Naisdiakoni

voika ort.kirkossa olla naisdiakoni.Tiedän että papiksi ei ole mitään asiaa. Jos voi, niin voiko hän olla mukana toimituksissa diakonina?
131011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

naisdiakoneja (kreik diakonissa) aina tuonne 1000-luvulle saakka. Heidän virkaansa ei koskaan ole lakkautettu, joten on täysin mahdollista, että heitä aletaan taas vihkiä.

Naisdiakonien tehtävinä oli muun muassa katekumeeniopetuksen antaminen naisille ja piispan avustaminen naisten kasteissa ja voitelemisessa sekä köyhien ja sairaiden hoivaaminen. Naisdiakoneilta edellytettiin naimattomuutta (tai leskeyttä) Neitseiltä vaadittiin vähintäin 40 vuoden ja leskiltä 60 vuoden ikää.

Kreikassa mietitään parhaillaan nunnien vihkimistä diakoneiksi seurakuntien palvelukseen. En tiedä, mitä heidän tehtävänsä tulisivat nykyisin olemaan, tuskin ainakaan papin avustamista alttarissa.

Äänestä
  • Ilmeisesti ikärajoitusten lähtökohtana on oletus, että ikääntyessään nainen ei ole enää seksuaalisesti viehättävä ja näin aiheuta kiusauksia papistolle yms. heidän kanssaan tekemisissä oleville.

    Ajatellaanko ikäneitojen virttyvän aiemmin kuin leskien?

    Äänestä

  • ikäero perustuu? kirjoitti:

    Ilmeisesti ikärajoitusten lähtökohtana on oletus, että ikääntyessään nainen ei ole enää seksuaalisesti viehättävä ja näin aiheuta kiusauksia papistolle yms. heidän kanssaan tekemisissä oleville.

    Ajatellaanko ikäneitojen virttyvän aiemmin kuin leskien?

    Sanotaan, että ikä tuo viisautta. Ja palvelutehtävässä on hyvä olla elämänkokemusta.

    Ja aiemminhan varmaan oli tuo ikä niin, että jos nainen täytti 40 niin aviomarkkinoille ei enää ollut asiaa. 60 v leskillä.. no se on vähän jännä ikäkysymys.

    Mutta; ottakeehan huomijjoon, että kun naisdiakoneja on ollut niin maailma on ollut hiukankin toisenlainen. Ei siis pidä ihan nykynäkökulmasta tuomita sen ajan näkemyksiä.

    Äänestä

  • ikäero perustuu? kirjoitti:

    Ilmeisesti ikärajoitusten lähtökohtana on oletus, että ikääntyessään nainen ei ole enää seksuaalisesti viehättävä ja näin aiheuta kiusauksia papistolle yms. heidän kanssaan tekemisissä oleville.

    Ajatellaanko ikäneitojen virttyvän aiemmin kuin leskien?

    No. Kyllähän tosiasia on se, että ikäneito säilyy rupsahtamatta paremmin kuin leski. Siis jostain syystä perhe-elämä kuluttaa naista rankemmin kuin yksineläminen.

    Toinen juttu on sitten se, että yleensä ikäneitojen pipo on kireämmällä kuin perheellisten/aviossa olevien/leskien (miten sitten ilmaistaan mikäkin juttu). KUmmasti se parisuhde nääs hioo niitä särmiä. Yleensä.

    Äänestä

  • ikäero perustuu? kirjoitti:

    Ilmeisesti ikärajoitusten lähtökohtana on oletus, että ikääntyessään nainen ei ole enää seksuaalisesti viehättävä ja näin aiheuta kiusauksia papistolle yms. heidän kanssaan tekemisissä oleville.

    Ajatellaanko ikäneitojen virttyvän aiemmin kuin leskien?

    oli kysymys siitä, että kuusikymppisinä heillä ei enää ole omia lapsia hoidettavanaan. Synnyttäminenhän päättyy noin 45-vuotiaana. Naimisissa olevia naisia ei vihitty diakoneiksi, koska he olivat toisen vallan alla eläviä ihmisiä, kuten Raamatussa sanotaan "miehesi on sinua vallitseva."

    Naisdiakonit toimivat välittäjinä naispuolisten seurakuntalaisten ja papiston välillä. Nykyään tällaista välittäjää ei niinkään enää tarvita, koska naiset ovat itsenäistyneet.

    Äänestä

  • Serafima kirjoitti:

    asiallisesta ja hyvästä informaatiosta!

    Äänestä

Yksiselitteisesti:
Nainen ei voi olla diakonina ortodoksisessa kirkossa.

Äänestä
  • ei voi? Tarkenna.

    Äänestä

  • taidatte kokea naiset uhkaksi urakehityksellenne. Ja kuka väittää ettei Turun ort.seurakunnassa ole köyhiä, sairaita ja kuolevia? Olen ennenkin törmännyt naisvihamielisyyteen ja vähättelyyn kirkoissa yleensä.

    Äänestä

  • Liisa8 kirjoitti:

    taidatte kokea naiset uhkaksi urakehityksellenne. Ja kuka väittää ettei Turun ort.seurakunnassa ole köyhiä, sairaita ja kuolevia? Olen ennenkin törmännyt naisvihamielisyyteen ja vähättelyyn kirkoissa yleensä.

    Pappeuden sakramentissa on kysymys Kirkon opista, ei yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista intresseistä.

    Ellet ole sitä huomannut ja sisäistänyt, olet valinnut väärän kirkkokunnan.

    Ultrafeministien katkeroituneet vuodatukset kuuluvat muille foorumeille.

    Äänestä

  • Mitredat kirjoitti:

    Mikä on naisen asema ort.kirkossa tällä hetkellä? Osoitatko ovea naisille noin helposti?

    Äänestä

  • Mitredat kirjoitti:

    Pappeuden sakramentissa on kysymys Kirkon opista, ei yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista intresseistä.

    Ellet ole sitä huomannut ja sisäistänyt, olet valinnut väärän kirkkokunnan.

    Ultrafeministien katkeroituneet vuodatukset kuuluvat muille foorumeille.

    että olen nainen? Olen mies mitä suurimmalla toden näköisyydellä! Että silleen!

    Äänestä

  • Elisabeth Behr-Siegelin kirja The Ministry of Women in the Church, niin perehdyt naisdiakoni kysymykseen paremmin. Ortodoksisessa kirkossa oli sen ensimmäisellä vuosituhannella naisdiakoneja, eikä naisdiakonin virkaa ole koskaan virallisesti lakkautettu kirkosta. Päinvastoin nykyään monissa paikalliskirkoissa mietitään nykyisin naisten diakoniuden uudestaan elvyttämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äkeiya kirjoitti:

voika ort.kirkossa olla naisdiakoni.Tiedän että papiksi ei ole mitään asiaa. Jos voi, niin voiko hän olla mukana toimituksissa diakonina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu