Oliko Jeesus kristinuskoinen?
Kysymys
Anteeksi mutta yksi
10452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä hän uskoi myös itseensä, sillä hän sanoi mm. näin;"Tulkoon jokainen omalla uskollaan autuaaksi".
ole lausunut, mutta oli kristinuskoinen. Uskoo itseensä ja hyväksyy kristityt nimensä kantajiksi.
Kyllä jokaisen on tultava omalla uskollaan autuaaksi
, sillä uskoa ei voi keneltäkään lainata. Ja jos Kristus ei aivan suoraan käyttänyt tuon kaltaista lausetta jonka kirjoitin, niin sitä hän kuitenkin tarkoitti opetuksissaan. Eli, haittaako se sinua tai estääkö se sinua olemasta uskossa nyt?
Usko voideltuun ja kirkastettuun ihmisen Poikaan, Kristukseen, on uskoa siihen josta hän julisti ja jota hän opetti, josta vasta paljon myöhemmin tuli varsinaisesti kristillisyyttä, eli oikeaa ja aitoa uskoa luomakunnan ja ihmiskunnan Luojaa, taivaallista Isää kohtaan, juuri sen peruskaavan mukaan, joka käy ainuastaan ilmi selkeästi "Isä meidän" rukouksen sanoista ja niiden osoittamasta sisällöstä.
Miksi esiinnyt kristinuskon asiantuntijana? Ethän ole kristitty. Vääristelet Jeesuksen sanoja.
Sinähän et tunnusta kolmiyhteistä Jumalaa etkä hyväksy Jeesusta sanottavan Jumalaksi.
Kirjoitit 17.5.2006:
”Jos tuommoinen valehtelejia kuin sinä, TUNNUSTAA JONKUN KOLMIYHTEISELLISEN JUMALAN JA VIELÄ SEN PÄÄLLLE JONKUN JEESUKSENKIN YHDEKSI JUMALAKSEEN, niin herää vaan ksysmys, mitähän lahkoa se sinä edustat, siis muuta kuin valehtelijoiden klubin lahkoa.”
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=680&posting=22000000016469459
Miksi sinä esiinnyt Jeesukseen uskovana vaikka olet saatanan orja ja pahantekijä?
Älä valehtele! Itse mustamaalaat ivaten uskovia ihmisiä ja sehän kyllä yleisesti tiedetään jotta kuka herra, loordi sen takana on. Ja jos jatkossa ilmaantuu vielä jotakin valitettavaa, niin tee se sille omalle isännällesi, sille joka ei armoa tunne eikä sääli ketään, sille Saatanalle.
Jumalan poika, ei enempää..
Jumala kyllä antoi vallan Jeesukselle..
Mutta Jeesus ei edes itseäänsä Jumalaksi käskenyt kutsua..
Jeesus: Minä olen "Tie,Totuus,Elämä"
Jeesus sanoi vain olevansa Jumalan poika..
Kolmiyhteisoppikin menee sekaisin, jos joku kohta niistä yhdistetään..
Siis Jumala Isä, Jeesus Poika, Pyhä Henki..
Eksyttäjä yrittää sanoa joksikin muuksi!!
Sutena..
Jumala tuli ihmiseksi, Jeesukseksi, maan päälle.
Jeesus on Jumala.
Hän kuitenkin osoitti rukouksensa taivaan Isälle jota piti kaikkivaltiaana, Vanhanikäisenä, maan ja taivaan Luojana, Jumalana. Tuo yksi tunnetuimmista ja ehdottomasti yksi kauneimmista rukouksista, jonka tämä kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus ihmisille aikoinaan opetti tuossa kerran pitämässään sangen kuuluisassa vuorisaarnassaan, olkoon todistus vieläkin kaikille ihmisille alati rakastavasta ja ikiaikaisesta Isästä, joka jopa aikuisiakin ihmisiä kutsuu lapsikseen.
Sanassa myös sanotaan Isän olevan yksi ja totinen, jota ei toista ole eikä toista tule, sillä Hän on iankaikkinen myös, yksi ja sama aina, kuten Hänen sanansakin on. Ja näin sen täytyykin olla, muutenhan jumalia olisi tusinoittain, niin kuin liian monissa uskonnoissa vieläkin asian tola on.
Taivaallisen Isän oman ilmoituksen mukaan jumala ei voi ihmiseksi tulla, syntyä, eikä ihminen voi jumalaksi nousta, mutta Saatana kyllä väittää tämän olevan kyllä täysin mahdollista, tosin Jeesus osoitti sanoillaan Saatanallekkin oman vaikenemisen paikan ja Saatana totteli, mutta väärämieliset ihmiset ei sitäkään tee, siksi näitä ihmisiä kutsutaankin näinä vaikeina lopunaikoina laittomuuden lapsiksi, jotka vaeltavat vain omien himojen ja halujen sekä mielitekojensa varassa, ja heidän sanotaan myös ikäänkuin lentävän kuten päättömät kanat sen tekevät, vailla mieltä sekä oikeaa uskoa. Yleensä helluntalaiset, taikka jotkut muut, siis joidenkin herätysliikkeiden edustajat väittävät ihmisen Pojan olevan jumala, ja tuo sama heijastuuu sinusta, mutta ei sekään Jeesuksesta jumalaa tee, koska hän jo itse sen aikoinaan kielsi, ja kielsi myös ihmisiä langeamasta maahan edessään, eli kumartamaan itseään tai palvomaan millään muotoa itseään jonain yliolentona. Hän jopa korosti asiaansa sanomalla olevansa vain lihaa ja verta, niin kuin muutkin ihmiset, parasta hänen sanoissaan oli silloin, kun hän sanoi viitaten ihmisiin: katsokaa veljiäni ja sisariani. Ei kaiketi yksikään jumala
ihmisille tuollaista esittäisi, mutta hän ihmisen Poikana ja totisen sekä ikiaikaisen Isän lapsena näin virkkoi, koska oli varma asiastaan, toisin siis kuin nämä nykyajan vääristelijät.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000016469459