Siis kuvauksethan on tehty viikko kerrallaan jokaisen maajussin luona eri aikoina pitkin kesää.
Ajatelkaapas jos mehiläis-Jussillekin olisi sattunut säätilaltaan poutainen viikko kuvausten ajaksi niin kuin noille toisille näyttää sattuneen.
Millaisena Jussin mehiläishoito ja rantatontti olisi silloin näyttäytynyt, olkoonkin paikka keskellä korpea niinkuin Anu asian ilmaisi. Olisiko ihasteltu paikan kauneutta ja tunnelmoitu iltaisin auringonlaskujen voimalla.
Naiset olisivat hellevaatteissa pesseet kennoja auringopaisteisella järvenrannalla ja asuntovaunuelämäkin olisi näyttänyt ihan erilaiselta, kun tanner olisi ollut kuivaa.
Ja koskapa mehiläispesät eivät sattuneesta syystä missään hallissa voi olla, vaan taivasalla, ohjelma siten näyttää mitä ulkoilmatyö voi joskus kurjimmillaan olla palellen ja sadepuvut päällä röntöstäen.
Tätä puolta näyttää siistiin sisätyöhön tottuneiden olevan vaikea käsittää.
Kenties Jussikaan ei olisi niin tyrannimaiselta sitten vaikuttanut monien mielestä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Huono mäihä. Kyllä se jussi talo ihan kauniiseen paikkaan nousee mut töitä riittää vielä.
Jussia on mukava seurata: pelaako hän elämänkokemuksella "morsiamia" pussiin vai onko oikeesti ihan pöpi - ehkä hän alkoi rankasti ja "vetää nyt kevyempään suuntaan"????? Aika näyttää :DD
Jussin "jengi" oli parasta huumoria ja viihdettä kuiteskiin - näin katsojan silmissä: arjen realiteettia. Tontti oli ihan hieno, aurinko vaan puuttui.
Jos sen omistaja on mitä on.
hyvin on Anu "Jussi-ukkelia" käsitellyt toistaiseksi: tajus heti alussa juonen kulun ... hyvä daami.
satoi tai paistoi. Ällötys mikä ällötys. Kuvottava, vastenmielinen työntekijää etsivä "maajussi".