Onko työuupumus yleistä myös ort.pastorien työssä? Kuka huolehtii heidän henkisestä huollosta?
uupuneet
hesekiel
9808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ne vasta liemessä ovat. Pitää olla vaimo, rakastaja, terapeutti, äiti ja esimerkki seurakunnalle. On siinä olemista!
Henkilökohtaisesti olen todella onnellinen siitä, että en ole papin vaimo. Ja koska olen eronnut en varmaan koskaan voi sellainen ollakaan. Onneksi.
Jos on papilla vaikea virka niin on sitä myös papin vaimolla. Ei käy kateeksi, pitäis vaan muistaa rukoilla kaikkien pappien ja pappien vaimojen puolesta...
uupuvat työssään. He ovat samanlaisia ihmisiä kuin me maallikotkin.
Ortodoksinen pappeus on kuitenkin jotain muuta kuin virkapappeus. Se pitänee muistaa. Eli; joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön - tarkoittaa sitä, että pappeus asettaa vaatimuksia. Ja niitä vaatimuksia ei pitäisi väheksyä. Pitäisi miettiä jo ennen diakoniksi vihkimistään pystyykö todellakin noudattamaan pappeuden vaatimuksia ja elämään niiden puitteiden mukaan.
Ei kukaan kuvittele ort.pappia ihmemieheksi. Mutta... kuten sanoin, joka leikkiin ryhtyy.. jne.
Käsittääkseni papiksi vihittävät ovat aikuisia ihmisiä. Varmasti opintovaiheessa jo perehdytään siihen mitä pappeus on ja mitä se ei ole.
Ja pääseehän papin työstä pois, jos ei kestä sitä. Luulisi että hommia löytyy ainakin uskonnonopettajana? Aina pitäisikin miettiä, pystyykö itse tekemään työtään täydestä sydämestä, jos on uupunut eikä vaikka ole tyytyväinen työpaikkaansa. Siinä voivat sivulliset silloin joutua kärsimään.
Tilastollisesti lääkärin työ on henkisesti erittäin rankkaa. On kovaa yrittää aina parantaa ihmisiä, joista tietty osa kuitenkin tulee kuolemaan. Pettymys, suru, sairaus, niitä kohtaa lääkäri joka päivä. Ilmankos moni juo liikaa. Ei silti missään ole juttua, että kuka auttaisi uupunutta lääkäriä. Itse he joutuvat apunsa hakemaan ja sama koskee kai meitä kaikkia. Ei voi vain istua peffallaan ja odottaa, että kotoa tullaan hakemaan terapiaan tai lääkittäväksi. Pitää osata hakea sitä apua itse, niin meistä kaikki joutuvat tekemään. Arvoon tai ammattiin katsomatta!
kun joutuu työpaikkakiusaamisen uhriksi? Aikamme sairaus sekin. Joskus tuntuu että edes huuto ei kuulu. Kuuluisiko kuiskaus?
Kuka puhuu enää hellyydestä ja rakkaudesta! Ja toisen ihmisen kunnioittamisesta.
Kaikilla on rankkaa. Kuitenkin puheesi on ankaran kovaa. Kuka voi tietää mitä esim. papin työ voi ankaruimmillaan olla jos ei ole käytännön kokemusta? Ei voi tietää ennen kuin kokee. Ei pidä olla noin rakkaudeton!
Mitä erityisen rakkaudetonta on siinä, jos toteaa meillä kaikilla olevan vaikeaa? Varmasti olet oikeassa ettei papin työtä kokematon voi tietää, kuinka rankkaa se voi pahimmillaan olla. Mutta samahan pätee kaikkiin ammatteihin, eikö totta? Poliiseihin, sairaanhoitajiin, lääkäreihin ja sosiaalityöntekijöihin.
Miksi juuri papit pitäisi nostaa erikseen? Onko papin vaikeus suurempi kuin vaikka sossun tädin, joka näkee joka päivä huostaan otettuja lapsia, pahoinpideltyjä lapsia, mieleltään ja ruumiiltaan sairaita lapsia?
Sanoit kirjoitustani rakkaudettomaksi. Minä sanon pappien erikoisuutta korostavia artikkeleja ylpeyden vallassa kirjoitetuiksi.
erikoisia. Mutta pappeus on ort.kirkossa sakramentti. Se ei ole siis mitä tahansa piiperrystä ja paaperrusta. Kuten esim. vaikka luterilaisessa kirkossa. Siksi pappeuteen suhtaudutaan vakavasti ort.kirkossa.
Ei kukaan tavoittele erikoisuutta ottamalla/saamalla pappisvihkimyksen. Siinä on todellakin suuri vastuu. Hengellinen ohjaaminen ja kaitseminen ei ole leikin asia.
ja joillakin siinä menee henki tai terveys tai molemmat.