Ministeri Tanja Saarelan (KEPU) budjettiesitys on herättänyt pitkin syksyä närkästystä ja pahennusta eri toimijoiden keskuudessa. Yli satatuhatta allekirjoittajaa vaati keväällä opiskelijoiden opintososiaalisen aseman parantamista. Ministeri ei vaatimuksille lämmennyt eikä tuonut esitystä budjettiriiheen.
Pitkin syksyä eri tahojen päästessä sisään ensi vuoden budjettiesityksen saloihin on selvinnyt, että kulttuuriministerin sektorilla on käynyt varsinainen puhuri.
Erilaisten kansalaisjärjestöjen ja kohtuullisen pientä valtiontukea nauttivien kulttuurijärjestöjen tukea ministeri Saarela on höylännyt olan takaa. Muun muassa ystävyysseuroilta on leikattu jopa 60 prosenttia, kulttuurilehtien ja kulttuuri-instituuttien voimavaroja on karsittu, joitakin leikkauskohteita mainitakseni.
Ministeri on julkisuudessa hurskaasti toivonut, että eduskunta korjaa huonot esitykset, joihin joku tai jotkut ovat hänet muka pakottaneet.
Viime kädessä ministeriöstä lähtevä esitys on ministerin esitys ja ministerin tulee kantaa vastuuta sisällöstä. Jos säästää pitää, niin ministeri päättää mistä säästetään.
Kulttuuriministerin toimiala on elänyt resurssien kasvun kautta johtuen kirjastojen siirtymisestä veikkausvoittovarojen kontolta verovaroilla rahoitettavaksi. Vielä kevään lisäbudjetissa ylimääräiset 10 miljoona euroa jaettiin kulttuuriministerin toimialalle mm. mediaväkivallan ehkäisyyn.
On kovin erikoista, että nyt on rahat loppu ja pieneltä pitää leikata. Jos näin on, niin ministeri aina tekee ratkaisuissaan omat arvovalintansa ja vastuu kuuluu hänelle.
Tästä ei Tanja Saarela pääse luikertelemaan. Vastuu on yksin hänellä.
Miten kauan KEPU kestää tätä hallituksen kävelevää katastrofia Tanja Saarelaa?
Tanja Saarela mokasi raskaasti budjettiesityksessään
12
537
Vastaukset
- Kaupunkilainen
..ei ole päättämässä sinun kaltaisia hyypiöitä ja jos olis niin valtion rahat riittäisivät puolesta päivästä kahteentoista.
Hyvä Tanja rakit räkyttää mitä sattuu mutta meillä menee hyvin. >>>Muun muassa ystävyysseuroilta on leikattu jopa 60 prosenttia, kulttuurilehtien ja kulttuuri-instituuttien voimavaroja on karsittu, joitakin leikkauskohteita mainitakseni.
- ollut kysmys,
mikä leikkaus on asiallista, vaan siitä, että ministerin pitäisi seistä leikkaustensa takana, aikä pyytää eduskuntaa mitätöimään leikkaukset.
- pullistelija
Saarela on ollut antavaa sorttia.
- MattiLehtonen
sosialisteille
- nihilistipessimisti
Tämä budjettisekoilu osoittaa, että Tanja Saarela ei ole neljässäkään vuodessa oppinut mitään valtion budjetin rakentamisesta.
Ministeri päättää budjettikehysten sisällä miten rahat jaetaan. Tässä ministeri tekee arvovalintoja siitä mitä rahoitetaan ja mitä ei.
Ministeri Tanja Saarela yksin teoin ja harkiten jätti opiskelijat ja kulttuurijärjestöt nuolemaan näppejään.
Sitten Saarelaska itkee julkisuudessa jotain paskaa.
Saarela makaa juuri niinkuin on petannut. - itse ei kerkiä
Teetättää työ muilla, kun itse ei kerkiä naimapuuhiltaan. Onhan se Urossaarela myös viinaan menevää sorttia, niin aika menee sitä vahtiessa ettei Urossaarela retkahtaisi uudelleen juomaan.
- raipu
exministeri Mönkäre möhli Fortumin optiot
-mitä tekee liikenneministeri?
Kalliomäki ei anna lupia yksityisille kouluille.
Filatov tuhlaa miljardeja turhiin koulutuksiin.
-jatkakaa listaa - graavilohi
Mistä uusi duuni, jos ei kansa annakaan valtakirjaa Arkadianmäelle? Elokuvatarkastamon johtoonko?
Hesari siteeraa tänään Suvi Lindeniä, jonka mielestä Saarelalta on rahaa riittänyt mediaväkivallan torjuntaan ja elokuva-alan tukemiseen miljonia euroja, mutta nyt joudutaankin leikkaamaan mm. opintotuista.
Anteeksi vaan, Miss Saarela, mutta kuulostaa blondilta, joka hussaa ruokatunnilla bussirahansa uuteen kiiltohuulipunaan ja sitten illalla ihmettelee kun pitäs kotiin päästä... - U. Pseeri
...perskärpänen löydä tietä ulos sieltä Tanjan pöksyistä. Olet jo niin sekaisin (kiimasta?) että kun ei mitään aihetta ole keksit aiheet omasta (pienestä) päästäsi.
Ihan vaan tiedoksi että budjettikehyksen laatii joku aivan muu kuin kakkosopetusministeri.- tai ei halua
Ja yrittää viilata kansaa olemaan tyhmä. Kyllä moni kansalainen ei todellakaan tiedä, miten budjetti laaditaan ja miten se etenee. Nyt halutaan pitää ns. kamreeirimaista budjetointia päällä, olisi suotavaa palata siihen entisenvanhaan.
- budjetin
tai ei halua kirjoitti:
Ja yrittää viilata kansaa olemaan tyhmä. Kyllä moni kansalainen ei todellakaan tiedä, miten budjetti laaditaan ja miten se etenee. Nyt halutaan pitää ns. kamreeirimaista budjetointia päällä, olisi suotavaa palata siihen entisenvanhaan.
Huvittavinta on, että Saarela julisti muutama viikko sitten, että hän "hallitsee täydellisesti budjetin rakentamisen". Ilmeisesti virkamiehet ministeriössä ovat kyllästyneet tekemään ministerin työt tämän puolesta, kun ministeri itse liihottaa naistenlehden haastattelusta toiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061584Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2061103- 481095