Googlen tiedustelupalveluyhteistyöstä viitteitä
- ti 31.10.2006 klo 9:18
Entinen CIA:n työntekijä väittää Googlen auttavan tiedustelupalveluja kansallisen turvallisuuden parantamiseksi.
Väitteet tulivat julkisuuteen, kun entinen CIA:n tiedustelu-upseeri Robert David Steele esiintyi dokumentintekijä Alex Jonesin Infowars-radio-ohjelmassa. HSToday-verkkopalvelun mukaan kolme Steelen ex-kollegaa puolestaan työskentelee tiiviisti Mountain Viewissä yhteistyössä Googlen kanssa.
Vuodesta 1979 lähtien CIA:ssa palvellut Steele työskentelee nykyisin Open Source Solutions -yhtiön palveluksessa. Mies on palvellut myös neljä vuotta merijalkaväessä ja kirjoittanut kolme tiedustelua ja terrorismin torjuntaa käsittelevää kirjaa.
”Yhteistyö tiedusteluelinten kanssa on Googlelta suuri strateginen virhe ja toivon että kaikki tällaiset siteet katkaistaan”, kertoi Steele viime viikon lopulla antamassaan haastattelussa. Alkuvuonna paljon puhuttanut Googlen kieltäytyminen luovuttaa hakutuloksia Yhdysvaltain oikeusministeriölle oli tekopyhä ratkaisu, jyrähtelee Steele.
Juha-Matti Laurio

Vastaukset 1
Vanhimmat
Katsokaa mitä saatanallista oppia ne julistaa! Karmeaa! Ne on Saatanan lampaita. Skepzikko on mormooni ja siten Saatanan lähettiläs. Niille USA on pyhä maa kun siellä on niiden pääkaupunki Salt Lake City.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/mormon.html
He eivät kerro Sinulle,
* että Jumala on korotettu ihminen, jolla on lihaa ja verta oleva ruumis
* Jeesus on Saatanan veli, Hänen ristinkuolemansa ei sovita muuta kuin perisynnin ja että Jeesuksen isä on lihaa ja luuta oleva korotettu ihminen
* että kaikki muut kirkot ja niiden uskontunnustukset ovat kauhistus Herran silmissä, ja niiden papisto turmeltunut.
* että Raamattua on täydennettävä Mormonin kirjalla ja muilla myöhemmillä "ilmoituksilla"
* että jumalia onkin itse asiassa lukematon määrä ja että mormonikirkossa kelvolliset miehet voivat korottua jumaliksi, moniavioisiksi, sillä uusi, pelastava liitto on moniavioisuus, ei Kristuksen veren suoja
* että henkilökohtaiset synnit voi sovittaa vain noudattamalla mormonikirkon lakia ja järjestystä
* että mormonikirkon ulkopuolella ei ole oleva pelastusta
* salaisista temppeliseremonioistaan, eivät niistä salaisista nimistä, merkeistä ja sanoista, joita he temppelissään käyttävät kasteista kuolleitten puolesta - ainoastaan mormonikirkkoon kastetut voivat saavuttaa korotuksen
* ammoin kuolleitten naisten liittämisestä sinetöinnin kautta nyt eläviin mormonipappeuden haltijoihin, sillä mormoniopin mukaan yksikään nainen ei pelastu ilman mormonimiestä
* pyhitetystä alusasustaan Garment'ista, jota jokainen temppelin läpikäynyt mormoni sitoutuu käyttämään 24 tuntia vuorokaudessa
* mihin Sinulta saadut kymmenykset - 10% bruttotuloistasi - tai muut lahjoituksesi käytetään. Mormoniteologiassa kymmenykset ovat laki, peruuttamaton, Jumalalta saatu. Jäsen, joka jättää maksamatta kymmenykset, varastaa Jumalalta.