kun sitä valehdeltiin eu.ta ennen? Taisi käydä,ettei toisella kansanosalla ole varaa terveelliseen ruokaankaan.Keräävät ruokaverona itselleen ja unionille rahat.
Pääsitkö ulkomaille
vapaasti
14436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tänä syksynä pääsi junalla Venäjälle paljon vähemmin turvatarkastuksin ja kommervenkein kuin lentämällä yhtään mihinkään Euroopassa ja Amerikassa.
Lentokenttien turvatarkastuksessa viedään huulipunat, vesipullot, pillerit jne. ja lisäksi matkustajat kopeloidaan munia myöten ja kassit pengotaan. Kengät piti riisua, kolikot ja avaimet ottaa taskuista. Housut meinasi tippua mennen tullen kun vyökin vietiin. Vaimolla piippasi vielä rintaliivien hakasetkin.
Lienikö EU:n ansiota jompi kumpi tai kumpikaan?
"Tänä syksynä pääsi junalla Venäjälle paljon vähemmin turvatarkastuksin ja kommervenkein kuin lentämällä yhtään mihinkään Euroopassa ja Amerikassa."
Kommunisti. Satuileva kommunisti ja Putinin nuolija! EU:ssa ei ole mitään vikaa!!!
Epäiletkö kokemuksiani rajatarkastuksissa? Jos, niin kokeile itse.
Lensin lokakuussa Krakovaan ja tarkastukset olivat mainitunlaisia. Tosin appiukkoni lennolla Los Angelesiin turvatoimet olivat vieläkin hurjempia.
Venäjälle tosin tarvitsin viisumin, mutta rajanylitys oli helppo.
P.S. Ovatko kommunistit Putinin ystäviä nykyään?
Aina suomalainen on päässyt vapaasti matkustamaan Euroopassa, jopa niin, että Itävällan ja Italian rajalla ei ole tarvinnut nousta edes autosta. Näytti vaan passin sinisiä kansia ja tullimies huitoi, että antaa mennä. Vuosi oli silloin 1986 eikä tietoakaan EU:sta.
Kyllä nää kaikki EU:hun liittymis kliseet alkaa paljastumaan pikkuhiljaa.
ja kunhan tämä eu saa rauhaan pakotusjoukollaan asiat tuolla arapeissa tai muualla riittävästin sekasin sinne ei pääse vaikka olisi millaine pasi kyllä amerikan kansa jo joutuu etsimään paikkansa että pääsee matkaan ja josko sen jälkeen pääsee enää kotiin kun niiren passia vilauttaa jossain lähiirän maassa mm jotenturvallisuus lisääntyy mutta vain en vaan tierä missä
Lue vaikka enemmän sivuilta
http://www.eurooppa-tiedotus.fi
Siellä on tarkempaa tietoa siitä, kuinka rajoitettua liikkuminen oli ennen Euroopan Unionia.
Tänä päivänä se nyt voi tajuta...mikä onni oli Suomelle oli se,ettei Lipponen voittanut 2003-vaaleja.
Lipposen myötä Suomi olisi "loannut" hyvän maineensa puolueettomana maana..ja Suomi olisi syvällä Irakin loputtomassa suossa..ja USA:n Natojoukkojen rinnalla kansainvälisessä "häpeäpaalussa"..ja terroristien maalitauluna.
Mm. kirjalija Salman Rushdie sanoi tällä viikolla, että Irakin sodan kaaos synnyttää entistä kovemman terrorismin aallon joka puolella maailmalla!!
Samaten.. Hizbollahin johtaja sanoi puolestaan tällä viikolla, että Suomen rauhanturvaajilla eikä yleensäkään suomalaisilla ole mitään hätää Libanonissa...tai muuallakaan maailmalla. Ko. johtaja korosti juuri sitä, että on hyvä kun Suomi ei ole sotkeutunut Irakin sotaan.
Kuitenkin..tänä päivänä yriteään pelotella Venäjän Karhulla..ja sanotaan Naton olevan ainoa turva ja vaihtoehto.
Mutta..todellisuudessa se on juuri Nato,joka luo turvattomuutta maailmalla. - Jos Suomi olisi nyt Natossa..niin koko ajan saisimme pelätä koska Helsingin kauppatorilla räjähtäisi autopommi !!
jo koalitiossa Afganistanissa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000020640618
"Suomi mukana sodassa
Ensimmäistä kertaa Suomi osallistuu maanrajojensa ulkopuolella operaatioon, joka käy hyökkäyssotaa.
Nyt Yhdysvaltain johtaman koalition joukot on sulautettu osaksi monikansallista kriisinhallintaoperaatiota. Suomalaistenkin hihassaan kantaman Isaf-merkin alla varsinkin etelässä käydään täyttä sotaa, jossa vastustajaa vastaan tehdään hyökkäyksiä ja iskuja eikä vain reagoida tapahtumiin aiempien rauhaturvaoperaatioiden tapaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000020807682
Taas tätä tyypillistä. Yritetään perustella omaa alkukantaista ja sivistymätöntä Naton-vastaisuutta tunnettujen älykköjen puheilla. Nato on kyllä paras vaihtoehto.
Suomessa tarvitaan muutosta, arvojohtajuutta ja yhteistyötä.
MUUTOS.
ARVOJOHTAJUUS.
YHTEISTYÖ - ENNEN KAIKKEA!
Nato on paras...mistä vaihtoehdoista?
Nato pommittaa siviilejä Afganistanissa ja janoaa saavansa suomalaiset siihen pommitushommaan mukaan.
Tarkoitan: en niin vapaasti kuin nyt. Maailmasta on tullut rutkasti parempi paikka sen jälkeen, kun EU tuli.
Tarkoitatko ennen vai jälkeen Suomen liittymistä Unioniin?
Ja mikä maailma?
Höpise mitä höpiset. Vapaalle liikkumiselle kävi näin:
"EU-maiden ulkopuolelta ostetuille verovapaille ostoksille saattaa turvatarkastuksessa käydä köpelösti. Kiinasta ostettu vodkapullo jää Euroopassa turvatarkastukseen, jos matkustaja tekee välilaskun EU-maassa."
"Roskikseen jouduttiin maanantain aikana laittamaan muun muassa liian suuria voide- ja partavaahtopurkkeja, deodorantteja, juomapulloja, mehupurkkeja, ripsiväriputkiloita, shampoopulloja - ja kaksi avaamatonta hernekeittopurkkia."
(IL 7.11. 2006)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200611065332082_uu.shtml