen todennut, että se, että ihmiset ovat kääntäneet Jumalalle selkänsä, usein juuri isä ja äiti, ovat tehneet lapsista, jotka nyt ovat aikuisia masentuneita, perusturvattomia ja siksi he ovat syvässä masennuksessa.

Miksi sanot tämän isovanhemman uskoa oudoksi. Ainakin siinä hän kertoo totta, että jos ei anna Jeesukselle elämäänsä turvaan, joutuu kadotetuksi, eli kadotukseen.

Sinun tulisi olla kiinnostunut tämän isovanhemman uskosta ja keskustella siitä hänen kanssaan, sillä hänellä voi olla aarre ja turva sinullekin annettavaksi.

Jeesus on totta ja siksi kunnioita Häntä kaikessa ja anna lapsillesi mahdollisuus onneen.

Näin katkaiset perisynninkiron, joka tuo sukuihin sairauksia ja vaikeita luonteenpiirteitä.

Äänestä
  • Kun on lasit silmillä niin on.

    Oletetaan nyt että maailamssa on uskontoja useampia kuin yksi. Ja sitten oletetaan että näistä "oikeita ja totuudenmukaisia" on joko yksi, kaksi jne. kaikki tai ei mikään. Tässä viidakossa; mikä lapselle on "oikea" opetus? Mistä tiedetään mikä suunta on se oikea kun joka uskonnon edustajan mielestä hänen omansa on se oikea?

    Ymmärrätkö ongelman?

    Vanhemman velvollisuus on antaa alpselleen vapaus ymmärtää omasta puolestaan, antaa tietoa vaihtoehdoista ja tukea lasta tämän omissa ratkaisuissa. Minkään suunnan tuputtaminen vanhemman tai julkisen instanssin puolesta on tuomittavaa, minun mielestäni, toki muitakin mielipiteitä on. Viimeinen sana aiheessa kuuluu kuitenkin olla vanhemmalla, ei ulkopuolisella taholla.

    Lapsen perusturva tulee kyllä jostakin aivan muusta kuin helvetillä pelottelusta... sitä kutsutaan myös kasvatukseksi ja rakkaudeksi. Ihan vanhempien taholta, siihen ei tarvita jumalolentoja :D

    Omana mieliptieenäni alkuiperäiseen siis; jokaisen tulisi kunniotitaa lapsen vanhempien vakaumusta ja heidän tapaansa kasvattaa lastaan. Isovanhemmalla on toki oikeus kertoa oma näkemyksensä jos7kun lapsi on siitä kiinnostunut, mutta vanhemman oikeus ja velvollisuus tässä on korostaa lapselle sitäe ttä se on yhden ihmisen näkemys, ja aiheesta ollaan eri mieltä. Että hän saa uskoa sen mikä oikealta tuntuu, mutta ei pidä uskontoasiassa luottaa yhden ihmisen sanaan täysin, ei edes mummon.

    ***

    Äänestä

  • Outona pidän nimenomaan uskontoa jossa noudatetaan jonkun oudon lahkon tahtoa. Meillä on täällä uskonnonvapaus ja se tarkoittaa myös sitä, ettei kukaan saa tuputtaa väkisin tietoa. Tarkoitan siis, että jos itse uskon oikeudenmukaiseen Jumalaan, niin en halua lapsiani peloteltavan kadotuksella ja opetettavan lapselle jonkun lahkon mukaista oppia.

    Äänestä

  • äiti-vuosimallia72 kirjoitti:

    Outona pidän nimenomaan uskontoa jossa noudatetaan jonkun oudon lahkon tahtoa. Meillä on täällä uskonnonvapaus ja se tarkoittaa myös sitä, ettei kukaan saa tuputtaa väkisin tietoa. Tarkoitan siis, että jos itse uskon oikeudenmukaiseen Jumalaan, niin en halua lapsiani peloteltavan kadotuksella ja opetettavan lapselle jonkun lahkon mukaista oppia.

    käsityksesi oikeudenmukaisuudesta!?
    sanot että uskot oikeudenmukaiseen jumalaan, mutta et kadotukseen. Miten jumala sitten jakaa oikeutta mielestäsi? ja luulenpa että Sinä tiedät itse mikä on oikein ja mikä väärin... niin kuin mm. uskomattomat ihmiset kuten rikolliset ja pahemmatkin väärintekijät?? Ei se ole uskoa jumalaan jos itse säännöt laatii..!!

    Äänestä

Noita lahkolaisia on joka puolella Suomea ja kun kyseessä on noinkin läheinen sukulainen kuin isovanhempi, on tilanne vaikea. On vaikea mennä sanomaan, että "Turpa kiinni nyt mummu / vaari."

Mutta ei sinulla ole paljonkaan muita vaihtoehtoja. Omituiset opit voivat saada pienen lapsen pään niin pyörälle, että menee aikuisikään saakka ennen kuin lapsi huomaa isovanhempansa paskanpuhumisen. Ties mitä vahinkoja hullut opit ovat siihen mennessä saaneet aikaan...

Sinä olet äiti ja sinulla lupa, oikeus ja vastuu valvoa lapsesi uskontokasvatusta. Ota siis asia puheeksi äläkä peräänny suhteiden väliaikaisen rikkoutumisenkaan uhalla. Ole luja, koska sinä olet oikeassa. Muista, että toimit lapsesi parhaaksi.

Äänestä
  • Kuulosti hyvältä vastauksesi. Tilannetta vaan monimutkaistaa se, että olemme eronneet ja kyseinen isovanhempi on exmiehen suvusta. En pysty valvomaan mitä siellä ollessa tapahtuu.

    Äänestä

  • äiti-vm72 kirjoitti:

    Kuulosti hyvältä vastauksesi. Tilannetta vaan monimutkaistaa se, että olemme eronneet ja kyseinen isovanhempi on exmiehen suvusta. En pysty valvomaan mitä siellä ollessa tapahtuu.

    lapsellesi, ettei isovanhemman kaikkia puheita tule ottaa vakavasti, koska hän on saanut lapsena huonoa opetusta ja sen takia vielä aikuisenakin puhuu joskus hölynpölyä.

    Äänestä

ateistilahkoon kuuluminen OK?

Äänestä
  • Mainitse nimeltä 1-2 "ateistilahkoa"?

    Äänestä

  • Millä pirulla ja helvettiin joutumisella ateistit lasta pelottelisivat?

    Äänestä

  • lasta? kirjoitti:

    Millä pirulla ja helvettiin joutumisella ateistit lasta pelottelisivat?

    Eivät ateistit pelottelekaan lapsia olemattomilla asioilla niinkuin uskovaiset. Näkymättömiä jumalia, demoneja ja kummituksia, saatanoista puhumattakaan, ei saisi edes mainita kenellekään alle 15-vuotiaalle.

    Ja sen jälkeenkin vain annoksittain "TÄMÄ TUOTE SAATTAA VAARANTAA TERVEYTESI" -varoituksilla säestettynä. Pikkulapsilla on muutakin tekemistä elämisen taitoja opetellessaan kuin pelätä helvettejä ja muita isovanhempien mieliteemoja.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Mainitse nimeltä 1-2 "ateistilahkoa"?

    lahkon määritelmään ei taida kuulua että sillä pitää olla nimi tai että sen pitää olla rekisteröitynyt yhdistys!?

    Enpä tiedä mitä edellä kirjoittanut mahtoi tarkoittaa ateistilahkolla, mutta Raamattu määrittelee lahkolaisiksi kaikki ihmiset jotka ovat eksyneet Raamatun sanasta, eivätkä noudata sitä. tähän joukkoon voisikin sitten lukea ateistit, paavin ja meidän luterilaisen kirkkommekin seurakuntia, (jotka nykyään tarjoavat jäsenilleen näitä tee-se-itse uskontoja, niinpä niin jokaiselle jotakin)

    ja asiasta toiseen lainatakseni jotain toista kirjoittajaa jossain samanaiheisessa ketjussa, hän kirjoitti että "itse olet oman onnesi seppä", Ihmisjärki on kumman yliarvostettua yhä vaikka sen pahuuden jäljistä yhä ahkerammin uutisoidaankin!! Vaikkei mitään "näkyvää" pahaa joku olisikaan saanut aikaan, niin yhtä paljon se ihmisparka järkeensä ja oikeudentajuunsa luottaa kuin kuka vain näkyvämmin pahamielinen. (murhamies tahi terroristi esim.)

    Ja on se vain kauheaa ajatella kuinka ateistiperheen lapsella on jo lähtökohtaisesti vaikeampaa vastata Isän kutsuun ja turvautua ainoaan oikeaan Pelastukseen.
    Ole vain kotonasi hyvä ihminen, äläkä kellekkään pahaa tee, mutta sääli on jos luulet että itse voit sääntösi ladella, jos ei sinun kohdallasi vielä kurjia tapahtuisi, niin ei tuo esimerkkisi kuitenkaan aikaa kestä...

    Äänestä

  • lasta? kirjoitti:

    Millä pirulla ja helvettiin joutumisella ateistit lasta pelottelisivat?

    uskova ihminen haluaa noudattaa jumalan lakeja koska tietää että ne ovat ainoa tie pelastukseen, miksei lapselle voisi kertoa näistä laeista niin kuin meidän maallisistammekin, ei sen välttämättä tarvitse olla pelottelua, kyllähän lapselle kerrotaan ettei saa ottaa toisen tavaroita ja seurauksetkin kerrotaan olipa kasvattaja ateisti tai uskova. Missään viestissä en nähnyt mainintaa mistään pelottelusta, mutta jos lasta pelotellaan minkä asian varjolla tahansa niin että hänen pelkonsa on pysyvä tai silloin tällöin toistuva mielentila on se pelottelijan puolelta ollut vääränlaista toimintaa.
    Mutta Jumalahan on sitä paitsi ilosanoma ja armahdus ja pelastus (ettei kadotukseen joutuisi) niin mahtavia juttuja ettei ole vertaisia niille.

    Äänestä

  • jeps kirjoitti:

    jotka sinun kirjoituskesi mukaan turvaavat ihmisjärkeen... kenenköhän nimissä ja "käskemänä" ne niitä pommejaan rakentelevat? Aivan oikein, jumalansa...

    "Mutta Jumalahan on sitä paitsi ilosanoma ja armahdus ja pelastus (ettei kadotukseen joutuisi)"

    Eikö tuo kuulosta vähän hassulta, jumala o ihana ja pelastus ja kaikkea hyvää ja ihanaa, usko se ettet vain joutuisi sinne tulihelvettiin, pätsiin, ikuiseen tuskaan...

    Ei pelottelua vai?

    Tämän maan lait ova sikäli kivoja lapsellekin ymmärtää että niissä se suora syy-seuraussuhde näkyy. Kun teet näin, rangaistaan näin. Ei siis saa. Kun puhutaan ylimaailmallisista, uskonnollisista laeista, on kyseessä "nyt pitää tehdä niinkuin x sanoo, koska x tietää. Jos et tee, niin sitten joskus kun kuolet niin käy näin..." ei mitään minkä lapsi voi ymmärtää, hän ymmärtää vain pelon ja epävarmuuden, varsinkin jos omat vanhemmat ja tuo x ovat ristiriidassa. Luo siinä nyt sitten perusturvallisuutta kun lapsi uskoo vakaasti alle viisivuotiaana mummon sanomana että hän kohta kuolee ja menee helvettiin koska vasrasti purkkaa kaupasta.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    sinä että Jumala on käskenyt heidän tappaa ja tuhota? Mikset sitten liity heidän joukkoonsa?

    Meidän Herramme ei tahdo meille mitään pahaa. Me ihmiset olemme vain niin sokeita että pidämme kiinni synneistämme emmekä anna elämäämme sen käsiin joka Tietää kaiken. Vetoamme itsemääräämisoikeuteemme, kunnioitamme vain niitä lakeja joita itse valitsemme kunnioittavamme. Ja niin kauan kuin vapahdan itse itseni en valinnoissani eroa lainkaan terroristista. He myös ylentävät itsensä ohi Jumalan. Seuraukset tuntuvat sinusta tietenkin eroavan toisistaan suunnattomasti.., mutta lopultakin sinä et ole se tuomari et itsesi etkä muiden.

    Et kai sinä Jumalaa syytä, hänen nimissään jatkuvasti tehdyistä pahuuksista, joiden meri tuntuu olevan loputon. Miten olisikaan maailma erilainen jos ihminen luottaisi Luojaansa eikä omaan voimaansa..

    tässä toinenkin lainaus siitä viestistä johon vastasit: "mutta jos lasta pelotellaan minkä asian varjolla tahansa niin että hänen pelkonsa on pysyvä tai silloin tällöin toistuva mielentila on se pelottelijan puolelta ollut vääränlaista toimintaa." Jumalasta ei ole tuollainen pelottelu. Minä varmasti vastasin tuossa aiemmassa viestissäni asian vierestä sikäli että ihmisiin ei tosiaan voi aina luottaa, kun he Jumalan "sanaa" välittävät.

    Muistuttaisin vielä, että jumalanpelko ei ole mitään kauhua tai hätää, vaan motiivi oikein tekemiselle, kyllä jokainen uskovainen Jumalaa pelkää. Tämän pelon tärkein ero muihin pelkoihin on juuri siinä armonlahjassa jonka Jumala on meille lahjoittanut.

    Rukoilenkin nyt että lapset saisivat mahdollisuuden tutustua Raamattuun. Raamatussa on kertomuksia joita lapsikin voi ymmärtää, ja että vanhemmat olisivat esimerkilliset ja myös tutkisivat Jumalan sanaa ja että heidän kauttaan loistaisi se todellinen rauha joka on maailman humalasta ylivertainen. Ja että tieteellisillä teorioilla jo varhain alkava aivopesu ja Totuuden pimittäminen loppuisi. Rukoilen myös että ihmiset kuulisivat Jumalan kutsun kaiken sen harhaoppisuuden ja lahkolaisuuden valtavan tarjonnan keskeltä, ja ottaisivat vastaan sen minkä Herra on heille jo antanut.

    Ja vielä lapsiin liittyen rukoilen, että merkityksettömät vauvakasteet lopetettaisiin, ja että vain ihmisiä jotka haluavat tehdä ratkaisun Jumalan puoleen kastettaisiin (eli ikää saisi jo olla kun kasteen ottaa.)

    Äänestä

  • tuikahduksia kirjoitti:

    että heidän pollassaan he aidosti uskovat jumalan käskeneen heidän tappaa ja tuhota. Sinun pollassasi asuva jumala on ilmeisesti eri mieltä. Minun pollani on jumalvapaa vyöhyke :D ylipäätään äänet päässäni ovat vain seuraa :D

    Oi en minä voi mitään jumalia syyttää ihmisten pahuudesta, minä syytän ihan ihmisiä siitä. Ymmärrän toki että jumaliin on uskottava että nämä teot saavat sillä oikeutuksensa niiden tekijöiden mielissä, hehän uskovat vakaasti pääsevänsä oikotietä paratiisiin neitsyiden keskelle kun räjäyttävät itsensä! Ja sinun kaltaisesi ovat hyvin vakuuttuneita siitäe ttä kun maailmassa on uskontoja ja jumalia niin pirusti, teidän omanne ei eroa millään tavalal muista, silti oletatte hänen olevan totta kiistattomasti, ja muiden kuvitelmaa. Mislimit uskovat samoin teistä. Minä hennkkoht pidän teitä kaikkia vähän hassuina.

    Se minua jaksaa ihmetyttää että te tarvitsette nähtävästi sen jumalanpelon jotta eläisitte nätisti? Me muutt eemme sitä ihan oman oamtuntomme, moraalimme ja yhteskunnallisen avstuuntuntomme perusteella.

    "Ja vielä lapsiin liittyen rukoilen, että merkityksettömät vauvakasteet lopetettaisiin, ja että vain ihmisiä jotka haluavat tehdä ratkaisun Jumalan puoleen kastettaisiin (eli ikää saisi jo olla kun kasteen ottaa.)"

    Tässä olen samoilla linjoilla. Lapsen leimaaminen jo syntymässään tietyn uskontokunnan edustajaksi on nykyjään hiukan naurettavaa (toki tavan syntyessä perusteltua, että saatiin tulevat seurakuntalaiset varmasti maksajiksi oman seurakunnan piiriin eikä heillä olisi mahdollisuutta "loikata"), jokaisen lapsen tulisi kasvaa uskontovapaana, hänelle tulisi kiihkottomasti kertoa mitä erilaiset ihmiset uskovat, jotta hän voisi tehdä oman omatuntonsa perusteella informoidun päätöksen.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    että heidän pollassaan he aidosti uskovat jumalan käskeneen heidän tappaa ja tuhota. Sinun pollassasi asuva jumala on ilmeisesti eri mieltä. Minun pollani on jumalvapaa vyöhyke :D ylipäätään äänet päässäni ovat vain seuraa :D

    Oi en minä voi mitään jumalia syyttää ihmisten pahuudesta, minä syytän ihan ihmisiä siitä. Ymmärrän toki että jumaliin on uskottava että nämä teot saavat sillä oikeutuksensa niiden tekijöiden mielissä, hehän uskovat vakaasti pääsevänsä oikotietä paratiisiin neitsyiden keskelle kun räjäyttävät itsensä! Ja sinun kaltaisesi ovat hyvin vakuuttuneita siitäe ttä kun maailmassa on uskontoja ja jumalia niin pirusti, teidän omanne ei eroa millään tavalal muista, silti oletatte hänen olevan totta kiistattomasti, ja muiden kuvitelmaa. Mislimit uskovat samoin teistä. Minä hennkkoht pidän teitä kaikkia vähän hassuina.

    ***

    On vaikutuksille altis. Mikä ihme saa sinut kuvittelemaan että järkesi on jotenkin ylivoimainen esim. näihin terroristeihin tai niihinkin rikollisiin verrattuna jotka eivät jonkin uskonnon nimessä rikoksiaan tee.

    Jos sinä sen yksin päättäisit mikä on nätisti elämistä, luulen että olisin saanut aika hyvät pisteet jo ennen uskoontuloani.. , sitten tajusin että tottakai olen hyvä ihminen, miten voisin ylittää eettisiä rajoja, jos ne ovat minun itseni asettamia. Ja nyt opiskelen Jumalan Sanaa, koska hän tietää kaiken, näkee pidemmälle kuin ihminen koskaan voi ja mikäli vain kaikessa uskossa otan vastaan hänen viisauttaan voin todella sanoa etten tee vääryyttä lähimmäisilleni.

    Anteeksi, että tulkitsen sinua kun sanot päätäsi jumalvapaaksi, mikäli tarkoittaisit sillä vain ettet ole ottanut Jumalaa vastaan ymmärtäisin, mutta tunnut kuvittelevan että pääkoppasi on jotenkin suojassa, kun et usko Jumalaan.

    (Sinun syntisi ne ovat suojassa ja rehottavat, kun et Herran armoa halua)

    Liian paljon tunnutaan luottavan siihen että se mikä ei pahalta näytä ei ole pahaa. Ihmisten pahan mittari kuitenkin muuttuu jatkuvasti. kun entinen paha, muuttuu vähemmän pahaksi, on se vähemmän paha jo muuttunut ihan suvaittavaksi. Tämä tulee todella hyvin esiin seksuaalisten perversioiden voittokulussa, kun yhä sairaammat kuviot alkavat vapautua, suvaitsevaisuuden nimissä.

    Ihminen vapahtaa itse itsensä, mutta koko kuvio hänellä ei ole hallinnassa. Myös se on pahaa, mikä ei alunperin ollut mutta josta tulee seuraamaan pahaa. sinäkin olet esimerkkinä kaikille jotka sinut tuntevat. sen takia minä haluan antaa päätösvallan kaikesta itseeni liittyvästä sille joka osaa minusta hedelmällisimmät mehut vääntää, jotta suojelisin myös rakkaitani omalta "järjeltäni".

    (ja nyt tulee Raamattua ettei mene mun omavaltaiseks löpinäks koko homma) 1.Joh.1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    Joh.3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen , ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
    ja sitten 1.Kor.1:18-21,29 jne.

    Olisin halunnut vielä varoittaa sinua sielunvihollisesta, mutta et ehkä jaksaisi lukea, joten luulen että on parempi vain alkaa rukoilla puolestasi. On päivänselvää, että Isä jo huutaa sinua luokseen.. Siunausta sielullesi.

    Vaikutuksille on altis jokaisen pieni polla, kukin tekee omallaan mitä haluaa. Minä tulkitsen impulssini eri tavalla kuin sinä, sinä saatat (tai kuka muu tahansa jumalolentoihin uskova) tulkita yhtäkkisen ylitsevuotavan onnellisuuden tunteen jumalalta tulevaksi siunaukseksi tahi oyhäksi hengeksi, minä tulkitsen sen hormonien aiheuttamaksi, erittäin miellyttäväksi tuntemukseksi. Molemmat olemme omalla kohdallamme aivan yhtä oikeassa, kukaan muu ei voi ulkopuolelta sanoa varmasti toisen pollan sisällön oikeellisuudesta.

    Tätä mieltä minä olen.

    Minä en kenenkään muun kohdalla pyri päättämään heidän omista eettisistä rajoistaan, ja toivon ettei kukaan pyri tekemään samaa minun kohdallani.

    Kun sanon pollaani jumalvapaaksi, tarkoitan sillä sitä että olen monet jumalkäsitykset käynyt läpi ja todennut ettei yksikään niistä ole omani. Pollani on ateistinen, noin yleistävällä sanalla suljettakoon se lokeroon, noin.

    "(Sinun syntisi ne ovat suojassa ja rehottavat, kun et Herran armoa halua) "

    Kyllä minä elän ihan nätisti ja eettisesti, sano sinä synniksi mitä tahdot. :D

    "Tämä tulee todella hyvin esiin seksuaalisten perversioiden voittokulussa, kun yhä sairaammat kuviot alkavat vapautua, suvaitsevaisuuden nimissä. "

    Minä pidän taas "synnillisenä" enemmänkin sitä ihmisten toisiaan kohtaan harjoittamaa tuomitsemisa ja ahdasmielisyyttä, sitä sokeaa uskoa että oma elämäntapa on ainut oikea.

    "sinäkin olet esimerkkinä kaikille jotka sinut tuntevat. "

    Toivon niin. Jos useampi ihminen käyttäytyisi läheisiään kohtaan niinkuin minä teen, olisi tällä pallolla hieman mukavampi tallustaa.

    Rukoile puolestani jos tahdot, kauniita ajatuksia toisista ihmisistä ei oel koskaan liikaa. Tuo parituhatta vanha kokoelma (tai noh, koottiinhan se vasta paaaljon myöhemmin, jotkut myyteistä ovat yli 3000 vuotta vanhoja)sumerialaisten ja egyptiläisten myyttien kopioista sotkettuna ihan kelvollisiin lahkotraditioihin ja historian tapahtumiin, (Raamattu siis) ei oikein jaksa ajattelevaa ihmistä vakuuttaa :D Henkilökohtainen usko on eri asia, sitä kunnioitan ja pidän sitä ihan hyvänä asiana, mutta Raamattuun sokeasti uskovaa en pysty enää ymmärtämään.

    tarkastelepas tota eettisyyden hajatelmaa, myös samoilla menetelmillä. mitä se on? jokaisen henkilökohtainen arvomaailma? johon vaikuttaa mikä? löytyykö sille mitään yleistä arvopohjaa? Ja jos löytyy miten tää arvopohja on historian aikana muuttunut? koko ajan parempaan suuntaan vai? Me pikkuiset pisarat, miten me olemme onnistuneet tämän maapallon olemassa pitämään, ihanko taidolla vai uskomattomalla tuurilla?

    Eivät kaikki halua vetää eri suuntiin.. Jotkut haluavat vetää sinne minne Herra käskee.. koska Herralla on se viisaus. Herra on aina sama, ikuinen, Herran suunnitelma on jo valmis. Ihmisten suunnitelmat ovat aallokko jatkuvassa myrskyssä. (Ja muistutan vielä että Herraan saa yhteyden vain lukemalla sanaa, uudestaan ja uudestaan, ei järjellä, ei pohdiskellen, ei miettien ja sijoittaen Herran viisautta itselleen sopivina paloina omiin muotteihinsa, vaan loputtoman kärsivällisesti ja uskoen, että Herra on viisaudessaan antaa midän ymmärtää ajallaan niin paljon kuin on hyvä.)

    Sinä sanot ettet kenenkään ´muiden eettisiin rajanvetoihin halua sotkeutua, aivan kuin eläisimme jokainen omissa yksityisissä putkissamme, et sinä ole turvassa muiden valinnoilta eikä muut ole sinun, on vaikea uskoa että sinä et pitäisi mitään arvoja niin perustavanlaatuisina, että ne eivät olisi muokattavissa.!? Mihin sitten perustuu se että joitakin sääntöjä ei rikota ja kuka sen päättää jos ei ihminen yksin sitä voi tehdä, muttei kukaan muukaan kenenkään muun puolesta. Ja onko nää kaikista tärkeimmät säännöt sitten ikuisia? Eikö ne vaan historian valossa olekin nousseet pöydälle jatkuvasti ja menettäneet arvonsa? Maailma muuttuu.. Menee eteenpäin.. Halutaan olla itsensä herroja, halutaan vapaus, vapahdetaan itsemme Aina Ennen muita (sanot että elät nätisti, miten muutenkaan jos itse olet päättänyt mikä on nätisti..!?), eikä koskaan saavuta perille koska vapaus on Herrassa.

    Kyllä!, minä haluaisin uskoa täysin sokeasti Herraan, kaikki virheeni ovat "järkevän" ihmisen. Minä uskon että täydellinen usko on ainut tie pelastua. Minä en ymmärrä, miten se totuus, kuuluisi yksin minulle, miksi nimittäisit sitä minun omaksi elämäntavakseni, ensinnäkin pidän kiinni synneistäni vielä liian tiukkaan, että saisin pelastuksen. Herra kyllä kutsuu minua ja rukoilen häneltä ja tulen saamaan enemmän uskoa, kun otan vastaan hänen sanaansa ja siitä tulee elämäni. parempiakin esimerkkejä on siis kuin minä. Uskossaan vahvempia, mutta tämä elämäntapa, jota kohti tahdon, ei ole kenenkään Oma, siinä on sääntönä vain Herra ja Herran lapsia me olemme aivan kaikki.

    ajattelepas vielä aikaa ennen kuin homoseksuaalisuus vapautui, Paljonko oli maailmassa ihmisiä? Ollaanko nyt viisaampia kuin silloin? ja 50 vuotta tästä eteenpäin niin ollaan taas viisaampia, kuin tänään oltiin, /ja lopulta jos sekä Yasbir-poika 10 v ja Konsta 56v molemmat sanoo juu, niin älkää te heidän seksisuhteeseensa sotkeutuko.. Minkä puolesta esi-isämme oikein taistelivat? yksilönvapauden rajoittamisenko? /

    niin kuin oon kirjottanu jo aiemminkin taaksepäin kyllä nähdään useempi erä, mutta tulevaisuuteen vain erän verran eli mitä seuraavaksi? se kun ei niin eroa tästä päivästä niin se on helppo hyväksyä.. Mutta onhan senkin jälkeen taas jotain, mitä sitten ja mitä sen jälkeen. Ja puheena on tosiaan nyt sitten arvomaailman muuttuminen.. Antaisitte Herran hoitaa tätä tieosuutta vapaasti niin muutokset olisi aina hyviä ja oikeita ratkaisuja, joiden lapsenlapsenlapsenlapsetkaan ei tuottas murhetta.

    Äänestä

  • tuikahduksi a kirjoitti:

    Eettisyydestä yleisesti. Sinä näytät kuvittelevan että ihmisillä itsellään ei ole minkäänlaista moraalin tajua, että jonkun ulkopuolisen tahon täytyy se heille määrittää. Minä näen sen niin että he itse määrittävät sen, ja ulkopuoliset tekijät (yhteiskunta tms.) vaikuttavat siihen ,antavat suuntaviivoja silloin kun oma käsitys ei riitä. Kun suuret linjaukset (tappaminen, varastaminen tms.) on selvillä (ei saa; sanoo laki), voi "pienemmät" ratkaisut tehdä omantunnon nojalla.

    Voidaans iis sanoa että yhteinen arvopohja on, se vain koostuu monesta eri asiasta johon valtauskonnotkin välttämättä vaikuttavat. Pointti onkin siinäe ttä yksi taho ei sanele mikä on oikein tai väärin; jokainen kohdallaan yhdistää tuon pohjan siihen omaan elämäänsä.

    Tuo arvopohja muuttuu koko ajan ja on aina muuttunut, sitä mukaa kun yhteiskunta on kehittynyt ja painotus muuttunut. Vertaa keskiaikaa ja kirkon ylivaltaa moraalikysymyksissä, kun nykyisin katsotaan maalliselta puolelta, ihmisistä lähtien. Siihen minulla ie ole mielipidettä onko tuo muutos hyvään vai huonoon suuntaan, sen vain tiedän että muutos on käynnissö koko ajan ja jokaisen oma asia on miten sen näkee.

    Kaikkie ivät tosiaan halua vetää eri suuntiin. Minäkin, vaikka kulkisin omaan suuntaani, voi jonkun muun suunta olla hänen omasta päätöksestään sama kanssani, päämäärät sanelevat suunnan. Yhteistä köyttä voi vetää vaikka kukaan ei käskisikään :D

    Herran suunnitelmiin en sano mitään, niistä sinä nähtävästi tiedät kaiken tarpeellisen :D

    POinttini onkin juuri se että vaikka olemme yksilöitä, me elämme yhdessä. Vaikka jokaisella on oma käsityksensä moraalista tms., se voi olla naapurin kanssa hyvinkin yhtäpitävä käsitys. Suurissa ryhmissä näkyvät suuret linjanvedot; uskonnot vaikuttavat yhä paljon. Täällä luterialisessa kotosuomessa ei katsota itsemurhapommittajia lainkaan hyvällää, kun omassa kulttuurissaan he ovat sankareita.

    En minä mitään anarkismia suosi, kuulehan, sentään. Lait ja yhteiset säännöt on hyvä olla, jotta tiedämme kaikki niitä noudattaa ja voimme joissakin määrin luottaa siihen että muutkin noudattavat (poikkeus vahvistaa aina säännön), omaan elämäämme vaikuttavat päätökset voimme lain turvin tehdä sitten itse.

    "ajattelepas vielä aikaa ennen kuin homoseksuaalisuus vapautui, Paljonko oli maailmassa ihmisiä? Ollaanko nyt viisaampia kuin silloin? j"

    Vapautui? Antiikin Roomassa se oli melkeinpä normi, Kreikassa aiemmin (sieltähän sitä mallia otettiin) myös. Vaikutusvaltaisilla miehillä oli poiakrakastajia. Ja fiksuja nuo ihmiset silloinkin olivat, kuka sanoo enemmän vai vähemmän kuin nyt? Eri tavalla.

    Sittent aas Antiikin jälkeen homoseksuaalisuudesta ei puhuttu, jossain vaiheessa se oli muoti-ilmiö, sitten taas tiukasti kiellettyä. (yleensä kielto on liittynyt uskontoon) Nt ollaan taas menossa sallivampaan suuntaan, eikä rankaista ihmistä siitä milaliseksi hän syntyy. Vai onko sinustakin homoseksuaalisuus valinta tai sairaus?

    "ja lopulta jos sekä Yasbir-poika 10 v ja Konsta 56v molemmat sanoo juu, niin älkää te heidän seksisuhteeseensa sotkeutuko.."

    Hmmh. Emmeköhän me kaikki ole yhtä mieltä siitäe ttä 10 lapsi ei ole kypsä seksuaaliseen suhteeseen? Eikö järki sano sinulle sen verran? Vai tarvitseeko Jumalan sanoa sinulle niin?

    ***

    Äänestä

Minun mielestäni on vanhemmilla on oikeus määrätä lapsensa kristillisestä kasvatuksesta.

Mutta se minua ihmetyttää että 8-vuotiasta lasta pelotellaan kadotuksella,ei ole oikeaa uskonnon kasvatusta.
Ennen kaikkea lapselle saa ja pitää kertoa rakastavasta Jumalasta ja siitä että Jeesus on lasten ystävä ja siten lapsi löytää rakastavan Jumalan.
Sitten lapselle voi kertoa hyvästä ja pahasta ja siitä mikä on oikein ja väärää,siten lasta voi ohjata oikeaan suuntaan.

Kun lasta pelotellaan kadotukseen joutumisella,niin se tuo lapsen mieleen sellaiset pelot ja voi vaikuttaa aikuisikään asti ja jopa aiheuttaa mielenterveysongelmia.

Sinulle äiti neuvoisin että sinulle on vastuu lapsen kristillisestä kasvatuksesta eikä lahkoon yhdellä kuuluvalla isovanhemmilla,sillä monesti sellaiset lahkot aiheuttavat paljon vahinkoa.

Äänestä

Nämä ovat varmasti niitä ikuisuus kysymyksiä. Tästä tulee aina mieleen, että isovanhemmat ovat oikeassa monessa asiassa. Minä olen sinun kanssasi siitä mielessä samassa asiassa, että uskonto kasvatus on vanhempien tehtävä. Mitä se sitten omkin...Lapsia ei todellakaan pidä pelotella millään kadotuksella taikka vastaavalla. Myöskin aina pitää ajatella myös lapsen näkökulmasta ymmärtääkö 8-vuotias lapsi vielä mitä tuo sana kadotus edes tarkoittaa. Enkä usko sitäkään, että kahdeksan vuotias lapsi edes ymmärtää että mikä se piru edes on.

Tiedän erään perheen he lukevat lapsille iltasadun raamatusta...He ovat todella himo uskovaisia ja siellä on vähän sellainen ajatus maailma kuin sinun lapsen isovanhemalla. Minun käsitykseni mukaan aika monen lapsen elämä on mennyt vähän sekaisin tällaisesta uskontojen puhumisesta sekaisin. Jos lähisuvussa on sellaisia himouskovaisia ja tuputtavat sitä omaa uskoansa niin heillä on siinä aivan väärä periaate. Pienen lapsen päähän menee sellaisesta aivan sekaisin ja sitten murrosiän paikkeilla saattaa tulla psyykkisia juttuja...Mutta saanko kysyä mihinkä outoon lahkoon kuuluu yksi isovanhemmistasi?

Mielstäni yhtä oikeaa uskontoa ei edes ole....Jokainen uskoo omalla tavallaan ja uskoo mihinkä tahtoo uskoa

Äänestä
  • Sepä se, ettei meillä edes tiedetä mikä lahko on kysessä. Ainoa asia josta tiedämme on, että perustajana on joku entinen linnakundi ja jäseniä on noin 50. Edes nimeään eivät ole kertoneet. Käsitykset ovat aika outoja, edes sanomalehtiä ei saa lukea, radiosta saa kuunnella vain uutiset jne.

    Itse olen myös samaa mieltä ettei ole yhtä ainoaa oikeaa uskontoa. Jokainen uskokoon mihin tahtoon, ja varmasti heille on juuri se uskonto johon he uskovat, se oikea uskonto. Mutta uskonnonvapauteen pitää myös kuulua se, ettei väkisin tuputeta muille.

    Äänestä

  • Äiti-vm72 kirjoitti:

    Sepä se, ettei meillä edes tiedetä mikä lahko on kysessä. Ainoa asia josta tiedämme on, että perustajana on joku entinen linnakundi ja jäseniä on noin 50. Edes nimeään eivät ole kertoneet. Käsitykset ovat aika outoja, edes sanomalehtiä ei saa lukea, radiosta saa kuunnella vain uutiset jne.

    Itse olen myös samaa mieltä ettei ole yhtä ainoaa oikeaa uskontoa. Jokainen uskokoon mihin tahtoon, ja varmasti heille on juuri se uskonto johon he uskovat, se oikea uskonto. Mutta uskonnonvapauteen pitää myös kuulua se, ettei väkisin tuputeta muille.

    Niin kauan kuin et tiedä mistä lahkosta on kyse, niin pidä huoli, ettei lapset joudu tuohon juttuun mukaan.

    Lue uskontojen uhrien tuki sivustolta , siellä on esim. vaarallisista lahkoista linkkejä.

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonto.html#lahko

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äiti-vm72 kirjoitti:

Kai vanhemmilla kuuluisi olla oikeus kieltää muita puuttumasta lapsen uskontokasvatukseen? Yksi isovanhemmista kuuluu outoon lahkoon ja yrittää kielloista huolimatta tuputtaa ala-aste ikäisille lapsille uskontoa. 8-vuotiaalleni oli opetettu että jos hän ei usko Jumalaan, ja ole muutenkin kiltti, hän joutuu kadotukseen ja kohtaa siellä pirun, ja tämä oli vain yksi esimerkki vuosia jatkuneesta tilanteesta. Lapset kuuluu evlut kirkkoon ja käyvät koulussa uskontunneilla. Jos äiti on sitä mieltä että sen pitää riittää uskontokasvatukseksi, niin eikö sitä pidä kunnioittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu