Niin. Miksi? Mikä sen aiheuttaa? Eräs ystäväni jolla oli syömishäiriö, kuntoili huimasti ja söi joku 600kcal päivässä, ja kertoi, että "halusi päästä eroon siitä lihavasta tytöstä, joka oli epäonnistuja ja muutenkin kaikinpuolin huono ihminen". Halutaanko siinä muuttua uudeksi ihmiseksi? Laihuus = parempi ihminen?
Joskus on myös puhuttu, että sairastutaan esim. seksuaalisen hyväksikäytön takia.
Miksi te sairastuitte?
Joskus on myös puhuttu, että sairastutaan esim. seksuaalisen hyväksikäytön takia.
Miksi te sairastuitte?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se vähän niin on, että laihat nähdään parempina.
Läski on epäonnistuja ja heikko ihminen. Antaa liikaa tunteidensa viedä, eikä pysty pitämään kuria edes itselleen! --Minä olen juuri semmoinen. En tosiaan saa itseäni pidettyä päivää pidempää kurissa.
Ei mulla ole kunnolla edes kavereita. Ei ole koskaan ollut. Enkä ole koskaan ollut varsinaisen iso. Vain joku 10kg muita lihavampi. Mutta itsetuntoa sekin syö. Miksi minä olen lihava? Mitä minä teen erilailla kuin muut? Syöhän kaikki muutkin karkkia!
Olen täysin vakuuttunut, että saisin enemmän kavereita jos vain olisin laihempi. Tämä johtuu enimmäkseen kai siitä, että sitten itse uskaltaisin helpommin lähestyä muita, enkä vain ajattelisi, että ne vihaa mua kuitenkin.. ja mä oon niin rumakin!
No, ei sille voi mitään. Minä ihannoin totaalisesti anorektikoita! Ne on niin kauniin siroja, ja niiden silmät näyttää niin isoilta ja kauniilta. Toivoisin itse pystyväni samaan.
--Olen vain liian heikkoluonteinen.
Kun menin tänä syksynä ylä-asteelle tunsin alusta asti itseni huonommaksi.
Olen isompi kun muut ja tuhat kertaa rumempi.
En uskalla liikkua toisten seurassa koska tunnen itseni ulkopuoliseksi ja isoksi.
Ajattelen jokainen sekuntti, tunti ja minuutti kokoani. Ajattelen jatkuvasti kuinka ihanaa olisi olla laiha.
Olen ihaillut aina anorektikoita.
Tää on sairasta..tiedän.. :(
mutta se on totuus.
Laihuuden ihailu on läghtenyt siitä kun joku idiootti on keksinyt että laihuus on kaunista öläskit on rumia.
Koska laihat ja kauniit missit kisailevat kauneudestaan niin arvellaan että tottakai minun pitää ola tuollainen..
ääh..en osaa selittää, mutta niin se vaan.. :(
Läski ei saa koskaan elää tavallista elämää..niin se vaan menee..ainakin meidän koulussa..
Omakohtaisesta kokemuksesta (anorexia) sanon ettei laihuus tuonu mulle onnea vaikka aluksi niin kuvittelin, anoreksiasta sairastavan kaikki aika ja voima menee oman navan ympärillä pyörimiseen (syömisten suunnittelu ja liikunta) ettei ystäville/muulle elämälle jää aikaa..
oot ihan oikeessa. nyt sen tiedän...muistan ajan kun olin laiha ja halusin vielä laihemmaksi. sit ku laihduin ni halusin aina vaan lisää.ei mitään järkeä1 nyt oon normaalipainoinen, suolisto toimii ja menee muutenkin hyvi. jos tulee vielä himo laihduttaa ni saatan ehkä kuntoilla enemmän, mut ruuasta en tingi. syödä täytyy kunnolla ettei elimistö sekoa. eikä mitään oksentelua, kaikki syö joskus liikaa,ei se ketään tapa jos niin joskus käy
Veli käytti minua hyväksi kun olin pieni. Tästä ehkä alkoi se huononeva itsetunto ja lihominen. Koulussa alettiin kiusata. En ollut kiinnostunut seurustelusta ja halusin vain olla lapsi, koska kaikki seksiin liittyvä ällötti /ja oon vielki neitsyt ja 19). Lopult ajatukset rupes menee siihen et näännytän itteni ku ei mitään muutakaan oo: en viihdy kehossani, enkä pysty "ikinä" seurustelemaan. Jouduin anoreksian takia psykiatrille, mut en puhunu mitään mistään. Lihotin itteni vaa äkkiä et pääsisin pois ja voisin alottaa alusta.
Nyt sentään hyvin rakkaaksi tullut harrastus pitää maan pinnalla, mut silti reagoin vielä asioihion syömisellä tai syömättömyydellä. En tiedä muutakaan tapaa ja tästä on vaikea luopua.
T: [email protected]
Itsellä vaikuttaa varmaan tunnollinen ja ahkera "kiltin tytön rooli", jonka murtamiseksi tarvitsin syömishäiriön. Edelleen, vaikka olen aikuinen, huomaan että reagoin sekaviin tilanteisiin ja stressiin "vanhan kaavan" mukaan koska se tuo turvallisuutta, vaikka sillä on omat kääntöpuolensa. Se antaa myös sellaisen fiiliksen että pystyy hallitsemaan ainakin omaa syömistä, jolloin saa illuusion että on muiden yläpuolella... vaikka itseasiassa kaikki asiat onki huonosti.