Länsimaissa on vallalla kaksi lähes uskonnollista käsitystä. Yksi on, että ns. monikulttuurisuus on hyvä asia ja toinen on, että lisääntyneet hiilidioksidipäästöt aiheuttavat ns. kasvihuoneilmiöön.
Tässä kirjoituksessa en aio puuttua ensiksi mainittuun muttä jälkimmäiseen kylläkin.
Hiilidioksidi ei ole mikään myrkky. Jokainen meistä tuottaa sitä ja kasvit muuttavat sen hapeksi. Ilman hiilidioksidit ja kasveja jotka muuttavat sen taas hapeksi ei maapallolla olisi elämää.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee ei maapallon ilmasto ole koskaan ollut muuttumaton. Päinvastoin, ilmasto on muuttunut, joskus nopeastikin. Jääkaudet ovat vuorotelleet lämpimien jaksojen kanssa. Noin 15.000 vuotta sitten oli koko Pohjola jään peitossa. Kun lämpötila nousi suli jää. Koska itse asiassa elämme tällä hetkellä jääkauden loppukautta on todennäköistä, että ilmasto lämpenee, teki ihminen mitä hyväänsä.
Mitä tulee merenpinnan kohoamiseen tulee, ovat tutkimukset osoittaneet, että Intian valtameren pinta ei ole 1900-luvulla kohonnut lainkaan ja esim. Tuvalun saariryhmän ympäristössä on Tyynen valtameren pinta laskenut.
Varmaa on, että uusi jääkausi tulee tuhansien vuosien kuluttua, edellisten väli oli 50.000 vuotta.
Todellinen uhka ympäristölle ja sitä kautta ihmisillekin, ovat lukuisat ympäristömyrkyt kuten PCB joiden määrä luonnossa edelleen lisääntyy.
Jos ns. kasvihuoneilmiöuskomus on näin heppoisella pohjalla miten mahtaa olla sen monikulttuurisuuden laita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska tiedän ettei mikään mene perille, esitän vain yksinkertaisen kysymyksen: Voiko tuotanto maapallolla kasvaa viisikymmenkertaiseksi?
Pitkänajan talouskasvu on ollut neljän prosentin luokkaa. Yksinkertainen laskutoimitus antaa tulokseksi että tuotanto on sadan vuoden päästä 50 kertaa niin suuri kuin nykyään. Joidenkin laskelmien mukaan maapallon kantokyky ylitettiin jo 80-luvulla, voiko se siitä huolimatta vielä viisikymmenkertaistua?