Miksi Sorvari ei saa joka vuosi uutta sorvia.

Miksi Sorvari ei saa joka vuosi uutta sorvia.
Sorvari ei saa joka toinen vuosi uuttaa sorvia.
Eikä saa sorviaan verovapaana.
Tasapuolisuutta tarvittaisin, samoin sellainen sorvilupa , jotta kuka vaan ei saisi alkaa sorvaamaan. Ensin oppipoikana 10 vuotta ja maksaa isännälle voitot tekemästään työstä. Sitten anoa omia sorvilupia. Niitähän ei voi saada koska suomessa on liikaa sorvareita ja se haittaa koko alaa.

Miten on mahdollista ?

Kuitenkin sorvareista on aina huutava pula.

Taksien veropaat etuudet ovat eu ja muutenkin kovan veromaan suomessa ennenäkemättömän törkeät.

Sitten vielä hankitaan jatkuvasti vaan yhä kalliimpia työvälineitä ja kun viivan alle ei jääkkään tarpeeksi plussaa , vaaditaan liittoa taas ajamaan taksakorotuksia. siinä sitä oikeen hyvää asiakas palvelua on oikeen olantakaa.

Milloin suomen taksimonopoli vihdoin lakkautetaan ja monilupa isäntien alaa vääristävä renkiä riistävä ahneuspolitiikka saadaan lopetettua.

Eihän taksi yrittäjä mikään yksityisyrittäjä ole , kaukana siitä monopoli/ veroetuusketkuttelija, lisäksi riistää vielä maksamalla rengille surkeaa palkkaa.

Yksi lupa per kuljettaja joka ajaa itse on oikea ratkaisu joka tuo alalle palvelua ja ajoja lisää kuin myös asiakkaita. siis asiakkaita jotka ovat tätä nykyä vain pakollinen haitta.
151894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mietippä vielä uudestaan näitä örinöitäsi.

Mikä ammattiryhmä SAA uudet työvälineet joka vuosi? Ei lupaan tarvitse 10 vuotta kuin suurissa kaupungeissa. Rengit saavat juuri niin hyvää palkkaa kuin on nykyisellä mahdollista taksa- ja kulurakenteella maksaa. Työvälineet ovat kyllä halvenneet vuosi vuodelta. Ei 20 vuotta sitten kukaan olisi laittanut corollaa taksiksi, nyt on ja hyvä niin.

Kerrotko vielä mitä ovat taksien "verovapaat etuudet"? Sitten kun on yksi auto, yksi kuljettaja/omistaja niin miten taksialalla voi tehdä bisnestä? Se on kuitenkin markkinatalouden idea. Asiakkaan asemaa ja palvelua se ei paranna.

Äänestä

Vaan palkkaa sorvaamisesta NUIJA.

Äänestä

sorvin hankintahinnassa "sorviveroa"? ei yhtään.

Äänestä
  • sorvi maksaa yhtäpaljon sorvarille kuin tavalliselle harrastelijalle. Sorvari ei saa mitään etuuksia tai vähennyksiä jotta vois hankkia jokavuosi yhä kalliimman soorvin ja elvistellä normaalille harrastelijalle.
    Lisäksi sorvarin hankitua uusi sorvi hän ei heti valita sorviliittoon että sorvauspalkkiot pitää saada ylöspäin kun ei kannata tällä ylikalliila sorvilla muuten sorvata.

    Miksi näin on , koska sorvausalalla vallitsee normaali vapaa kilpailu ja siellä ei noudateta mitään sosialisti suomena aikaisia monopolilakeja.
    Eu suomessa ei ole tukiaisia muilla kuin maanviljeliöillä ja taksikuskeilla

    Äänestä

  • apu sorvari kirjoitti:

    sorvi maksaa yhtäpaljon sorvarille kuin tavalliselle harrastelijalle. Sorvari ei saa mitään etuuksia tai vähennyksiä jotta vois hankkia jokavuosi yhä kalliimman soorvin ja elvistellä normaalille harrastelijalle.
    Lisäksi sorvarin hankitua uusi sorvi hän ei heti valita sorviliittoon että sorvauspalkkiot pitää saada ylöspäin kun ei kannata tällä ylikalliila sorvilla muuten sorvata.

    Miksi näin on , koska sorvausalalla vallitsee normaali vapaa kilpailu ja siellä ei noudateta mitään sosialisti suomena aikaisia monopolilakeja.
    Eu suomessa ei ole tukiaisia muilla kuin maanviljeliöillä ja taksikuskeilla

    samaa maksa ammatin harjoittajalle ja harrastelijalle. Käsitykseni on, että ammatinharjoitta voi vähentää kaikki aiheutuvat kustannukset verotuksessa, mikäli leipä tulee sorvauksesta ja sorvi on hänen. SIIS KOKO SORVIN hankintahinnan määrättynä aikana ja alvin kokonaisuudessaan saa palautuksena n kk sisällä mikäli ylittää muistaakseni noin 2000 e. Älä itke, vaan ala sorvariksi, tai miellestäsi huippuhommaan, eli taksikuskiksi, vuodatuksesstasi päätellen tulosi lasketaan sossussa. Lopuksi, kerro missä kilpailu on pudottanut hintoja ja mikä yksittäinen palvelu halvempaa, kuin taksikuljetus, ei edes pimeä taksi.
    Miksi lauot mielipiteitä, josta et tiedä, eipä silti en tiedä minäkään, olen vaan kuullut.

    Äänestä

"pyöritellä paikasta toiseen" tuttuja paikkoja.

Äänestä
  • myöskään harvemmin painivat ja väistelevät puukkoja "kovalla" tuntipalkalla. Yleensähän noista tappeluista ei saa edes palkkaa kun työaikaa tärvääntyy.

    Äänestä

hyvä sorvi (bmw,mese&volvo) kestää kolmen vuoden rääkin ja muut kaksi vuotta.
Huutava pula sorvareista (siivoojat,bussikuskit&kaupan myyjät)ja taksikuskit. Paskat työajat ja paska liksa.
verovapaata ei ole kuin herroilla.


lopeta paskanjauhanta ja keskity muuhun.

Äänestä

Taksi on ainoa ammattiliikenteeseen rekisteröity auto josta ei saa kokonaan autoveroa pois. Linja-autot, kuorma-autot, ambulanssit, ruumisautot, eläinlääkärin autot ja ym. on täysin autoverosta vapautettuja autoja.
Sorvit ei muuten sisällä mitään erityistä sorviveroa.

Sitä ihmettelen että samassa vuodatuksessa vaadit lupajärjestelmän purkamista ja sitä että niitä myönnettäisiin vain yksi per kuljettaja??

Koita nyt päättää haluatko vapauttaa luvat vai kiristää niiden ehtoja vielä entisestäänkin!?

Äänestä

Autoverotus takseille ylös, kulut nousee. 1 kuljettaja auto, autokulujen osuus kokonais-kuluista nousee edelleen. Ja tietenkin taksilla
sen jälkeen pääsee halvemmalla kun metrolla.

Äänestä

No kyllä sorvari saa jokavuosi ostaa uuden sorvin. Kuten aijemmista vastauksista lienet lulkenut ,taksista saa osan autoverosta ja ALV:n.Muuten sen saa sorvarikin vähentää jatkossaan kirjan pidossaan eikä siinä sorvissa oo mitään muita läkisääteisiä veroja mitä taksiauossa olis erikseen tullit ym ovat suht samat. kuten olet lukenut aijemmat jutut huomasit varmaan että linjureissa ja pikkupussit jotka ajavat joukkoliikenneluvalla ei oo mitään veroo, kuten ei kuorma-autoissa eikä pakuissa.Kiinnitäppä huomio siihen "porsaanreikään". Sitten sorvari voi sorvata osia varastoon ruuhkahuippuja varten, mutta taksilla ei ruuhka-aikana ajaa muuta kun sen minkä kerkii, varastoon ei voi tehdä. Jotta se siittä , mistäs niitä sorveja sais sopivasti että sai sorvata yön ja päivänkanssa ja rikastuu....?

Äänestä

Eka oli Mersu. Toinen Volvo. Kolmas Peugeot.
Nyt on Skoda.

"Sitten vielä hankitaan jatkuvasti vaan yhä kalliimpia työvälineitä ja kun viivan alle ei jääkkään tarpeeksi plussaa , vaaditaan liittoa taas ajamaan taksakorotuksia. siinä sitä oikeen hyvää asiakas palvelua on oikeen olantakaa".

Ettäkö aina vaan kalliimpia työvälineitä? Hyvä että sain edes Skodan. Kun se meikäläisellä aina vaan halpenee se sorvi.... Siis työkalu.

Että se siitä!

Äänestä

joka vuosi. Eikä saa autoakaan. Se auto muuten ei ole verovapaa.

Luvista päättää joku muu kun taksisuharit.

Eikö muka teollisuudessa ole palkattuja sorvareita? Suuri osa sorvareista on jonkun muun renkinä/orjana koskaan perustamatta omaa sorvaamoa.

Minkähän takia tehtaat ovat olemassa; mitähän omistajat niistä hyötyvät?

Taksikuskeista ON huutava pula. Paska palkka ja paskat työajat. Ei kovin houkutteleva työmaa jos on tottunut esim. teollisuustyöhön jossa pääasiassa maksetaan työpaikalla kulutetun ajan mukaan eikä tehdystä työsuoritteesta.

Mitä ovat taksien verovapaat etuudet? Onko se sitä että saa ostaa paperinliittimiä ja nitojan sekä autovahaa ja Wunderbaumeja ja sitten vähentää ne verotuksesta?

Suurimmalla osalla (maassamme on noin 9000 taksiautoilijaa joilla on yhteensä noin 9500 taksiautoa) tämän maan taksiautoilijoista on vain yksi auto.

Mitä pahaa on taksiliitossa? Sehän on nimenomaan perustettu ajamaan taksiautoilijoiden etua. Niinkuin muutkin ammattiliitot tai niihin verrattavissa olevat yhteisöt.

Työvoimasta aiheutuvat kulut saavat aikaan sen, ettei nykyisiä palkkoja parempia korvauksia voi maksaa. Liikevaihdot kun on sen verran pieniä että ei voi ajattaa tappiolla.

Jos muutetaan järjestelmää siten että kaikki taksia ajavat henkilöt alkavat autoilijoiksi, eli ostavat auton eivätkä palkkaa muita, eli ajavat itse, niin miten se lisää ajojen määrää?

Äänestä

ei suomessa ole sorviveroa eikä muutakaan työkalu veroa paitsi henkilöautoille jotka on takseille työkaluja josta saa sen 9500 vero alea jos pitää 36 kk. eikä sorvarit saa joka vuosi ilmasta sorvia, ne joutuu ostamaan sen niinkuin kaikki muutkin. joku voi tietysti varastaakin. taksialan voisi mielestäni kuitenkin vapauttaa kilpailulle, en usko että mikään paljoa muuttuisi. hyvinhän ne taksit ruotsissakin liikkuu vaikka se on vapaata siellä. hinnatkin vaihtelee paremmin kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Äänestä
  • ruotsin liikenteestä..
    "hyvinhän ne taksit ruotsissakin liikkuu vaikka se on vapaata siellä. hinnatkin vaihtelee paremmin kysynnän ja tarjonnan mukaan"

    taksit ei todellakaan liiku hyvin esim. syrjäseuduilla jossa on mahdoton saada taksia hiljaisina aikoina.
    viikonloppuisin on yön ruuhkia purkamassa joukko pimeitä takseja joista on muodostunut sellainen ongelma että hallitus pohtii keinoja säännöstellä taksiala jälleen.
    hinnat menee todellakin kysynnän mukaan... mitä kiireempi sitä kalliimmaksi tulee-- halvaksi ei missään oloissa( alimmillaan suomen hinnat)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sorvari haluaa uuden sorvin kirjoitti:

Miksi Sorvari ei saa joka vuosi uutta sorvia.
Sorvari ei saa joka toinen vuosi uuttaa sorvia.
Eikä saa sorviaan verovapaana.
Tasapuolisuutta tarvittaisin, samoin sellainen sorvilupa , jotta kuka vaan ei saisi alkaa sorvaamaan. Ensin oppipoikana 10 vuotta ja maksaa isännälle voitot tekemästään työstä. Sitten anoa omia sorvilupia. Niitähän ei voi saada koska suomessa on liikaa sorvareita ja se haittaa koko alaa.

Miten on mahdollista ?

Kuitenkin sorvareista on aina huutava pula.

Taksien veropaat etuudet ovat eu ja muutenkin kovan veromaan suomessa ennenäkemättömän törkeät.

Sitten vielä hankitaan jatkuvasti vaan yhä kalliimpia työvälineitä ja kun viivan alle ei jääkkään tarpeeksi plussaa , vaaditaan liittoa taas ajamaan taksakorotuksia. siinä sitä oikeen hyvää asiakas palvelua on oikeen olantakaa.

Milloin suomen taksimonopoli vihdoin lakkautetaan ja monilupa isäntien alaa vääristävä renkiä riistävä ahneuspolitiikka saadaan lopetettua.

Eihän taksi yrittäjä mikään yksityisyrittäjä ole , kaukana siitä monopoli/ veroetuusketkuttelija, lisäksi riistää vielä maksamalla rengille surkeaa palkkaa.

Yksi lupa per kuljettaja joka ajaa itse on oikea ratkaisu joka tuo alalle palvelua ja ajoja lisää kuin myös asiakkaita. siis asiakkaita jotka ovat tätä nykyä vain pakollinen haitta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu