Asuin espoossa kymmenkunta vuotta omakotialueella.En ihmettele lainkaan Förstin tapausta oman kokemukseni perusteella.Espoota hallitsivat puoluevirkamiehet,joiden toiminnan tarkoitus oli aina hyötyä henkilökohtaisesti.Kaavoitus ja rakentaminen oli heidä bisneksensä.Ihmisten hyvinvointi ei heitä kiinnostanut,siksi jätinkin sen kunnan.
Kaavoitusporukassa ei niin vähäpätöistä kaveria ollutkaan,että ei olisi etukäteistiedoilla hankkinut miljoonaomaisuuksia.
Asukkailta ei mielipiteitä kysytty.Kaavoja muutettiin mielivaltaisesti,niin,että talon nurkalle tuli pian suuri parkkialue,jonka katkut tulivat pihaan ja sisälle aiheuttaen terveysongelmia.Kun pihaan alkoi sataa kämmenen kokoisia vuorivillapaloja,niin mittani oli täysi.Muutimme pois.Kaupungin terveysviranomaiset vain nauroivat meille asiasta kysyessämme.Muuttaessa olimme kaikki sairastuneita ja olemme edelleen,mutta nyt ei saasteet enää rasita lisää.Hyvästi espoo ikuisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.