Myös Ismo Alanko saapuu paikalle Rokumenttiin.
- Rokumentin näytösliput myynnissä
Joensuussa elokuvateatterikeskus Tapiossa marraskuun 10.-12. päivinä
järjestettävän rockelokuvafestivaali Rokumentin ohjelma täydentyi juuri
lipunmyynnin alkaessa. Ismo Alangon marraskuussa julkaistava tupla-DVD saa
festivaalilla maailman ensi-iltansa.
"Taiteilijaelämää vuosilta 1989-2006" -Tupla-DVD on laaja ja kattava
läpileikkaus Alangon soolouran aikaisesta tuotannosta. Ismon taiteilijauraan
mahtuu reilut 600 000 myytyä äänilevyä, joista yli puolet on julkaistu 17
vuotta kestäneen soolouran aikana. Runsaasti hittejä ja harvinaisuuksia
sisältävä DVD tuo esiin todella monipuolisen taiteilijakuvan, jonka pääosassa
on suomalaisen miehen rakkaus musiikkiin ja sen tekemiseen. Rokumentissa
näytillä ovat DVD:ltä mm. Jaan Kaplinskin kirjoittama ja Kalle Holmbergin
ohjaama Jumalan monologi, Liisa Akimofin ohjaama Helsingin Juhlaviikkojen
Valheita ja Onnenpekkoja -tilausteos sekä Ismo Alanko Säätiön viimeaikaisia
live-esiintymisiä. Myös Ismo Alanko itse saapuu paikalle Rokumenttiin ja
osallistuu näytökseen. Rokumentin ohjelma kokonaisuudessaan löytyy festivaalin
verkkosivuilta osoitteesta www.rokumentti.com .
Ismo Joensuun Rokumentissa 10.-12.11.
6
461
Vastaukset
- lokaajakuita
Hieno homma, jospas tulee lähdettyä Joensuuhun maailman ensi-iltaan. Ja Ismoa olisi kiva nähdä.
- Luopio
Paljonko liput maksaa?
- lokaajakuita
Kiitos sulle, Tumpelo, noista vinkeistä, joita oot laittanut palstalle. Oli mahtavaa olla paikan päällä dvd:n maailman ensi-illassa. Ismo ja dvd:n tekijät esittelivät pakettia, joka kyllä on itselle hankittava, niin laaja ja erikoisia paloja sisältävä se on! Joensuussa varsinkin video Pornografiaa oli päälle räjähtävä isolta kankaalta.
Pitkäaikaisena Ismo-fanina huomasi näytetyistä dvd-paloista selkeästi sen, että Ismon historia on myös meidän fanien historiaa.- Tumpelo
Oi kumpa oisin saanut olla mukana!!!
No, ensi viikolla sitten Hgin Kaapelitehtaalle... Toivottavasti siellä näkis edes vilauksen Ismosta.
Voisitko kertoa lisää Ismon touhuista Rokumentissa? - lokaajakuita
Tumpelo kirjoitti:
Oi kumpa oisin saanut olla mukana!!!
No, ensi viikolla sitten Hgin Kaapelitehtaalle... Toivottavasti siellä näkis edes vilauksen Ismosta.
Voisitko kertoa lisää Ismon touhuista Rokumentissa?Dvd:n palojen esittely järjestettiin elokuvateatteri Tapiossa, jonka iso sali oli täynnä eri-ikäistä sakkia (myös Ismon äiti oli paikalla). Ekaksi Ismo ja tekijät esittelivät dvd:n syntyhistoriaa ja kertoivat että myös Ismo on ollut todella kyynärpäitään myöten mukana. Paketti on melkein 8 tuntia pitkä ja siltä näytettiin Jumalan monologi (20 min Ismon yksinpuhetta), Valheita ja onnenpekkoja (vuodelta 1990 Vanhalta ylioppilastalolta, 9 biisiä), Heinolan Sinfonietasta Taiteilijaelämää-biisi, Pornografiaa-video, Labrasta vuodelta 2000 kaksi biisiä ja Tavastian live-dvd:ltä Rakkaus on ruma sana.
Ismo ja muut spiikkasivat esitykset. Esimerkiksi Jumalana esiintymisestä hän ei voinut kieltäytyä - kukapa ei haluaisi olla Jumala.
Esitys oli ajanpuutteen vuoksi vain parituntinen, olisihan sitä katsonut pitempäänkin. Mutta jatkoilla soi 22-Pistepirkkojen The Others ja soi imakasti. Ismo oli siellä myös iltaa istumassa.
Sellaista Joensuussa, toivon että Kaapelitehtaalla on hänellä hyvä keikka, siitä taas sinä voisit kertoa meille, jotka emme ole kotoisin syvältä etelästä. Mukavaa jatkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847142Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845328Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410