Suomen rikkain

Rafaela Seppälä on tällä hetkellä Suomen rikkain omaisuudella mitattuna joka on 202 miljoonaa euroa.

Palkalla mitattuna Mikael Lilius oli viime vuonna suuripalkkaisin 4,4 miljoonan euron tuloilla.

Lisää rikkaimmista Iltalehdessä http://www.iltalehti.fi/uutiset/200611015313415_uu.shtml

Pitääkö paikkansa hokema " Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy."

Toinen hauska sanonta on
"Köyhän ainoa huvitus
on vilkas mielikuvitus."
3377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä he ovat eväät saaneet ja ponnistaneet taloudellisesti niin ylös? No yhteiskuntamme rakenteista tietysti: tarhat, koulut, terveydenhoidot ym:t YHTEISkuntamme palvelut ovat heidän vanhempiensa lisäksi avittaneet heidät tuohon tilaan unohtamatta silti kuitenkaan sitä, että tottakai heillä on omaa luovuutta ja älykkyytä aloillaan.

Tarkoitan tällä isänmaallisuudella näistä yllämainituista perusseikoista johtuen, että he eläkkeelle jäätyään hyvällä moraalilla luovuttaisivat huomattavan osan omaisuudestaan valtiolle kansalaisten hyvinvointiin tai ohjaavat niitä tärkeiden asioiden kehittämiseen vaikka jollakin tietyllä yleistä hyvinvointia edistävällä sektorilla.

Heillä jäisi siltkin mojovat määrät omaan ja läheistensä yltäkylläisyyteen ja mikäpä siinä. Täytyyhän ahkeruuden ja hyvän työn tuloksista saada itsekin nauttia eläkepäivinään.

Äänestä
  • paikkanaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja siksi en viitsikään duunia paiskoa verottajan rientäessä kintereilläni. Mikä helvetin sossuluukku minusta muuten muovaituisikaan.
    Parempi elellä vaan hissukseen omaisuus hajautettuna eri tahoille sekä piereskellä patjalla somalien tavoin. Hulluhan töitä tekee Suomessa.

    Äänestä

  • palkkansa ansainnut kirjoitti:

    paikkanaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja siksi en viitsikään duunia paiskoa verottajan rientäessä kintereilläni. Mikä helvetin sossuluukku minusta muuten muovaituisikaan.
    Parempi elellä vaan hissukseen omaisuus hajautettuna eri tahoille sekä piereskellä patjalla somalien tavoin. Hulluhan töitä tekee Suomessa.

    Minä nostan hattua näille tosi suomalaisille rikkaille.He maksavat veronsa Suomeen,toisin kuin näitten palstojen idolit Räikköset ja Häkkiset.
    Ei nämä tulot ilman työn tekoa ole tulleet.
    Turha niitä kadehtia,Sefu.Perintöveroa sinäkin olit poistamassa taannoisissa vaalipuheissasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5195186 kirjoitti:

Rafaela Seppälä on tällä hetkellä Suomen rikkain omaisuudella mitattuna joka on 202 miljoonaa euroa.

Palkalla mitattuna Mikael Lilius oli viime vuonna suuripalkkaisin 4,4 miljoonan euron tuloilla.

Lisää rikkaimmista Iltalehdessä http://www.iltalehti.fi/uutiset/200611015313415_uu.shtml

Pitääkö paikkansa hokema " Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy."

Toinen hauska sanonta on
"Köyhän ainoa huvitus
on vilkas mielikuvitus."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu